RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

Meillä jokaisella tulee varmasti joskus hetkiä, jolloin tuntee itsensä surkeaksi ja saamattomaksi. Riittämättömäksi. Jollekin se on sitä, että turhautuu kun yrittää kovasti oppia jotain, eikä siitä tule mitään. Jokapaikanhöylät inspiroituvat asioista nopeammin kuin mitä ehtivät toteuttaa, sitten harmittaa kun ei kykene tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Tuntee itsensä riittämättömäksi, vaikka on rakentanut itse itselleen oravanpyörän haalien liikaa tekemistä. Toiset lannistuvat riittämättömyyden tunteen alle ja päättävät, että jos en kerran kuitenkaan mitään osaa enkä opi, en jaksa edes yrittää. Riittämättömyyden tunne on kuitenkin vain tunne, eikä se määrittele kuka olet. Se on tunne, joka kuvastaa vain sitä, mihin itse sillä hetkellä keskityt. Etenkin meillä naisilla, tunteet kun saattavat heitellä joskus laidasta laitaan, kannattaa muistaa, että huonot fiilikset ja tunteet ovat vain tunteita, jotka menevät kyllä ohi, jos niitä ei ala vatvoa liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä minä ainakin mietin aina välillä paikkaani tässä maailmassa ja myös sitä, että mitä oikeasti haluan. Viime aikoina oon käynyt läpi jotain henkilökohtaista kriisiä ja pää on ollut sellainenkin ajatusten täyttämä sekamelska. Tiedän kyllä omat vahvuuteni ja tällaisilla hetkillä täytyy vain pysyä positiivisena ja pyrkiä keskittymään asioihin joista nauttii. Jos jotain oon oppinut niin sen, että loppupeleissä täällä eletään vain itselleen, eikä kannata ottaa liikaa paineita ympäristön aiheuttamista vaatimuksista. On aika helpottavaa kun päästää irti kaikesta ”mitä pitäisi tehdä” ja miettiä sen sijaan, mitä oikeasti haluaa.

Edelliseen postaukseen palatakseni, riittämättömyys on varmasti paljon yleisempää nykyään kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Mainitsin, että medialla on varmasti suuri vaikutus, etenkin lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole vielä kovin tarkkaa käsitystä itsestään ja paikastaan täällä. Ennen olit makee tyyppi kun sulla oli Fruit of the loomin huppari, nyt oot makee vain jos sulla on tuhansia seuraajia instagramissa. Jo lapsena joudut tehdä itsestäsi brändin, jotta menestyt. Elämä rakennetaan helposti kuvitteelliseksi, sellaiseksi millainen sen tahtoisi olevan. Tämä taas ajaa meitä riittämättömyyden tunteeseen ja riittämättömyyden tunne ajaa suorittamaan elämää. Suorittajasukupolvi on syntynyt. Mitä stressaantuneempi ja kiireisempi olet sen hienompi homma. Emmä kato kerkee mitään lomaa pitää, kun mun kalenteri on ihan buukattu ja hirvee stressi muutenki!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletteko joskus miettineet, millainen olisi ideaaliminä, eli paras versio itsestäsi? Vaikuttaisiko siihen ulkoiset seikat tai vaikka se mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta? Liian usein vertaamme itseämme toisiin, jolloin helposti tuntee huonommuuden tunnetta. Haluatteko tietää miksi? Usein emme tiedä tästä ihmisestä kuitenkaan kaikkea. Voi olla, että olet nähnyt vain pintakiillon, etkä tiedä millaisten asioiden kanssa tyyppi painii oikeasti. Kaikilla meillä on ne hyvät ja huonot hetket ja asiat elämässä. Tämän takia ei koskaan kannata verrata itseään ja paremmuuttaan muihin.

