MITÄS ON TULLUT SYÖTYÄ? (+ RESEPTIT)

Täällä vietellään perinteistä aamua kotona, eli sata rautaa tulessa samaan aikaan. Muokkaan kuvia, miksailen musiikkilistoja jumppiin, teen ruokaa, kirjoitan blogia ja vastailen sähköposteihin. 😀 Tällä hetkellä mulla on takana viikko kasvisruokavaliolla ja ajattelin esitellä mitä oon syönyt ja jakaa myös muutaman reseptin.

Unknown15

Viikko on hyvin lyhyt aika tehdä mitään päätelmiä minkään ruokavalion toimivuudesta, mutta olo on ainakin ollut kevyt ja energinen. Ei ole ollut mitään ongelmia saada riittävästi energiaa tai vaikka proteiinia. Yksi miinuspuoli on ollut papujen, linssien ja herneiden aiheuttamat kevyet turvotukset vatsassa (ilmaa). Uskon kuitenkin, että tämä on vain reaktio uusista ruoka-aineista ja ongelma menee ohi ajan kanssa.

En siis pääsääntöisesti syö myöskään gluteenia, soijaa tai maitotuotteita, heraa lukuunottamatta. Tämän kaiken lisäksi päätin puhdistaa ruokavaliosta myös lisätyn sokerin hetkeksi aikaa. Kananmunia olen käyttänyt vielä ruuanlaitossa, mutta en kokisi ongelmaksi jättää pois. Kuulostaa aika askeettiselta? Silti vaihtoehtoja on ollut ihan riittävästi ja oon saanut vatsan täyteen sekä pystynyt myös herkuttelemaan viikonloppuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiainen on pysynyt samana, sillä smoothie nyt vaan on niin helppo ja hyvä vaihtoehto. Vaihtelen smoothien koostumusta niin, että välillä vedän juotavana, välillä lusikoitavana. Kuitulisien avulla pystyy säätää koostumusta. Käytän vaihtelevasti pellavansiemenrouhetta, fibrexiä, kookoskuitujauhetta, chiansiemeniä ja psylliumia. Smoothie sisältää kuitujen lisäksi aina jotain vihreää, marjoja, banaania tai päärynää, heraa, MSM-jauhetta sekä tällä hetkellä myös ripauksen lakritsijauhetta.

Täytyy muuten muistuttaa, että tuo mielettömän monipuolinen Sage tehosekoitin on vielä alennuksessa tämän kuun loppuun! Todella hyvä joululahja vinkki terveystietoiselle –>

Alennuskoodilla SAGESALE50 (tulee olla kirjoitettuna isoilla kirjaimilla) saa ostoskorissa The Bossista 50€ alennuksen Gigantin sivuilla. Koodi on voimassa 30.11 asti. Tuotetta pääsee katselemaan ja sen voi ostaa täältä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa valmistaa pinaattilettuja itse. Tämä oli todella onnistunut resepti ja päihittää valmisletut mennen tullen. Harmittavan usein pinaattilätyissa tai vaikka pinaattikeitoissa on vain hyvin pieniä määriä itse pinaattia. Pinaattilettujen kanssa pitää tietysti olla puolukkahilloa!

pinaatti-härkäpapuletut:

  • 2 kananmunaa (jos ei käytä kananmunia, tilalle voi käyttää ”no egg- kanamunan korviketta” tai munan voi myös korvata fibrexillä ja psylliumilla)
  • 400g kookosmaitoa (kevyt) / kookosjuomaa
  • 2 dl kikhernejauhoa
  • 300 g pakastepinaattia (tai tuoretta silputtuna)
  • 2 dl härkäpapurouhetta
  • 1 rkl kookosöljyä
  • suolaa, mustapippuria

Sekoita kulhossa munat, kookosmaito ja kikhernejauho. Sulata pinaattipalat mikrossa/silppua tuore pieneksi silpuksi. Lisää pinaatti taikinaan härkäpapurouheseoksen kera. Lisää vielä kookosöljy (sula) ja mausteet. Paista lettupannulla letuiksi. Käytin itse paistoon kookosöljyä ja laitoin vain yhden tipan jokaiseen paistosatsiin. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chia-puolukkahillo:

  • 0,5 dl vettä
  • 3 rkl chia-siemeniä
  • 300 g puolukoita
  • makeutusta (stevia, kookos sokeri tms)

