ASIA JOKA EROTTAA ONNISTUJAT MUISTA (+ ALENNUS VALMENNUKSIIN!)

Ootko joskus miettinyt tai haaveillut jostain asiasta, mutta ajatellut kuitenkin, ettei susta olisi siihen tai ettei asia ole mahdollista? Oon aika varma, että meillä on kaikilla sellaisia asioita, joista vain kaukaisesti haaveilee tai ei välttämättä edes haaveille, sillä ajatus on niin kaukainen ettei sen toteutuminen käy järkeen omassa päässä. Noh, nyt odotatte varmaan että lataan ne kuuluisat sanat, kuinka kaikki on mahdollista jos vaan riittävästi haluaa, kovalla työllä kaikki onnistuu ja niin edelleen. Itseensä uskomisen valamista ja noita kliseisiä voimalauseita kuulee nykyään niin paljon, että ne menettävät osiltaan jo sen vuoksi merkitystä. Entä jos ei vaan jaksa tehdä kovaa työtä ja tuntuu että lilluu saamattomuuden vesillä. Miten hemmetissä sieltä pääsee pois? Asioita on helppo siirtää ja niitä kuuluisia tekosyitä on tätäkin iisimpää keksiä.

Hyvä ja huono puoli on se, että noihin molempiin jää kuin imuun, josta ei pääse pois. Kun saa positiivisen kierteen päälle, se jatkaa kulkuaan kuin itsessään. Samoin käy valitettavasti myös silloin kun ei meinaa saada mistään kiinni ja epätoivo valtaa mielen. Tätä jatkuu niin kauan, kunnes asialle pistää itse stopin. Helppoa se ei ole.

Oon jakanut täällä blogin puolella juttua asiakkaista, joiden kanssa oon tehnyt pidemmän taipaleen elämäntapojen muutoksien parissa. Nykyään mulla ei ole kovinkaan paljon asiakkaita, mutta esimerkkejä löytyy paljon. Yksi asiakkaistani teki todella suuren elämäntapamuutoksen vuoden sisällä. Ulkoinen muutos oli hurja, mutta sitäkin suurempi ja huom! tärkeämpi muutos tapahtui pään sisällä ja niissä omissa tavoissa, joita hän toistaa edelleen vielä tänäkin päivänä.

Meillä oli onnekas valmennus-suhteen myös sen suhteen, että kemiat ja opettamani tavat sopivat hänelle todella hyvin, jolloin tulokset olivat hyviä. Monesti onnistumistarinoissa kerrotaan vain ne hyvät puolet ja saadaan jopa asia näyttämään hyvinkin helpolta. Siltikin niitä vaikeuksia ja ongelmia tulee aina. Monista asioista joutuu luopua, eikä se ole kivaa. Ilmassa on epävarmuutta ja epäonnistumisiakin tulee vastaan, mutta kun luottamuspuoli on kunnossa, lopputulos on kuitenkin palkitseva ja usein siinä tilassa ne huonot hetket jopa unohtuu!

Oman muutoksensa jälkeen asiakkaani innostui niin paljon liikunnasta & ravitsemuksesta, että päätti kouluttautua alalle ja nyt sain juuri lukea tarinan, kuinka hän on auttanut toista ihmistä samanlaisessa elämäntapojen muutoksessa! Tässä on ollut kyseessä juuri sellainen mielettömän positiivinen lumipallo-efekti, mitä usein tapahtuu kun uskaltaa kokeilla jotain uutta ja pelottavaa! Kaikki lähti siitä, että asiakkaani eräänä päivänä teki päätöksen hankkia koutsi ja muuttaa omia tapojaan!

Mieti, että jos päätät tänään jotain mitä olet siirtänyt jo liian kauan, missä voit olla vaikka vuoden kuluttua?

Aloitin blogin kirjoittamisen 2010 ja Personal Trainerin työt 2011, eli tässä kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut paljon erilaisia kokemuksia ja valmennus-suhteita. On selvää, että jokainen niistä ei ole onnellinen menestystarina ja oonkin miettinyt tätä asiaa ja pohtinut, että mitkä asiat ovat olleet ratkaisevia sen suhteen, että tietyt ihmiset onnistuvat näissä projekteissa. Yksi asia, tai sanotaanko piirre on ylitse muiden ja on toistunut 100% kaikkien niiden kohdalla, jotka ovat menneet niin sanotusti maaliin saakka.

Sitoutuneisuus ja luottamus siihen mitä tehdään on kaikista tärkeintä. Nämä asiakkaat ovat luottaneet muhun 200%:sti ja tehneet kaiken kuten neuvon. Myös silloin, jos olen käskenyt syödä enemmän tai treenata vähemmän. He ovat olleet niin sitoutuneita, että ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin onnistua. Takapakkeja on tullut ja on ollut niitä viikkoja kun tulosta ei tule, mutta silloinkin he ovat luottaneet, kun olen luvannut että kaikki järjestyy. Valmentajaa hankkiessa onkin hyvin tärkeää löytää tyyppi, jonka kanssa ne kuuluisat kemiat mätsää. Jos et osaa itse, hanki auttamaan joku joka osaa! 🙂

On paljon ihmisiä, jotka kysyvät hirveästi neuvoja, mutta eivät kuitenkaan ota niitä vastaan. Tiedän, että esimerkiksi somessa monet lähettävät saman viestin monelle eri vaikuttajalle ja näissä kysellään usein juuri treeniin ja ravintoon liittyviä asioita. Usein asioita kysellään ja kysellään, mutta silti vaan jatketaan kuten ennen. Ehkä syy epäonnistumiseen on se, ettei kuitenkaan olla valmiita tekemään muutosta, vaikka luulee niin. Usein vastauksia etsistään juuri kaikesta hyvin epärelevanteista asioista tai pohditaan liikaa yksityiskohtia. Asioista ikään kuin tehdään ydinfyysiikkaa ihan väkisin. Enkä yhtään ihmettele miksi…

Sosiaalisen median kanavissa, kun saa nykyään enemmän huomiota juuri kaikella erikoisella tekemisellä. Tästä syystä sieltä löytyykin joka asiaan joku kikka kolmonen. Kannattaa muistaa, että monet tuottavat näitä asioita juuri siksi, että ne kiinnostavat, eivätkä välttämättä itse treenaa lainkaan samoilla liikkeillä tai metodeilla. Mulla on jäänyt mieleen, kun useita vuosia sitten eräs bloggaaja tokaisi toisesta bloggaajasta (olivat kavereita) että ei se nyt oikeesti ikinä tee niitä kotitreenejä joita jakaa viikottain (ja kyseinen henkilö antoi ymmärtää kanavillaan, että kotitreenit ovat ainoa treenitapa mitä noudattaa). Että kaikki ei todellakaan ole aina sitä miltä näyttää! 😀

Usein riittää ihan vain se, että aloittaa jostain. Alkaa pienin askelin tehdä parempia valintoja. Päättää hankkia PT:n tai aloittaa paremmat elämäntavat. Jos tarvitset tänään pienen potkut persuksiin joko ruokavalion tai treenin osilta niin laitoin pitkästä aikaa kaksi suosituinta ohjelmaani alennukseen. Kumpikaan ohjelmista ei ole maaginen, upouusi keino päästä tavoitteeseen, vaan kyseiseen tavoitteeseen suunniteltu, toimiva paketti.

Nämä ohjelmat toimivat yhdessä aivan mielettömän hyvin, mikäli tavoitteena on rasvanpoltto ja kevyempi keho. Tällaiset tavoitteet ovatkin juuri mun vahvuuksia valmennuspuolella.

Voit aloittaa ohjelmien parissa silloin kun itse tahdot ja molemmat ohjelmat näkyvät omalla sivullasi heti oston jälkeen.

NIMEÄ KLIKKAAMALLA PÄÄSET OSTAMAAN OHJELMAN. ALENNUS VOIMASSA 19.11.18 MAANANTAI KL 24:00 SAAKKA

BIKINI FIT 25 €

Viisijakoinen saliohjelma, jonka avulla muokkaat kehostasi vahvan, kiinteän ja naisellisen. Ohjelma painottuu alavartalon muokkaamiseen ja etenkin pakaroihin, jotka treenataan kolmesti viikkoon.

Jokaisen alavartalotreenin perään on mahdollista tehdä ”finisher” eli tiukka viimeistelijä, joilla maksimoidaan rasvanpolttoa tai ihan vain haastetaan itseään. Viimeistelijän voi lisätä jokaisen treenin perään, tai tehdä silloin tällöin lisähaasteena. Ohjelmassa siis kolme erilaista viimeistelijää.

Ohjelmassa on myös kaksi ylävartalotreeniä sekä ihan oma core-ohjelma, jonka voi lisätä ylävartalotreenien perään viimeistelijänä. Core-treeni perustuu liikkeisiin, joiden avulla keskivartalo saa kyytiä samalla kun kulutus pysyy korkeana ja näin ollen rasva palaa tehokkaammin oikeanlaiseen ruokavalioon yhdistettynä.

MIINUS VIISI KILOA 25 €

Haluaisitko keventää oloasi ja ne kuuluisat viimeiset kilot on aina haastavinta saada lähtemään? Tämän ruokavalion avulla onnistut pudottamaan painoasi viiden kilon verran 6-8 viikon aikana. Valmennus sisältää ruokavalion, jossa mukana päivän kokonaismakrojakauma, jonka avulla voit tehdä omia vaihtoja ruoka-aineisiin halutessasi. Tavoitteen saavuttamiseksi, ruokavalioon suositellaan yhdistettäväksi 3-5 harjoitusta per vko.

Ohjelma sopii 60-80 kiloa painaville normaalipainon/ylipainon sisällä oleville henkilöille, jotka haluavat pudottaa painoa 5 kilon verran.

Ruokavalio koostuu hiilihydraattien syklittelystä ja sisältää kaksi erilaista ruokavaliota, joita vaihdellaan päivittäin. Mukana kasvis, maidoton & gluteeniton vaihtoehto.

oma MIINUS VIISI KILOA – muutokseni

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


KOUKUSSA ONNISTUMISEEN! (+ KAHDEN PÄIVÄN SUPERALENNUS VALMENNUKSIIN!)

