EROON SOKERIKOUKUSTA? KOKEILE NÄITÄ!

Sokerikoukku on monelle tuttu juttu. Se on myös petollinen siinä mielessä, että eroon pääsy voi olla todella haastavaa. Olen itse pistänyt merkille, että jos syön sokeria runsaampia määriä esimerkiksi viikonloppuna, muuttuu mun makuaisti selkeästi ihan muutamaksi päiväksi. Tämä tarkoittaa siis sitä että tavalliset ruuat jotka miellän hyvän makuisiksi, eivät maistukaan paljon miltään. Puuro maistuu pahville, smoothie ihan nurmikolle ja tekisi mieli vahvempia makuja ja myös sitä sokeria. Jos jo yhden päivän herkuttelu aiheuttaa tällaista, niin miten sitten jos syö jatkuvaan tahtiin sokerisia herkkuja suurissa määrin? Toinen asia mikä tulee aina mässäilyn kylkiäisinä on jäätävä väsy ja saamaton fiilis. 😀

Ehkä tiedätte sen fiiliksen, kun joku hehkuttaa kuinka hyvän leipomuksen hän on väsännyt sokerittomasti ja terveellisesti, kunnes maistat sitä itse ja se maistuu ihan p*skalle? Tässä on kyse juuri siitä mihin on tottunut. Mä voin sanoa, että mun mielestä terveellisemmät vaihtoehdot kuten raakasuklaa tai proteiinifluffit on mulle sitä ihaninta herkkua, sillä oon tottunut niihin ja saan niistä mielihyvää. Mulla on myös hieman erikoinen makuaisti ja saan kiksejä ihan oudoistakin yhdistelmistä.

Jos haluaa irtautua sokerista, valitettavasti ainoa keino on vähentää radikaalisti sen käyttöä. Hommaa voi helpottaa korvaamalla sokeriset herkut hieman paremmilla vaihtoehdoilla ja tässä kannattaa muistaa, että ei luovuta heti kun jokin ei maistu hyvälle. Näihin tottuu pikkuhiljaa kun sokerivierotus etenee! Kokosin omasta mielestä parhaat testaamisen arvoiset reseptit. Nämä ovat maistuneet myös lapsille, joten se on aika hyvä mittari kertomaan ettei kyseessä ole mitä tahansa hifistelyherkkua. 😀 Toki näissäkin on sokeria mukana, etenkin taatelit sisältävät sitä sokeria, mutta loppupeleissä kokonaismäärä on pienempi ja muut raaka-aineet parempia, kuin esimerkiksi se irttarisäkki tai vehnästä leipastu pullapitko!

Ensimmäisenä täytyy mainita proteiinijäätelöt, joista varmimpana voisin sanoa Lohilon double chocolate maun. Tämä on maku on sellainen, joka yleensä uppoaa ihan joka jantterille. Maku, josta on helppo aloittaa polku kohti terveellisempää jäätelökesää. Myös Breyersin jäätelöistä cookies & cream on hyvin normaalia vaniljajäätelöä muistuttava! 🙂

Sitten leivonnaisiin ja esitellään ensimmäisenä tämä mutakakku, joka on aina ihan hitti. Usein syöjät eivät edes erota kyseessä olevan terveellisempi versio.

Mutakakku:

  • 1 dl kaurajauhoja
  • 15 tuoretta taatelia (kivet pois)
  • 1 kukkurallinen kauhallinen (30-40 g) suklaan makuista heraproteiinia (mulla Fitnessgurun double chocolate)
  •  3-4 rkl raakakaakaojauhetta (lisää määrää jos kaipaat enemmän suklaista makua)
  • 1 kananmuna ja loraus valkuaista
  • 2-3 rkl kookosöljyä (tai puolet kookosmannaa)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa

Kaikki aineet tehosekoittimeen, koostumus on todella tahmea ja se kuuluu asiaan. Levitä mössö vuokaan (itselläni silikoninen joka ei kaipaa leivinpaperia) ja paista 175 asteisessa uunissa 5-10 min. Paistoaika sen mukaan, miten tahmean koostumuksen tahtoo. Kannattaa tarkkailla paistosta ettei kypsene liikaa, sillä tuo tahmaisuus on aika mahtavaa! Todelliset suklaafriikit heittävät kakun kylkeen vielä pallollisen lohilon suklaajäätelöä. 😀

Tämä mehevän makea ja herkullinen porkkanakakkukin upposi myös hieman kriittisempiin suihin, joten todellakin kokeilun arvoinen setti!

Pohja:

  • 2 dl kaurajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 rkl kookosmannaa (jos ei ole kookosmannaa, voi vaihtoehtoisesti käyttää 2 rkl kookosöljyä)
  • 5-10 tuoretta taatelia (kivet pois)
  • 1 kauhallinen (~30g) vaniljan makuista heraproteiinia (mulla vanilja-valkosuklaa / fitnessguru)
  • 2 tl kanelia
  • 1 tk kardemummaa
  • 3-4 porkkanaa raastettuna
  • n. 1-1,5 dl vettä
  • (steviaa jos kaipaa lisää makeutta / jos haluaa vähentää taatelien määrää)

Uuni 200 asteeseen. Kaikki aineet tehosekoittimeen ja taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuodeltuun vuokaan. Itselläni on silikoninen ”leipävuoka” johon leivonnaiset eivät jää kiinni. Hieman uunin tehoista riippuen, paista 10-15 min ja ota jäähtymään.

Kuorrute:

  • 1 prk philadelphia active tuorejuustoa
  • kauhallinen vaniljan makuista heraproteiinia
  • (stevia, kaneli, kardemumma oman maun mukaan)

Sekoita aineet yhteen ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele mantelirouheella. Huom. heraproteiinin maulla suuri merkitys. Tähän toimii myös vaniljapulveri tuomaan lisää vaniljaista makua!

Omena-kaurapaistos on ihana kesäherkku ja maistuu tämäkin hyvin jäätelön kera. Itse olen joskus tehnyt kastikkeen käyttämällä kookosmaidon jähmeää osaa ja sekoittamalla siihen ylläriylläri, vanilja-valkosuklaan makuista heraproteiinia. 🙂

Omena-kaurapaistos:

  • n. 4-6 omenaa
  • n. 4-5 dl kaurahiutaleita
  • 4-5 rkl kookosöljyä
  • stevia sokeria, ceylonin kanelia, kardemummaa
  • 20- 30 g vaniljapohjaista heraproteiinia

Kuori ja pilko omenat lohkoiksi. Aseta palat piirakkavuokaan (24 cm) ja ripottele päälle stevia sokeri, kaneli ja kardemumma, sekoita. Laita kattilan pohjalle kookosöljy miedolle lämmölle jotta öljy sulaa, sekoita joukkoon kaurahiutaleet, heraproteiini ja hieman samoja mausteita kuin omenoille. Halutessaan voi listä aitoa vaniljaa tms. Kaada öljytyt kaurahiutaleet omenalohkojen päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 30-45 min, uunin tehosta riippuen. Kun paistos on saanut hieman väriä, voi sen suojata foliolla, jotta pinta ei pääse kärähtämään paiston aikana.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


RUUAT JOITA VOISIN SYÖDÄ JOKA PÄIVÄ

Mä oon aikalailla kaikkiruokainen, on vain harvoja juttuja joista en tykkää. Syön siis hyvällä ruokahalulla melkein mitä tahansa ja kyllästyn muutenkin harvoin mihinkään. Mun mielestä kuulostaa oudolta, ettei jotkut voi syödä samaa ruokaa montaa päivää peräkkäin, sillä oon sitä mieltä että jos on nälkä niin silloin ei tollasia ehdi miettiä. 😀 On kuitenkin ruokia, joita voisin oikeesti syödä joka päivä, loppuelämäni, kyllästymättä. Ainakin luulen niin.. 😀

Puuro – oi kaurapuuro, kuinka sinusta pidänkään. Puuro on mun mielestä aivan mielettömän hyvää ja siitä voi loihtia monenlaisia variaatioita. Puurossa täytyy olla makua (esimerkiksi suolalla on yllättävän suuri rooli), eli pelkät vedessä lilluvat kaurahiutaleet ei kuulu mun repertuaariin ja aina jos joku sanoo puuron olevan pahaa tai mautonta, mietin vaan mielessäni, että se on vaan valmistettu ihan väärin. 😀 Tällä hetkellä uppoo erittäin hyvin ”suklaa-valkuais-puuro” kookosöljyllä, vaniljapuddingilla, kanelilla ja steviasokerilla! Uuh ja nam! 😀

Lidlin luomulaatuiset kaurasydämet – Heittämällä maailman parasta leipää! En käsitä, miten leivän koostumus voi olla samaan aikaan ihana rapea ja pehmeä. Maku on jotain ihan täydellistä kun päälle iskee vielä oikeanlaiset päälliset ja hörppii kyljessä luomukahvia Oatlyn iKaffe – kauramaidolla. <3

Friggsin chiasiemen&merisuola maissikakut – Näihin oon jo pitkään ollut koukussa ja ne itseasiassa kuuluukin mun jokapäiväiseen ruokavalioon. Jos olet sitä mieltä, että riisikakut ovat mauttomia tai pahvisia, anna näille mahdollisuus. Näitä uppoaa ihan sellaisenaan, mutta paras yhdistelmä on levittää päälle avocadotahnaa (muusattua avoa, herbamarea, chiliä), yksinkertaisesti parasta!

Lohilon jäätelöt – En varmaan ole ainoa joka voi yhtyä siihen, että nämä ovat todella hyviä ja menevät ihan normaalista jäätelöstä! Onneksi nykyään on tarjolla vaihtoehtoisia herkkuja, ilman jäätävää määrää sokeria! Yksi ainoa miinus näissä on – paketin koko saisi olla ainakin puolet suurempi. 😉

Mulla on myös paljon muitakin juttuja, joita voisin syödä kyllästymättä, mutta tässä muutamat ensimmäisenä mieleen tulleet. Syön lämpimät pääateriani myös aika samanlaisina päivästä toiseen kyllästymättä. Kotiruuista lasagne, makaronilaatikko ja pizza ovat myös kestosuosikkejani. Tosin valmistan ne aina astetta terveellisemmin, omilla variaatioillani!

Onko teillä jotain kestosuosikkeja, kenties jotain samoja kuin mulla?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.

 


RUOKAPÄIVÄKIRJA

Pitkästä aikaa ruokahommia. Yhtenä torstaina tuli kuvattua omia ruokailuja ja koska olin tuona päivänä aika luovalla tuulella ja kokkailin vähän monipuolisemmin kuin yleensä, ajattelin jakaa tuotoksiani myös tänne. Loman aikana oon syönyt pääosin terveellisesti, mutta vähän rennommin sen mukaan milloin on nälkä ja mitä tekee mieli. Nyt on tullut surauteltua taas smoothieita vähän enemmän, kun taas keväällä vedin kaurapuuroa päivästä toiseen. Vaihtelu virkistää ja näin kesällä maistuu freshit smoothiet kivasti!

Olisin toki voinut asetella tuon seoksen johonkin kivaan lasiin, mutta todellisuudessa juon sen suoraan tosta kannusta, joten mitä sitä turhia feikkailemaan. 😀

  • mustikoita & mansikoita
  • avocadoa
  • heraa
  • pinaattia
  • viherjauhetta + spiruliinaa
  • puhdas+ collageenia
  • puhdas+ c-vitamiinia
  • vettä

Ne jotka seuraa mua somessa tietää että oon melkoinen kaali-fani ja edelleen syön ihan päivittäin varhaiskaalia mun ns. isommissa annoksissa. Tykkään sekoitella kaikki ainesosat isolla pannulla ja maustaa koko seoksen tulisesti. Sekaan lisään aina vihersalaattia, hapankaalta ja joskus heittelen sekaan noita paahdettuja kikherneitä myös.

  • porsaan kinkkusuikaleita
  • riisinuudeleita
  • parsakaalta
  • varhaiskaalta
  • herkkusieniä
  • vihersalaattia
  • hapankaalta
  • kikherneitä

Välipalaksi väsäilin pitkästä aikaa protskupannaria, jota tuli syötyä 3/4 pellillistä (kuvassa 1/4). Pannarin kanssa Lohilon cinnamon bunn proteiinijäätelöä. Niin hyvää!! Pannariin tuli…

  • banaani
  • valkuaista
  • heraproteiinia
  • kaurahiutaleita
  • fibrex sokerijuurikaskuitua
  • hieman vettä
  • kanelia

Illalla väsäilin ihan eeppisen jättimäisen ”kotzonen” ja tästä olikin videomateriaalia mun snäpissä. Pohja on tehty kaurajauhoista ja kuidusta, eli tuon legendaarisen pizzapohjan mukaan, mikä on täälläkin näkynyt useaan otteeseen. Kuvasta ei ehkä hahmota kokoa, mutta jos kuvittelee perhepizzan koon ja siitä taitettuna ”kotzone” niin päästään aika lähelle. 😀

Tein itse valkosipuli- sekä chilikastikkeen terveellisemmin sekä täytin tuon lätyn seuraavilla ainesosilla:

  • tomaattikastike pohjaan
  • suippopaprika
  • herkkusieni
  • tomaatti
  • varhaiskaali
  • nyhtökalkkuna
  • ananas
  • vihersalaatti

Sellaisia sapuskoja tuli syötyä, tuli melkein nälkä kun näitä kuvia tänne lisäilin! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


JÄTSKIÄ JOKA PÄIVÄ

Tänä kesänä on tullut syötyä enemmän jäätelöä kuin koskaan ennen. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen jäde, vaan Lohilon terveellisempi proteiinijääteö, joka maistuu aivan taivaallisen hyvältä. Kun maistoin ensimmäisen kerran salted caramel makua, en voinut uskoa että kyseessä on vähäsokerinen ja proteiinipitoinen herkku. Noita purnukoita onkin vilahdellut mun instassa ja snäpissä sen verran tiuhaan, että moni seuraaja toivoi postausta mun lempparimauista!

Suomesta saa tällä hetkellä seitsemää erilaista makua, joita kaikkia meikäläinen on päässyt maistamaan. Oon saanut tosi paljon kyselyjä, että mistä oon ostanut näitä jätskejä. Vaikka saatavuus oli jopa haastavaa vielä pari kuukautta sitten, niin eri kaupunkien valikoimat laajenevat jatkuvasti ja oon esimerkiksi bongannut vaasasta jo neljä näistä mauista. Muuten tuotetta löytyy isoimmista Prismoista, S-marketeista, Stockmann herkusta sekä isoimmista K-marketeista ja Citymarketeista. Tarkemman listauksen löytää Lohilon FB-sivulta.

Mikä tässä on sitten niin ihmeellistä? Omalla kohdalla hypen on saanut aikaiseksi aivan jäätävän hyvä maku ja siihen mätsäävät hyvät ravintoarvot. Yllä olevassa purkillisessa tuplasuklaan makuista jäätelöä on 219 kaloria, joista 23 g proteiinia, 15 g hiilaria ja 7 g rasvaa. Ihan täydellinen välipala, palari tai vaikka iltapala, kuten useimmiten omalla kohdallani on käynyt. Mun tämänhetkinen iltarutiini on käpertyä peiton alle jädepurkki kädessä ja siihen vielä hyvä sarja pyörimään niin relaus on taattua! 😉 Jos vertaa esimerkiksi proteiinipatukkaan, niin kalorimäärä ja makrot menevät aika pitkälle samalla kaavalla ja kai sitä etenkin kesällä syö mielummin jätskiä kuin patukan? 🙂

Ollessani helsingissä sain yhtenä päivänä erittäin mieluisan lähetyksen, joka sisälsi kaikkia Lohilo-makuja, jotta pääsisin testailemaan eri makuja ja kertomaan näistä myös teille.

Kun aloin miettiä järjestystä näille mauille, ei se todellakaan ollut helppoa. Voin rehellisesti sanoa, että jokainen maku on mielestäni hyvää, ellei loistavaa, mutta koska lupasin laittaa purnukat järjestykseen niin sehän oli tehtävä. Oon syönyt kaikista eniten tuota double chocolatea, koska sitä löytyy mun lähikaupasta Myös salted caramel on tullut tutuksi, etenkin keväällä kun alunperin löysin nämä jäätelöt ja se oli ainoa maku mitä vaasasta sai.

Täytyy muuten kertoa hauska juttu tähän liittyen, kun bongattiin erään saksalaisen komistuksen kanssa nuo suklaat ensimmäistä kertaa. Ostettiin 4 purkkia, jonka jälkeen heitin hänet kotiin ja menin ohjaamaan jumppaa. Tarkoitus oli, että oltaisi testattu jäätelöt mun jumpan jälkeen, mutta hän oli päättänyt ”maistaa” yhdestä hieman. Hommahan meni lopulta niin, että kun meikäläinen oli jumpasta valmis, niin kaikki neljä purkkia oli tuhottu, koska se vaan oli niin ****** hyvää, ettei voinut mitään. Meidän harrastuksiin kuuluikin tuolloin ajella ympäri vaasan kauppoja Lohilon jäätelöitä etsien. 😀

Mun Lohilo TOP7:

  1. Cookie dough
  2. Double chocolate
  3. Salted caramel
  4. Cinnamon bun
  5. Caramel chocolate
  6. Chocolate peanut
  7. Banana split

Ja hei tiedän, että moni siellä ruudun takana on maistellut näitä, heittäkääpä kommenttiboksiin omat lempparit!! 🙂

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.