MIEHEN JA NAISEN EROT MEIDÄN TALOUDESSA

Moikka moi! Perjantai on täällä jälleen ja sen kunniaksi hieman kevyempää luettavaa viikonlopun alkuun. Bongasin tämän idean Julia Toivolan blogista ja postauksen luettuani kirjoitin heti ylös, että täytyy itsekin raapustella postaus miehen ja naisen eroista tässä huushollissa!

Mies kameran takana, minä edessä! 

Minä vastaan ravinnosta, mikä ei kai ole kovin yllättävää. Käyn enemmän ruokakaupassa ja muutenkin suunnittelen jääkaapin sisällön ja valmistan meidän syömiset hyvin pitkälle. Oon kyllä opettanut miehelle paljon ruuanlaitosta ja nykyään hän osaa itsekin tehdä parempaa ruokaa kuin meidän tavatessa, jolloin ruoka oli lähinnä ”bensaa” eikä nautinto. 

Mies siivoaa jääkaappia ja muitakin kaappeja ahkeraan ja muistuttelee mua heittämään vanhoja ruoka-aineita pois. Joskus hän on heittämässä jotain pari päivää sitten ostettua, koska se on mennyt muka vanhaksi. Minä taas en välitä päiväyksistä, syön niin kauan kun ruoka ei muistuta tai maistu homeelle. 😀

Minä korjailen päivittäin tavaroita, lautasia, kuppeja ja vaatteita, jotka ovat jääneet lojumaan pitkin kämppää. Haluan että sohvatyynyt ovat oikeassa asennossa, eikä ylimääräisiä tavaroita ole näkyvillä. 

Mies pesee useammin pyykkiä ja osaa ripustaa vaatteet kuivumaan paremmin. Olinkin aina ihmetellyt miksi mun vaatteet ovat niin ryppyisiä pesun jälkeen. 😀 Mies myös korjaa kuivat vaatteet kaappeihin, kun minä pitäisin niitä siellä niin kauan kunnes tulevat käyttöön.

Minä hoidan järjestelyt kun kyseessä on jokin tapahtuma, matka tai muu organisointia vaativa asia.

Mies hoitaa ”miesten työt”, kuten autoon, asuntoon tai pihaan liittyvät asiat. Olen hieman huono saamaan asioita aikaiseksi juuri edellä mainittuihin liittyen, mutta herra saa kyllä aikaiseksi mikä on itselleni helpottava asia!

Miehen mielestä astioita ei tarvitse heti laittaa tiskikoneeseen, kun mun mielestä se juuri on tiskikoneen perimmäinen idea.

Minä olen kova hamstraamaan tavaroita ja mies taas sitä mieltä että mitään turhaa ei kannata pitää kaapeissa. Viime aikoina tätä huushollia onkin tyhjennetty ihan urakalla ja täytyy myöntää että paljon turhaa on tullut pidettyä kaapeissa ihan muuten vaan!

Mies ei pysty toimimaan järkevästi nälkäisenä, kun minä olen taas se järjen ääni näissä tilanteissa ja rauhoitan nälkäkiukkua. 😀

Mies on huolellisempi ja tarkempi talouteen liittyvissä asioissa, minä taas joskus liiankin huoleton. 

Mitä ruokaan ja juomisiin tulee, mieheltä jää aina molempia. Aamuisin löydän aina vähintään yhden kahvikupin puoliksi juotuna. Minä taas olen hyvin tarkka, ettei ruokaa tai juomaa mene hukkaan ja tyyliin nuolen lautaseni puhtaaksi! 😀

Minä olen tarkempi ruoka-aineista mitä meille hankitaan. Mies haluaisi usein Lidliin mutta minä en, koska en saa sieltä niitä tuotteita ja merkkejä joita haluan. Mitä ruokaan tulee, haluan että kaapissa on aina tarvittavat asiat just eikä melkeen.

Mies on järki ja minä taas spontaanimpi ja valmis tekemään asioita ja suunnitelmia ilman turhaa jaagaamista. 

Aluksi mietin että olisi vaikea keksiä eroavaisuuksia, kun monet asiat sujuu tasapainossa niin että molemmat hoitavat. Kyllähän niitä eroavaisuuksia silti löytyy! Monessa asiassa toinen tasapainottaa toisen vahvempaa piirrettä, mikä on tietysti hyvä homma.

Mites teillä? 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook