KANNATTAAKO TREENATA JOS NUKKUU HUONOSTI?

Miten jaksat treenata noin paljon vaikka nukut vähän? Onko väsyneenä kannattavaa treenata noin kovaa? Näihin kysymyksiin vastaan tekstissä ja pohdin muutenkin aihetta uni ja treeni. Ehkä tiedätkin jo, että itse suosittelen aina laittamaan unen etusijalle lähes kaikessa, mutta jos elämäntilanne on sellainen että nukkuu jatkuvasti heikommin, pitääkö silloin luopua kaikesta urheilusta ja kuormituksesta?

Mun mielestä on hyvä sisäistää, että treenaaminen ja liikkuminen ovat kuitenkin eri asioita. Ihminen on luotu liikkumaan ja se tarkoittaa arkisia asioita ja tekemisiä. Liikkumiseen lukisin mm. kävelyn, pyöräilyn, siivoamisen sekä muut kotityöt ja kaikenlaisen puuhastelun mitä nyt ikinä keksiikään.

Itse laittaisin liikkumisen samaan kategoriaan esimerkiksi hampaiden pesun, suihkussa käynnin tai hiusten harjaamisen kanssa. Ei haittaa jos joskus jää välistä tai ei jaksa, mutta pidemmällä välillä alkaa muodostua ongelmia ja ikäviä sivuvaikutuksia jos näitä ei tee. Aina ei kiinnosta pestä likasia hiuksia, mutta se kuitenkin tehdään, koska omasta hygieniasta ja hyvinvoinnista täytyy pitää huolta. Liikunta on ihan sama asia, mutta silti sen suhteen punnitaan useammin motivaatiota, jaksamista tai haluamista.

Kannattaako treenata jos nukkuu huonosti?

Tähän ei ole yhtä vastausta, koska tähän liittyy niin monta yksilöllistä seikkaa. Jos nukkuu pidempään huonosti, jättäisin kovat treenit väliin ja panostaisin kevyempiin liikuntamuotoihin. Intensiivisempiä treenejä tekisin harvemmin ja lyhyempiä aikoja ja suhteuttaisin treenimäärät siihen mihin keho on tottunut. Usein nimittäin pieni liike antaakin kaivattua energiaa ja karistaa väsymystä. Eri asia on treenata tunteja päivässä, joka taas vie kehoa enemmän kierroksille ja kasaa lisää väsymystä kehoon.

Miten itse toimin? 

Viimeisen puolen vuoden ajan unen määrä ja laatu on ollut heikompaa kuin ennen. Sen lisäksi, että herään öisin syöttämään vauvaa, olen kärsinyt ajoittain uniongelmista, eli en saa itse unta, vaikka vauva nukkuisi. Näitä öitä on keskimäärin 1-2 joka viikko.

Huomaan stressin (sekä fyysinen että henkinen) vaikuttavan suoraan tähän ja joskus voin ennustaa jo illalla, että ensi yönä valvotaan. Missään vaiheessa en ole kuitenkaan valvonut useita öitä putkeen itseni tai vauvan vuoksi. Olen  myös todennut, että mitä pidemmän ajan olen sängyssä, sitä enemmän unitunteja saan alle, joten menen useimpina iltoina sänkyyn klo 20-21 välillä ja nousen klo 7:00 aamulla. Jos panostaisin ”omaan aikaan” illalla ja notkuisin 23-24 hereillä, olisin luultavasti huomattavasti väsyneempi. Onnekseni saan hyvin unta jopa noin aikaisin, mun ongelma ja haaste on tuo aamuyöllä hereillä kukkuminen.

Treenaan 4-6 kertaa viikossa, mikä kuulostaa paljolta, mutta jos sen suhteuttaa siihen mitä ja miten teen normaalisti niin treenaan vain 40% siitä määrästä ja tehosta mihin olen tottunut. Tämä onkin todella tärkeä ymmärtää, että vertailemalla toisiin ei tässäkään asiassa ole mitään pointtia. Mulla on todella hyvä palautumiskapasiteetti ja kehoni on tottunut todella kovaan rasitukseen ja suuriin treenimääriin, jolloin sekä määrien että (etenkin) tehojen tippuminen toimii mulle hyvin tässä elämäntilanteessa.

Suosin paljon lyhyitä treenejä ja oikeastaan kaikenlaista liikkumista mikä vain on mahdollista milloinkin. Välillä ehdin salille, välillä jumppaan kotona vauvan kanssa, joskus käytän päiväunet hyödyksi ja sporttailen kun vauva nukkuu vaunuissa. Itse olen sitä mieltä, että aina löytyy mahdollisuus liikkua jos haluaa. Peruskuntoliikuntaa teen enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä vaunulenkit menevät sopivasti siihen kategoriaan. Vaunuttelut lasken kuitenkin arkiliikunnaksi, en treenaamiseksi.

Kannattaako, hyödyttääkö vai onko pakko?

Pakko ei ole kuin kuolla, mutta monesti kyllä kannattaa ja jopa hyödyttää liikkua. Jos ei kiinnosta pätkääkään niin silloin treenaaminen ei ole sun juttu ja that’s fine, mutta liikkua kannattaa silti.

Kaikki ei ole aina kivaa, mutta tietyt asiat pitää tehdä jos haluaa pitää omasta hyvinvoinnista huolta. Mun mielestä on tosi tärkeää, että löytäisi jonkinlaisen liikuntamuodon josta tykkää. Kaikkien ei tarvitse käydä salilla tai tykätä ryhmäliikunnasta. Vaihtoehtoja on niin paljon että uskoisin kaikille löytyvän jotain kiinnostavaa. Itsensä pakottaminen johonkin lajiin tai liikuntamuotoon ei vaan tule toimimaan pidemmän päälle.

Itse saan sekä liikkumisesta että treenaamisesta niin hyvän olon, että se on riittävä motivaattori lähtemään liikkeelle silloin kun ei huvittaisi. Osaan kuunnella kroppaani hyvin ja tiedän milloin on kyseessä ohi menevä väsy ja milloin oikeasti kannattaa vain ottaa iisisti ja vetästä vaikka päikkärit treenin sijaan.

Nämä toimii mulla silloin kun väsyttää:

Treenaa aamulla, silloin väsymys ei tunnu vielä ja parhaimmillaan aamuteeni antaa energiaa koko päiväksi. 

Liiku ulkona, raitis ilma herättää kivasti ja ulkotreenin jälkeen on aina super hyvä fiilis.

Varttikin riittää, joskus lyhyt veto voi olla päivän pelastus, eikä vaadi paljon. Mun instagram-tililtä löytyy paljon vinkkejä ja valmiita treenejä tällaisiin hetkiin. Väsyneen päivän pelastus voi olla lyhyt liikkuvuus-setti joka saa veren kiertämään ja virkistää päätä ja kroppaa.

Muistuta itseäsi olosta joka tulee treenin jälkeen, jos treenin jälkeen olo on väsyneempi, treenasit luultavasti liian kovaa tai liian kauan. 

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


PARHAITEN KEHITTÄÄ SE LAJI MISTÄ TYKKÄÄT ENITEN!

Mulla on käynnissä joku ihmeellinen kyseenalaistan kaiken – kausi. Kyseenalaistan siis lähes kaikkea tekemääni ja mietin todella tarkkaan, missä on järkeä ja missä ei. Käyn parhaillaan myös Voimavalmentaja – koulutusta, jossa on tullut sekä uutta oppia että myös muistutusta vanhasta, aiemmin opitusta. Tieto lisää tunnetusti tuskaa, myös tässä asiassa. Sitä alkaa oikeasti punnita, että mitä sitä omalta treeniltä ylipäätään hakee ja haluaa. Meidän tekemisiä kun määrää motivaatio.

Myös treeniin liittyen motivaatio ohjaa paljon tekemistä. Toisille motivaatiota tuo liikunnan tuoma fiilis, toiselle vaikka ne ulkoiset muutokset, kun taas kolmannella on urheilullisia tavoitteita, joita haluaa saavuttaa. Oon miettinyt omia motivaattoreitani ja alkanut tehdä sen pohjalta muutoksia myös tekemisiini. On nimittäin jopa hölmöä laittaa aikaa asioihin, jotka eivät loppujenlopuksi edes kovin merkityksellisiä itselle. Olen tehnyt niitä vain koska jonkun säännön mukaan pitäisi tehdä. Enpä tee enää!

Jos multa kysytään, liian usein mietitään ulkonäköön liittyviä motiiveja, eli kehon muokkaukseen liittyvää treenaamista. Kehon muokkaaminen voimaharjoittelulla on pop, eikä siinä mitään. Siltikin omaan tekemiseen kannattaa liittää vähän jotain muutakin, eikä mennä vain sen perässä mikä saa kropan näyttämään hyvältä. Luin nimittäin jotain keskustelua kestävyysliikunnasta/ryhmäliikunnasta, jossa aiheena oli se, ettei kestovoimaharjoittelulla voi kasvattaa lihaksia ja näin ollen Bodypump on täysin hyödytön laji harrastaa. Tämähän on täysin totta siinä mielessä, että esimerkiksi se Bodypump – tunti on ihan samaa aerobista harjoittelua, kuin muukin ryhmäliikunta, eikä näin ollen kasvata lihaksen kokoa, mutta asioita tulisi kuitenkin katsoa myös vähän muustakin kulmasta kuin siitä kulmasta mitä laji tekee ulkomuodolle.

Vaikka kestävyysharjoittelu tai esimerkiksi ryhmäliikunta ei ole täydellisin laji lihasmassan hankintaan, on sillä paljon muita positiivisia vaikutuksia. Yhtenä oleellisena asiana esimerkiksi hyvä suorituskyky elämässä näin yleisesti. On aika mukavaa, kun jaksaa kantaa ruokakassit itse kotiin, kävellä rappuset ylös puuskuttamatta tai jaksaa kipittää niiden omien muksujen perässä aamusta iltaan väsymättä. On aika siistiä, että tavallinen arki sujuu niin, ettei jatkuvasti väsytä ja kolota jostain. Jaksaa ihan ne normaalit asiat vaivatta läpi, eikä arjen askareet aiheuta päänvaivaa, koska keho sanoo vastaan.

Nimittäin ne huippukunnossa olevat tyypit ovat edelleen vain pieni prosentti kaikista ihmisistä. On todella paljon ihmisiä, joille nuo edellisessä kappaleessa mainitut asiat aiheuttavat vaivaa ja ongelmia. Mun mielestä silloin ei ole oleellista onko se treeni mitä he tekevät juuri täydellisesti oikeita lihaksia aktivoivaa hypertrofista harjoittelua. Silloin on tärkeää että ylipäätään liikutaan. Jos vielä löytyy liikuntamuoto josta nauttii, vielä parempi.

Kaikenlainen mustavalkoinen ajattelutyyli on mielestäni ärsyttävää, sillä asioissa on hyvin harvoin vain huonoja tai hyviä puolia. Kaikissa liikuntamuodoissa on jotain hyvää! Itse olen rakentanut oman kuntoni kehonpainotreenillä ja silti voin sanoa olevani myös suhteellisen vahva (huom. vahva ja lihaksikas eivät aina ole sama asia :D).

Monipuolinen liikkuminen parantaa myös liikkuvuutta, iso liikeradat avaavat kehon liikeratoja ja liikkuvuus kehittyy myös ilman varsinaista venyttelemistä. Ryhmäliikunnassa koordinaatio, tasapaino ja ketteryys kehittyvät huimasti ja näistä on todella paljon hyötyä ihan siinä normaalissa arjessa.

Ryhmässä liikkumisessa on jotain, mikä saa ihmiset ylittämään itsensä ja yrittämään enemmän. Musiikin voima, ohjaajan ja toisten tsemppi auttaa tekemään parhaansa myös silloin kun väsyttää ja huvittaisi luovuttaa. Puhumattakaan siitä mielettömästä fiiliksestä kun oot hikoillut vaatteet läpimäräksi ja menet raikkaaseen suihkuun kaikkesi antaneena! Ihan jo nämä asiat ovat mun mielestä merkki siitä että esimerkiksi ryhmäliikunta on mielettömän hieno laji harrastettavaksi!

Tee sitä mitä rakastat ja voit olla varma että tulokset ovat positiivisia! Olis kiva kuulla mikä on sulle se laji, mistä saat kaikista eniten kiksejä ja jota jaksat harrastaa säännöllisesti?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook

 


LIIKUNNALLINEN HISTORIANI – MITÄ KAIKKEA OLEN HARRASTANUT?

En muista onko tullut kirjoitettua tällaista pidempää tarinaa mun liikunnallisesta elämästä aina lapsesta saakka. Olinko liikunnallinen lapsi ja mitä lajeja on tullut harrastettua elämäni aikana? Tänään mennään hieman ajassa taaksepäin ja pohditaan mitä kaikkea sitä on ehtinyt tehdä ja harrastaa.

Niin pitkälle kuin vaan muistan, olen aina tykännyt liikkua. Jo neljävuotiaana olen kuulemma seissyt käsilläni tukea vasten ja temppuillut menemään. Koin jo lapsena, että liikkuminen on muoto, jossa olen hyvä ja siksi sitä oli myös kiva harrastaa. Ala-asteella olin mukana jumppasirkuksessa ja osallistuin aina kaikissa lajeissa koulujen välisiin karkeloihin. Vaikka joukkuelajit, kuten jalkapallo tai koripallo eivät ole myöhemmällä iällä napanneet, olin aina koulun joukkueessa ja korvasin pelilliset taidot nopeudella ja periksiantamattomuudella. 😀

Rakastin koululiikuntaa, erityisesti pesäpalloa, yleisurheilua ja tietysti voimistelua. Harrastin joitakin vuosia yleisurheilua ja käytiin paljon kavereiden kanssa itsekseen urheilukentällä treenaamassa mm. korkeushyppyä. Ala-asteella aloitin myös joukkuevoimistelun ja myöhemmin telinevoimistelun, josta syntyi ensimmäinen todellinen lajirakkaus. Mun vanhemmat eivät ole koskaan viemällä vieneet mua mihinkään harrastuksiin, vaan oon aina omatoimisesti aloittanut tai sanonut että haluan aloittaa sen ja sen harrastuksen.

Kävin aluksi ryhmässä, joka harjoitteli vain kerran viikossa ja enemmänkin juuri harrastuspohjalta. Meillä oli joka viikko käsilläseisonta kilpailu, josta voittaja nappasi 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmanneksi tullut yhden pisteen. Kauden lopussa paras palkittiin. Odotin joka viikko noita harjoituksia kuin kuuta nousevaa ja harjoittelin käsilläseisontaa päivittäin. Kilpailuissa me oltiin käsien varassa monia monia minuutteja ja muistan kuinka tiukkia nuo skabat aina olivat. Mulla on edelleen tallella pystejä noista voitetuista käsilläseisonta-kisoista ja tämän ansiosta kyseisestä taidosta tulikin mun bravuuri. Pystyin seistä ja kävellä käsillä ihan mahdottomia matkoja ja aikoja. 😀

Vaihdoin myöhemmin toiseen seuraan, josta pääsin kisavalmennukseen ja aloitin myös kilpailemisen. Muistan, että tuohon aikaan (10-14 v) tuo laji oli mulle kaikki kaikessa. Halusin vain kehittyä ja oppia niin paljon kuin mahdollista ja jos vanhemmat eivät päässeet kuskaamaan mua harkkoihin, kävelin 5 km pitkän matkan harkkoihin ja takaisin.

14-vuotiaana loukkaannuin harjoituksissa, kun kyynerpääni murtui pahasti. Olin sivussa useita kuukausia ja tuon jälkeen en enää oikeen päässyt mukaan, sillä mulle jäi pahoja kammoja ja tuntui siltä, että en oikeen uskaltanut enää tehdä treeneissä mitään. Kyynerpää on muuten edelleen koukussa, se ei ole tuon jälkeen enää suoristunut kunnolla. Tämä vamma loi jonkun verran haasteita aerobicissä, mutta onneksi onnistuin treenaamaan monet temput vammasta huolimatta. Esimerkiksi pressit (kun kannatellaan kehoa vain käsien varassa) ovat aika haastavia kun kädet ovat eri mittaiset. 😀

Siirryin telinevoikka valmentajaksi ja aloitin näytösvoimistelun harrastamisen (taitaa olla nykyään nimellä Team Gym) ihan vaan harrastusmielessä. Muutamia vuosia valmensin, tuomaroin ja treenailin harrastusmielessä, kunnes yhdeksännellä luokalla Vaasassa alkoi kilpa-aerobic, johon kaverini pyysi mut mukaan!

