PITÄISIKÖ (NETTI)KIUSAAJILLE ANTAA VAAN SAMALLA MITALLA?

Kiusaaminen ja etenkin netissä tapahtuva kiusaaminen on ollut taas pinnalla viime aikoina. Aihe, johon en ole itse ottanut toistaiseksi hirveästi kantaa (syy selvinnee kun lukee postauksen). Lupasin kuitenkin itselleni tuossa tannoin, että alan kirjoittamaan (taas) asioista, joista haluan, herättää se sitten paheksuntaa tai ei. Oma kokemukseni kiusaamisesta on, että sitä taitaa olla mukana elämän joka vaiheessa, koulussa, työpaikoilla ja nykyään sitten myös netissä. Itse en ole joutunut kiusaamisen uhriksi kuin täällä netissä. Uskon myös, että ihmiset kokee asioita eri tavoin ja itse en ole koskaan ottanut ihan kauheasti stressiä näistä palsta-kirjoituksista. Toki se on sillä hetkellä kirpaissut, kun on lukenut jonkun viestiketjun pelkkää paskaa itsestään, mutta jätetään se asia hetkeksi.

Tiedän, että negatiivisuudella ja kostamisella ei välttämättä saa mitään hyvää aikaiseksi, mutta jollain tavoin mä oon kuitenkin sitä mieltä että joskus se oman lääkkeen maistaminen tekisi erittäin hyvää. Asioita kyllä oppii silloin kun ne kolahtaa kunnolla ihon alle. Paljon säälitään kiusaajia ja jopa suojellaan heidän anonymiteettiään. Kiusaajille järjestetään apua ja asioita hyssitellään. Tuntuu, että välillä koko nykyajan touhu on mennyt sellaiseksi jeesusteluksi, että mun ymmärrys ei enää riitä kaikkeen. Mitään ei saisi enää tehdä, mutta silti kokoajan tapahtuu vain pahempia ja pahempia asioita ihmisten toimesta. Jos bloggaaja kirjoittaa julkisesti kiusatuksi tulemisesta, on vastalauseena yleensä ne tutut jutut ”itse olet itsesi tuonut julkisuuteen” tai ”älä välitä”. Toi jälkimmäinen on se pahin. Kyllä siitä nyt hemmetti vie pitää välittää, jos asiaan kaivataan muutosta.

Aihe tuli mieleeni, kun lueskelin tuossa taannoin melko lyhyttä ketjua itsestäni ja siellä oli näitä perusjuttuja, kuinka sairas olen ja kaikki treeni&ravintohommat menee överiksi. Yksi (ketjun aloittaja) oli siellä kirjoittanut jostain kommentista, jota en ole julkaissut ja minähän tietysti muistin tuon kommentin, koska julkaisemattomia on hyvin vähän. Pystyin melko nopeasti selvittää kyseisen henkilön henkilöllisyyden (koska yleensä nämä tyypit kommentoivat blogiin eri nimillä ja sitten osallistuvat johonkin arvontaan :D) ja mietinkin, että pitäisikö laittaa hänestä oma keskustelu pystyyn tuolla samaisella palstalla tai kirjoittaa arvosteleva postaus tänne blogiin kuvineen päivineen. Mitä sanotte, saattaisi miettiä sen jälkeen kahdesti ennen kuin aloittaa negatiivis-sävytteisiä keskusteluja toisista henkilöistä? Tiedän, että joku tulee kommentoimaan tähän, kuinka itse sortuisin samalle tasolle tai muuttuisin kiusaajaksi, mutta tiedättekö, elämässä pitää myös pitää puoliaan. Mitkään asiat eivät muutu, jos aina käännetään katse pois ja ollaan välittämättä.

Paljon paapotaan sitäkin kuinka kiusaajilla on yleenä paha olla, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta mitäs sitten ne uhrit. Miettikää kuinka paha olla heillä on, kun joutuu tuollaisen kohtelun alle vastoin tahtoaan. Multa ei siis ihan hirveesti heru sympatiaa minkään tason kiusaajille. Tiedän, että mielipiteeni on tässä hyvin kärkäs ja en välttämättä ota kaikkia kulmia ja puolia huomioon, mutta olen myös luonteeltani sellainen, että mielipiteeni joistakin asioista on ehkä hieman epäsympaattinen. Paljon sanotaan, että juuri nämä nettikiusaajat haluavat vain huomiota ja keskustelut yms pitäisi jättää tosiaan huomioimatta. No, mitäs jos heille annettaisiinkin sitä huomiota oikeen täyslaidallinen ja saisivat maistaa niin sanotusti omaa lääkettään.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ONKO SE SULTA POIS?

