LIIAN TYLSÄ, LIIAN NIPO, LIIAN LAIHA, LIIAN SITÄ JA TÄTÄ…

Tuleeko koskaan mietittyä miten paljon ulkoiset vaatimukset ja mielipiteet vaikuttavat omaan elämään ja valintoihin? Uskon, että tätä tapahtuu hyvinkin paljon ja tietyllä tasolla se on ihan normaalia. Nuorempana vanhempien asettamat vaatimukset tai toiveet voivat puskea esimerkiksi opiskelemaan tiettyä alaa, tai kavereiden mielipiteet vaikuttavat siihen mikä musiikki iskee milloinkin. Näitä tapahtuu kuitenkin koko elämän ajan jossain määrin. Toisilla ulkoiset tekijät saattavat vaikuttaa enemmän kuin itse edes ymmärtää.

Aihe tuli mieleen, kun olin saanut viime yönä viestin, että oon nykyään paljon tylsempi kuin ennen. 😀 Tämä johtui siis siitä, että en jaksanut eilen lähteä baanalle, koska a) haluan levätä ainoana lepopäivänäni viikossa ja b) mua ei tällä hetkellä vois vähempää kiinnostaa koko touhu. Olenkin tässä elämäni aikana kuullut olevani liian tylsä, jos en lähde bilettämään, mutta sitten jos on ollut kausia, kun tanssijalkaa on vipattanut enemmän, olenkin antanut itsestäni ”ihan väärän kuvan blogissa”, kun oon lisännyt vaikka snäppiin jotain juhlimisvideoita. Olen ollut liian laiha, liian kireä, liian lihaksikas, liian miehekäs. Olen treenannut liikaa ja ollut huono esimerkki muille. Olen syönyt liian terveellisesti, kun taas välillä en ole syönyt riittävän puhtaasti, koska olen käyttänyt makeutusaineita. En ole syönyt riittävän eettisesti, koska syön lihaa, mutta kun olen kokeillut syödä vegaanisesti, olenkin ollut liian nipo. Jos olen kirjoittanut provosoivia tekstejä, olen ollut klikkauksien kalastelija, kun taas normaaleja aiheita kirjoittaessa, olenkin ollut liian tylsä ja huomiota herättämätön. Olen ollut liian hikipinko koulussa ja välillä en ole hoitanut koulunkäyntiä riittävän hyvin… Lista on loputon, sillä fakta on se, että koskaan ei voi miellyttää kaikkea ja kaikkia. Tai ehkä voi, mutta silloin elämä tulee olemaan todella harmaata ja tylsää. Kaikki edellä mainitut ovat siis toisten ihmisten mielipiteitä.

Working hard for what you want is always a good idea!

Huomasin jossain vaiheessa, että olin alkanut tekemään päätöksiä sen suhteen, mitä multa odotetaan ja millainen mun pitäisi olla. Mulla on tietynlainen miellyttäjä-piirre, sillä en pidä draamasta ja mielummin vetäydyn tilanteista pois kun alan väittelemään. Tämä johti siihen, että huomasin jättäväni tekemättä asioita, koska ne olisivat saattaneet aiheuttaa paheksuntaa tai mahdollista negatiivista palautetta ympäristössä. Mun suurin intohimo on treeni ja vaikka kuinka rakastan treenaamista ja tekisin sitä ilman ulkoisia motiivejakin, niin silti saan myös mielihyvää kun näen treenin tuomia tuloksia. Kehon muokkaaminen ja kehittyminen on mun mielestä hurjan motivoivaa ja tästä olenkin usein saanut paheksuvaa palautetta. Jos kilpailisin fitness-lajeissa, homma olisi tietysti hyväksytympää, mutta jos teen sitä omaksi ilokseni, olen pinnallinen ja näytän huonoa esimerkkiä. 😀

Itse tein päätöksen että unohdan ulkoisten tahojen aiheuttamat vaatimukset ja paineet. Voin kertoa, että on muuten tuntunut aika vapauttavalta. Voin tehdä ja tavoitella ihan mitä ikinä tahdon, eikä mua kiinnosta pätkääkään mitä mieltä joku toinen on mun valinnoista. Loppupeleissä täällä eletään kuitenkin vain sitä omaa elämää ja mikäli tarrautuu liikaa ulkoisten paineiden asettamiin tavoitteisiin, hukkaa vaan lopulta itsensä. Kokeileppa pysähtyä ja miettiä hetken, mitä juuri sinä haluat? Mitä haluat opiskella tai olla opiskelematta, millaista työtä tahdot tulevaisuudessa tehdä? Mitä haluat syödä tai milloin et halua lähteä baariin juomaan alkoholia, vaikka muut menevät tai mennä vaikka kukaan muu ei mene.

Onko teihin kohdistunut tällaisia ”liian sitä ja tätä” mielipiteitä?

No one is more hated than he who speaks the truth.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.