Kilpa-aerobic vei mukanaan ja sitä tulikin treenattua aina vuoteen 2010 saakka. Aluksi treenattiin ryhmänä, mutta myöhemmin menin mukaan joukkueeseen (trio) josta jossain vaiheessa muodostui tuo Team Trinity, jonka kanssa myös menestyttiin ihan hyvin. Tuo harrastus ja joukkue oli mulle todella tärkeä koko alku aikuisiän ja pelasti monilta pahuuksilta, jos niin voi sanoa. 😀

Kilpa-aerobic vei mut myös ensimmäisen kerran salille, jossa oon töissä edelleen. Jossain vaiheessa meidän valmentajat muuttivat pois ja treenailtiin monia vuosia omillamme. Olimme maajoukkueessa, eli leireiltä saatiin toki aina avustusta valmennusaspektista, mutta paljon tehtiin itse. Kukaan ei ollut valvomassa saavuttiinko treeneihin ja treenattiinko kunnolla, joten kaikki lähti kyllä omasta tahdosta ja tuo on opettanut muussakin elämässä sen, että kun ottaa itse vastuun asioista, hommat hoituu. Me oltiin tavallaan toistemme valmentajia ja tuli kyllä heti sanomista, jos tuli myöhässä tai ei tehnyt jotain kunnolla. 😀

Päädyttiin treenaamaan Wasa Sports Clubille ja saimme tehtyä sponsoridiilin heidän kanssaan. Saatiin siis treenata ilmaiseksi ja käyttää jumppasaleja harjoitteluun aina kun ne olivat vapaana. Hyödynnettiin myös ryhmäliikuntatunteja omassa harjoittelussa. Monesti meidän alkulämmittely oli esimerkiksi Bodystep-tunti, jonka jälkeen siirryttiin vasta lajitreeneihin, jotka kestivätkin usein 2-3 tuntia. salilla on siis tullut vietettyä aikaa jo tuolloin! 😀

Noiden kilpailuvuosien aikana tuli koettua niin paljon erilaisia tunteita. Oli pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja toivoton fiilis, ettei tämä ikinä etene mihinkään. Välillä taas sitä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta, joka pisti jatkamaan aina vastoinkäymisistä huolimatta.

Noin 20 – vuotiaana aloin myös ohjata satunnaisesti ryhmäliikuntatunteja, sillä olimme tutustuneet Ladies Clubin vastaavaan ohjaajaan ja hän alkoikin koulia minusta ja toisesta joukkueen jäsenestä ohjaajia. Aluksi ohjaaminen ei oikein tuntunut mun jutulta ja ohjailin mm. keppijumppaa ja circuit-tunteja kuntosalilla. Panostettiin eniten lajitreeneihin, käytiin itse jumpissa ja ohjailin siinä sivussa silloin tällöin. Lopulta päädyin oppisopimuskoulutukseen ja aloin opiskella liikunnanohjaajaksi työn ohella.

Aerobic-ura loppui 2010 joukkuekaverin loukkaantumiseen. Oltiin jo päätetty, että se olisi viimeinen kausi, mutta tuo loukkaantuminen sitten vain pisti stopin hieman aiemmin. Tuohon aikaan ohjasin jo paljon tunteja ja toimin Ladies Clubin vastaavana ohjaajana. Noihin aikoihin olen tainnut ohjata enemmän kuin koskaan, sillä päiviin sisältyi jopa 4 jumppaa ja siinä sivussa 6-8 tuntia salin vastaanotossa työskentelyä. 😀 Olin käytännössä töissä aamu kuudesta ilta ysiin. No, nuorena jaksoi painaa ja sain kokemusta roppakaupalla. Noihin aikoihin juoksin lenkkejä aika paljon, aina silloin jos ei ollut ohjauksia. 😀

Vuonna 2013 innostuin ensimmäisen kerran salitreeneistä. Aerobic aikoina meidän harjoitusohjelmaan kuului myös saliharjoittelua, mutta se oli aina vain sellainen ”pakollinen paha”. 2014 aloin käymään ihan kunnolla salilla jumppien ohessa. Ah sitä aloittelijan kehityskaarta, se vasta oli kivaa! Kävin tuolloin jopa viidesti viikossa salilla ja ohjailin paljon jumppia. Tuolloin myös blogi alkoi kasvaa ihan toden teolla ja aloin saada ensimmäisen kerran kunnolla palkkaa bloggaamisesta, mikä tarkoitti enemmän aikaa treenille! 😀

Saliharjoittelu on pysynyt noista ajoista lähtien melko säännöllisesti mukana menossa. Välillä mulla on kausia, kun ei vaan nappaa käydä puntilla, joten teen silloin jotain muuta. Jumpat kulkee edelleen mukana ja rakkaus lajiin ei ole edelleenkään hiipunut. Tämä vuosi on muuten mun Les Mills ohjaajauran juhlavuosi, sillä olen ohjannut milssejä tasan kymmenen vuotta. Bodypump ja Bodycombat ovat tippuneet matkalla pois, mutta miettikää että Bodyattackia ja Bodysteppiä olen ohjannut joka ikisen ohjelman kesästä 2009 lähtien.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PARAS LÄÄKE KAIKKEEN

Mitäpä sitä kaunistelemaan, mulla on ollut tänään todella paska päivä potenssiin sata. Tiedättekö, kun ei nappaa mikään, eikä saa mitään aikaiseksi ja silti mietit kokoajan, että pitäis tehdä sitä, tätä ja tota. Tällaisina päivinä haluis vaan hautautua peiton alle ja unohtaa koko maailman muutamaksi vuorokaudeksi. Valitettavasti edellä mainittu ei ole mahdollinen vaihtoehto, sillä tiedän kuitenkin sen, ettei olo ainakaan parane sillä että masistelee kotona. 😀

_mg_0208

housut: def-shopista

Usein motivaation ollessa nollissa ei kiinnosta myöskään treenaaminen ja täytyy sanoa, että mikäli mulla ei olisi ollut ohjauksia, en ehkä olisi saanut itseäni salille treenaamaan. Onneksi mun oli kuitenkin pakko poistua neljän seinän sisältä töiden pariin ja jumppailemaan, nimittäin pienen hikoilun jälkeen negatiiviset olot olivat historiaa. Mielestäni liikkunnan vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin aliarvioidaan ihan liikaa, sillä treenin jälkeen paskempikin päivä on poikkeuksetta pelastettu. Tätä Ilmiötä on selitetty sillä, että liikunta lisää mielihyvähormonien, esimerkiksi endorfiinien tuotantoa. On myös arveltu, että liikunta muuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, esimerkiksi noradrenaliinin, dopamiinin ja serotoniinin pitoisuuksia niin, että mieliala paranee. Aika siistiä että voi omilla teoillaan vaikuttaa näihin asioihin!

Oon itse huomannut useampana talvena, että jaksan paljon paremmin pimeän kauden kun käyn säännöllisesti treenaamassa. Mikäli sitä istuu koko talven vaan kotona kaikki illat, en yhtään ihmettele että vähän masentaa. Nythän onkin juuri loistava aika panostaa treenaamiseen ja laittaa vaikka jotain tavotteita tulille.

_mg_0204

Tästä voikin siirtyä sopivasti aiheeseen nimeltä motivaatio. Oon miettinyt paljon motivaatiota ja sitä että miksi toisille on esimerkiksi hyvin vaikeaa pitää vaikka niistä treenirutiineista kiinni. Motivaatio on sanana jotenkin kulunut ja kliseinen, mutta edelleen siitä puhutaan paljon. Oon tullut sellaiseen tulokseen, että kaikki on loppupeleissä kiinni siitä, että haluaako oikeasti jotain. Jos todella haluat, sulla on motivaatio toimia asian eteen.

Mä en ole mikään suuri motivaatiolauseiden fani, mutta mulla on yksi lemppari, joka menee siis näin ”where there’s a will there’s a way”. Tuohon kiteytyy aika pitkälti se, miten itse ajattelen motivaatiosta. On tosi kivaa haluta kaikenlaista, mutta jos asia ei ole kuitenkaan lopulta niin tärkeä, jää sen saavuttaminenkin puolitiehen. Tämän vuoksi tavoitteita tehdessä on hyvä punnita asioita ja miettiä, että onko oikeasti valmis luopumaan tietyistä asioista tavoitteen saavuttamiseksi. Sillä puolitiehen jäävät suunnitelmat tuskin saavat ketään iloiseksi. On myös tärkeää, että motiivit ovat omasta tahdosta, eikä toisten sanelemia.

kuvat: Anna Riska / Annmarias


VOIKO HYÖTYLIIKUNNALLA KORVATA TREENIN?

