MEHUPAASTOLLE?

 

Sain viime keväänä käyttööni WITT:n Juicepresson, eli mehupuristimen. Tuolloin kokeilin ensimmäisen kerran mehustaa mehuja itse. Laite on ollut käytössä aina silloin tällöin, kunnes tämän vuoden puolella innostuin mehustamisesta ihan uudella tavalla. Katsottuani pari mehustamiseen liittyvää dokkaria, aloin kokeilla uusia, erilaisia mehuja, käyttäen pääosin vihanneksia. Viikonloppuna huomattiin, että Netflixiin oli ilmestynyt Fat,Sick & Nearly Dead – dokumentin toinen osa. Katsottiin se läpi ja motivaatio mehustamista kohtaan vain kohosi. Ja nyt hyvät ystävät, kerron jotain mitä en olisi koskaan voinut kuvitella tapahtuvan. :D Poikaystäväni ehdotti, että hän alkaisi mehupaastolle, eli joisi 5 päivää ainoastaan itse valmistettuja mehuja, käyttäen hedelmiä ja vihanneksia.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suhtauduin tähän hieman epäilevästi, sillä hänet tuntien, tiedän että saattaa innostua asioista ja sitten se laantuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. No, sanoin että mikäs siinä, sen kun testaat. Haettiin pari säkillistä hedelmiä ja vihanneksia kotiin ja nyt on ensimmäinen päivä käynnissä! Mies puhui myös mun pikkuveljen tähän mukaan, joka lähti ehkä vähän epäilevästi messiin. :D Itse en ihan tollaiseen paastoon lähde, mutta aion lisätä mehujen määrää ruokavaliossa ja kokeilen nautiskella 1-3 lasillista päivässä. Pojat ovat sen verran huolissaan proteiininsaannista, että aikovat juoda heraisolaattia muutamia kertoja päivässä.

Itse en ole perehtynyt kovinkaan paljon näihin paastohommiin, mutta siinäpähän kokeilevat. Tiedän, ettei kumpikaan lue tätä, joten voin sanoa että epäilen tämän kestävän paria päivää pidempään! Heittäkääpä veikkauksia, kauanko paasto kestää?? (tavoite 5 päivää)

Jos päästään pävää pidemmälle, kirjoittelen myös täällä miten hommat etenee ja kuinka mies kestää! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuorepuristetut hedelmä- ja kasvismehut antavat keholle elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, antioksidantteja ja entsyymejä. Kehomme pystyy käyttämään tuorepuristettujen  mehujen hedelmien ja vihannesten ravintoaineet suoraan solutasolla, sillä saamme ravinteet nestemäisessä muodossa. Puristetuissa mehuissa ravinteet säilyvät siinä 95%:sti. Lisäksi neste imeytyy kehoomme vartissa kun syödyllä omenalla se kestää n. neljästä kuuteen tuntia. Lähde


Omista treeni- ja ruokatavoista + arvonta

Heippa! Ei saisi valittaa, mutta pakko avautua hieman silti. KIIRE! Mikä siinä on että nämä hommat ei lopu koskaan, aina on kiire johonkin. Oon vetänyt tässä pian neljä viikkoa ilman ainuttakaan vapaapäivää ja en tosiaan ole siitä ylpeä. Alkaa pikkuhiljaa kiristää tuolla pääkopassa, mutta eipä auta, vielä tämä viikonloppu ja ensi viikko, sitten saan relata ainakin päivän. :D  Huomenna lähden tosiaan Helsinkiin kolmeksi päiväksi koulutukseen, eli en ole paikalla ohjaamassa omia tunteja viikonlopun aikana!

Muutimme tosiaan viime perjantaina uuteen, omaan kotiin ja myös mun entinen 100 metrin työmatka kasvoi monta kilometriä pidemmäksi. Tämän ansiosta en pysty enää seilata viisi kertaa päivässä kodin ja työpaikan välillä, vaan on pakko hieman muokata rutiineja. Olen tehnyt tammikuusta lähtien säännöllisesti kolme salitreeniä viikkoon ja nyt alkaa tuntua siltä, että jonkinlainen muutos maistuisi vaihteeksi. Ajattelin hyödyntää meidän uuden kodin ulkoilumaastoja ja alkaa tekemään maanantaisin treenin ulkosalla. Suunnitteilla on tehdä plyometrinen treeni alavartalolle, tarkemmin en ole vielä suunnitellut. Mietin myös, että korvaisin toisen ylävartalosalin jollakin Bikinibody Bootcampin toisen treeniohjelman treenillä. Näin saisin hieman vaihtelua noihin omiin puuhiin, kun viime aikoina on hieman alkanut kyllästyttää salilla puunaaminen. Torstaisin on ollut tapana treenata rintaa ja selkää oman RPV-tunnin jälkeen ja tänäänkin päädyin nostelemaan painoja (ja itseäni) pienen arpomisen jälkeen. Mä en tykkää fiiliksestä, kun pitää ”pakottaa” itsensä treenaamaan, joten senkin takia pieni vaihtelu tekee varmasti hyvää. Tietysti joskus on päiviä kun pieni piiska tekee ihan hyvää ja nousee sohvalta, vaikka ei niin kovasti huvittaisikaan. Tänään jouduin tosiaan tsemppailla, että sain itseni painojen sekaan, mutta lopussa olin kyllä tästä kiitollinen itselleni. Treenin jälkeen on vaan niin hyvä fiilis!

Näin youtubessa videon, jossa vedettiin leukoja niin, että ylhäällä ote vaihtui toiseen ”hypäten ilmassa”. Päätin sitten itsekin testata, onnistuisiko tuo temppu multa. Hyvä lähteä tekemään näitä uusia kokeiluja kun takana on jo 4 x 5 sarja leuanvetoa, mutta kyllä se vaan jollain ihmeen voimalla meni. Kokeilin myös leuanvetoa yhdellä kädellä, mutta se ei enää onnistunut. Tuntui vaan, että koko käden lihakset repee, jos lähden nostamaan. Täytyy kokeilla kuminauhan avulla joku toinen päivä! Videolla meitsi heiluu kuin heinämies, mutta kai se ihan kivasti onnistui ekalla yrittämällä. Huomioikaa lopun tuuletus :D

Ravintorintamalla mennään aika samaan tyyliin kuin ennenkin. Aamupalaksi on tosin vakioitunut viher-marjasmoothie ja olen pikkuhiljaa jättänyt viljatuotteet lähestulkoon kokonaan pois. Yhtenä viikonloppuna söin pitkästä aikaa ruisleipää ja sen kyllä huomasi seuraavana päivänä. En ollut edes ajatellut, että siitä voisi tulla tuollainen pöhö ja tukkoinen olo kroppaan, mutta näköjään. Asiaa ei parantanut yhtään se, että olin sopinut vielä kuvaukset sille seuraavalle päivälle ja aamulla naama ei ollut kyllä ihan parhaimmillaan. :D No eipä tuo niin vakavaa ole, turvotuskin katosi heti kun palasin normaaliin! Korostan vielä, että syön aika hiilaripitoisesti muuten, lähteet ovat vaan hieman erilaiset.

DSC02919

DSC02924

DSC02741

Aamupalan lisäksi syön vähintään kaksi lämmintä (ja suurta) ateriaa päivässä. Questbareja menee yleensä ainakin yksi päivässä, ne ovat niin helppoja napata kiireessä välipalaksi.

Loppuun vielä hieman aiheesta ohi, sillä muutaman viikon kuluttua, 17-19.10 on luvassa I love me hyvinvointi- ja kauneusmessut. Itse olen osallistumassa messuille, sillä viime vuonna harmitti kovasti kun en päässyt. Luvassa on siis jokaisen treenistä ja hyvinvoinnista kiinnostuneen must-tapahtuma! Kiinnostaisko osallistua? Mulla olisi nimittäin muutama lippu arvottavana teille! Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla ja kertomalla oletko uusi vai vanha lukija, ja jos tahdot, lisää vielä millaisia juttuja tykkäät blogistani lukea. Näin saan hieman postausvinkkejä samalla! Periaatteessa kommentoimalla ihan mitä vaan, olet mukana arvonnassa! ;) Arvonta päättyy keskiviikkona 9.10.2014!