Kaikki ovat varmastii kuulleet motivaatiolauseen ”be the best version of yourself”, tässä lauseessa on oikeasti hyvä sanoma! Mieti ja korosta omia vahvuuksiasi ja kehitä heikkouksiasi, jolloin voit varmasti olla itsevarma ja tyytyväinen. Ulkonäön tai ulkoisten seikkojen ei tulisi arvottaa ketään paremmaksi kuin toinen. Okei, pelkällä hyvällä ulkonäöllä voi nykyään päästä pitkälle, ainakin instagramissa 😉 Se ei kuitenkaan todellakaan ole ainoa keino menestyä. Itsevarmuus, päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat mielestäni paljon hienompia piirteitä kuin ulkonäkö ja nämä piirteet ovat meidän kaikkien saatavilla, jos itse haluamme.


VOIKO OMA PEILIKUVA HUIJATA?

Millainen sinä olet?

Se, miten kuvailisit itseäsi  ulkoisesti tai sisäisesti voi poiketa käsityksestä, miten muut ihmiset sinut näkevät ja kokevat. Mielestäni kaikista tärkeintä on tietysti se, että on sinut itsensä kanssa, eli minäkuva on terveellä pohjalla. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja saamme palautetta omasta persoonasta ja toiminnasta. Terveeseen minäkuvaan kuuluu myös se, että pystyy katsoa omaa itseään ja tekemisiään kriittisestä kulmasta, mutta silti haastavinta taitaa olla se, että pystyy löytää itsestään niitä positiivisia juttuja.

On harmillista, että löydämme usein helpommin virheet kuin hyvät jutut. Ulkonäöllisesti voi olla tyytymätön itseensä, koska keskittyy liikaa virheisiin. Ja toisaalta, onko edes olemassa virheellistä ulkonäköä? Persoonalliset jutut ovat monen muun silmässä siisti juttu, vaikka itse ei välttämättä fiilistele ihan täysillä omia pisamia tai erikoisen mallista nenää.

Collage_Fotor1

Idea tähän tekstiin lähti siitä, että lähdin siirtämään vanhoja kuvia erilliselle levylle, sillä kone on jatkuvasti täynnä ja uusien kuvien lisääminen aina yhtä hankalaa. Selailin muutaman vuoden takaisia kuviani ja lähetinkin Evelle pari kuvaa meistä, missä ollaan mun mielestä molemmat tosi hyvässä kunnossa. Muistan taas tuohon aikaan olleeni ihan tyytyväinen, mutta silti en kokenut olevani mitenkään erikoisen timmissä kunnossa. Ihmettelin aina jos joku kommentoi ulkonäköäni liian rasvattomaksi tai hoikaksi.

Collage_Fotor

IMG_5641 IMG_5624 IMG_5609 IMG_5527 IMG_5489

Oon ennenkin kirjoitellu tyytyväisyydestä ja siitä kuinka loppupeleissä omalla ulkonäöllä on hyvin vähän yhteyttä siihen onko hyvä itsetunto ja tyytyväinen itseensä. Voi olla, että yrittää muokata kroppaa ja ulkonäköä luonnollisin (ja usein myös luonnottomin) keinoin vuosia ja silti tuntee olonsa huonoksi/tyytymättömäksi. Kaikkia näitä muutoksia tärkeämpää on opetella olemaan sinut itsensä kanssa juuri nyt. Ei sitten kun on laihduttanut viisi kiloa tai laittanut silikonirinnat, vaan juuri nyt. Kehittyminen ja itsensä kehittäminen on aina hyvä juttu, mutta sitä voi tehdä itesään inhoten tai itseään rakastaen, joista jälkimmäinen on huomattavasti mukavampaa ja vie parempiin tuloksiin.