Tällä viikolla tuli höpistyä lyhyesti treenikaverin antamasta tsempistä ja lisäbuustista. Mielestäni urheileva kaveri onkin yksi parhaista motivaattoreista silloin kun oma lähteminen meinaa olla hankalaa. On myös ihan todistettua, että ihminen saa itsestään enemmän irti kun vieressä on toinen ihminen tsemppaamassa. Yksi ryhmäliikunnan parhaita puolia onkin juuri se yhdessä tekeminen, jolloin on pakko tsemapata vaikka ei jaksaisi. Niinä päivinä kun ei meinaa millään lähteä, kannattaakin suunnata ohjattuun treeniin ja antaa ohjaajan sekä ryhmänpaineen hoitaa homma. 🙂

Ohjaajana sekä myös Personal Trainerina tiedän, että ihmisillä on todella paljon kapasiteettia, joka jää käyttämättä. Vuosien aikana olen kehittynyt valmentajana juuri siinä mielessä, että omaan paljon erilaisia keinoja saada ihmiset tekemään se mitä vaaditaan. Hyvä koutsi osaakin lukea ihmisiä ja antaa juuri oikeat ohjeet. Kaikille kun ei toimi pelkkä keppi ja agressiivinen ohjaustyyli. Ryhmäliikunnassa tästä tekee erityisen haastavaa se, että edessä on iso joukko ihmisiä, jotka motivoituvat eri asioista.

Jos siellä ruudun takana on ohjaajia niin mun mielessä tässä onkin sellainen homma, johon kannattaa panostaa. Kun ihminen kokee ylittäneensä itsensä treenin jälkeen, tulee hän satavarmasti uudelleen. Juju onkin juuri siinä, että hän ei välttämättä ymmärä miksi niin kävi, mutta ohjaajana sinä tiedät syyn. 😀 Tässä asiassa ei riitä, että on esimerkiksi hyvä motivoimaan ihmisiä, tai omaa kovan auktoriteetin. Perusasiat täytyy aina olla hyvin hallussa ja homma lähtee siitä, että ohjaus on niin laadukasta että ihmisten on vaivatonta pysyä mukana. Kun he kokevat että homma sujuu helposti, he pystyvät antamaan enemmän ja kokevat onnistumisen tunteita versus esimerkiksi silloin jos tunnilla on ollut vaikea pysyä mukana, jolloin henkilölle jää kokemuksesta mahdollisesti kuva, että on itse ollut ”huono”, kun ei pysynyt mukana. Motivointiin liittyy paljon yksityiskohtia ja juttuja, joita ohjaaminen ja kokemus tuo mukanaan.

Valmentajan ja treenikaverin lisäksi yksi parhaista motivaation ylläpitäjistä ja tavoitteeseen pääsyn mahdollistajista on suunnitelmallisuus!!! Tämän arvoa ei voi liiaksi hypettää, sillä tekeminen ilman suunnitelmaa on oikeastaan pelkkää haahuilua. Monesti mielessä on paljon asioita, mitä pitäisi ja haluaisi saavuttaa ja thedä, mutta silti sitä vaan jatkaa niitä tuttuja vanhoja rutiineja (minä myös! :D).

Valitin tuossa yhtenä päivänä, että hitto kun nää päivät on aina samanlaisia ja alkaa puuduttaa tää homma pikkuhiljaa. Samaan aikaan tajusin, että on ihan mun omissa käsissä miten suunnittelen ja teen ne omat päivät. Silti on helppo seuraavanakin päivänä tehdä ne tutut samat asiat, vaikka todellisuudessa haluaisi ihan muuta. Mukavuusalue, sinne on kiva jämähtää, mutta siellä elämä on aika väritöntä, tylsää ja tasaista. Kannattaa muistaa, että tapapakki, mokailut ja epäonnistumiset värittää elämää ja niistä selviämisen jälkeen kaikki tuntuu entistä hienommalta, mä selvisin tästä!

Mikään ei ole parempi tunne kuin saavuttaa jotain kovalla duunilla tehtyä ja sen vuoksi mulla on nyt pari päivää alennuksessa kolme valmennusta! Ohjelman ostaminen sitouttaa sut valmiiseen suunnitelmaan ja aloittamalla sä lähdet tekemään jotain millä on päämäärä. Kaikki ei välttämättä onnistu heti suunnitelman mukaan, eikä muutos tunnu välittömästi hyvältä, mutta tiedätkö mitä? Olen 99% varma että sä et kuitenkaan missään vaiheessa tule katumaan, että aloitit. Enemmän kadut sitä, jos jatkat samalla linjalla vaikka haluaisit muuta! Kun lopulta saavuttaa jotain itse hankittua, jää koukkuun! 😀

ALENNUS VOIMASSA LA 13.10 – SU 14.10 (Valmennuksen nimeä klikkaamalla pääset ostamaan ohjelman, joka on heti sun käytössä, voit aloittaa milloin itse haluat!)

FRESH & FIT -KICKSTART TERVEELLISIIN ELÄMÄNTAPOIHIN 30 €

Anna mulle neljä viikkoa ja annan sinulle raikkaan, energisen ja hyvän fiiliksen sekä kropalle ja mielelle!

Onko herkuttelu lähtenyt käsistä ja nyt sokerihammasta kolottaa harva se päivä? Fresh & Fit – Challenge on neljä viikkoa kestävä haaste, jossa puhdistat ruokavaliosi sokerista ja ylimääräisistä herkuista. Ruokavalio on puhtaista mutta ihan tavallisista raaka-aineista koostettu kokonaisuus, joka saa kehon ja mielen voimaan hyvin. Neljän viikon ajan syödään ravintorikasta ruokaa ja näin ollen pääset irti myös mahdollisesta sokerikoukusta sekä kiinteytät kehoasi ihan silmissä. Maidoton, gluteeniton sekä kasvisvaihtoehto!

