KEVYT OLO ENNEN JA JÄLKEEN JUHANNUKSEN

Juhannusviikko aluillaan ja tuttuun tapaan ajattelin summailla hieman vinkkejä ja juttuja, joiden avulla keho selviää hurjemmistakin juhannusbailuista kunnialla! 😀 Mun mielestä on täysin ok heittää välillä vapaalle ja elää vähän rennommin, mutta toisaalta, kuka nyt tykkäisi tukkoisesta ja turvonneesta olosta milloinkaan. Pienillä jutuilla voi edesauttaa sitä, että olo on fresh myös kesäjuhlien jälkeenkin. 🙂

Monesti homma voi mennä niin, että koska tiedetään edessä olevan vaikka nyt tämä juhannus, niin mieli menee moodiin että turha tässä on enää mitään urheilla/syödä terveellisesti, kun homma menee muutenkin ”pilalle” viimeistään viikonloppuna. Ja taas toinen puoli voi olla se, että viikonlopun jälkeen eletään pelkällä rahkalla ja tonnikalalla ja urheillaan 3 tuntia päivässä. Kumpikaan tapa ei ole mun mielestä se paras, koska ääripäillä tuskin koskaan saavutetaan mitään hyvää!

Ennen juhlia kannattaa viettää viikko tankkaillen ravinteikasta sapuskaa, vettä ja nukkumalla hyvin. Mikäli edessä on vaikka kolmen päivän juhlarupeama, voi liikuntatauosta ottaa kaiken irti ja vetää superkovan treenin ennen viikonloppua, jolloin joutuisi muutenkin antaa kropan palautua treenistä. Paljon liikkuva voi taas hyödyntää pakkolepoa käymällä hierojalla, jonka jälkeen kroppaa ei muutenkaan kannattaisi rasittaa muutamaan päivään! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tipsit, joita voi hyödyntää sekä ennen että jälkeen karkeloiden!

  1. Urheile kohtuudella. Hikoilu tekee hyvää, mutta maratonimäärillä sykkiminen nostaa vain kortisolitasoja ja hyöty kääntyykin haitaksi. Krapulassa urheilu voi olla yhtä vaarallista kuin sairaana, joten mikäli aiot imaista keittoa kitalakeen, unohdan treenit siltä ajalta!
  2. Juo paljon vettä. Vettä ei tarvitse vetää kolmea litraa kerralla, vaan lasillisia pitkin päivää. Liian suurien määrien imaiseminen kerralla ei ole hyödyllistä, sillä keho ei pysty imeyttämään kovin paljoa yhdessä erässä.
  3. Ravitse kroppaa marjoilla, vihanneksilla ja kasviksilla. Sen sijaan, että alkaa puputtaa pelkkää jäävuorisalaattia ja tonnikalaa turvotuksien poistamiseksi, kannattaakin lisätä vitamiineja ja ravintoaineita sisältäviä ruokia runsain mitoin. Erilaiset smoothiet, sosekeitot ja muusit antavat keholle ravinteita helposti imeytyvässä muodossa. Näitä kannattaakin lisätä normaalien ruokailujen tueksi.
  4. Onko suunnitelmissa kostea juhannus, joka sisältää alkoholia? Maksaa voi auttaa jaksamaan ja palautumaan syömällä runsaasti kuituja, vihreitä vihanneksia, kuten tammenlehtisalaattia, pinaattia ja parsakaalia. Myös viherjauheilla voi edesauttaa olon tasapainottumista. Jos elimistön ravinnetasapaino on huono, ei maksa pysty toimimaan optimaalisesti, tällöin vanhat hormonit ja muut myrkyt palaavat takaisin elimistöön, jolloin voi syntyä erilaisia ongelmia. Yleisimpiä syitä maksan huonolle toiminnalle on puutteellinen ruokavalio (esim. liian niukka energiansaanti), erityisesti kasvisten ja proteiinien puute sekä liiallinen alkoholin käyttö. 
  5. Nosta magnesiumin määrää, ainakin hetkellisesti. Magnesium (ja sen puute) vaikuttaa niin uneen kuin moniin muihinkin kehon toimintoihin. Puutteellinen ruokavalio tai alkoholin käyttö voi luonnollisesti vähentää tämän mineraalin saantia. Myös muiden vitamiinien määrän lisääminen hetkellisesti voi tehdä hyvää!
  6. Lepää, eli nuku riittävästi ainakin ennen ja jälkeen juhlien. Keho palautuu kaikista parhaiten unen aikana, joten siitä ei kannata tinkiä.

Millaisia juhannuspläänejä teiltä löytyy? Omani ovat hieman auki, joten ideoitakin otetaan vastaan! 😉