IDCollage_Fotor2 Collage_Fotor3 IMG_5736

Harmi että en osannut olla tyytyväinen siihen, kuinka ahkera ja reipas olin. Käytiin salilla viidesti viikossa kaiken jumppaamisen lisäksi, myös joka lauantai-ilta, kun sali oli jo suljettu. Tästä huolimatta sitä vaan halusi tavoitella vielä parempaa tulosta, eikä nähnyt mihin oli jo päässyt. Kuten aikaisemmin mainitsin, olin tyytyväinen, mutta en ehkä antanut itseni nauttia tuloksista riittävästi, sillä aina oli seuraava päämäärä mielessä. 😀

Muistetaan siis välillä katsoa sitä matkaa mikä ollaan tultu tähän saakka, eikä aina mietitä vain sitä minne pitää seuraavaksi päästä. Tavoitteet on hyvästä, mutta välillä on ihan ok vain olla ja elää tätä hetkeä, ilman seuraava päämäärää. 🙂


RIITTÄISINKÖ VAAN TÄLLAISENA

Vähintään kerran kuukaudessa tulee tällainen syvällisempi vaihe, jolloin sitä vaan pohtii kaikenmoista itsekseen. Riittämättömyys ei ole varmasti kovin harvinainen tunne tässä maailmassa. Oon ennenkin kirjoittanut siitä kun aina pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Oon ihminen, jonka on tosiaan vaikea vain olla. Vaikka vietän aikaa paljon kotona, jossa teen myös töitä, en pysty jotenkin rauhoittumaan, vaikka mulla ei olisi mitään. Aina on jossain takaraivossa sellainen fiilis, että jotain pitää tehdä, kun on kerran aikaa.

Unknown

En ole koskaan ottanut hirveästi paineita ulkopuolelta. Oon oman tieni kulkija ja oon aina tehnyt asiat, kuten itse parhaaksi näen. Silti koen riittämättömyyttä liian usein. Pohdiskellessani asiaa, tajusin että olen itse se joka vaatii, ei kukaan muu. On helppo sysätä kaikki syy muualle, ulkopuolelle. Syyttää mediaa ja syyttää somea, blogeja, instagramia tai muita ihmisiä. Riittämättömyydellä tarkoitan enemmän sitä että en ole tyytyväinen siihen miten suoriudun asioista. En voi käsittää miten minusta, joka oli maailman huolettomin ihminen, tuli tällainen joka stressaa jo monta päivää ennen, ettei voi tehdä jotain, ettei sitten maanantaina ole väsy.

Tuntuu, että sitä myös jotenkin pidättelee itseään. Enkä todellakaan kuvittele olevani mikään julkkis, mutta aina välillä on myös todella ihanaa jutella jonkun kanssa, joka ei ole lukenut tätä blogia. Yleensä tuttujen ja myös ei tuttujen kanssa jutut menee niin, että eipä siinä tarvi kertoa kuulumisia, kun kaikki tiedetään jo. Jos avaudun täällä jostain, tulee heti fiilis että nyt kaikki luulee että oon jossain pahassa deppiksessä. Kirjoittamallahan kaikki kuulostaa paljon dramaattisemmalta suuntaan jos toiseenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On paljon helpompi kirjoitella reseptejä ja jakaa vinkkejä, kuin kirjoittaa omia ajatuksia. Tykkään kuitenkin kirjoittaa myös niitä ajatuksia, vaikka niissä ei aina olisi varsinaisesti mitään suurta pointtia. Huomaan myös kirjoittavani melkein aina kolmannessa persoonassa, sillä minä tai sinä tuntuu liian syyttelevältä ja liian henkilökohtaiselta.

Kaipaan sitä aikaa, kun kirjoitin vaikka kahvikupista jos huvitti ja heitin päälle pari likaista peiliä vasten otettua haban pullistelukuvaa. Nykyään sitä miettii, että onko tämä aihe kirjoittamisen arvoinen ja ei mulla ole edes mitään kuvia.

PS. Tuo questin pumpkin pie – maku oli yllättävän jees! Helsingissä ollessani hamstrasin niitä mukaan ja on ollut kivaa vaihtelua ainaisille tutuille mauille.


