Moikka! Täällä on vietetty erittäin rentoa perjantaita ja nautittu mahtavasta kelistä. Kävin hauvan kanssa kävelyllä jäällä ja siellähän olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka pitkään. Kotiin ajellessa radioista soi Robinin onnellinen ja ei voi kieltää etteikö olisi ollut hyvin onnellinen fiilis atm. Ne on ne pienet asiat! 🙂 Tästä aasinsiltana ajattelin vastailla ihan postauksen muodossa yhteen kommenttiin, joka koskee menneisyyttä ja tulevaisuutta.

On ihailtavaa, että pystyt elättämään itsesi duunilla, josta aidon oikeasti tykkäät. Siinä olisi tavoitetta meille kaikille. Olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin sun opiskelu/ammatinvalinta-asiasta: Haitko opiskelemaan lukion jälkeen? Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sulla oli tuohon aikaan? Onko toteutunut reitti erilainen, mitä olit etukäteen ajatellut? Entä miltä tulevaisuus näyttää tästä hetkestä tarkasteltuna?

Mulla ei ole oikeen koskaan ollut mitään selkeää visioo siitä mitä haluan tehdä työkseni. Liikunta ja ravinto on aina kiinnostanut mua ja tiesin, että haluan työskennellä liikunnan parissa, mutta mulla ei ollut hajuakaan miten. Hauskaa tässä on se, että ryhmäliikunnan ohjaus ei ollut mulle missään vaiheessa mikään tavoite, enkä haaveillut kyseisestä työstä kuten ehkä useimmissa tapauksissa on. Mua jopa joskus kyseltiin ohjaamaan tunteja, mutta en ollut yhtään kiinnostunut siitä hommasta vielä siihen aikaan.

Homma sai alkunsa siitä, että treenasimme aerobic-treenejä salilla jossa työskentelen nykyään ja joskus siellä tuli puhe mahdollisuudesta opiskella oppisopimuksen kautta liikunnanohjaajaksi. Pidin tuolloin välivuotta yo-kirjoituksien jälkeen ja työskentelin sisustus liikkeessä myyjänä.  Joidenkin treenien lomassa kysyin ihan extemporee jos saisin tehdä oppisopimusopiskeluni silloisella Lady Linella. Sain myöntävän vastauksen. Koulun kautta  mun oli ”pakko” tehdä myös jumppaohjauksia. Olin pääosin tuolloin vastaanotossa ja seurasin silloisen ryhmäliikuntavastaavan työtä oppimismielessä. Ohjaisin muutaman tunnin viikossa ja se oli vaan sellaista sivupuuhaa aerobicin rinnalla.

Jossain vaiheessa opiskelujani sain päähänpiston lähteä matkaoppaaksi, koska silloinen poikaystäväni oli lähdössä maailmalle ties kuinka moneksi vuodeksi. Olen sellainen, että kun jotain saan päähäni, niin sen toteutan. Neljä kuukautta tästä ideasta, olin pakannut kamani ja muuttamassa Gran Canarialle oppaaksi. Jätin taakseni kaiken;kaverit, perheen, aerobicin, työpaikan ja opiskelut.

Mun hyvä ja huono luonteenpiirre on myös se, että en stressaa asioista kovin paljon, vaan luotan että asiat järjestyy aina. Ei ehkä ollut fiksuin veto lähteä, mutta tuo reissu kyllä opetti todella paljon ja ulkomailla asuessa ja työskennellessä opin arvostamaan kaikkea sitä mitä on täällä. Jos en olisi lähtenyt, en usko että mulla olisi ollut niin paljon eforttia ja tahdonvoimaa painaa hommia niin, että olen elämässäni tässä tilanteessa juuri nyt. Ennen muuttoa pidin asioita itsestäänselvyytenä ja tein vain asiat, jotka mun kuului tehdä. 

 

Paluun jälkeen sain onneksi tulla takaisin lady linelle ja halusin osoittaa kuinka kiitollinen olin ja kuinka paljon halusin edetä työssäni ja otinkin vastaan kaikki työtehtävät ja tunnit mitä vain sain. Tuolloin ymmärsin, että vaatii aikaa ja vaatii hommia, jos haluaa jotain. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta itse olen sitä mieltä, että olen ansainnut kaiken  saavuttamani ahkeralla työnteolla ja panostamalla paljon ja vähän päälle. Jos haluaa olla hyvä jossain, riittää kun tekee asiat jotka kuuluu. Jos haluaa olla paras, täytyy tehdä asiat jotka kuuluu ja paljon, paljon päälle.

Mulla ei siis ole koskaan ollut mitään tiettyä suunnitelmaa, eikä ole oikeastaan vieläkään, mutta oon aina panostanut asioihin, jotka on mulle tärkeitä. Mulla on aina ollut sellainen mentaliteetti että ei ole olemassa esteitä, ei sitten minkäänlaisia. 😀 Myös tietynlainen kilpailuvietti on vienyt eteenpäin. Jos on kyse kilpailusta, oon todella aikaansaava ja motivaatio on korkealla! Nykyään tosin huomaan tuon kilpailuvietin laimentuneen, mistä lie johtuu. 😀

Ei siis varmaan ole yllätys, että tulevaisuus on myös tavallaan auki. Tällä hetkellä ammatillisessa mielessä mulla on paljon käynnissä ja uskon, että ihan heti ei ole hiljenemässä nämä hommat. Toisaalta tiedostan, että esimerkiksi bloggaaminen ei ole sellainen asia jonka varaan kannattaa tulevaisuuttaan laskea. Myöskään ryhmäliikuntahommia ei voi tehdä ainakaan suurissa määrin ihan ikuisesti. Tämä hyvinvointiala on sellainen juttu, joka elää ja muuttuu jatkuvasti, joten siinä mielessä on todella vaikea sanoa mihin elämä kuljettaa, mutta ajattelin elää päivä kerrallaan ja luottaa edelleen siihen että asiat loksahtelee kuitenkin oikeille paikoilleen.

Mä en ole koskaan laskenut menestystä sen mukaan, kuinka hienoja titteleitä tai ammattinimikkeitä joku omistaa. Mulle menestyminen on sitä, että saa tehdä asioita joista nauttii ja joiden tekeminen ei vaadi suuria ponnisteluja. Mulle jokainen päivä on samanarvoinen, enkä elä arkea odottaen viikonloppuja ja pakoa rutinneista tai työstäni, sillä nautin melkeinpä eniten juuri arjesta ja asioista jotka täyttää mun päiviä. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.