MUST HAVE- TUOTTEET JOITA ET TIENNYT TARVITSEVASI

kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä oon aina ollut sellainen, joka innostuu uusista tuotteista ja tavaroista. Sen vuoksi esimerkiksi keittiöstäni löytyy laitteet ja välineet joka lähtöön. Oon todennut, että kokkailu on paljon mukavampaa kun on kunnon masiinat ja välineet käytössä. Tilailinkin kuukausi takaperin tuotteita nimensä mukaisesti makeesta Coolstuffin verkkokaupasta ja sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä. Suurimmaksi osaksi tuli kuitenkin tilattua juttuja, jotka liittyy jotenkin ruokaan (ylläri). Äitienpäivä lähestyy, joten jos lahjaideoiden kanssa on vielä tenkkapoo niin suosittelen piipahtamaan Coolstuffin sivulla, sillä sieltä saattaa löytyä vastaus ongelmaan.

Ihan must have – tuote kaikille jotka tekee usein bataatti/perunaranskalaisia on tuo yllä olevissa kuvissa näkyvä crisper uunivuoka, jonka avulla ruuasta tulee rapeampaa ilman ylimääräistä rasvaa. Oon käyttänyt tuotetta myös esim. kanankoipien paistossa. Tätä onkin tullut käytettyä ahkerasti, sillä lisäksi sen avulla säästää leivinpaperia ja noiden peltien putsaamista.

Toinen jokapäiväiseen käyttöön jäänyt tuote on monitoimityökalu avocadolle – kuinka kätevää! Syön avocadoja päivittäin ja säästäähän siinä muutaman sekunnin kun koko hedelmän saa halkaistua, poistettua siemenen ja siivutettua yhdellä samalla työkalulla. Lisäksi siivuista tulee aina siistejä kun kauhaisee tuolla välineellä.

Vohvelikuppiraudan kanssa ei meinattu aluksi tulla toimeen, koska minähän fiksuna tyttönä yritin paistaa protskuvohvelit ilman rasvaa. 😀 Kannattaa kuitenkin lukea ne ohjeet huolella, vaikka se viekin sen ylimääräisen minuutin tai kaksi. 😀 Tällä saa kuitenkin aikaiseksi makeita kuppeja, joihin voi sisällyttää esim. proteiinijäätelöä ja marjoja healthy style!

Kilne fermentointisetin avulla saa itse tehtyä hapatettuja vihanneksia. Lisäksi hapattamisen aloittaminen on helppoa, tarvitaan vain vettä, suolaa ja haluttuja vihanneksia. Hapattaminen (=fermentoiminen) tekee kuituisista vihanneksista pehmeämpiä ja helpommin sulavia. Fermennoinnin aikana syntyy B-vitamiineja (kuten foolihappoa) ja omega 3-rasvahappoja sekä muita terveysvaikutteisia yhdisteitä; hapatettujen ruoka-aineiden syöminen parantaa suolistoflooraa ja vähentää vatsakipuja ja ilmavaivoja! Tykkään itse hapankaalista ja tämän avulla saa itse tehtyä terveellistä syötävää. 

punakaalit fermentoitumassa 🙂

Tässä taloudessa pyörii pesukone suhteellisen usein, sillä urheiluvermeitä kuluu ja niitä saa olla pesemässä vähän väliä. Halusin kokeilla tällaista luonnollisempaa vaihtoehtoa pesuaineelle. Soap Nutz pesupähkinätsisältävät saponiinia, joka toimii luontaisena pesuaineena. Pesupähkinät eivät nimestään huolimatta ole pähkinöitä, vaan luonnonvaraisena kasvavan puun hedelmiä, jotka kerätään ja käsitellään luonnonmukaisesti ilman keinotekoisia lisäaineita. Nämä sopivat hyvin myös allergikoille ja herkkäihoisille! Näillä voi pyykätä 300-400 koneellista, eli luvassa on myös rahallista säästöä, sillä tuo pussi maksaa alle 12€.