HOMEINEN MIELI – HOMEINEN KEHO

Facebookissa tulee vastaan vähän kaikenlaista, mutta eilen silmiini osui eräs hassu postaus. En nyt lähde analysoimaan, miten paikkaansapitävää tämä koko juttu oli, mutta ajatus sen takana oli mielestäni herättävä. Eräs äiti oli laittanu lapsiensa kanssa kahteen samanlaiseen purkkiin samat määrät vettä ja riisiä. Toiseen purkeista liimattiin x:n kuva ja toiseen sydän. Purkkeja kohdeltiin eri tavoin, eli x-purkkia haukuttiin rumilla sanoilla, kun taas sydän purkkia kehuttiin kauniilla sanoilla. Jonkin ajan kuluttua x-purkkiin oli alkanut syntyä hometta, mitä ei tapahtunut toiselle purkeista. Kuulostaa hyvin absurdilta, tiedän. Koko homman idea oli siis se, että energiat olivat toimineet eri tavoin näille purkeille.

_MG_8467

Tätä samaa ajatusta voi käyttää myös itseensä ja siihen miten puhuu ja ajattelee itsestään. Periaatteessa se, miten ajattelemme itsestämme on ajatusten luoma illuusio. On ihan normaalia, että etenkin nuorempana ollaan epävarmoja ja käydään läpi rankkojakin vaiheita itseään etsiessä. Eiliseen tekstiin oli kommentoitu aika hyvin, että elämään kuuluu ne elämäntilanteet, kasvamisen vaiheet, pettymykset ja suru. Välillä tuntuu että näitä tunteita ei enää kuulu tuntea, vaan ne luokitellaan helposti masennukseksi. Painotan edelleen, että en ole missään vaiheessa tarkoittanut ettei sairauteen saisi käyttää lääkitystä, vaan halusin pohtia ongelmaa, miten erotella sairaus ja tällainen edellä mainittu vaihe. 🙂 Palaan aiheeseen vielä postauksen kommenteissa myöhemmin! Aiheeseen palatakseni, joskus kuitenkin nämä epävarmuuden aiheuttavat tunteet jäävät päälle ja sitä elää vielä vanhempanakin samoissa ajatuksissa, kuinka ruma jokin ruuminosa on, tai miten ei ole tyytyväinen siihen ja siihen asiaan. Monilla saattaa olla kokemusta siitä, että nuorempana joku on haukkunut jotain vartalon osaa ja edelleen päässä jyllää ajatus, miten on vääränlaiset korvat tai reidet.

Tyytyväisyydellä ja ulkonäöllä ei loppujenlopuksi ole juurikaan yhteyttä. Tietysti fyysinen hyvä olo vaikuttaa myös mielialaan ja olotilaan, mutta suurin voima on siellä omassa pääkopassa. On itseasiassa melkein naurettavan helppoa muuttaa omia ajatusmalleja. Päättää vain muuttaa ne ja antaa hieman aikaa. Päättää päästää irti siitä, että oma nenä ei ole sellainen kuin haluaisi, sillä tuo ajatus on vain omien aivojen luoma illuusio, ei todellisuus. Nykyään asiaa vaikeuttaa myös se, miten paljon ulkoisia ärsykkeitä saamme esimerkiksi siitä millainen on oikeanlainen vartalo, hiukset tai kasvot. Media ja some vaikuttaa elämäämme, mutta loppujenlopuksi on itsestä kiinni, kuinka paljon sen antaa mennä sinne ihon alle. Kun on hyvä olo itsensä kanssa, ei muiden (tuntemattomien) tekemisien tai tekemättä jättämisien tulisi aiheuttaa sen suurempia tunteita.

_MG_8479

Se, miten puhuu itselleen ja ajattelee itestään voi siis joko homehduttaa koko kehoa ja olemusta tai päinvastoin saada onnellisen, tyytyväisen fiiliksen. Uskon vahvasti myös mielen vaikutuksen fyysiseen vointiin. Joskushan mentaalisesti vaikeilla hetkillä tulee jopa fyysinen paha olo. Muistan lukeneeni jostain, että jopa 80 % päivittäisistä ajatuksistamme on negatiivisia ja sen tiimoilta päätin kokeilla viime viikolla tietoisesti lopettaa kaiken valittamisen. Päätin siis, että en valita ääneen, enkä edes omassa mielessä. Täytyy sanoa, että tuo tehtävä oli vaikeampaa mitä olin kuvittellut ja havahduin useaan kertaan siihen, että ajatus jostain asiasta oli liusumassa negatiivisuuteen. Koen olevani melko positiivinen ihminen näin yleisesti, mutta silti ajatusmalleissakin on kehitettävää. Kannattaa kokeilla!

Mulla on tänään aika raskas päivä. Heräsin 5:45 ja ohjasin siitä tunnin kuluttua ensimmäisen jumpan. Kaksi kappaletta jumppaa odottaa kl. 11 ja vielä illalla olisi viimeinen veto. Jos olisin heti aamusta manaillut, että tulee olemaan niin rankkaa ja raskasta, niin varmasti tulisikin. Nousin kuitenkin innostuneesti (niin innostuneesti kuin tuohon aikaan voi) ja fiilistelin kuinka makee fiilis on aamutunnin jälkeen ja itseasiassa koko päivän jälkeen. Otan tämän päivän haasteena ja nautin siitä! Asenne ratkaisee aina!:)

En siis yritä sanoa, ettei saisi olla huonoja päiviä tai hetkiä, sillä nekin kuuluvat normaalin elämän vaiheisiin. Myös se, että osaa hyväksyä vaiheet jolloin menee vähän heikommin, auttaa jaksamaan niiden yli. Alhaalta on vain yksi suunta ja se on ylös! Kaikki asiat ratkeaa aina tavalla tai toisella, surusta ja vaikeuksista pääsee yli, tai niiden kanssa oppii elämään.


MITEN HYVÄKSYÄ ITSENSÄ?

Kaikki tietävät, että pahin kriitikko itseään kohtaan löytyy peiliin katsoessa. Valitettavasti liian usein löydämme itsestämme vain ne huonot puolet ja virheet. Olen itsekin kärsinyt elämäni aikana ties mistä komplekseista. Olen inhonnut leveitä hartioitani, vatsaani, sivuprofiiliani, reisiäni ja liian leveää selkää. Olen halunnut olla laihempi, lyhyempi, lihaksikkaampi ja ties mitä kaikkea muutakin. Kauneusihanteet muuttuvat ja jos silloin 16-vuotiaana harteikkuus ja leveä selkä (joka ei oikeesti edes ole mitenkään kovin leveä) oli rumaa, on se nykyään melkeinpä haluttu ominaisuus. Jengi treenaa salilla saadakseen raamikkaamman kehon ja lihakset. Telinevoimistelua harrastavat tai harrastaneet tietävät, että siinä lajissa ylävartalo, etenkin se hartiaosasto kehittyy melko hyvin. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ideana ei siis ole, että mulla olisi välttämättä ollut koskaan läski vatsa, tai liian paksut reidet, vaan se, että olen itse kehittänyt ongelman omassa päässäni ja katsonut joka päivä peilistä ”kuinka rumat reidet mulla on” ja ”kuinka mun on pakko tehdä niille jotain”. Kun aivoja ruokkii negatiivisuudella tarpeeksi pitkään, alkaa itsekin uskoa näihin juttuihin. Hullua vai mitä?  Itse olen harrastanut pienestä saakka ns. esteettisiä urheilulajeja, joissa kehon koolla on merkitystä. Pieni, rasvaton kroppa toimii jumpatessa paremmin kuin isompi. Aerobicciä harrastaessa, meille sanottiin että ihanteellinen rasvaprosentti tulisi olla 16-18 % välillä. Itselläni oli tuolloin 20%, joten voitte ehkä arvata, mihin nämä ohjeistukset johtivat. Rasvat tippui ja tippui ja sitten tippui niin paljon, että ei enää edes jaksanut harrastaa koko lajia puoleen vuoteen. En syytä lajia, sillä olen aina ollut altis näissä asioissa ja olenkin vain tarvinnut jonkun pienen kimmokkeen, jolloin homma on lähtenyt lapasesta. Fitness ei tosiaan ole ainoa laji, jossa laihdutus voi lähteä käsistä.