Haasteessa on mukana kolme tehokasta kuntosalitreeniä ohjeineen sekä videoineen! Treenit perustuvat super- sekä jättiläissarjoihin ja ovat omiaan nostamaan kulutusta ja polttamaan rasvaa! Saat myös ohjeet lisätreeneille, mutta vain 3 treeniä / vko riittää myös.

LEAN & TONED – 13 VIIKKOA SUUNNITELMALLISTA JA JÄRKEVÄÄ TOTEUTUSTA KOHTI KIINTEÄMPÄÄ KROPPAA! 40 €

Toiveena timmi, sporttinen ja muodokas vartalo metodilla rasvanpolttoa sekä lihasten kasvatusta? Lean & Toned – valmennuksen avulla pääset tavoitteeseesi. 13 viikon ajan treenataan kovaa, mutta järkevästi. Treenit vaihtuvat kahdesti valmennuksen aikana ja tehoja lyödään lisää matkan edetessä. Ohjelman aikana opit treenaamaan kuntosalilla ja saat ideoita miten varioida treenejä myös tulevaisuudessa. Valmennus perustuu 4 – jakoiseen ohjelmaan, jota kierrätetään niin, että myös lepopäivät tukevat kehitystä mahdollisimman hyvin!

Ruokavalio on suunniteltu tukemaan maksimaalista kehitystä ja myös se vaihtuu valmennuksen mukana. Saat syödä monipuolisesti ja osa aterioista sisältää useampia vaihtoehtoja. Myös omat muutokset makrojakaumien sallimissa mitoissa on mahdollista. Maidoton, gluteeniton sekä kasvisruokavalio vaihtoehtoina!

3 kk:n nettivalmennus sisältää:

  • Tavoitetta tukevan, valmennuksen mukana muuttuva ruokavalion sekä 2 erilaista ruokaohjelmaa (treeni & lepopäivät)
  • Tehokkaan 4-jakoisen treeniohjelman videoineen. Treenit muuttuvat valmennuksen edetessä neljän viikon välein. Ohjeistukset treenisyklin ja lepopäivien noudattamiselle. Treenit koostuvat voima, hiit sekä plyometrisistä harjotuksista. Pääpaino on salitreeneissä.
  • Focus pakaroissa ja sporttisen mallin hakemisessa!

POWER 1.0 – VOIMAA & LIHASMASSAA HINTAAN 25 €

Onko tavoitteesi saada lisää voimaa sekä lihasta? Olit nainen tai mies, silloin POWER 1.0 on juuri sinulle! Tällä treeniohjelmalla parannat voimatasojasi ja hankit lihasta juuri oikeisiin paikkoihin. Ohjelma keskittyy pääosin penkkipunnerruksen, maastavedon sekä kyykyn voimatasojen kehittämiseen unohtamatta ns. bodaustreeniä, jonka avulla saat mm. pyöreyttä olkapäihin ja pakaroihin.

Sopii miehille sekä naisille, jotka haluavat uutta nostetta salitreenihin, ehkä muun liikunnan ohella tai vaihtoehtoisesti keskittyä puhtaasti voiman hankintaan esim. ryhmäliikuntatuntien tilalla. Treenien syklitys menee niin, että treenataan kaksi päivää ja levätään aina perään yksi. Ohjelmassa on siis mahdollista treenata 5 x viikossa, jolloin jako ehtii alkaa aina alusta. Halutessaan voi pitää myös ylimääräisiä lepopäiviä, etenkin silloin jos pääpiste on voiman kehittämisessä!


LIIKA PÄÄHÄN TAPUTTELU TEKEE MEISTÄ VÄSSYKÖITÄ?

Armollisuus itseään kohtaan on asia josta puhutaan paljon. Lempeydestä, itsensä kuuntelusta ja siitä armollisuudesta on tullut jonkinlainen juttu. Rentoja tyyppejä ihannoidaan ja on kivaa lukea somesta kun jengi jakaa rehellisesti kuinka treeni jäi väliin, koska sohva houkutti tai aiempi tiukka tavoite muuttuikin paljon iisimmäksi. Tässä on tietynlainen kontrasti siihen mitä kuitenkin vaaditaan menestymiseltä, voittamiselta ja asioiden saavuttamiselta. Onko tällainen liika silittely meininki aiheuttanut sen, että ihmisistä on tullut vässyköitä, vai onko se tasapaino asioiden välillä kuitenkin parasta ihan kaiken kannalta?

Eilen kampaajalla istuskellessa luin Tomi Björckin haastattelua, jossa hän sanoi suunnilleen näin: Ihmiset ajattelevat, että voivat tehdä kuusi tuntia töitä päivässä ja menestyä, mutta ei se niin mene. Sitä duunia painetaan 11-13 tuntia päivittäin ja sitten jossain vaiheessa se alkaa näyttää tulosta. Illalla satuin vielä kuuntelemaan podcastia, jossa Vertti Harjuniemi kertoi omasta treenityylistään ja siitä, että hän ei voi treenata yksin, sillä hän ei yksinkertaisesti kestä sitä tunnetta että lähtee treenistä niin että ei ole antanut aivan kaikkea siihen treeniin, joka ikinen kerta. Tunnetustihan kaverin tai koutsin kanssa treenistä saa enemmän irti, ja siksi hänellä on aina treenikaveri mukana. Usein juuri tällaiset ihmiset, jotka oikeasti vaativat itseltään kaiken ja pistävät itsensä likoon, ovat niitä jotka menestyvät ja saavuttavat haluamansa.

