ONKO HITAASTI EDISTYMINEN HUONO JUTTU?

Tämän päivän trendi on saavuttaa kehon muokkaamiseen liittyvät tulokset pikavauhdilla, tehokkaasti ja mahdollisimman suurella muutoksella. Sosiaalinen media pursuaa ennen ja jälkeen kuvia, jossa hädintuskin voi tunnistaa samaa ihmistä ja kaikki muutos on usein saavutettu vain muutamien kuukausien aikana. Nopeat muutokset ovat toki mahdollisia ja ne motivoivat kivasti, mutta onko mahdollisimman tehokas tekeminen aina paras vaihtoehto?

Jos multa kysytään, tähän vaikuttaa vahvasti se mistä lähdetään. Jos kyseessä on esimerkiksi enemmän ylipainoa omaava henkilö, on täysin luonnollista että paino tulee nopeammin alas kuin lähempänä normaalipainoa olevalla. Mitä näihin erilaisiin kehonmuokkausprojekteihin tulee, on painonpudotus niistä melkeinpä helpointa tai ainakin nopeampaa verrattuna kehonkoostumuksen muokkaamiseen. Ehkä ihmisien mielikuva vääristyy juuri siksi, että tv-ohjelmissa ja erilaisien valmennuksien yhteydessä painotetaan aina näitä megalomaanisia muutoksia, jotka on savutettu radikaaleilla muutoksilla todella nopeasti. Eipä ihme jos sitten vähän harmittaa, kun omat tulokset eivät olekaan yhtä hurjia, vaikka hommaa on tehty omasta mielestä hyvinkin ahkerasti.

Idea tähän tekstiin tuli omasta projektistani, sillä käväisin tänään taas Jyväskylässä tapaamassa valmentajaani. Joka tapaamisella otetaan mittaukset sekä rasvaprosentti. Olenkin maininnut, että oon aina ajoittain taistellut negatiivisien ajatuksien kanssa siitä, että en ole huomannut hirveästi kehitystä. Jokainen mittaus on kuitenkin kertonut toista, eli tulosta on tullut juuri kuten on kuulunutkin. Itsekin olen hieman hätäinen ja tottunut tekemään asiat tosi radikaalisti. Olen saattanut esimerkiksi vetää kropan tosi kireeseen tilaan vain kuukaudessa parissa, jonka vuoksi tämä hitaampi eteneminen on ollut aika.. noh, kasvattavaa. :D

Tällä kertaa tavoitteena on tosiaan ollut muutakin kuin pelkkä kiristely, joka on myös vaatinut enemmän aikaa. Viime aikoina oon alkanut huomaamaan, että ehkä oon jopa saanut vähän muotoa tähän kroppaan aikaiseksi. Neljän kuukauden projekti lähenee loppuaan, sillä takana on jo 10 viikkoa ohjelman mukaan menemistä! Tulevana viikonloppuna mulla on korkeamman energian päivä, jonka jälkeen kaloreita lähdetään tiputtamaan alas, jotta saadaan vielä haluttu kireys ja lihaserottuvuus aikaiseksi. :) Kalorit lähti 3000 kalorista ja sieltä on hieman tultu alaspäin pikkuhiljaa ja nyt vielä viimeiset leikkaukset edessä.

Otsikkoon palatakseni, haluan muistuttaa myös muita hätähousuja, että se hidas eteneminen ja joskus jopa tuloksien jumittaminen on ihan normaalia, eikä tarkoita että et olisi tehnyt tarpeeksi. Itse ajattelen, että kun malttaa mennä rauhassa, hieman pidemmällä tähtäimellä, on lopputulos myös palkitsevampi. Olen ennenkin maininnut tämän, mutta kun suunnitelma on tehty, ainoa asia mitä voit tehdä, on luottaa suunnitelmaan ja toimia sen mukaan. Stressailu ja pähkäily ei kuitenkaan loppuepelissä tuo mitään positiivista mukanaan!

Inspiroivaa torstaita kaverit! <3

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KUN HUVITTAA LYÖDÄ HANSKAT TISKIIN

Selailet instagramia ja tuntuu siltä, että kaikilla muilla on vain huikeita muodonmuutoskuvia, pakarat ovat kasvaneet ainakin kolme kokoa, samalla kun vyötärö kuin ampiaisen vyötärö. Kaveri hehkuttaa, miten kilot vaan tippuu, vaikka hän ei ole edes yrittänyt laihduttaa. Blogeissa kerrotaan toinen toistaan parempia menestystarinoita ja hoetaan, että kaikki onnistuvat, kunhan vain ”tekee kaiken oikein”. Samalla tuntuu siltä, että vaikka mitä teet ja yrität, et huomaa eroa, etkä kehitystä. Tai no, ehkä huomaat väljentyneet vaatteet tai paremmin istuvat farkut, mutta eihän ne ole mitään verrattuna muiden muutoksiin.