Valokuva0281

Pirtee ja täynnä elämäniloa oleva kaveri 😀 168 cm/48 kg

Ongelma näissä komplekseissa on se, että vaikka kuinka pumppaisi lihaksia tai laihduttaisi, ajatusmaailma tuskin muuttuu, sillä negatiivisuus on syöpynyt aivoihin kuin syöpä. Tietysti on tapauksia, jossa halutaan muuttaa jotain itsessään, tehdään muutos ja ollaan tyytyväisiä. Usein kuitenkin, kun ollaan saavutettu jotain, ei enää ollakkaan tyytyväisiä siihen, vaan halutaan lisää. Hyvä puoli tässä ongelmassa on se, että siitä pääsee (ainakin oman kokemukseni mukaan) hyvin helpolla eroon. Yhtenä päivänä vain päätin, että lopetan kaiken kyyläilyn ja hyväksyn ne reidet sellaisina kuin ne on. Hyväksyn itseni sellaisena kun olen. Ja mitä tapahtui? Olin antanut itselleni luvan olla sättimättä itseäni, eikä ollut kokoajan tarve muuttaa jotain ja etsiä uusia virheitä. Pikkuhiljaa olen päässyt kaikista negatiivisuuksista eroon ja pystyn olla täysin onnellinen, sellaisena kuin oon. Vielä kuvaan viitaten, joku joka on 168/48 voi olla täysin terve ja hyvinvoiva. Kyse on enemmänkin siitä, miten siihen kuntoon on päästy.

Tietysti aina välillä on vaiheita, kun kaikki on huonosti ja on turvonnut olo sun muuta. Ne on kuitenkin vaan väliaikaisia juttuja, joita varmasti kaikilla on silloin töllöin. Joku voi ehkä ajatella, että miksi sitten edelleen pidän kiristelykausia tai haastekuukausia. Asia poikkeaa kuitenkin todella paljon siitä aiemmasta. Ennen piiskasin itseäni ihan hirveesti, ajattelin että kaiken pitää olla kärsimystä, jotta voi saada tuloksia. Nykyään kuitenkin oon löytänyt tyylin, jolla voin hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Nautin treenistä, syön hyvää ruokaa riittävästi ja elämä on muutenkin tasapainossa. Voin ottaa kiristelykauden, ilman että se jää päälle tai että homma lähtee lapasesta. Vaikka oon nykyään melkeinpä saman kokoinen, kuin tuossa keskimmäisessä kuvassa, painan melkeen 10 kg enemmän, enkä ole joutunut näkemään nälkää niin, ettei pysty edes nukkua! Siinä on iso ero.

DSC02543

nykyään vähän painavemmassa kuosissa 😉

Mitä yritän tässä sanoa on se, että elämä on niin paljon helpompaa, kun osaa olla armollinen itseään kohtaa. Kun hyväksyy itsensä virheineen päivineen, yleensä vasta silloin alkaa tapahtua positiivisia muutoksia. Oon nähnyt niin paljon naisia, jotka ovat hyvässä kunnossa ja mielettömän kauniita. Sitten he käyttävät kaiken aikansa murehtien, kuinka tämä ja tämä ruumiinosa on niin ruma. Aikahan kultaa tunnetusti muistot, oletteko huomanneet, että jokin vanha valokuva itsestään voi näyttää paljon paremmalta kuin ottamishetkellä? Kuvaushetkellä löytää taas ne virheet ja miettii heti näyttääkö läskiltä tai ei. Jälkeenpäin katsoessa osaa ehkä katsoa eri näkökulmasta, samasta kulmasta mistä muut ihmiset katsovat sinua jatkuvasti. Miettikääs sitä. 🙂