TEETKO SINÄKIN TÄMÄN VIRHEEN?

En tiedä oonko väärässä jos väitän, että ihmisillä on nykyään paljon enemmän ns. elintapasairauksia, kipuja, kolotuksia ja ongelmia kehon suhteen kuin ennen. Tuntuu, että jengi jakaantuu jotenkin tosi vahvasti joko hurjan paljon liikkuviin tai sitten niihin jotka eivät liiku lainkaan. Tärkein välimaasto kun olisi ihan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta se, jossa harrastetaan paljon hyötyliikuntaa ja sopivasti muuta treenaamista.

Oon aina puhunut paljon siitä, että on paljon järkevämpää hoitaa ongelman syy, kuin yrittää paikata syyn aiheuttamia oireita. Tästä voisi luetella hyvin monta esimerkkiä, mutta yhtään lääkkeitä tai niiden tarpeellisuutta väheksymättä, yksi osa-alue on lääkkeiden syöminen jokaiseen pieneenkin ongelmaan, jonka esimerkiksi ruokavalion muuttaminen voisi ratkaista.

Toinen ongelma on kehon rempat, kivut, jumit ja kolotukset. Kun hartiat ovat jumissa, on niin helppo mennä hierojalle hoitamaan ongelmaa, kun todellinen apu löytyisi siitä, että aloittaisi liikkumaan, vahvistamaan ja huoltamaan kehoa. Ja kyllä, hierojallakin on oma paikkansa, mutta ehkä saatte ideasta kiinni.

Tästä päästäänkin siirtymään aiheeseen, joka heräsi tämän pakarapostauksen myötä! 😀 Väitän ja uskon, että hyvin monella on tänä päivänä lonkankoukistajat todella jumissa ja siihen liittyen ajattelin kertoa teille pienen tarinan Lissu Liikkujasta.

Lissu on tavallinen keski-ikäinen kuntoilija, joka käy päivisin töissä. Hän liikkuu aktiivisesti ja käy kuntosalilla.

Aamuisin Lissu herää seiskan pintaan ja aamupalan jälkeen pyöräilee töihin. Töissä hän istuu näyttöpäätteen ääressä 8-16, lounasta ja muutamaa kahvitaukoa lukuunottamatta. Töiden jälkeen hän pyöräilee takaisin kotiin. Kotona syödään päivällinen, jonka jälkeen on aika lähteä kuntosalille! Koska Lissu pyöräili töihin, hän hyppää auton rattiin, heittää lapset samalla harjoituksiin ja kurvaa salille. Salille päästyään on spinningin vuoro, jossa poljetaankin hyvin hikinen treeni läpi! Treenin jälkeen auton rattiin, lapset kyytiin ja kotiin iltatoimille. Illalla istuskellaan hetki sohvalla ennen nukkumaan menoa jolloin Lissu valittelee kun hartioita ja alaselkää särkee, pitäisi varmaan käydä hierojalla hän pohtii. Sänkyyn päästyään Lissu käpertyy kyljelleen sikiöäsentoa muistuttavaan möykkyyn ja nukahtaa.

HUOMIOT: Lissu on aktiivinen, eli harrastaa sekä hyöty- että hikiliikuntaa mikä on hyvä. Kuitenkin hyvinvoinnin kannalta hän viettää aivan liian paljon aikaa istuvassa asennossa. Pyöräillessä lantio on koukussa, töissä istuessa sama asento toistuu, treenatessa taas sama asento pyörän päällä, kuten myös illalla sohvalla ja jopa yöllä sängyssä lonkankoukistajat ovat supistuksessa. Lissun asento on lähes koko vuorokauden kulmassa, jolloin lonkankoukistajat kiristyvät ja pakarat ovat passiivisessa tilassa.

Kireät lonkankoukistajat vääristävät ryhtiä ja tällöin on myös vaikeampaa aktivoida pakaroita ja vatsalihaksia esimerkiksi treenatessa. Ei mikään ihme jos jokainen treeni hapottaa vain etureisiä ja alaselkää särkee! Lisäksi Lonkankoukistajien kireys voi oireilla alaselkä- ja lonkkakipuina, nivus-, etureisi- tai pakarakipuina ja jopa alavatsassa. Jopa hartiaongelmat voivat johtua siitä, että asento ja ryhti on kireiden lonkkien vuoksi niin pielessä, että ongelmia syntyy. Mietikääpä kun tällaisella vääristyneellä ryhdillä lähtee vielä heittämään juoksulenkkiä, jolloin vääristynyt asento rasittaa polvia, lonkkaa ja selkää.

Lissu oli esimerkki siitä, että myös liikkujan tulisi harjoitella monipuolisesti. Kävely, pystyssä tapahtuva liike sekä huoltavat treenit ovat aina välillä parempia vaihtoehtoja kuin kova treeni.

Sitten on Pertti Passiivinen, joka ajaa autolla joka paikkaan, istuu duunissa, istuu sohvalla ja jos hän kuntosalille joskus lähtee, hän istuu myös laitteissa bodaten rintaa ja hauiksia. Pertti on niin jumissa, että hyvä kun aamuisin pääsee sängystä ylös. Päätä särkee ja hartioita kolottaa. Pertillä löytyykin burana purkki kaapista ja kipulääkkeitä tulee napsittua harva se päivä eri kolotuksiin. Lopulta Pertti saa vatsahaavan, jota hän epäilee liiallisen kahvin juonnin aiheuttaneen, mutta onkohan näin kuitenkaan. (..Vai onko kyse siitä että vatsahaava tuli liiallisesta lääkkeiden käytöstä vaivaan, jonka olisi voinut korjata huoltamalla kehoaan paremmin)

Jos tulee istuttua paljon töissä, kannattaa harrastaa kävelyä sen vastapainoksi. Kävely on parempi vaihtoehto kuin pyöräily, sillä lonkankoukistajat on jatkuvassa supistuneessa tilassa kun ne ovat koukussa. Lisäksi kannattaa harrastaa liikuntaa jos tapahtuu lantion ojennusta ja pakaralla työntöä. Esim. pystyssä tapahtuva ryhmäliikunta, huoltavat treenit, yoga, juoksu (mikäli tekniikka kunnossa), luistelu, hiihto, rullaluistelu ja tietysti kuntosalilla harjoittelu toimivat hyvin. Onhan noita muitakin vaikka kuinka.

Jos työpäivä tulee vietettyä istualteen, nouse aina välillä ylös, venytä kroppaa auki, tee muutama pakaroita aktivoiva kyykky vaikka työtuolia vasten ja kävele työntävin askelin jos mahdollista. En tietenkään tarkoita, että pyöräily tai se spinning olisi jotenkin huono vaihtoehto, ei toki! Kaikki liikunta on hyvästä, mutta joskus kannattaa ajatella myös sitä kokonaisuutta, että mikä olisi tälle päivälle paras vaihtoehto. Jos kroppa on aivan tukossa, voi oikeasti olla parempi idea mennä kehonhuolto-tunnille kuin punttaamaan rautaa. Jos oot ollut istuvassa asennossa koko päivän ja yön niin olisiko pitkä kävelylenkki venyttelyineen se päivän juttu?

Tai sitten jos asut vaasassa niin tuut pistään pakarat tulille ja steppaamaan mun kanssa uutta Bodysteppiä tänään kl 17:30! Laudalle askeltaminen on ihan loisto treeniä koko alavartalolle ja niille pyllyn kannikoille! 😀 Tunnin aikana tapahtuu tuhansia toistoja joissa lantio koukistuu ja ojentuu askeltamisen ansiosta, joten se jos jokin tekee hyvää istumatyöläiselle!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook