USKOTKO KAIKEN MITÄ NÄET?

Miten ja millä perustein sinä perustat vaikutelman ihmisestä? Onko sulla tietty kuva kaikista julkisuuden henkilöistä tai niistä joita seuraat somessa? Ootko koskaan miettinyt kuinka vääristyneen tai minimaalisen kuvan pelkkä media voi antaa? Miksi niin monet loukkaantuu tai jopa kimpaantuu eriävistä mielipiteistä. Miksi toisenlainen näkökulma aiheuttaa niin suuren tunneraktion itsessä?

Me ollaan kaikki erilaisia ja sen ymmärtäminen on piirre, josta hyötyvät kaikki. Ymmärtämisellä tarkoitan, että pystyy suhtautumaan neutraalisti asioihin jotka eivät välttämättä mene aina samalla linjalla oman mielipiteen ja elämäntyylin suhteen. Oon todennut että etenkin nykyään ihmisiä arvotetaan hyvin pitkälle jonkun yksittäisen tapahtuman tai mielipiteen perusteella. Nouset julkisuuteen jonkun yksittäisen asian vuoksi ja sen jälkeen kyseinen leima seuraa mukanasi ties kuinka pitkään.

Olenkin miettinyt viime aikoina, että miksi eriävät näkökulmat ja mielipiteet otetaan aina niin negatiivisena asiana? Itse ajattelen, että jos henkilö on kanssani eri mieltä jostain, kertoo se ainoastaan kyseisestä asiasta, enkä esimerkiksi heti inhoa kyseistä tyyppiä, vain koska emme ole samoilla linjoilla jostain asiasta. Saatan esimerkiksi inspiroitua jostain sosiaalisen median vaikuttajasta ja pitää häntä hyvänä tyyppinä, vaikka hänen ravintofilosofiansa poikkeaisi omastani täysin. Voin silti oppia häneltä uusia näkökulmia, jos olen avoin ottamaan niitä vastaan, enkä vain heti teilaa koko tyyppiä ja kaikkea mitä hän tuottaa ulospäin.

Kyseinen esimerkki oli aika kevyt kulma, mutta sama pätee myös vakavammissakin asioissa. Jos ajatellaan vaikka parin päivän takaista postaustani, jossa oli hyvinkin provosoiva kulma ja joka sai paljon keskustelua aikaiseksi. Luettuani kaikki kommentit ja mietittyäni niiden sisältöä, oma alkuperäinen mielipiteeni lieveni tässä asiassa. En ehkä ajattele asiaa enää niin jyrkästi kuin tähän mennessä. Kehtaanko myöntää sen? No totta kai!

Olisin toki voinut helposti kirjoittaa tuon aiheen auki myös vähemmän provosoivasti, mutta silloin tästä ei olisi seurannut keskustelua juuri lainkaan. Kun otan kantaa asioihin, tiedän tasan tarkkaan miten pysyä taustalla herättämättä huomiota ja miten taas saa keskustelua aikaseksi, vaikka siinä usein saisi itsekin paskaa niskaan samalla.

Olen ollut tällä vaikuttaja-alalla jo kahdeksan vuoden ajan ja oppinut tosi paljon siitä miten ihmiset reagoivat median tuottamaan sisältöön. Aina kun julkisuuden henkilöä riepotellaan negatiivisesti mediassa, yritän nähdä asiasta muitakin puolia kuin vain esiin tuodun. Ongelma on se, että jos joku halutaan ”polttaa roviolla” median toimesta, niin se on hyvinkin helppoa. Totuus on kuitenkin, että harvoin (tai koskaan) asioilla on vain yksi puoli tai harvoin kukaan ihminen on oikeasti vain paha, ilkeä tai vaikka tyhmä.

Etenkin ulkoisen habituksen perusteella julkisuuteen nousseita pidetään usein tyhmänä. Esimerkkinä vaikka tämä ihmis-Ken, joka on leikellyt itsensä totaalisesti uuteen uskoon. Mietin minäkin, että täytyy kyllä olla päässä vikaa jos haluaa tehdä noin radikaaleja muutoksia vain ulkonäön vuoksi, eihän se edes näytä ihmiseltä enää! Katsottuani dokumentin kyseisestä henkilöstä, mielipiteeni muuttui, sillä hän vaikutti erittäin sympaattiselta tyypiltä ja tuo ulkonäön muokkaaminen on vain yksi osa häntä, ei koko totuus.

Tässä täytyy tietysti muistaa sekin kulma, että voi hyvin olla, että kyseisessä dokumentissa nimenomaan haluttiin tuoda esiin tällainen symppis-näkökulma hänestä. Ohjelmilla ja medialla onkin valta luoda ihmisistä melkeinpä sellainen kuva kuin itse haluavat. Oli kyseessä tositeevee tai dokumentti, leikkaamalla ja valitsemalla tietyt kohdat näytettäväksi, saadaan aikaan se melikuva mitä halutaan yleisölle tuoda. Myös yksittäiset vaikuttajat, pystyvät tähän samaan päättämällä millaista sisältöä tuo itsestään ulos. Tästä herääkin kysymys, että onko tämä skene edes millään tavoin aitoa tai totuudenmukaista?

Mitähän tällä siis oikeastaan haluan sanoa…Ehkä sitä että aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Asioihin kannattaa suhtautua avoimin mielin, sillä ne ikävätkin näkökulmat voivat opettaa, mutta kaikkea ei tokikaan kannata niellä purematta, sillä vaikka se lukee netissä tai tulee telkusta, se ei välttämättä pidä paikkaansa. Tietty skeptisyys on aina hyvästä, oli sitten kyseessä faktoihin perustuva teksti tai vaikka henkilöstä kertova lööppi!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PITÄISIKÖ (NETTI)KIUSAAJILLE ANTAA VAAN SAMALLA MITALLA?

Kiusaaminen ja etenkin netissä tapahtuva kiusaaminen on ollut taas pinnalla viime aikoina. Aihe, johon en ole itse ottanut toistaiseksi hirveästi kantaa (syy selvinnee kun lukee postauksen). Lupasin kuitenkin itselleni tuossa tannoin, että alan kirjoittamaan (taas) asioista, joista haluan, herättää se sitten paheksuntaa tai ei. Oma kokemukseni kiusaamisesta on, että sitä taitaa olla mukana elämän joka vaiheessa, koulussa, työpaikoilla ja nykyään sitten myös netissä. Itse en ole joutunut kiusaamisen uhriksi kuin täällä netissä. Uskon myös, että ihmiset kokee asioita eri tavoin ja itse en ole koskaan ottanut ihan kauheasti stressiä näistä palsta-kirjoituksista. Toki se on sillä hetkellä kirpaissut, kun on lukenut jonkun viestiketjun pelkkää paskaa itsestään, mutta jätetään se asia hetkeksi.

Tiedän, että negatiivisuudella ja kostamisella ei välttämättä saa mitään hyvää aikaiseksi, mutta jollain tavoin mä oon kuitenkin sitä mieltä että joskus se oman lääkkeen maistaminen tekisi erittäin hyvää. Asioita kyllä oppii silloin kun ne kolahtaa kunnolla ihon alle. Paljon säälitään kiusaajia ja jopa suojellaan heidän anonymiteettiään. Kiusaajille järjestetään apua ja asioita hyssitellään. Tuntuu, että välillä koko nykyajan touhu on mennyt sellaiseksi jeesusteluksi, että mun ymmärrys ei enää riitä kaikkeen. Mitään ei saisi enää tehdä, mutta silti kokoajan tapahtuu vain pahempia ja pahempia asioita ihmisten toimesta. Jos bloggaaja kirjoittaa julkisesti kiusatuksi tulemisesta, on vastalauseena yleensä ne tutut jutut ”itse olet itsesi tuonut julkisuuteen” tai ”älä välitä”. Toi jälkimmäinen on se pahin. Kyllä siitä nyt hemmetti vie pitää välittää, jos asiaan kaivataan muutosta.

Aihe tuli mieleeni, kun lueskelin tuossa taannoin melko lyhyttä ketjua itsestäni ja siellä oli näitä perusjuttuja, kuinka sairas olen ja kaikki treeni&ravintohommat menee överiksi. Yksi (ketjun aloittaja) oli siellä kirjoittanut jostain kommentista, jota en ole julkaissut ja minähän tietysti muistin tuon kommentin, koska julkaisemattomia on hyvin vähän. Pystyin melko nopeasti selvittää kyseisen henkilön henkilöllisyyden (koska yleensä nämä tyypit kommentoivat blogiin eri nimillä ja sitten osallistuvat johonkin arvontaan :D) ja mietinkin, että pitäisikö laittaa hänestä oma keskustelu pystyyn tuolla samaisella palstalla tai kirjoittaa arvosteleva postaus tänne blogiin kuvineen päivineen. Mitä sanotte, saattaisi miettiä sen jälkeen kahdesti ennen kuin aloittaa negatiivis-sävytteisiä keskusteluja toisista henkilöistä? Tiedän, että joku tulee kommentoimaan tähän, kuinka itse sortuisin samalle tasolle tai muuttuisin kiusaajaksi, mutta tiedättekö, elämässä pitää myös pitää puoliaan. Mitkään asiat eivät muutu, jos aina käännetään katse pois ja ollaan välittämättä.

Paljon paapotaan sitäkin kuinka kiusaajilla on yleenä paha olla, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta mitäs sitten ne uhrit. Miettikää kuinka paha olla heillä on, kun joutuu tuollaisen kohtelun alle vastoin tahtoaan. Multa ei siis ihan hirveesti heru sympatiaa minkään tason kiusaajille. Tiedän, että mielipiteeni on tässä hyvin kärkäs ja en välttämättä ota kaikkia kulmia ja puolia huomioon, mutta olen myös luonteeltani sellainen, että mielipiteeni joistakin asioista on ehkä hieman epäsympaattinen. Paljon sanotaan, että juuri nämä nettikiusaajat haluavat vain huomiota ja keskustelut yms pitäisi jättää tosiaan huomioimatta. No, mitäs jos heille annettaisiinkin sitä huomiota oikeen täyslaidallinen ja saisivat maistaa niin sanotusti omaa lääkettään.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ONKO SE SULTA POIS?

Yksi asia mikä on pyörinyt paljon mun mielessä ja mitä en ole koskaan voinut ymmärtää toisten ihmisten käytöksessä on se, että maristaan, valitetaan ja vingutaan, jos joku muu saa jotain. Etenkin jos kyseessä on tilanne, että toisen ihmisen ”saaminen” ei vaikuta millään tavoin muihin ihmisiin, mutta se koetaan jotenkin negatiivisena asiana. Jos tuo saa, niin munki pitää tai jos mä en saa, niin ei saa kukaan muukaan?! Siis mitä ihmettä. Miksi on niin vaikea olla iloinen toisen ihmisen puolesta? Tai jos ei pysty olla iloinen, niin pystyisikö olla edes neutraali?

Sanontakin kuuluu, että suomalainen on valmis maksamaan 100 € ettei naapuri saa 50 euroa. Tämä kävisi hyvin järkeen tuon yllä olevan kappaleen viestin suhteen, sillä ilmeisesti toisen epäonni on monen suomalaisen onni. :D Myönnetään, että aina ei ole helppoa iloita muiden puolesta, etenkään jos itsellä ei ole mennyt hommat ihan putkeen, mutta fakta on myös se, että negatiivisuus tulee negatiivisen luokse. Oon miettinyt paljon positiivista asennetta ja positiivisuutta ylipäätään ja tiedän, että se ei oikeasti ole ihan niin helppoa aina. Vaikka kuinka yrittäisi, niin aina ei vaan jaksa olla positiivari parhaasta päästä. Siltikin, turhiin asioihin tarrautuminen ja ainainen valittaminen ei tuo kenellekään mitään hyvää.

Jos puhutaan vielä sananen negatiivisuudesta, niin etenkin nyt somen kukoistuksen aikana on korostunut tietynlainen arvostelu ja kiusaaminen entistä voimakkaammin. Keskustelupalstoilla vatvotaan ties mitä ja toisia ihmisiä arvostellaan ties mistä. Tuntuu, että asiasta kuin asiasta yritetään aina kaivaa jotain virheitä tai huonoja puolia. Tästä syystä kukaan ei varmaan enää halua kirjoittaa tai julkaista mitään sen syvempiä ajatuksia, kun tuloksena päällensä saa aina enemmän tai vähemmän paskaa. Mä en tiedä minkälaisia ihmisiä ne oikeasti on jotka siellä kirjottelee, mutta jollain tavoin säälin heitä ja ennen kaikkea heidän jälkikasvuaan, jos sellaista löytyy. Pojasta polvi paranee, vai miten se meni.

Nyt meinaa lähtee tämäkin teksti valituksen puolelle, mutta halusin vain ottaa tämän asian esiin, koska se on noussut eri tilanteissa esiin viime aikoina. Mä en ole itsekään mikään maailman paras kehumaan muita ja vaikka usein ajattelen jostain tyypistä, että vitsi kun toi on hyvä tossa tai tossa hommassa, niin jostain syystä sitä on vaikea sanoa ääneen. Aina on jotain missä vois kehittää itseään paremmaksi! :)

Omia käyttäytymismalleja on mahdollista muuttaa, kunhan ensin tiedostaa ne itse. Miksi kokee negatiivisia fiiliksiä toisen onnistumisesta tai jos joku muu saa jotakin jota ei itse saa? Ajatelkaa, jos kaikki tällainen ylimääräinen negatiivisuus saataisiin kytkettyä pois, kuinka paljon kivempaa kaikilla olisi?

Loppuun voisin aiheeseen liittyen kertoa fiiliksiä tämän viikon tiimoilta ja kuinka hitsin ylpeä olen mun työpaikasta ja etenkin kaikista ohjaajista meidän salilla. Voisin vaikka väittää, että helpolla ei löydä paikkaa jossa on talo täynnä näin taitavia ohjaajia, jotka panostaa tähän hommaan 110 % !!! :) Tällä viikolla on omakin ohjausinto noussut ihan uusille leveleille ja ootan vielä tuota viikonlopun huipennusta kun päästään korkaamaan uusi Bodyattack 100 – ohjelma! Wohhoo, liikunnan ilo on kyl paras ilo!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.