MASENTAVA ALKOHOLI

Sarjassamme aiheita, joista ei niin kovin paljoa huvita kirjoittaa hyvinvointiin keskittyvässä blogissa. Alkoholi on yksi asia, mikä herättää paljon keskustelua. Kun vilkaisee noita suosituimpia tekstejä, näkyy siellä yksi luetuimmista artikkeleista juuri tähän aiheeseen liittyen. Mun varmaan kuuluisi sanoa, että nautin alkoholia silloin tällöin lasin kerrallaan. Esimmäinen lause pitää kyllä paikkaansa, eli nykyään tulee käytyä melko harvoin missään kekkereissä, enkä ole koskaan oppinut/ymmärtänyt rentouttavan lasillisen nauttimista perjantai-iltana. Olen kyllä kokeillut, mutta omalla kohdalla alkoholi ei rentouta vaan saa olon enemmänkin ylivirittyneeksi ja esimerkiksi nukkumisesta ei tule enää mitään.

Olen siis tässä asiassa melko perisuomalainen ja kun lähden sillä mielellä juhlimaan, tulee annoksia otettua enemmän kuin yksi tai kaksi. Elin nuoruudessa melkoisen bilehile-aikakauden, kuten aika moni meistä. Nyt kun muistelen aikaa taaksepäin, oli se jollain tavoin myös melko surullinen vaihe. Etsin elämääni täytettä siitä juhlimisestä. Mutta täytyy muistaa, että vaikka on huonoja muistoja, on tapahtunut hyviäkin juttuja. Eli kaikilla aikakausilla on ne hyvätkin puolensa ja kaikesta oppii. En kadu mitään.

1910203_23904330576_180_n_1Fotor_Collage

Suhteeni tähän nautintoaineeseen on melko ristiriitainen. En kiellä, etteikö olisi hauska lähteä radalle voimajuoman siivittämänä, mutta nykyään analysoin myös paljon sen vaikutuksia oloon jälkeenpäin. Asia on varmasti yksilöllinen, mutta olen todennut että alkoholi aiheuttaa omalla kohdalla masentavia fiiliksiä. Vaikka ilta olisi ollut hyvin hauska, eikä mitään krapulaa (itselläni harvoin on) olisi ollutkaan, silti seuraava viikko on aina huomattavasti tahmeempi kuin muuten. Kärsin motivaation ja inspiraation puutteesta, sekä moni asia voi tuntua vaikeammalta kuin normaalisti.

Voin vain kuvitella, millaiseen oravanpyörään samoista fiiliksistä kärsivät voivat ajautua. Ensin masentaa, sitten haetaan lisää nostetta juomalla ja sitten masentaa vielä enemmän. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, että oma huono ja tyytymätön olotila voi johtua ainoastaan omista valinnoistaan. Elämä tosiaan on valintoja, mutta silti joskus voi olla vaikea tehdä niitä oikeita. Nämä analysoinnit on tosiaan johtanut siihen, että nykyään tulee käytyä ulkona harvoin. 😀

10392186_289084010576_3207473_n_Fotor_Collage

Joskus sitä miettii, että miksi ihmeessä sitten tekee niitä asioita, joista ei pidemmän päälle tule hyvä olo. Samaan kategoriaan voisi laittaa epäterveellisien ruokien syömisen. En puhu kaikkien puolesta, ainoastaan omastani, mutta fakta on vaan se, että mielestäni se hetkellinen nautinto ei ole loppupeleissä sen arvoista. Vihaan sitä oloa, kun kroppa on väsynyt, turvonnut ja mieli maassa. Onneksi oon löytänyt elämäntavan, jolla noita fiiliksiä on vaan hyvin harvoin. Sitähän tämä eläminen on, tasapainon etsimistä ja löytämistä.

Aloin jo miettimään, että olenko normaalia herkempi tiettyjä nautintoaineita kohtaan, sillä myös sokeri aiheuttaa hieman samankaltaisia oloja. Kyseessä voi olla myös se, että olen kova analysoimaan ja miettimään mistä erilaiset olot ja tuntemukset johtuu. Huomaan ja tunnen heti, jos en ole niin sanottu oma itseni. Tämän tiedostaminen on tietysti hyvä juttu siinä mielessä, että tietää sen olevan vain väliaikaista. Moni voi varmaan kokea samoja fiiliksiä, mutta ei ehkä ajattele niitä sen kummemin, tai syitä mistä ne johtuu. Ajatellaan, että joskus vaan v*tuttaa ja that’s it. 😉

Otsikko voisi siis kai yhtälailla olla ”masentavat nautintoaineet”, mutta koska ajatukset heräsivät juuri alkon ja viime lauantaisten pikkujoulujen tiimoilta, niin tällä mennään tänään. Onko muita, joilla on samanlaisia kokemuksia aiheesta?