Yksi asia mikä on pyörinyt paljon mun mielessä ja mitä en ole koskaan voinut ymmärtää toisten ihmisten käytöksessä on se, että maristaan, valitetaan ja vingutaan, jos joku muu saa jotain. Etenkin jos kyseessä on tilanne, että toisen ihmisen ”saaminen” ei vaikuta millään tavoin muihin ihmisiin, mutta se koetaan jotenkin negatiivisena asiana. Jos tuo saa, niin munki pitää tai jos mä en saa, niin ei saa kukaan muukaan?! Siis mitä ihmettä. Miksi on niin vaikea olla iloinen toisen ihmisen puolesta? Tai jos ei pysty olla iloinen, niin pystyisikö olla edes neutraali?

Sanontakin kuuluu, että suomalainen on valmis maksamaan 100 € ettei naapuri saa 50 euroa. Tämä kävisi hyvin järkeen tuon yllä olevan kappaleen viestin suhteen, sillä ilmeisesti toisen epäonni on monen suomalaisen onni. :D Myönnetään, että aina ei ole helppoa iloita muiden puolesta, etenkään jos itsellä ei ole mennyt hommat ihan putkeen, mutta fakta on myös se, että negatiivisuus tulee negatiivisen luokse. Oon miettinyt paljon positiivista asennetta ja positiivisuutta ylipäätään ja tiedän, että se ei oikeasti ole ihan niin helppoa aina. Vaikka kuinka yrittäisi, niin aina ei vaan jaksa olla positiivari parhaasta päästä. Siltikin, turhiin asioihin tarrautuminen ja ainainen valittaminen ei tuo kenellekään mitään hyvää.

Jos puhutaan vielä sananen negatiivisuudesta, niin etenkin nyt somen kukoistuksen aikana on korostunut tietynlainen arvostelu ja kiusaaminen entistä voimakkaammin. Keskustelupalstoilla vatvotaan ties mitä ja toisia ihmisiä arvostellaan ties mistä. Tuntuu, että asiasta kuin asiasta yritetään aina kaivaa jotain virheitä tai huonoja puolia. Tästä syystä kukaan ei varmaan enää halua kirjoittaa tai julkaista mitään sen syvempiä ajatuksia, kun tuloksena päällensä saa aina enemmän tai vähemmän paskaa. Mä en tiedä minkälaisia ihmisiä ne oikeasti on jotka siellä kirjottelee, mutta jollain tavoin säälin heitä ja ennen kaikkea heidän jälkikasvuaan, jos sellaista löytyy. Pojasta polvi paranee, vai miten se meni.

Nyt meinaa lähtee tämäkin teksti valituksen puolelle, mutta halusin vain ottaa tämän asian esiin, koska se on noussut eri tilanteissa esiin viime aikoina. Mä en ole itsekään mikään maailman paras kehumaan muita ja vaikka usein ajattelen jostain tyypistä, että vitsi kun toi on hyvä tossa tai tossa hommassa, niin jostain syystä sitä on vaikea sanoa ääneen. Aina on jotain missä vois kehittää itseään paremmaksi! :)

Omia käyttäytymismalleja on mahdollista muuttaa, kunhan ensin tiedostaa ne itse. Miksi kokee negatiivisia fiiliksiä toisen onnistumisesta tai jos joku muu saa jotakin jota ei itse saa? Ajatelkaa, jos kaikki tällainen ylimääräinen negatiivisuus saataisiin kytkettyä pois, kuinka paljon kivempaa kaikilla olisi?

Loppuun voisin aiheeseen liittyen kertoa fiiliksiä tämän viikon tiimoilta ja kuinka hitsin ylpeä olen mun työpaikasta ja etenkin kaikista ohjaajista meidän salilla. Voisin vaikka väittää, että helpolla ei löydä paikkaa jossa on talo täynnä näin taitavia ohjaajia, jotka panostaa tähän hommaan 110 % !!! :) Tällä viikolla on omakin ohjausinto noussut ihan uusille leveleille ja ootan vielä tuota viikonlopun huipennusta kun päästään korkaamaan uusi Bodyattack 100 – ohjelma! Wohhoo, liikunnan ilo on kyl paras ilo!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MILLAISIA POSTAUKSIA TYKKÄÄN LUKEA?