Luuletko, että Coolstuffilta voisi löytyä sulle jotain mukavaa? Kommentoi postaukseen, mitä tilaisit lahjaksi tai itsellesi Coolstuffista voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille. Linkitä haluamasi tuote mukaan kommenttiin! Säännöt täällä. Arvonta päättyy 30.5.2018.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


KEITTIÖN MUST HAVE – ILMAN NÄITÄ EN PÄRJÄISI

Vietän paljon aikaa keittiössä, sillä haluan valmistaa itse ruokani ja sen lisäksi tykkään kokkailusta ihan muuten vaan. Keittiöstäni löytyy jos minkämoista vempelettä ja välinettä, mutta kaikkea ei kuitenkaan ehdi käyttää säännöllisesti. Joidenkin masiinojen kanssa menee vähän kausittain, välillä innostun mehustamisesta, jolloin mehupuristin löytää paikkansa keittiön tasolta, mutta sitten on taas hetkiä kun se pysyy kaapin perukoilla. On kuitenkin muutama juttu, joita käytän päivittäin ja vielä useampaan kertaan. Here we go…

Suurikokoinen wokkipannu lasikannella – IKEA:n Skänka wokpannu on tässä taloudessa käytössä ihan jatkuvasti. Itse asiassa en nosta sitä astiakkaappiin päivän aikana, vaan pesen ja annan olla liedellä odottamassa seuraavaa kertaa. Oon omistanut useita hintavia wokkipannuja, mutta silti tämä 19,90 €uroa maksava pannu on vienyt voiton kaikista. Pannun kanssa ei tarvitse käyttää paistinrasvaa, vaan lorautan hieman vettä pohjalle jolloin ruoka ei pala pohjaan, vaan siitä tulee mehevää ja herkullista kannen ansiosta. Kiireessä heitän pannulle jäiset kasvikset, riisinuudelit (raakana) ja hieman vettä, jolloin sekä nuudelit että vihannekset kypsyvät kannen alla hetkessä. Lopuksi vielä proteiinit sekaan, läjä mausteita ja annos on valmis syötäväksi ja aikaa menee alle 10 minuuttia!

Tehosekoitin – Tuttavammin tunnettu blenderi on myös kovassa käytössä ihan päivittäin. Tällä hetkellä hörpin smoothieita joka päivä, joten aamu alkaa aina tehosekoittimen avustuksella. Omistan kaksi huippuluokan blenderiä ja käytän molempia sen mukaan mitä niillä valmistan. Tehosekoittimella valmistuu niin raakaleivonnaiset, jäätelöt, smoothiet, protsupannarin taikina, proteinfluffit kuin terveelliset sosekeitotkin. Mulla on KitchenAid Power blender sekä Sage:n The Boss blender!

Kahvinkeitin – Jopa aamupalaa tärkeämpää on saada aamukahvi! Mulla on tietyt rutiinit, jotka ovat hyvin tärkeitä ja aamukahvi on yksi niistä. Jos huomaan aamulla että kahvi on loppu (käy hyvin harvoin, sillä usein varmistan iltaisin että aamuksi on kaikki tarvittava) alkaa päivä heti huonommin. Mun jokainen päivä alkaa sillä, että istun koneella, hörpin rauhassa pari jättikuppia kuumaa, mielellään oatlyn iKaffella höystettynä. Vasta tämän rutiinin jälkeen syön aamiaisen. Keitän kahvini moccamasterilla, joka on palvellut hyvin jo monen vuoden ajan! Ostan kahvini luomuna ja tämä onkin yksi harvoista asioista jonka haluan aina ostaa luomulaatuisena. 🙂

Olisi kiva kuulla, mitkä on teidän keittiön tärkeimpiä laitteita ja juttuja? Löytyykö kenties samoja asioita kuin multa! 🙂