Laita Chia-siemenet liukenemaan veteen n. 10 minuttiksi. Survo puolukat sauvasekoittimella ja lisää makeutus. Sekoita puolukkaseos hyytelöityneen chiamassan sekaan ja hillo on valmis. Maku on hämmästyttävän aito ja koska marjoja ei kuumenneta myös vitamiinit ja antioksidantit säilyvät paremmin! 🙂 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin ensimmäistä kertaa myös myskikurpitsaquinottoa, eli risottoa mutta riisin tilalla toimi proteiinipitoisempi kvinoa. Reseptin idean sain Anna mun treenaa – blogia kirjoittavan Annan instasta.:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kurpitsaquinotto

  • 1 iso myskikurpitsa
  • 2 dl kvinoaa
  • sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • mausteita
  • kookosöljyä

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Valele kurpitsa kookosöljyllä ja mausteilla. Paahda kurpitsoja 200 asteessa n. 45 minuuttia, niin että sisus on pehmeää. Kurpitsojen paahtuessa kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla, lisää kvinoa, mausteet ja vettä. Anna nesteen imeytyä kokonaan. Kaavi lusikalla kurpitsojen sisus ja sekoita/muusaa se kvinoan sekaan. Ripottele päälle kurpitsan siemeniä ja oluthiivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näiden lisäksi oon syönyt falafeleja eri muodoissa. Falafelien resepti täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välipalaksi/naposteluun oon valmistanut kikherneitä uunissa. Eli herneet laitetaan uunipellille, suihkutetaan kevyesti oliiviöljyä, maustetaan ja paahdetaan uunissa n. 200 asteessa rapeiksi. Oon myös aktivoitunut puristelemaan mehuja aamulla sekä välipaloilla. Mehuihin tapaan laittaa aina yhden hedelmän ja paljon vihanneksia, kuten porkkanaa, punajuurta jne.

Herkutteluun on mennyt protskupannaria kaneloitujen omenalohkojen kera seka raakaa valkosuklaata manna-piparitäytteellä. 🙂

DSC01352

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Protskupannari:

  • Laitilan Eggo valkuaista
  • fibrexiä
  • banaani
  • vanilja-valkosuklaa heraa
  • leivinjauhetta
  • kanelia

Blenderissä sekaisin. Uunipellille ja 200 asteessa n. 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaneloidut omenalohkot:

  • Omenaa
  • kookosöljyä
  • kanelia & kardemummaa

Pilko omena lohkoiksi, paista lohkot kookosöljyssä pehmeäksi. Mausta kanelilla ja kardemummalla. Tarjoa esim. proteiinilettujen, jugurtin tai jäätelön kanssa.

DSC01375

Raaksuklaan reseptin oon jakanut jo niin monta kertaa, että jätetään se väliin tällä kertaa. Suklaan seassa on siis kookosmanna sose joka on maustettu piparkakkumausteella, nam nam! 😀

Piparkakku-manna:

  • kookosmannaa
  • 3 tuoretta taatelia (siemenet poistettu)
  • ripaus lucumaa
  • tilkka vettä
  • piparkakkumaustetta
  • (vanilja-valkosuklaa heraa)

kaikki aineet tehosekoittimessa massaksi. Sekoitellaan suklaamassan sekaan.


MEHUSTUKSEN SALAT

Vihdoinkin pääsen kirjoittelemaan paljon toivotusta aiheesta, nimeltä mehustus. Mehustaminen on nostanut viimeaikoina suosiotaan, eikä ihme, sillä tuorepuristetut hedelmä- ja kasvismehut antavat keholle elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, antioksidantteja ja entsyymejä herkullisessa muodossa. Yhteen lasilliseen mahtuu jo melkoinen määrä ravitsevia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, joten mehulaitteen avulla on helppo pitää huolta riittävästä ravinteiden saannista! Kaiken lisäksi puristetussa mehussa kaikki ravinteet on sellaisessa muodossa, että kehon on helppo ottaa ne käyttöön. Muistakaas kuitenkin, että kaupan valmismehuilla ei ole mitään tekemistä näiden itsepuristettujen mehujen kanssa, sillä niissä ei ole juurikaan muuta kuin sokeria ja lisäaineita jäljellä, vaikka pakkauksessa kuinka lupailtaisiin tuorepuristettua valmistetta. 

Koska mehustus on tällä hetkellä melko muodikas juttu, ovat valmistajat tietysti heränneet myös ja tarjolla on paljon erilaisia mehukoneita. Jos toivoo saavansa mehustuksesta kaiken sen hyvödyn, eli mahdollisimman ravinnerikkaan lopputuloksen, on myös laitteella väliä. 

P2070303_Fotor_Collage

Itselläni on ollut kaksi mehupuristinta ja molemmat ovat WITT:n huippulaadukkaita tuotteita. Vuosi sitten aloitin mehustamisen Juicepressolla ja noin kuukausi taaksepäin sain WITT:n uudemman Slow juicer -tuoremehupuristimen. Eroa moniin muihin laitteisiin on siinä, että se jauhaa hedelmät ja vihannekset, sen sijaan että se pelkästään puristaisi mehun ulos raaka-aineesta. Laitteen veitset pilkkovat raaka-aineet, jonka jälkeen laite uuttaa mehun. Tämä tehokas prosessi varmistaa, että mehuun sekoittuu mahdollisimman vähän happea, joka vuorostaan parantaa juoman laatua ja auttaa säilyttämään sen ravintoaineet tehokkaammin. Koska tuoremehu sisältää vain vähän happea, säilyy se pidempään jääkaapissa – noin 2-3 vuorokautta ilmatiiviissä astiassa. Tällä laitteella voi siis valmistaa suurempia määriä tuoremehua kerralla ja nautia sitä tarpeen mukaan. Slow juicerin avulla mehu hapettuu mahdollisimman vähän, ja se takaa näin ollen parhaan mahdollisen mehulaadun, säilyttäen suurimman osan ravintoaineista ja entsyymeistä ehjänä.

image001

Jos siis aikomuksissa on hankkia mehustuslaite, kannattaa suosia mehupuristinta mehulingon sijaan. Omaan puristimeeni hedelmät ja vihannekset voi laittaa kokonaisina, ainoastaan huuhdella ja pudotella laitteeseen. Laitteen helppokäyttöisyyden vuoksi sitä tulee käytettyä todella usein. Videossa näkyy tuo itse laite ja sen käyttö hyvin!

Mitä resepteihin tulee, vain mielikuvitus on rajana ja kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä löytyy ne omat suosikit. Omasta mielestäni hyvä combo on sekoittaa sekä vihanneksia että hedelmiä, jolloin saa terveellisyyden ja maun yhdellä kertaa. Itse tapaan sekoittaa erilaisia vihanneksia ja yhtä tai kahta hedelmää sekaisin. Kaikkea on tullut kokeiltua, mutta loppujenlopuksi ne yksinkertaisimmat sekoitukset toimivat usein parhaiten. Laitteella onnistuu myös erilaisten pähkinäjuomien valmistus. Itse olen aina välillä tehnyt mantelimaitoa tai muista pähkinöistä valmistettua juomaa!

Alla on porkkanoista, appelsiinista ja mangosta tehty mehu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä juon ihan pelkistä vihanneksista puristettuja superjuomia, mutta aloittelijoille vinkkaisin lisäämällä jonkun hedelmän mukaan niin maku ei tunnu liian oudolta alkuun. 🙂 Mehut onkin ihan loistava tapa lisätä päivittäistä vihanneksien, marjojen ja hedelmien käyttöä. Alla kolme erilaista mehureseptiä, joita voi lähteä testailemaan halutessaan!

vihermehu:

  • nippu lehtikaalta
  • 1 omena
  • nippu persiljaa
  • 1 sitruuna
  • pieni siivu inkivääriä
  • pala kurkkua

värikäs mehu:

  • 2-3 porkkanaa
  • appelsiini
  • veriappelsiini
  • siivu tuoretta inkivääriä

punainen mehu:

  • 2 punajuurta
  • omena, porkkana tai molemmat
  • 100 g sulatettuja mustikoita
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

punajuuri-porkkana-mustikka

Tuohon Slow Juiceriin voi siis hankkia lisäosia, joiden avulla voi valmistaa smoothieta tai jäätelöä/sorbettia marjoista ja hedelmistä, ja miksei vihanneksistakin. Valmistin perjantaina ihan älyttömän herkullista mango-banaani-vaniljasorbettia. Raaka-aineet pakastetaan, jonka jälkeen lisäosan avulla niistä valmistuu pehmeä sorbetti, täynnä vitamiineja ja ravinteita. Tää tulee olemaan niin hitti kuumina kesäpäivinä.

  • mangoa
  • banaania
  • vaniljaheraa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein poikaystävälle oman sorbetin ja siihen tuli:

  • mansikoita
  • banaania
  • mangoa
  • kreikkalaista jugurttia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos alkoi himoittamaan laadukkaan mehupuristimen hankinta, mulla on tietysti loistavia uutisia! Käyttämällä alla olevia koodeja, joilla saa roiman alennuksen sekä Juicepressosta (-40€) , että Slow Juicerista (-50€). Itsellä on kokemusta molemmista ja voin lämpimästi suositella. Jos haluaa valmistaa smoothieita ja sorbetteja, kannattaa valita tuo slow juicer. Juicepresso taas on hieman pienempi ja sirompi, se on myös helpompi pestä.

WITT Juicepresso hintaan 229 € TÄÄLTÄ. Käytä koodia ALEJUICEPRESSO 229 (isoilla kirjaimilla)

WITT Slow Juicer hintaan 349 € TÄÄLTÄ.  Käytä koodia  KUVINGS50 (isoilla kirjaimilla)

Tarjous voimassa 31.5.2015 saakka.

Sitten vielä ilmoitusluonteinen juttu asiaan liittyen. Nimittäin tulevana perjantaina 22.5 meikäläinen matkustaa Helsinkiin puristelemaan mehuja! Tarjoan Forumin Gigantti myymälässä puristettuja mehuja kl. 11-16, joten olis ihan huippua jos tulisitte moikkaamaan ja juttelemaan mehuista ja muista jutuista. Silloin on myös hyvä sauma kysellä lisää vinkkejä mehustukseen liittyen!

Mehuihin/sorbetteihin käytetty laite saatu.


MEHUPAASTOLLE?

 

Sain viime keväänä käyttööni WITT:n Juicepresson, eli mehupuristimen. Tuolloin kokeilin ensimmäisen kerran mehustaa mehuja itse. Laite on ollut käytössä aina silloin tällöin, kunnes tämän vuoden puolella innostuin mehustamisesta ihan uudella tavalla. Katsottuani pari mehustamiseen liittyvää dokkaria, aloin kokeilla uusia, erilaisia mehuja, käyttäen pääosin vihanneksia. Viikonloppuna huomattiin, että Netflixiin oli ilmestynyt Fat,Sick & Nearly Dead – dokumentin toinen osa. Katsottiin se läpi ja motivaatio mehustamista kohtaan vain kohosi. Ja nyt hyvät ystävät, kerron jotain mitä en olisi koskaan voinut kuvitella tapahtuvan. 😀 Poikaystäväni ehdotti, että hän alkaisi mehupaastolle, eli joisi 5 päivää ainoastaan itse valmistettuja mehuja, käyttäen hedelmiä ja vihanneksia.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suhtauduin tähän hieman epäilevästi, sillä hänet tuntien, tiedän että saattaa innostua asioista ja sitten se laantuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. No, sanoin että mikäs siinä, sen kun testaat. Haettiin pari säkillistä hedelmiä ja vihanneksia kotiin ja nyt on ensimmäinen päivä käynnissä! Mies puhui myös mun pikkuveljen tähän mukaan, joka lähti ehkä vähän epäilevästi messiin. 😀 Itse en ihan tollaiseen paastoon lähde, mutta aion lisätä mehujen määrää ruokavaliossa ja kokeilen nautiskella 1-3 lasillista päivässä. Pojat ovat sen verran huolissaan proteiininsaannista, että aikovat juoda heraisolaattia muutamia kertoja päivässä.

Itse en ole perehtynyt kovinkaan paljon näihin paastohommiin, mutta siinäpähän kokeilevat. Tiedän, ettei kumpikaan lue tätä, joten voin sanoa että epäilen tämän kestävän paria päivää pidempään! Heittäkääpä veikkauksia, kauanko paasto kestää?? (tavoite 5 päivää)

Jos päästään pävää pidemmälle, kirjoittelen myös täällä miten hommat etenee ja kuinka mies kestää! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuorepuristetut hedelmä- ja kasvismehut antavat keholle elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, antioksidantteja ja entsyymejä. Kehomme pystyy käyttämään tuorepuristettujen  mehujen hedelmien ja vihannesten ravintoaineet suoraan solutasolla, sillä saamme ravinteet nestemäisessä muodossa. Puristetuissa mehuissa ravinteet säilyvät siinä 95%:sti. Lisäksi neste imeytyy kehoomme vartissa kun syödyllä omenalla se kestää n. neljästä kuuteen tuntia. Lähde


AAMU ALKAA PUNKULLA!

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi päivä, kuin lasillinen punaista ja kylkeen vielä piristävä shotti? Nyt en tosin puhu siitä perinteisestä punkusta, vaan itsepuristetusta punajuuri-porkkanamehusta. Punajuuri, tuo usein unohdettu supervihannes nimittäin puhdistaa sekä vahvistaa elimistöä.

Punajuurimehun sanotaan elvyttävän aineenvaihduntaa, edistävään kuona-aineiden ja myrkkyjen poistoa elimistöstä, lievittävän kipuja ja tulehduksia. Punajuurimehun pitäisi myös tehostaa munuaisten, sappirakon ja maksan toimintaa sekä estää munuaiskivien muodostumista. Punajuurimehu tunnetaan myös immuunipuolustuksen vahvistajana. Punajuurimehun terveysvaikutukset ovat todella laajat, mutta mainittakoon niistä erityisesti yksi! Sen nimittäin tiedetään parantavan urheilijan kestävyyttä, jolloin se sopii loistavasti meille treenityypeille tukemaan ja parantamaan treenien laatua. Punajuurimehu voi myös auttaa kuukautiskipuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Punajuuri-porkkanamehu (lasillinen)

  • 2 luomulaatuista punajuurta
  • 2-3 luomulaatuista porkkanaa
  • (halutessa voi lisätä vielä jäisiä mustikoita raikastamaan makua)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen aamuun sopiva juttu on inkivääri-sitruuna shotti. Ne, jotka ovat maistaneet inkivääriä, tietävät kuinka tujua tavaraa se on. Siihen kun laittaa vielä sitruunaa sekaan, on tuloksena aikamoinen pommi, kuitenkin hyvällä tavalla. Tuon kun imaisee kiduksiinsa, tuntee kuinka kroppa herää hetkessä uuteen päivään. Jos olette vedelleet shotteja, tiedätte, ettei niiden makua juurikaan jäädä maistelemaan kielen päällä. Sama juttu tässä. Ei muuta kuin kita auki ja juoma kurkusta alas! 😀

Sitruuna sisältää tietysti runsaasti C-vitamiinia, jonka lisäksi se ehkäisee ja hoitaa tulehduksia, edistää ruoansulatusta ja tehoaa pahoinvointiin. Sitruuna on myös voimakkaasti elimistöä alkalisoiva aines. Alkalisoivat ruoka-aineet tasaavat kehon happamuutta, joka perustuu happo-emästasapainoon. Tämän teorian mukaan sairaudet eivät tule kehon ulkopuolelta, vaan oma elimistömme alkaa happamoituneena tuottaa bakteereja, hiivoja, homeita ja sieniä. Juokaamme siis sitruunaa!

Inkivääristä on tullut raapustettua jo muutamaan otteeseen, mutta kannattaa muistaa, että se on aivan loistava apu ruoansulatukselle ja se myös puhdistaa elimistöä. Inkivääriä käytetään sitruunan tavoin myös luonnollisena pahoinvointilääkkeenä. Se on voimakas antioksidantti, jolla on erilaisia elimistön tulehdustiloja hoitava ja ennaltaehkäisevä vaikutus. Inkivääri myös lämmittää mukavasti, mikä sopii mielestäni hyvin näihin kylmiin talviaamuihin.

Inkivääri-sitruuna shotti:

  • 1 luomulaatuinen sitruuna
  • iso pala inkivääriä
  • (halutessaan voi shottilasin pohjalle ripauttaa MSM-jauhetta ja sekoittaa juoman ennen nauttimista)

Mehun muodossa kaikki upeat ravinteet imeytyvät kehoon paremmin kuin pureskeltu ruoka! (Ja kuka edes pystyy pureskella tuollaisen määrän inkivääriä?!) 😀