Saan aina silloin tällöin toiveita, että kertoisin mitä blogeja seuraan ja tykkään lukea. Itsekin luen mielenkiinnolla tekstejä, joissa kerrotaan omia suosikkeja, mutta koska en seuraa säännöllisesti tiettyjä blogeja tai henkilöitä, on hieman vaikeaa tehdä tällaista koontia. Mun blogien lukeminen on hieman vähentynyt ja nykyään tulee selailtua enemmän esimerkiksi instagramia, instastoryja ja snappia. Silloin kun mulla on aikaa, tykkään lueskella blogeja ja tyyli miten niitä luen, on se että selailen lähinnä erilaisia kanavia tai portaaleja ja valitsen tekstejä mielenkiinnon mukaan. Myös facebookissa tai siellä instagramissa tulee aina välillä mielenkiintoisia juttuja vastaan ja omalla kohdalla juurikin otsikko tai alkukerronta vaikuttaa paljon siihen, tuleeko teksti avattua vai ei.

Yritin miettiä, millainen on omasta mielestäni kiinnostava teksti ja ensimmäisenä tuli mieleen asiat, jotka mua ei kiinnosta. :D Ironista kyllä, mutta luen hyvin harvoin treenivinkkejä tai ravitsemukseen liittyviä neuvoja. Jos niitä luen, täytyy kirjoittajalla olla tietynlaista auktoriteettiä, että mun mielenkiinto herää. Mua ei hirveesti kiinnosta muoti, kauneus eikä lapsiin liittyvät jutut tai päiväkirjamaiset tekstit, ellei kirjoittaja ole mulle tuttu tyyppi tai jollain tavalla hyvin mielenkiintoinen henkilö. Reseptejä klikkailen silloin tällöin, mutta niissäkin täytyy olla jotain uutta ja erilaista, että mielenkiinto herää. Myös diipadaapa-otsikoinnit menee multa ohi, eli sellaiset ”ihana päivä”, ”näin saat ikuisen onnen”, ”tasapainoinen arki” tyyppiset setit ei oo meikän pala kakkua. :D

Itseasiassa tiedän hyvin, millaiset aiheet mua kiinnostaa, mutta mun on vaikea selittää siitä muutamalla sanalla. Käyn paljon etenkin Fitfashionin etusivulla, sillä sen aihepiirin blogit kiinnostavat eniten. Mielestäni kyseisessä portaalissa on myös hyviä, mielenkiintoisia blogeja ja ajan hermoilla olevia kirjoittajia. Ironista jälleen, mutta koska mua kiinnostaa enemmän treeni/hyvinvointi – painotteiset blogit, niin aika vähän käyn lukemassa Indiedaysin blogeja, ellei vastaan osu mielenkiintoinen otsikko. Täällä oon lukenut eniten Linda Manuellan ja Saijiksen blogeja. Tykkään myös lukea kavereiden / tuttujen blogeja, vaikkakin ne alkavat olla aika katoava luonnonvara nykyään. :D

Tykkään rehellisistä, kaunistelemattomista teksteistä, joissa uskalletaan kertoa oma mielipide, kuitenkaan ketään dissaamatta tai väheksymättä. Täytyy mainita, että Fit you too:n Katrilla on usein mua kiinnostavia otsikointeja ja tekstejä. Vaikka hän ei kirjoittaisi mitään älyttömän erikoista, on näissä jotain sellaista mikä erottuu. Mulle kuvituksella ei ole niin suurta roolia, vaan luen tekstejä sen aiheen vuoksi. Toki kauniit, laadukkaat kuvat ovat plussaa, mutta luultavasti lukisin tekstin vaikka siinä olisi minkälaisia kuvia. Joskus tosin kiinnostava kuva herättää mielenkiinnon, etenkin jos se stemmaa hyvin otsikon kanssa yhteen.

Yksi selkeä asia, minkä vuoksi klikkaan tekstin auki, on sen kommenttimäärä. Joissakin portaaleissa / seurantakanavissa näkyy montako kommenttia teksti on saanut ja jos niitä on paljon, herättää se mielenkiinnon. Jos taas artikkelin otsikko on erittäin huomionhakuinen ja ”huutava”, mutta komenttiboksi loistaa tyhjyyttään, kertoo se mun mielestä jo aika paljon.

Treeniaiheissa mua kiinnostaa kannanotot ja aiheet, jossa tuodaan pöytään jotain uutta, tai vähintäänkin uusi näkökulma. Kirjottajan ei tarvitse olla mun kanssa samoilla linjoilla kaikesta, mutta mua kiinnostaa lukea jotain sellaista, mitä ei voi lukea joka toisesta iltalehden klikkiotsikosta. Myös ryhmäliikuntaan liittyvät aiheet luonollisesti kiinnostaa, mutta niitä on melko vähän nykyään missään blogeissa.

Olenko siis kriittinen lukija? En tiedä, mutta jotenkin tämä blogien/somen yltäkylläisyys on aiheuttanut mulla sellaisen fiiliksen, että olen ainakin valikoivampi ja kriittisempi sen suhteen mihin aikani käytän. :D

Olisi kiva kuulla millaiset aiheet kiinnostaa teitä eniten?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.