Asiahan ei ole mustavalkoinen, että olet joko armollinen tai sitten olet ainoastaan kurinalainen, mutta itse olen sitä mieltä että nykymaailmassa menestyminen kyllä vaatii ihan perkeleesti hommia. Jos haluaa erottua, on oltava valmis tekemään asioita enemmän ja eri tavalla kuin muut. Jotta saa tarvittavan draivin tähän, on oltava motivaatiota ja kukaan toinen ei voi meitä motivoida, sillä motivaatio lähtee aina meistä itsestämme. Toista voi auttaa inspiroimalla ja sitä kautta auttaa motivoitumaan, mutta se syvin ja kestävin sisäinen motivaatio lähtee aina meistä itsestämme. 

Tavoitteita ei voi vain keksiä, vaan syvä halu pitää saavuttaa tulisi lähteä itseltä. Palava halu saavuttaa jotain tai esimerkiksi työskennellä jonkun asian parissa on se mikä kantaa usein pisimmälle. Joihinkin ihmisiin kilpailu luo tarvittavan buustin ja se voittamisen halu tai häviämisen pelko voi olla niin voimakas, että asioita tehdään niin paljon kuin mitä se vaatii ja vielä enemmän. Jos tavoitteita keksii siihen tyyliin, että tuo vois olla ihan kivaa kokeilla, jää hommat usein tekemättä.

Tätä asiaa kannattaa oikeasti miettiä, sillä sillä on hyvin suuri vaikutus menestykseen. Mikä on se intohimo, asia joka on oikeasti tärkeää?

Oon itse ollut aina hyvin vaativa itseäni kohtaan ja joutunut opettelemaan tietynlaista armollisuutta. Armollisuuden oppiminen on tuonut mielekkyyttä elämään, mutta samalla tiedostan, että musta on tullut tietyllä tavalla laiskempi. Kun olin tiukka ja toooodella vaativa niin hitto vie, silloin kyllä saavutinkin lähes aina haluamani, koska häviö tai luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, enkä kestänyt tilannetta jossa olisin jäänyt toiseksi. Kyseinen ajatusmalli oli ajoittain hyvinkin rankkaa ja kuten sanoin, nykyään elämä on ehkä mielekkäämpää, mutta jospa vain löytäisi tietynlaisen tasapainon näiden kahden asian välillä, vai onko se edes mahdollista?

Luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä ”voittavat tavat” ja tarkoituksena olisi alkaa luoda itselle uusia rutiineja ja tietynlaista loogisuutta kaikkeen toimintaan. Mä kun oon vähän sellainen, että teen paljon kaikkea ja vielä samaan aikaan. Tarvitsen selkeyttä ja ennen kaikkea suunnitelmallisuutta kaikkeen. Tekeminen ilman suunnitelmaa on melkoista haahuilua, joten tähän on tultava muutos ja nyt se muutos tapahtuu, asia kerrallaan.

Haluan muistuttaa myös sua, että välilä on ihan ookoo haahuilla ilman päämäärää, sitä kun ei voi keksiä, mutta kun sen päämäärän oivaltaa niin tarvitaan ihan pirusti kovaa työtä, epäonnistumisia ja aikaa, että voi joskus saavuttaa haluamansa. Älä missään nimessä tyydy vähempään kuin voit saada, sillä niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin niin kaikki on ihan oikeasti mahdollista, jos sitä todella haluaa ja on valmis pitkään matkaan epäonnistumisien sekä muiden vaikeuksien kera.

Supermegamotivoivaa päivää just sulle!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


HIILARIEN SYKLITTELY – NÄIN SYÖN (ILMAN PUNNITSEMISTA)

Viime keväänä vedin kuuden viikon pituisen kiristelyjakson tavoitteena saada hieman kevyempi kesäkondis. Lähtökunto oli sen verran ok, että lyhyt siistiminen toimi kohdallani hyvin. Alun perin dieetin piti kestää kahdeksan viikkoa, mutta koska tulokset tulivat sen verran nopeasti, päätin lopettaa jo aikaisemmin.

Kokeilin tuolloin ensimmäistä kertaa hiilarien syklittelyä, johon muuten perustuu myös mun miinus viisi kiloa – ruokavalio. Lyhyesti kerrattuna hiilarien syklittely tarkoittaa, että vuorotellaan korkean hiilihydraatin päiviä vähähiilihydraattisien päivien kanssa. Näin pystytään välttää energiatasojen lasku, treenitehojen katoaminen ja aineenvaihdunnan hidastuminen dieetin aikana. Kaikki ei toimi kaikilla, mutta mun kohdalla tämä toimi hyvin tehokkaasti, kuten mainitsin aiemmin, tulokset tulivat odotettua nopeammin ja aika helpolla, sillä en kokenut nälkää tai muitakaan ongelmia kiristelykauden aikana.

Kun tavoitteena on kiristyä tai pudottaa painoa, on tietysti myös kalorimäärällä oma merkityksensä ja tällöin täytyy laskea hiilarien määrä kokonaisenergian saannista molemmille päiville. Käytännössä kuitenkin vhh-päivinä rasvan osuus on suurempi ja kun hiilarit ovat korkeammalla, on taas rasvan määrä pienempi. Proteiinin määrä on melko lailla vakio.

LUE MYÖS: TEHOKKAAMPAA RASVANPOLTTOA KALORIEN SYKLITTELYLLÄ

Hommaa voi toteuttaa monella eri tavalla, esimerkiksi vaihtelemalla päivittäin hiilarien määrää tai kohdentamalla hiilarit kovatehoisimmille treenipäiville. Edellinen tapa toimii hyvin sellaisille, jotka todella huomaavat suorituskyvyssään, mikäli koneessa on hiilareita tai ei. Omalla kohdallani tällä ei ole koskaan ollut oikein merkitystä. Saan treenitehot ylös melkein tilanteessa missä tahansa, olin syönyt tai en. Sen vuoksi itse teen niin, että pidän putkeen useamman vhh-päivän ja sitten nostan hiilarit ylös useammaksi päiväksi.

Kesäkuun puolessa välissä lopettelin dieetin ja laitoin ruoka-aine vaa’an kaappiin. Sen jälkeen en siis ole laskenut kaloreita, saati makroja. Tuo syklittely kuitenkin toimi mun kropalle todella hyvin, jonka vuoksi päätin testailla sitä tällaisena rennompana ylläpitoversiona. Tällä hetkellä oon täysin samoissa mitoissa kuin dieetin loppuessa, joten ei ole tarvetta pudotella saati kiristellä. Oon kuitenkin kierrättänyt hommaa niin, että syön 3-4 päivää hiilarit matalalla ja rasvan saanti korkeampana, seuraavat 3-4 päivää nostan taas hiilarit ylös ja lasken hieman rasvan määrää. En tosiaan laske tarkkaan mitään tai punnitse ruokia. Joskus rasvaa saattaa tulla runsaammin myös korkean hiilarin päivinä, mutta yleensä kun jotain ruokaa tulee paljon, se laskee automaattisesti toisen saantia.

Tämä on toiminut kohdallani yllättävän hyvin, sillä tykkään syödä vihanneksia paljon, jolloin vhh-päivien kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, päin vastoin, helppoa kuin heinän teko. Lisäksi huomaan kuinka tuo vaikuttaa yleiseen vireystasoon kun tärkkelyshiilarit jää syömättä, verensokeri ei heittele yhtään –> olo on todella energinen aamusta iltaan.

Oon suunnannut korkean hiilarin päivät loppuviikkoon, joka on sopinut mun rytmiin parhaiten. Samalla tankkaan varastot seuraavaa viikkoa varten. Tämän tankkauksen taas huomaa kunnon energiapiikkinä, kun lepopäivän jälkeen lähtee taas liikkeelle. Lisäksi huomaan, että aineenvaihdunta pysyy kunnolla käynnissä ja saan syödä kalorillisesti paljonkin.

Tämän ihanan kaura-chialeivän resepti täällä!

Moni saattaa kauhistella, että miten jaksan treenata vhh-päivinä, mutta loppupeleissä hiilarien viikkomäärä on suunnilleen vakio, oli ne sitten ripoteltu seitsemälle päivälle, tai ainoastaan kolmelle. Käytännössä siis valitsen näinä päivinä ruoka-aineita, jotka täyttävät sen päivän makrojen kriteerit. VHH- päivinä vihanneksia, lihaa, paljon avocadoja, turkkilaista jugua, pähkinöitä jne. Hiilaripäivinä taas vapaammin mitä oikeastaan tekee mieli. Mun herkkua ovat esim kauraleipä, itse tehty pizza, popcornit, pastaruuat jne.. 🙂

Loppuun vielä mainittakoon, että tämän viikonlopun ajan vietetään 25 euron päiviä, sillä jopa neljä erilaista valmennustani saa hankittua hintaan 25 € kpl!!! Todella pienellä rahalla paljon motivaatiota ja apua ravintopuoleen. Tuttuun tapaan voit aloittaa ohjelmilla kun itse tahdot. Klikkaamalla ohjelman nimeä, pääset ostamaan sen. Huom! Kaikki ohjelmat heti omalla sivullasi näkyvillä oston jälkeen.

TARJOUS VOIMASSA SU 16.9 kl. 24:00 SAAKKA!

POWER 1.0 –  Onko tavoitteesi saada lisää voimaa sekä lihasta? Olit nainen tai mies, silloin POWER 1.0 on juuri sinulle! Tällä treeniohjelmalla parannat voimatasojasi ja hankit lihasta juuri oikeisiin paikkoihin. Ohjelma keskittyy pääosin penkkipunnerruksen, maastavedon sekä kyykyn voimatasojen kehittämiseen unohtamatta ns. bodaustreeniä, jonka avulla saat mm. pyöreyttä olkapäihin ja pakaroihin.

Sopii miehille sekä naisille, jotka haluavat uutta nostetta salitreenihin, ehkä muun liikunnan ohella tai vaihtoehtoisesti keskittyä puhtaasti voiman hankintaan esim. ryhmäliikuntatuntien tilalla. Treenien syklitys menee niin, että treenataan kaksi päivää ja levätään aina perään yksi. Ohjelmassa on siis mahdollista treenata 5 x viikossa, jolloin jako ehtii alkaa aina alusta. Halutessaan voi pitää myös ylimääräisiä lepopäiviä, etenkin silloin jos pääpiste on voiman kehittämisessä!

MIINUS VIISI KILOA –  Haluaisitko keventää oloasi ja ne kuuluisat viimeiset kilot on aina haastavinta saada lähtemään? Tämän ruokavalion avulla onnistut pudottamaan painoasi viiden kilon verran 6-8 viikon aikana. Valmennus sisältää ruokavalion, jossa mukana päivän kokonaismakrojakauma, jonka avulla voit tehdä omia vaihtoja ruoka-aineisiin halutessasi. Tavoitteen saavuttamiseksi, ruokavalioon suositellaan yhdistettäväksi 3-5 harjoitusta per vko. Ohjelma sopii 60-80 kiloa painaville normaalipainon/ylipainon sisällä oleville henkilöille, jotka haluavat pudottaa painoa 5 kilon verran. Ruokavalio perustuu hiilihydraattien syklittelyyn ja sisältää kaksi erilaista ruokavaliota, joita vaihdellaan päivittäin. Mukana maidoton & gluteeniton vaihtoehto.

BIKINI FIT – POLTA RASVAA & KIINTEYDY! –  Viisijakoinen saliohjelma, jonka avulla muokkaat kehostasi vahvan, kiinteän ja naisellisen. Ohjelma painottuu alavartalon muokkaamiseen ja etenkin pakaroihin, jotka treenataan kolmesti viikkoon. Jokaisen alavartalotreenin perään on mahdollista tehdä ”finisher” eli tiukka viimeistelijä, joilla maksimoidaan rasvanpolttoa tai ihan vain haastetaan itseään. Viimeistelijän voi lisätä jokaisen treenin perään, tai tehdä silloin tällöin lisähaasteena. Ohjelmassa siis kolme erilaista viimeistelijää.

Ohjelmassa on myös kaksi ylävartalotreeniä sekä ihan oma core-ohjelma, jonka voi lisätä ylävartalotreenien perään viimeistelijänä. Core-treeni perustuu liikkeisiin, joiden avulla keskivartalo saa kyytiä samalla kun kulutus pysyy korkeana ja näin ollen rasva palaa tehokkaammin! Tervetuloa kiinteä kesäkroppa!

Lue miten Ines sai coren kuntoon tämän ohjelman avulla: TREENIASIAA: VATSALIHAKSET ESIIN.

KIINTEYTYJÄN KASVISRUOKAVALIO –  Kiinteytyjän kasvisruokavalio on nyt täällä! Ohjelmassa syödään päivittäin viisi monipuolista ateriaa, jotka voi itse rakentaa lisuke-listaa ja eri vaihtoehtoja käyttäen. Ohjelma takaa riittävän proteiininsaannin ja kehittymisen treenatessa. Ohjelmassa on myös gluteeniton ja maidoton vaihtoehto jokaiselle aterialle. Useissa aterioissa on useampia vaihtoehtoja valittavaksi.

oma MIINUS VIISI KILOA – muutokseni, kuvissa eroa kuusi viikkoa.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


OMAN ELÄMÄN BOSSLADY!

Tämän vuoden alussa tapahtui jotain ja päätin muuttaa ajatustyyliäni aiemmasta. Päätin ottaa elämästäni hallinnan itselleni. Päätin, että en enää mieti mitä kaikkea voi mennä pieleen, vaan yritän tehdä asioita enemmän. Mun ongelma ja heikkous on se, että jos en tiedä jostain asiasta paljon, koen todella epämiellyttävänä tehdä sitä. Uudet asiat pelottaa, kuten varmasti monia muitakin. Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, että tuo pelko on aiheeton ja kun vaan alkaa tehdä asioita, pikkuhiljaa hommat alkavat sujua. Ja jos eivät suju, niin tulipahan ainakin yritettyä! Mikään ei tapahdu hetkessä ja tämäkin prosessi on edelleen käynnissä, koen silti että oon kehittynyt tällä osa-alueella huimasti.

Mä en enää vertaa itseäni muihin ja arvostan jokaista asiaa mitä oon saanut aikaiseksi, oli ne pieniä tai vähän suurempia. Joskus on nimittäin tullut ajateltua että jos vaikka onnistuin jossain, vertasin sitä heti toiseen joka oli onnistunut paremmin ja sitten se oma juttu tuntuikin ihan mitättömältä. Jos joku tunnistaa itsensä samasta ajatusmallista, niin annan vinkin, kannattaa lopetaa tuollainen välittömästi! 🙂

On jotenkin todella helpottava fiilis, kun onkin vastuussa vain itselleen ja jos mokaa niin sitten mokaa ja siitä vaan jatketaan entistä kovempaa eteenpäin. Suunnitelmia voi muuttaa matkan aikana ja sekin on ihan ok, jos yhtäkkiä joku unelma ei enää tunnukkaan siltä, että sitä haluaa tavoitella.

Olen itse rakentanut oman jutun, jota voi kai kutsua myös brändiksi. Aloitin nollasta ja tällä hetkellä mm. elätän itseni tällä brändillä. Mulla on hurjasti suunnitelmia ja halua kehittyä! Välillä tuntuu etten tiedä mistä aloitan, kun on niin paljon mitä haluaisin tehdä. Tällä hetkellä mun läppärin vieressä on avatun laskun kirjekuori täynnä sotkuisella käsialalla kirjoitettuja postausideoita. Jos nyt aloittaisin vaikka siitä, että puran ne tekstin muotoon tässä tulevien päivien aikana. Tänään haluaisin myös kuvata uutta matskua, suunnitella ihan uutta valmennuskonseptia jonka keksin viime viikolla, opetella uusia jumppia ja suunnitella niitä, käydä treenaamassa ja treenauttaa muita. Haluaisin kehitellä uusia reseptejä ja leipomuksia, kehittää meidän salin ryhmäliikuntaa eteenpäin ja etsiä uutta musiikkia tunneille! 😀

Tällä hetkellä siis inspiraatio kukoistaa ja suurempi ongelma on rauhoittaa homma niin, että hoidan asioita kerrallaan eikä kaikkea samaan aikaan. Tämä koko inspiraatiopuuska alkoi siitä, kun päätin itse omassa päässäni olla stressaamatta liikaa, olla vaatimatta itseltäni liikaa ja annoin itselleni oikeuden epäonnistua. Jos aiemmin saattoi olla noloa, kun joku asia ei mennyt kuten halusin, niin nyt mulle on ihan sama. Kokeilen sitten jotain toista keinoa, jos ensimmäinen ei toimi.

Vuoden alussa perustin oman toiminimeni ja aluksi tämä tuntui pelottavalta. Jaksaisinko hoitaa yritystä ja kahta työtä samaan aikaan? Nyt en voisi olla tyytyväisempi, että päätin tehdä tämän ratkaisun. Siis mitä kaikkea olisi voinut mennä ohi, jos olisin pelännyt liikaa ja pelännyt vain pahinta. ”Mitä jos” onkin yksi tehokkaimpia ajatustapoja tappaa omia unelmia. Tämän vuoden aikana olen pistänyt oman firman rullaamaan. Ostin ikioman asunnon sekä lisäksi sijoitusasunnon. Kuukausi takaperin hankin itselleni myös uuden auton! Kaikki tämä on lähtenyt tapahtumaketjusta, kun päätin vain alkaa tehdä asioita, yksi kerrallaan.

Olen tehnyt useamman vuoden yhteistyötä Rinta-Joupin autoliikkeen kanssa ja sitä kautta päässyt ajelemaan erilaisilla menopeleillä. Pikkuhiljaa se autokuume nostikin päätään ja vain yltyi kevään ja kesän aikana. Yhtäkkiä minä, joka ei ennen välittänyt autoista yhtään, viettikin aikaa nettiauto.fi:ssä harva se päivä. 😀 Mua alkoi viehättää Audit ja etenkin sporttinen coupee malli. Jotenkin vaan tuntui, että tällainen auto sopisi meitsin tarpeisiin ja brändiin loistavasti.

Liikun paljon autolla, sillä mun työ ei todellakaan tapahdu yhdessä pisteessä, vaan siirryn päivän aikana useita kertoja eri paikkoihin. Lisäksi viikonloppuisin tulee myös käytyä tapahtumissa, koulutuksissa ja duunihommissa, jolloin autolla on todellakin oma paikkansa. Tällaisen urheilevan bussinessnaisen elämää helpottaa, kun on auto ja vielä parempaa on, että se on ulkomuodoltaan tyylikäs!

Yhteistyö Rinta-Joupin kanssa on sujunut aina helposti. Sain testailla erilaisia vaihtoehtoja, vaikka lopulta päädyinkin siihen jonka valitsin ensimmäisenä. Mikäli auton hankinnan yhteydessä tarvitsee rahoitusta, luottopäätöksen saa heti eikä tarvita erillisiä takauksia. Toisin sanoen, kun mielekäs menopeli löytyy, hoituu muut asiat hetkessä. Itse olin ajatellut että auton ostoprosessi olisi paljon monimutkaisempaa kuin se todellisuudessa oli! Meitsi tykkää kun asiat hoituu sujuvasti ja helposti, jää aikaa muuhunkin. 😀

Kaupat tehty! 🙂

Vaikka kirjoittelin tätä tekstiä pinnallisten asioiden sekä omaisuuden näkökulmasta niin tiivistettynä mun viesti vois olla kaikille teille, että sun elämä on sun käsissä. Unohda tekosyyt sekä ne mitä jos – ajatukset ja ala rakentamaan sun elämää sen näköiseksi kun haluat.

Mitä psyykkiseen puoleen ja hyvinvointiin tulee, niin aktiivisuus, aikataulut ja se että on tekemistä, on ihan yhtä tärkeässä roolissa kuin se että välillä on päiviä kun ei tarvitse tehdä mitään. Liika passiivisuus laiskistuttaa ja saa sitä alakuloa aikaiseksi. Väsymyksessä tai motivaationpuutoksessa ei aina ole kyse siitä että pitäisi levätä, vaan siitä että pitäisi nostaa perse penkistä ja alkaa tehdä asioita! Muista, että sinä itse olet itsesi paras asiantuntija, tiedät varmasti sisimmässäsi omat heikkoudet ja vahvuudet, etkä tarvitse jatkuvaa varmistusta muilta. Luota itseesi ja muut asiat hoituu perässä!

Yhteistyössä www.rinta-jouppi.com kanssa

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook