TEHOTREENI KOKO VARTALOLLE

Moikka! Täällä elellään parhaillaan mökkilifeä ja netti toimii niin ja näin. Katsotaan saanko edes postausta julkaistua. Yritin vastailla kommentteihin, eikä siitäkään tullut mitään, joten vastailut tulee huomenna, kun pääsen kotiin toimivan netin pariin.

Tarkoitus oli myös kuvailla tehokas treeni, jonka voi tehdä mökillä/kotona ulkosalla ilman välineitä. Monet elävät kesällä kaukana kuntosaleista, mutta se ei ole mikään este treenaamiselle. Tultiin eilen tänne Keuruulle ja kävin tekemässä illalla 8 km juoksulenkin. Oli ehkä jännittävin lenkki ikinä, sillä juoksin metsätiellä, missä ei ollut lainkaan asutusta, ja olin saanut päähäni, että törmään aivan varmasti karhuun. 😀 Eihän tuo mikään mahdottomuus olisi, mutta kuitenkin aika epätodennäköistä. Juoksin silti pupu pöksyissä ja suunnittelin koko ajan mitä teen, kun joudun karhun kanssa kasvotusten. Eihän sitä karhua koskaan tullut!

Lenkin jälkeen käytiin saunassa ja uimassa pariin otteeseen, minkä jälkeen oli kyllä hyvä fiilis!

DSC02459-1024x680

Tänään olin ajatellut tehdä lyhyen ja tehokkaan tabata-tyylisen treenin ja samalla kuvata liikkeet, mutta ulkona on satanut jo pari tuntia, eikä loppua näy. Liikkeiden kuvaamisesta siis tuskin tulee mitään, joten jaan yhden vanhemman treenin viime kesältä. Myös tämä onnistuu ilman välineitä ulkosalla ja lihaskivut jälkikäteen ovat aika varmat! 🙂

Luvassa on liikepareja, vuorotellen jaloille ja ylävartalolle. Liikeparin jälkeen pidetään aina pieni n. 60-90 sekunnin tauko. Jokainen liikepari suoritetaan kolmesti läpi. Loikat tulisi suorittaa mahdollisimman kimmoisasti ja räjähtävästi, lihaskuntoliikkeet taas puhtaasti, mutta niin nopealla suoritusvauhdilla kuin pystyy!

Lämmittely n. 10′ reipasta kävelyä/hölkkää treenipaikalle

1. liikepari: 

vuoroloikka x 12 + etunojapunnerus x 12

2. liikepari:

tasaloikka x 10 + linkkari x 10

3. liikepari:

yhden jalan kinkka vaihtaen x 12 + ylä- ja alavartalon nosto päinmakuulta (selkälihakset) x 12

4. liikepari:

borzovin loikka x 12 + ojentajapunnerus x 12

5. liikepari:

kirppuhyppy x 6 per jalka + sivuvatsat x 16 (selinmaakuulta kurkotus kohti omaa kantapäätä)

6. liikepari:

luisteluloikka x 12 + juoksuspurtti 30 m.

Loppuverryttelynä hölkäten kotiin 🙂