KUN LEPÄÄ ENNEN KUIN VÄSYY, EI VÄSY KOSKAAN

Olen viime aikoina alkanut miettiä enemmän kehon palautumisen ja huoltamisen merkitystä. Kun ennen (ja vielä välillä nykyäänkin) enemmän oli enemmän, niin nykyään panostan kyllä entistä enemmän treenin laatuun. Väsyneenä ja ei palautuneena treenaminen harvoin tuntuu hyvältä, eikä siitä ole juurikaan mitään hyötyä. Ellei treenaa pelkän energiankulutuksen vuoksi, kannattaakin panostaa treenin laatuun sen määrän sijaan. Mikäli lihakset ovat pahasti jumissa, käy niin että lihaskalvot ovat niin kireällä, ettei lihas enää ota treeniä vastaan vaikka kuinka pumppaisi ja painaisi. Eli suomeksi sanottuna, kehitystä ei tapahdu treenistä huolimatta. Hassuinta on, että moni tietää tämän, mutta ei silti vaan jaksa tehdä asian eteen mitään. Olen itsekin todennut että tämä on mulle se haastavin juttu kaikessa hyvinvoinnissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ole mitenkään epänormaalia, että tilanne olisi niin paha, ettei venyttelyllä saada juurikaan mitään aikaiseksi, sillä kroppa on niin juntturassa ettei normaalit venyttelyasennot luonnistu, jolloin itse venyttelykin jää aika tehottomaksi. Liikkuvuuden lisääminen voi olla pitkä prosessi, mutta se kannattaa aina. Olenkin joskus sanonut että voimalla ei tee yhtään mitään, ellei kehossa ole liikkuvuutta käyttää sitä (ellei sitten bodaa pelkkien isojen lihaksien vuoksi).

Lihaskalvojen rullaus on hyvä tapa saada lihaksen aineenvaihduntaan buustia. Ongelma on se, että usein rullaa käytetään liian kovakouraisesti. Oikeaoppinen rullaus ei satu, sillä silloin helposti vain jännittää lihasta entistä enemmän eikä saada toivottua tulosta. Rullaamista kannattaa harrastaa noin 30 minuuttia kerrallaan, jolloin keskittyy vaikka vain muutamiin lihasryhmiin. Itse tykkään käyttää myös fascia palloa (noin tennispallon kokoinen kova pallo) jolla rullailen esimerkiksi jalanpohjat lattiaa vasten ja pakaran yläosan seinää vasten seisten. Jalkapohjien rullaus onnistuu hyvin kun istuskelee tässä koneen ääressä. 🙂 Paljon jumppaavilla ja juoksevilla onkin usein lihaksen jumissa myös jalkapohjissa, joka voi aiheuttaa esimerkiksi jalan puutumista treenin aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Säännöllinen hieronta pitää kropan paremmassa kuosissa, etenkin jos treeniä kertyy useampi tunti viikkoon. Päätin ottaa mun viikonlopun vapaista kaiken hyödyn irti ja kävin perjantaina hierottamassa jalkani. Yhtenä päivänä, kun olin ruokakaupassa sain käteeni käyntikortin ja kehut huippuhyvästä hierojasta Vaasassa.

Pääsin kokeilemaan Caritan palveluja tosiaan viime perjantaina ja täytyy yhtyä kehuihin. Asiantunteva tyyppi ja osasi asiansa. Itse olen käynyt paljon hierojalla, joten tunnistan nopeasti asiansa osaavan hierojan. Ensimmäisellä kerralla Carita hieroi jalanpohjat, pohkeet, takareidet ja pakarat. Olen valitellut vasemman jalkani puutumista aina jalanpohjasta reiteen saakka ja hieronnassa paljastui, että OIKEA jalkani oli pahemmassa jumissa kuin vasen. Voi olla että puutumisen vuoksi, olen tehnyt vasurilla vähemmän hommia, mikä on aiheuttanut puolieroa jalkojen työskentelyssä. Useinhan pieni vaiva voi lähteä kasvamaan ja vaikuttaa useampaan juttuun. Hieronnan jälkeen Carita laittoi mulle vielä teipit vasempaan jalkaan edesauttamaan aineenvaihduntaa jalassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuten lihakseni tuntuivat hyvältä, mikä tarkoittaa ilmeisesti sitä että lihaksissa ei ollut paljoa kuonaa. Tästä olen saanut ennenkin palautetta, että lihakseni ovat kimmoisat ja ”hyvän tuntuiset” mikä varmaan osaltaan mahdollistaa sen että pystyn treenata paljon ja liikkuvuuteni on aika hyvällä tasolla, vaikka venyttelen aivan liian vähän. 😀 Carita hieroo Vaasassa palosaarella ja hänen FB-sivunsa löytyy täältä. Hierontaa voi varata numerosta: 044 9879280!

Rullailun ja hieronnan lisäksi sännöllinen venyttely olisi tietysti toivottavaa. Mikäli itsekseen venyminen tuntuu vaivalloiselta, kannattaakin suunnata venyttelytunnille tai vaikka yogaan, bodybalanceen tms. vastaavaan, jossa harjoitetaan liikkuvuuden parantamista. Venyttelyt kannattaa suorittaa päivänä kun ei harrasta välttämättä muuta urheilua. Esimerkiksi kovan treenin jälkeen, kannattaa venytellä vain lyhyet palauttavat venytyksen, eikä rasittaa väsyneitä lihaksia entisestään.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, kannattaa muistaa myös ne lepopäivät. Kirjoitin joskus kauan sitten postauksen otsikolla ”Kun lepää ennen kuin väsyy, ei väsy koskaan” ja tuo kiteyttääkin kaiken oleellisen, joten päätin kierrättää sen myös tämän tekstin otsikossa!

Ongelma on se, että kun sitä energiaa piisaa ja treeni kulkee, on vaikea himmata, vaikka juuri silloin pitäisi. Kun ottaa hyvän treenipäivän jälkeen lepopäivän, on myös seuraava treenipäivä samanlainen ja kehityskäyrä lähtee varmasti nousuun. Kehittävässä treenissä tulisi pystyä ylittämään itsensä ja tehdä asiat paremmin kuin edellisellä kerralla. Tämä taas ei vain ole mahdollista väsyneellä ja palautumattomilla lihaksilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvat: Riikka

Hieronta tehty yhteistyössä blogin kanssa