TUOTTEET JOTKA SEURAA AINA MUKANA

Eikö ole tyypillistä, että juuri kun on mahdollisuus nukkua kunnon unet isossa sängyssä, pilkkopimeässä ja hiljaisessa huoneessa, niin heräätkin kl 6.00 aamulla. Olosuhteet olisi siis olleet ihan täydelliset, mutta minkäs teet. Täällä sitä ollaan hengailtu hotellihuoneessa ja odottelen että voisin lähteä kohti Herttoniemen Foreveria. Edessä olisi suhteellisen pitkä koulutuspäivä ja juuri tuossa kertailin mun päivän ohjausbiisiä..tai no, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin opettelin sen juuri vasta. :D Mä en vaan oo koskaan toiminut niin, että opettelen jotain jumppajuttuja pitkään etukäteen ja ei se tapahtunut nytkään. Biisi on kuitenkin nyt kaalissa ja innolla odottelen päivän antia.

keskittynyt :D

keskittynyt :D

Yleensä jos lähden reissuun, oli kyseessä matka ulkomaille tai suomen rajojen sisäpuolelle, mulla on muutama juttu jotka seuraa mukana. En ole sellainen joka pakkaa kaikki ruuat pieniin purnukoihin mukaan, sillä koen että pärjään kyllä muutaman päivän tai jopa viikonkin ilman omia ruokia. Oman hyvinvoinnin ja nimenomaan vatsan hyvinvoinnin vuoksi mukana seuraa kuitenkin pari purnukkaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi luottotuote on tietysti magnesium. Tällä hetkellä mulla on käytössä taas tuo Puhdas+ magnesium sitraatti. Vaihtelen magensium tuotteita, tai sitten mulla on käytössä muutamaa eri laatua sisältävä valmiste. Magnesium auttaa rentoutumaan ja nukahtamaan illalla ja onhan se ihan pakollinen juttu tällaisille ”treenileireille” myös.

Viherjauhe on myös pakollinen purkki, sillä usein kun ei ole niitä omia ruokia saatavilla, pystyy viherjauheen avulla pitämään huolen, että saa edes hieman ravinteitakin reissussa. Kuten aiemminkin mainitsin, yksi annos viherjauhetta vastaa yhtä lautasellista vihreitä vihanneksia parhaasta päästä. Viherjauhe on magnesium lisäksi myös ehdoton must have vatsan toiminnan kannalta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

viherjauhe, MSM ja merilevärouhe

Näiden lisäksi mulla on mukana monivitamiinit reissussa. Jos kyseessä on pidempi pätkä poissa kotoa, pakkailen myös kalaöljyt ja deet mukaan kapsäkkiin. Laukkuun pitää toki varata pari hätäpatukkaa, joiden virkaa toimittaa useimmiten QB:t eli quest barit.

housut & t-paita – David*

*Intersport Vaasa


EROON ALAVARTALON RASVAKERTYMISTÄ

Reidet ja peppu ovat naisien ehkä yleisin ongelma-alue. Monesti kropan saa jopa hyvinkin kireään kuntoon, mutta silti reisissä rasva on ja pysyy. Täysin rasvaton kroppa ei ole tietysti terveydenkään kannalta ihanteellista ja on ihan normaalia, että myös alakropassa on hieman höllyvää. Jos kuitenkin tuntuu, että reisien ja pakaroiden rasvavarastot eivät meinaa lähteä pienenemään sitten millään, voi syy löytä jostain muusta kuin liian vähäisestä treenistä tai tarpeeksi riittävän pienestä kalorivajeesta. Kuten olen aiemmin kertonut, uskon siihen että hormonien epätasapaino vaikuttaa siihen, mihin kohtaan kehossa rasva kertyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omakohtainen kokemus on juuri se, että reisien rasvapisteet nousivat korkeimmaksi ensimmäisessä Biosignature-mittauksessa. Tämä kertoo ettei kehon estrogeenitasapaino ei ole kunnossa. Liiallinen estrogeenimäärä johtaa siihen, että rasva kerääntyy alavartaloon. Syy tähän löytyy yleensä suolistosta, myös tukemalla maksan luonnollista toimintaa, voi edesauttaa alavartalon rasvanpolttoa. Huonokuntoinen suolisto niin sanotusti lähettää estrogeenit uudelleen verenkiertoon, jolloin liika estrogeeni aiheuttaa erilaisia ongelmia.

Maksaa taas voisi kutsua kehon jätteenpuhdistuslaitokseksi, sillä kaikki elimistön veri kulkee maksan läpi. Maksalla on kyky poistaa kuona-aineita, vanhoja hormoneja, kemikaaleja ja muita myrkkyjä. Se myös muuntaa rasvasoluista puretun rasvan käytettäväksi energiaksi ja aktivoi rasvanpolttoon vaikuttavia hormoneja. Jos elimistön ravinnetasapaino on huono, ei maksa pysty toimimaan optimaalisesti, tällöin vanhat hormonit ja muut myrkyt palaavat takaisin elimistöön. 

On olemassa myös xenoestrgogeenejä, eli niin sanottuja hormonihäiritsijöitä. Ne ovat ympäristössämme esiintyviä kemikaaleja, jotka toimivat elimistössämme estrogeenin (naishormonin) lailla. Kun xenoestrogeeniä tulee elimistöömme, keho luulee sitä naishormoniksi, eikä liika naishormonien määrä ole hyvästä, kuten aiemmasa kappaleesta jo selvisi. Näitä yhdisteitä esiintyy ympäristössä aina kosmetiikasta ja muovipulloista ruokaan ja ruokapakkauksiin. Tunnetuimpia näistä ovat luultavasti bisfenoli A, jota esiintyy esim. säilykkeissä, kauppakuiteissa ja muoviastioissa. Parabeenitkin saattavat kuulostavaa tutulta, niitä lisätään usein shampoisiin, voiteisiin, meikkeihin, suihkugeeleihin, hammastahnaan jne.

Tästä herääkin hupaisa mielikuva, kun jengi roudaa ”eat clean” sapuskojaan muovisissa kipoissa ja kupeissaan päivästä toiseen. Kaikkia myrkkyjä ei voi välttää, mutta pienillä valinnoilla voi tehdä itselleen suuren palveluksen! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkeenpäin ajateltuna, tuo liika estrogeenin määrä kuulostaa hyvin järkevältä, sillä olen kärsinyt myös muista sen aiheuttamista ongelmista, jotka ovat ”mystisesti” kadonneet tämän kevään aikana.

Millä muutoksilla sitten sain tuloksia aikaiseksi vain kolmessa kuukaudessa? Tämä kuulostaa niin helpolta, että tulee jopa hieman tyhmä olo, miten on vuodesta toiseen kiristellyt ja kurittanut itseään tuloksien toivossa. Itselläni suurin millimäärä oli lähtenyt juuri takareisistä. Lähtötilannekin oli jo aika hyvä ja tiedostan hyvin, ettei mulla ole mitään ”ongelmaa”, reiteni ovat lihaksikkaat ja normaaliin verrattuna aika vähärasvaiset. Silti muutosta oli tullut entiseen verrattuna. Kannattaa toki huomioida, että mainitut lisäykset auttavat vain jos ruokavalio ja treenisysteemi on kunnossa.

  • Suoliston kuntoa tuettiin erittäin laadukkaalla (ProFlora Excellence DF) maitohappobakteerilla (sisältää 15 biljoonaa aktiivista bakteeria) vertasin vastaavaan apteekin tuotteeseen, joka sisälsi 2 miljardia aktiivista bakteeria.

  • Otin käyttöön laadukkaan monipuolisen monivitamiinin (Multi Intense) ja syön sitä 3 kertaa päivässä. Monivitamiineissa on suuria eroja, kannattaa aina tarkistaa missä muodossa vitamiinit ovat, sillä laatu vaikuttaa imeytymiseen (vrt. esim. magnesium oksidi – magnesiumin muut laadut)

  • Tuen maksan toimintaa syömällä erittäin runsaasti (jokaisella aterialla) vihreitä vihanneksia, kuten erilaisia salaattilajikkeita, parsakaalia, pinaattia. Lisäksi käytän viherjauhetta päivittäin. Lisäsin myös kuituja psylliumin, fibrexin, pellavansiemenrouheen ja chiasiemenien muodossa. Vaihtelen näitä niin, että otan kahta samaan aikaan, jotta suolisto ei totu liikaa samaan laatuun.

Olen toki tehnyt muitakin lisäyksiä, mutta näillä muutoksilla on ollut suurin vaikutus juuri alavartalon rasvan määrän vähenemiseen. Asiassa on myös muita positiivisia vaikutuksia, sillä kuukautiskierto on täydellisen säännöllisen ja PMS-oireet, kuten mielialavaihtelut (v*itutus, olo ettei mikään kiinnosta, masentunut olo) kokonaan poissa, ainakin toistaiseksi ja toivottavasti ikuisesti! :D

kuvat: Riikka


3 KEINOA NUKKUA PAREMMIN

Nukkumisesta ja sen tärkeydestä on tullut kirjoiteltua paljon ennenkin. Riittävä ja laadukas uni on halpa tapa parantaa omaa terveyttä. Vaikka söisit sataa superfoodia ja urheilisit, ei keho voi hyvin ilman riittävää unensaantia. Omalla kohdalla nukkuminen on aina ollut tärkeä juttu ja nautin siitä, kun herää pitkien ja levollisten yöunien jälkeen. Aina ei ole munkaan nukkuminen ollut helppoa, sillä olen kärsinyt mm. unettomuudesta, siis siitä ettei meinaa millään saada unta, olen myös heräillyt yöllä, suunnilleen samaan aikaan joka yö, jonka jälkeen on ollut vaikea saada uudelleen unta. Olen myös aina elänyt uskossa, että minä nyt vaan satun olemaan herkkäuninen, eli herään helposti, jonka jälkeen voi olla vaikeaa saada unta uudelleen. Kaikki nuo ongelmat ovat kuitenkin historiaa ja ajattelin kertoa jutuista, jotka on helpottaneet omaa nukkumista. Nykyään nukahdan helposti, nukun sikeästi aamuun saakka, jolloin herään pirteänä ja energisenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvän unen avaimet:

Magnesium. Tätä ei voi liikaa korostaa, suosittelen todellakin ihan kaikille laadukkaan ja hyvin imeytyvän magnesiumlisän käyttämistä. Magnesiumvaje on yleisin mineraalipuutostila ihmiskehossa mm. siitä syystä, että erilaiset stressitilat kuluttavat kehon mineraalitasoja voimakkaasti. Stressitilaksi luetaan myös fyysinen rasitus (esim. treeni) ja on esitetty arvioita, että n. 100 %:lla urheilijoista esiintyy jonkinasteisia oireita kehossa magnesiumvajeesta johtuen. Itse käytän magenesiumin kolmea eri laatua ja olen kokenut todella paljon hyviä vaikutuksia tämän jälkeen. Moni elää tietämättään magnesiumvajeessa ja parhaiten vajeen saa kuntoon käyttämällä muutamaa eri magnesiumlaatua. Toinen olennainen osa on määrä, sillä usein tavanomainen annos ei riitä nostamaan tasoja kuntoon, etenkään jos urheilee paljon. Itse otan magnesiumia kolmesti päivässä, aamulla, lounaalla ja päivällisellä. Lisäksi käytän vielä monivitamiinia, joka sisältää magensiumia. Jos vatsa menee löysälle, viestii se siitä että annosta voi pienentää. Moni on huolissaan kalsiumin saannista, mutta ei huomio että suurin osa magnesiumista on varastoituneena luustossa. Miten luusto voi, jos kärsii kyseisen mineraalin vajeesta?  

Kannattaa muistaa että halvemmat tuotteet eivät yleensä imeydy riittävän hyvin ja voivat toimia myös ns. laksatiivina. Olen löytänyt Suomesta ainoastaan yhden valmisteen, jossa on kahta laatua. Bioteekillä on Super-MG niminen tuote, joka sisältää magnesiumtauraattia ja magnesiumbiglysinaattia. Iherbissä on hyvä valikoima laadukkaita tuotteita! Poliquinilla on myös loistava Yin Mag – niminen tuote univaikeuksiin, se nukuttaa kuulemma norsunkin. Valitettavasti vain yhtä magnesiumin formaattia sisältävät tuotteet ovat liian tehottomia tuotteita nostamaan kokoveren mg-tasoa.  

Yin Mag sisältää yhdistelmän rentouttavia ja stressiä lieventäviä ainesosia: magnesiumia, tauriinia ja B-vitamiineja. Yin Magin sisältämä magnesiumglyserofosfaatti täydentää keskushermoston magnesiumvarastoja, joka auttaa vähentämään stressihormonien liikatuotantoa. Tauriini vähentää ahdistusta ja auttaa rauhoittumaan. Magnesiumilla ja tauriinilla on synergistisiä vaikutuksia: magnesiumin avulla tauriini imeytyy tehokkaammin.

Inositoli on B-vitamiinien kaltainen sokeriyhdiste, joka syventää unta ja parantaa hermovälittäjäaineiden tasapainoa. Se sopii huonounisille, stressaantuneille, alakuloisille, makeanhimon riivaamille ja PMS-oireista kärsiville. Tämän avulla olen päässyt eroon yöheräilystä, sekä kevyestä unesta. Nukun paljon sikeämmin ja katkotta. Käytän tällä hetkellä Solgarin inositol valmistetta.

Tauriini lisää välittäjäaine GABA:n muodostumista, joka on hermostoa rauhoittava ja unenlaatua parantava hermovälittäjäaine. Magnesiumin avulla tauriini myös imeytyy tehokkaammin. Tauriini voi korvata joitakin magnesiumin tehtäviä elimistössä silloin kun magnesiumtaso on alhainen. Tauriini ja magnesium optimoivat solujen toimintoja ja ylläpitävät sydämen lyöntitiheyttä. Tauriini ja inositol yhdessä rauhoittavat mukavasti ja näin ollen helpottavat unen saantia.

Jos kärsit jostain mainitsemistani vaivoista, kannattaa testata näitä, sillä itse olen saanut apua ja huomannut eron. Pelkillä lisäravinteilla ei tietenkään ole oikotietä onneen, eli myös ravintopuoli ja muiden ravinteiden saanti tulee olla kunnossa. Myös erilaisilla luontaistuotteilla voi saada apua juuri tähän rauhoittumispuoleen. Valeriaana ja melatoniini voivat myös auttaa nukahtamisessa.