Hyötyliikunta kuulostaa aiheena ja sanana jotenkin niin tylsältä ja yleensä tylsät aiheet eivät kiinnosta yhtälailla, kuin vaikka näin saat pyöreät pakarat tai sixpäkin esiin. Mielestäni aihetta kannattaa silti miettiä vähän muistakin näkökulmista, sillä usein treeniin ja ravintoon liittyviä asioita ajatellaan jotenkin hyvin mustavalkoisesti.

”Suklaa lihottaa, salitreenillä saa lihaksia ja vain treenaamalla paljon voi laihtua.” Edellä mainittuihin väittämiin liittyy kuitenkin aina tosi monta muutakin vaikuttajaa. Suklaa ei lihota, jos päivän muu energiansaanti pysyy aisoissa, lihakset kasvavat vain mikäli treeni on riittävän kuormittavaa ja ravinto-sekä lepopuoli kunnossa, laihtua voi myös ilman treeniä, vaikkakin sen avulla painonhallinta on hieman helpompaa. Mitä treeniin tulee, kannattaa aina muistaa ettei keho erota ollaanko salilla hikoilemassa vai tehdäänkö tehokkaasti pihatöitä.

_MG_8334

Tästä päästäänkin vihdoin itse aiheeseen, eli hyötyliikuntaan ja sen merkitykseen niin hyvinvoinnin kuin painonhallinankin kannalta. Jos lasketaan karkeasti, että käy treenaamassa tunnin treenin vaikka kolmesti viikossa, nostaa se kulutusta 1500 kalorilla/vko. Jos sen sijaan harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin (kävelee, pyöräilee, tekee kotitöitä/pihatöitä yms.) voi sillä nostaa omaa peruskulutustaan jopa 500 kalorilla per päivä (vs. passiivinen elämäntyyli).

Tällöin yötyliikunnan tuoma tulos tekee yhteensä 3500 kaloria/vko. Edellä mainitut numerot ovat toki hyvin suuntaa antavia, mutta mielestäni on hyvä miettiä, että pelkkä treenaaminen ei ole ainoa oikea tapa pitää kuntoa yllä. Tietysti tällaisen perusliikkumisen lisäksi olisi hyvä myös hengästyä ja harjoittaa voimaa sen pari tuntia viikossa.

_MG_8340

Valitettavasti todenmukainen kaava on kuitenkin hieman toisenlainen. Yhä useampi ihminen istuu tai makaa suurimman osan päivästä. Ajetaan autolla paikasta toiseen ja istutaan 8 tunnin työpäivä lähes paikoillaan, sen jälkeen jos/kun ajaa salille ja liikkuu siellä (täysillä) tunnin, ei kuulosta kovin järkevältä.

Pienillä muutoksilla pystyy vaikuttamaan tehokkaasti omiin tapoihin. Kuulostaa jälleen supertylsältä, mutta valitsemalla ne rappuset hissin sijaan, tai menemällä pyöräillen salille/töihin, saa nostettua jo omaa arkiliikkumista hurjasti. Joskus tällainen yleisen aktiivisuuden lisääminen voi olla ratkaiseva tekijä syyhyn miksi ei ole saanut haluttuja tuloksia painonpudotuksen suhteen.

Tätä voi tietysti ajatella myös toiseen suuntaan, eli jos työ tai arki on fyysisesti kuormittavaa, ei välttämättä tarvita enää kovaa rääkkitreeniä siihen päälle, vaan lähinnä sitä tasapainoa. Olen itse miettinyt viime aikoina omaa kokonaisuuttani ja yrittänyt tehdä pieniä parannuksia. Käyn toki koiran kanssa kävelyllä sen pari kertaa päivässä ja liikun aika runsaasti kovatehoisesti, mutta silti yritän ottaa pari kolme kertaa viikossa pyörän alle auton sijasta. Tässä kun tulee kökötettyä tietokoneen ääressä aika monta tuntia päivästä niin välillä on ihan hyvä että saa lähteä happihyppelylle hauvan kanssa. Mielestäni parasta on mennä metsään, jossa saa pääkin rauhottua kokonaan. Yritän myös jättää puhelimen kotiin ja olla ihan vaan omien ajatuksien kanssa sen lenkin ajan.

_MG_8347

Oletteko ajatelleet omaa kokonaisuutta? Löytyisikö parannettavaa? Haastan teitäkin tekemään enemmän näitä pieniä valintoja jos parannettavaa löytyy. 🙂