VATSAN HYVINVOINTI

Viime aikoina oon saanut melko paljon kyselyä, mitä tehdä kun vatsaa turvottaa ja olo on tukala, vaikka söisi terveellisesti. Moni kasviksiin tottumaton on voinut tuntea tämän kaltaisia oireita aloitettuaan BB-haasteen ruokavalion. Yleensä menee hetki, ennen kuin vatsa tottuu uuteen ruokavalioon ja myös veden juonnilla on suuri merkitys.

Vaivaan on kuitenkin olemassa myös toinen helpotus, nimittäin ruuansulatusentsyymit. Näitä voi kokeilla myös silloin, jos edessä on runsaampaa syömistä pidemmän kaavan mukaan, tai jos syö hitaammin sulavia ruoka-aineita, kuten lihaa. Ruoansulatusentsyymit saavat ruuan sulamaan paremmin ja ne voivat auttaa erilaisissa ruoansulatusongelmissa, kuten närästys, turvotus tai ilmavaivat. Ruoansulatusentsyymit ovat proteiineja, jotka pilkkovat ravinnon ruoansulatuskanavassa pieniksi osiksi, jotta ravintoaineet pystyisivät imeytymään ohutsuolesta edelleen elimistön käytettäväksi. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselläni ei ole ollut tällaisia ongelmia, mutta utelias kun olen, ostin Enzymedican Digest Basic entsyymivalmisteen ja olen testaillut sitä nyt viikon ajan. Vaikka ongelmia ei ole ollut, voin sanoa että eron huomaa kyllä kun on ottanut entsyymin ennen ateriaa. Ruoka sulaa nopeammin ja poistuu elimistöstä nopeammin. Digest Basic valmiste sisältää monipuolisesti luonnollisia entsyymejä, jotka pilkkovat proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvaa. Tätä olisi kuulkaa kaivattu joulun aikoihin!! 😉 Kapseli otetaan juuri ennen ateriaa. Kyseisellä merkillä on olemassa myös ”parempi versio”, nimeltä Digest Gold ja näitä molempia saa ainakin terveyskaupoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita vinkkejä, joiden avulla välttää ikävät turvotukset ja vatsavaivat:

  1. Pureskele ruoka huolella ja syö rauhassa stressaamatta
  2. Tarkista sisältääkö ruokavaliosi paljon yleisiä ruokayliherkkyyttä tai allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita, kuten gluteenia, maitotuotteita tai hiilihappopitoisia juomia? Näiden minimoiminen voi auttaa monissa vatsaongelmissa.
  3. Runsas purukumin käyttö voi turvottaa vatsaa ikävästi
  4. Kärsitkö ärtyvän suolen oireyhtymästä, eli aiheuttaako FODMAP-hiilihydraatit turvotusta? Näitä ovat mm:
Vehnä, ohra ja ruis
Kivelliset hedelmät, kuten luumu, nektariini, persikka sekä vesimeloni, päärynä, omena ja mango
Palkokasvit, herneet ja maapähkinä
Pistaasi- ja cashewpähkinät
Sipulit, valkosipuli, kaalit, tankoparsa, artisokka, fenkoli, kukkakaali, parsa ja sienet
Monet purukumit, pastillit, lääkkeet, fruktoosi, limsat ja muut hiilihapolliset juomat
Monet kevyttuotteet
Tavalliset maitotuotteet
Hunaja, hedelmäsokeri ja siirapit
Prebiootit, joita käytetään terveysvaikutteisissa jogurteissa*
Kuivatut hedelmät, etenkin rusinat, lähde
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oletteko kärsineet vatsavaivoista? Onko teillä muita hyviä tipsejä, millä niistä pääsee eroon?