MIKSI EN KILPAILE FITNEKSESSÄ

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun multa on kysytty oonko menossa kisaamaan fitnekseen. Välillä tuntuu, että jos treenaat paljon ja elät terveellisesti niin on jotenkin oletus, että oot menossa kisaamaan. :D Melkeinpä aina jos tutustun uuteen ihmiseen ja tulee ilmi mun ammatti/harrastukset, on seuraava kysymys ootko kisannut / menossa kisaamaan. Mulle on jotenkin aina ollut hyvin päivänselvä asia, että en todellakaan ole menossa. :D Myönnän, että kilpaileminen sopisi mun profiiliin sekä elämäntyyliin ja onhan nykyään joka toisen treeniaiheisen somevaikuttajan instagram varusteltu ii äf bee bee kirjaimilla.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole lytätä kyseistä lajia, eikä sen harrastajia, sillä jokainen tehköön sitä mistä tykkää ja mikä on itselle tärkeää. Arvostan lajin harrastajia, sillä uskon, että lavalle nouseminen vaatii aina ”ihan kivasti” duunia ja päämäärätietoisuutta, esimerkiksi dieetin osilta. Paljon on puhuttu siitä onko laji urheilua vai ei ja itse oon sitä mieltä, että treenaaminen on tietysti urheilua siinä missä kaikki muutkin lajit, mutta tämä laji tekee poikkeuksen siinä, että kuka tahansa voi alkaa kutsua itseään kilpaurheilijaksi milloin tahansa. Ostat vaan lisenssin ja aloitat kisaamisen vailla vuosien työtä, kuten esimerkiksi muissa urheilulajeissa.

Toinen asia on toki se, miten siellä stagella pärjää vuoden treenitaustalla, mutta ehkä saitte pointista kiinni. Jos mietitään, että tyyppi joka ei ole koskaan harrastanut telinevoimistelua, päättääkin aloittaa kilpaurheilemisen sen parissa ja lyö lukkoon kisat ensi syksylle. Ei taitaisi tulla touhusta mitään muuta kuin sairaalakeikka. Hyvänä puolena tässä on toki se, että myös aikuisiällä pystyy kilpailemaan ja panostamaan lajiin, vaikka ei olisi aikaisemmin harrastanut mitään urheilua. Harrastukset ovat aina hyvä asia ja jos löytää oman intohimonsa vasta vanhempana, niin mikäs siinä!

Itse oon kilpaurheillut lapsesta aikuisiälle saakka. Urheilu ja kilpaileminen eri lajien parissa on aina määrittänyt ja rytmittänyt mun elämää, niin hyvässä kuin pahassa. En vaihtaisi noita muistoja mistään hinnasta, mutta kun 2010 vedin aerobic tennarit naulaan, olin samalla helpottunut siitä, että nyt olisi mahdollisuus elää vapaammin. Vaikka tykkään elää rutiinien mukana ja edelleenkin elän jonkun silmään ”kurinalaisesti”, mulla on kuitenkin se tieto, että oon vapaa tekemään mitä haluan, eikä 3 kk:n päässä odottavat kisat määritä kaikkea mitä teen.

En siis kaipaa elämääni sellaisia tavoitteita, että mun pitäisi päästä kilpailemaan enää. Lisäksi mä tykkään treenata suorituskyky edellä, eli vaikka myös ulkomuoto ja sen muokkaaminen on mielenkiintoista ja motivoivaa, niin silti mulle on tärkeämpää se, millaisen fiiliksen saan treenistä tai kuinka onnistun nostamaan isompia painoja tai tehdä uusia temppuja. Jos koko treenisuunnitelma menisi vain kehonmuokkaamisen näkökulmasta, en usko että se olisi mun juttu!

Viimeisenä syynä on myös kisadieetin äärimmäisyyksiin vienti. On toki upeaa nähdä millaiseen se oma keho parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) venyy, mutta kuten tiedämme, homma on aika kaukana terveellisyydestä. Mulle on tärkeämpää olla mielummin sellaisessa ok kunnossa jatkuvasti (tai ainakin yrittää olla :D). Jos tää fitnessboomi olisi pamahtanut päälle vaikka 5 vuotta aiemmin, kun kilpailin vielä aerobicissa, olisi voinut olla suurempi mahdollisuus että olisin innostunut fitneksestä, mutta ehkä ihan hyvä että näin ei käynyt. Oon sen verran ääripäinen tyyppi, että olisin varmaan ollut just niitä ekoja joille olis iskenyt jokin metabolic damage – tyyppinen riesa. :D

Sellaisia ajatuksia lauantaihin! Täällä on tälläkin kertaa startattu päivä polkemalla tehokkaasti 45 minuutin spinning ja muuten päivä on mennyt siivoillessa, kaupassakäydessä ja sellaisia asioita hoidellessa, joita ei ole viikolla ehtinyt! En käsitä tätä kaupassakäyntirumbaa, kun tuntuu siltä että aina on ruuat lopussa, vaikka käyn harva se päivä shoppailemassa. :D Nyt olis kuitenkin kaapit täytetty ja toivotaan että pärjätään edes pari päivää näillä. Ei oo helppoa kun on kaksi paljon kuluttavaa samassa taloudessa.

Mukavaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


BIKINI FITNESS – DOKUMENTTI

Minäkin katsoin tietysti Muodonmuutoksia -dokumentin viime viikon maanantaina ja ajattelin ensin, etten laita lusikkaani tähän soppaan, koska niin moni on jo ottanut kantaa kyseiseen ilmiöön, mutta koska tästä toivottiin ajatuksia, niin pistetääpä hieman koostetta, mitä itse ajattelen kaikesta tästä. Dokumentissa seurataan siis neljän bikinifitness-kilpailuun valmistautuvan naisen elämää kisoja edeltävältä kaudelta sekä itse kisasta. En tiedä olenko paras ihminen ottamaan kantaa tällaisiin asioihin, sillä suhtaudun aika neutraalisti kaikenlaisiin ilmiöihin ja pyrin ajattelemaan kaikkea aina monesta eri näkökulmasta, mikä siis tarkoittaa, että tämä teksti ei luultavasti provosoi ketään millään tavoin. ;)

Ihan ensimmäisenä asia, mitä monet ihmiset eivät edelleenkään tajua, on se että mitä mediassa näkyy, ei kaikki ole todellakaan aina tai edes lähelle sitä miltä se näyttää. TV-ohjelmissa, etenkin tositeevee tyyppisissä seteissä, leikkauksilla pystytään antamaan ihmisistä haluttu kuva. Yleensä jokaisella henkilöllä on tietynlainen rooli, mikä saattaa olla ihan päinvastainen kuin totuus. Materiaalia kuvataan niin paljon, että lopputulos saadaan juuri sellaiseksi kuin ohjelman tekijät haluavat. Sehän on paljon viihdyttävämpää, kun on draamaa ja provosoivia ajatuksia. Uskon, että monen julkisuuden henkilön julkisuuskuva poikkeaa loppupeleissä aika paljon siitä mitä todellisuus on.

Myös tässä dokumentissä oli selkeästi punainen lanka, jota dokkarin tekijä oli halunnut tuoda ilmi. Haluttiin näyttää kuinka rankka laji fitness ja esimerkiksi diettaaminen on. Dokumentissa esiintyvät henkilöt olivat aika apaattisia, jopa surumielisiä ja kyyneleiltäkään ei vältytty. Tämä taas loi kuvan siitä, että kisadieetti on pelkkää kärsimystä, nälkää, jopa sairaalloista laihduttamista karvankasvuineen. Mielestäni kilpailemista tai diettaamista ei oikein voi lokeroida yhteen laatikkoon, sillä toteutustapoja on yhtä paljon kuin kilpailijoitakin. Uskon, että tässä vuosien saatossa homma on saattanut mennä jopa hieman järkevämpään suuntaan, mutta tiedän silti, että edelleen on paljon niitä jotka lähtevät kilpailemaan liian aikaisin ja treenikalenteri koostuu lähinnä aerobisen veivaamisesta ja tuhannen kalorin ruokamääristä.

Koska treenaan paljon ja syön miten syön, on lähinnä sääntö kuin poikkeus, että multa kysytään usein, että oonko menossa kilpailemaan. Fitness on edelleen aika pinnalla ja on mielestäni jotenkin outo ajatustapa, että jos haluaa olla hyvässä kunnossa, tarkoittaa se että pitäisi kilpailla omalla kehollaan. En tiedä mikä siinä on, mutta en ole koskaan syttynyt tähän lajiin millään tavoin. Lavaesiintyminen ja se kaikki ulkoinen valmistelu (meikit, bikinit, keimailu jne) ei vaan mun mielestä kuulu urheiluun ja jotenkin se kaikki aiheuttaa enemmänkin myötähäpeää kuin ihastelua. Kisakireen kropan eteen täytyy toki tehdä paljon töitä ja en väitä etteikö kisakunnossa oleva kroppa olisi mun silmään hyvännäköinen, koen vaan itse että hyvässä kunnossa olemiseen ei tarvitse olla välttämättä kilpailija. Lisäksi olen kilpaurheillut koko lapsuuteni ja nuoruuteni, joten koen että olen saanut elää sen vaiheen läpi ja tällä hetkellä en kaipaa sellaista arkea, missä kaikki focus on jossain tietyssä päivämäärässä.

Koska fitness on niin pinnalla nyt, jopa negatiivisessa mielessä kaiken sen kurinalaisuuden vuoksi niin monesti unohdetaan että kaikki kilpaurheilu vaatii kuitenkin loppupeleissä kurinalaista elämää ja on paljon muitakin lajeja, joissa ruokavalio on ”rajoitettu” ja painoa pudotetaan runsaastikin kilpailua varten tai jopa pidetään keho hyvin tiukassa kunnossa jatkuvasti. Fitness keskittyy niin tiukasti vain tähän puoleen, jonka takia siitä on tehty tällainen ”silmätikku”, etenkin mediassa.

Dokkarista vielä sen verran, että toki mullakin nousi hiema karvat pystyyn tietyistä jutuista, esimerkiksi kun ohjelmassa jopa painotettiin sitä kuinka bikini fitness – vartalo on tyyliin kaikkien naisten ja miesten unelmavartalo. Yleistäminen on aina turhaa, sillä maailmasta tuskin löytyy yhtä unelmavartaloa kaikkien mieleen. Kauneus ja ihanteet ovat sellainen asia mikä jokaisella on ja se jokaiselle sallittakoon. Mielestäni mielipiteistä riiteleminen on muutenkin ehkä yksi turhin asia ikinä, sillä näistä asioista ei koskaan päästä yksimieliseen lopputulokseen!

Sellaisia ajatuksia tähän maanantaiaamuun. Täällä on vietelty vappua hieman rauhallisemmissa merkeissä tänä vuonna. Viikonloppu on ollut aika treenipainotteinen höystettynä hyvällä safkalla ja lepäilyllä. Nyt kun tuo aurinkokin päätti näyttäytyä, ajattelin heittää lenkkarit jalkaan ja lähteä pienelle happihyppelylle mäkivetojen pariin! :D

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KUN TERVEELLISESTÄ TULEE EPÄTERVEELLISTÄ

Vastaani osui muutaman vuoden vanha teksti, jossa käsiteltiin aineenvaihdunnan häiritötilaa, ylikuntoa ja ylipäätään liian kurinalaista ruokavaliota. Terveellinen elämäntyyli voi myös olla epäterveellinen, mikäli homma lähtee lapasesta. Joskus viaton yritys muuttaa omia ruokailuja paremmaksi johtaakin siihen, että ruokien kieltolista kasvaa kasvamistaan ja lopulta ruokavalio on niin suppea, että sillä on mahdoton saada riittävästi energiaa tai ravinteita. Uskon, että riski tähän on nykyään entistä suurempi lisääntyeiden erikoisruokavalioiden vuoksi. Täytyy olla hyvin tietoinen ravinnosta, jotta saa siitä riittävästi tarvittavaa energiaa ja riittävän monipuolisen ruokavalion silloin kun ”kaikki on kiellettyä”. Oonkin usein painottanut, että aina jos jättää jotain pois, tulisi miettiä mitä ottaa sen tilalle ja miten korvaa poistetun ruoka-aineen aiheuttamat puutokset. Gluteeniton, maidoton ja lihaton voi kääntyä terveyttä vastaan, jos ei osata täyttää ruokavaliota korvaavilla tuotteita.

Collage_Fotor

Koska itsekin omaan historian, jossa on ollut hieman vaikeuksia syömisen kanssa, pohdin hyvin usein tätä asiaa juuri siltä kantilta, etten halua kieltää itseltäni asioita. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että keskityn mielummin lisäämään ruokavalioon hyviä juttuja ja unohdan ”kiellot”. Jos mun pitäisi kuvata ruokavaliotani, en haluaisi sanoa että vältän mitään, koska se kuulostaa heti kovin lopulliselta. :D Valitsen mielummin riisiä, bataatti ja perunaa kuin pastaa, koska saan niistä paremman olon. Jos satun käymään lounaalla kaupungilla, en kuitenkaan stressaa siitä että ruuasta löytyy ehkä hieman gluteenia tai maitotuotteita.

Collage_Fotor1

Tuossa Patrik Borgin blogitekstissä mainittiin, että useimmiten kestävyyslajien, painoluokkalajien, fitnesslajien ja esteettisten lajiien harrastajat ovat ns. riskiryhmässä joutua tällaiseen kierteeseen, kun terveellisestä syömisestä tulee jopa pakonomaista ja ajatusmaailma on tyyluä enemmän treeniä ja vähemmän ruokaa. Tunnistan itseni myös edellisestä, sillä olen harrastanut lajia, jossa ulkomuodolla oli väliä, kilpailuasu oli hyvin niukka ja kevyestä painosta oli hyötyä. Täytyy olla todella terve ja vahva itsetunto sekä hyvät taustajoukot, että pää pysyy kasassa tällaisissa lajeissa. En halua syyttää yhtäkään lajia, sillä usein ne jotka ”sairastuvat” tai joutuvat kierteeseen ovat jollain tavoin alttiita tälle, he tarvitsevat vain sen kimmokkeen mikä laukaisee ongelmakierteen.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla tarinoita kun liian terveelliset elämäntavat ovat lähteneet käsistä? Mikä johti siihen, että ruuasta tuli vihollinen, miten pahaksi tilanne meni ja miten siitä on (toivottavasti) selvitty! Sana on vapaa! :)