Kehon muokkaus on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Kaksi kuukautta dieetillä tai uuden treeniohjelman parissa saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta valitettavasti se on vielä hyvin lyhyt rupeama muutoksen kannalta. Laihtumisen vaikeudesta puhutaan paljon, mutta itseasiassa laihtuminen on melkeinpä sieltä helpoimmasta päästä, sillä sitä saa aikaiseksi jopa suhteellisen nopeasti, verrattuna esimerkiksi kehonkoostumuksen muutokseen tai puhtaasti lihasmassan hankinnan kannalta. Useimmiten muutoskuvia tarkemmin katsoessa, käykin ilmi että muutokseen on voinut mennä useampi vuosi, mikä käy ihan järkeen.

Tiedän, ettei mikään tapa motivaatiota yhtä varmasti kuin jumittaminen paikoillaan. Jos kerran tuntuu, ettei mikään muutu, miksi ihmeessä jatkaisin? Edellä mainittu tilanne onkin varmasti yleisimpiä syitä siihen, miksi monen muutosprojetki lopahtaa ennen kuin päästään tavoitteeseen. Uskon, että ongelma tässä on juuri se, ettei esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (josta monet hakevat motivaatiota) kovin usein puhuta hitaasta etenemisestä tai niistä hetkistä kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Eihän se ole millään tavoin kiinnostavaa katsella kuvia, joista ei edes huomaa muutosta, tai kuunella ”valitusta” huonosta elämäntilanteesta.

Epätietoisuus siitä, että tekeekö oikein vai väärin ei ainakaan helpota silloin, kun joka puolelta toitotetaan erilaisia ohjeita ja neuvoja. Turhautuminen näissä projekteissa on varmasti yleisempää kuin edes osataan ajatella. Ei ihme että erilaisten valmennusten mainoslauseissa luvataan lähes aina ”nopea muutos”. Kaikkimullehetinyt– tyyli kun tuntuu olevan pinnalla tällä hetkellä hyvin voimakkaasti. Yhtä usein kun toivotaan nopeita tuloksia, kysytään esimerkiksi ”kauanko kestää saada sixpäkki esiin?” Kysymys on jo itsessään hyvin absurdi, sillä oikeaa vastausta ei ole. Aivan sama kun kysyisin kauanko menee, että minä pystyn juosta 100 m aikaan 10 sekuntia. Riippuu varmasti siitä, miten nopea olen nyt, kuinka kovaa harjoittelisin ja kehittyisin. Olisinko lahjakas juoksija ja miten elämäntapani tukisivat harjoitteluani.

Se, mitä yritän tässä sanoa (huonolla menestyksellä :D) on se, että muutos vie aikaa. Se aiheuttaa harmaita hiuksia, tsemppaamista ja ajanjaksoja jolloin ei tapahdu mitään. Se on silti aivan ok, se jopa kuuluu asiaan. Tärkeintä on, että ei luovuta, sillä jos jotain voin luvata niin sen, että ahkeruus palkitaan aina enemmin tai myöhemmin. Muodonmuutoskuvissa nähdään vain hieno lopputulos, mutta ei nähdä niitä vaikeita hetkiä, eikä sitä työmäärää, mitä on jouduttu tekemään. Kuvassa ei näy asiat mistä on jouduttu luopumaan, jotta ollaan päästy siihen missä ollaan. Aina sanotaan, että on tehty paljon työtä, mutta sitä ei ehkä osaa ajatella että mitä se ”paljon työtä” pitää sisällään. Se voi tarkoittaa juuri sitä, että välillä lyödään päätä seinään hyvinkin pitkään, ennen kuin palkinto tulee käteen. You can’t lose if you don’t quit.

Tämä aihe on jollain tavoin myös henkilökohtainen, sillä oon itsekin kriiseillyt viime aikoina tämän asian kanssa. Oon tehnyt hurjasti töitä viimeiset 3 kk ja koen, että en ole kuitenkaan siellä missä toivoisin tällä hetkellä olevani. Järjellä ajateltuna tiedän, että tämä tavoite vie enemmän aikaa, kuin esimerkiksi pelkkä kiristely. Normaalistihan mä pystyn vetämään rasvat sinne 10% ihan parissa kuukaudessa, mutta nyt kun ei ole kyse pelkästään siitä niin koen, että eteneminen on jopa hidasta. Tämä taas on pistänyt välillä fiilikset alas. Toisina päivinä tuntuu, että huomaan suurenkin eron ja välillä taas tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut. Siitäkin huolimatta yksi juttu on varma, sillä en meinaa kyllä luovuttaa ennen kuin olen tavoitteessani. Menee siihen sitten vuosi tai vaikka kaksi. ;)

Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat omia tavoitteita kohti! :)

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


VALMENNUSTA TAKANA KUUKAUSI – MITÄ ON TAPAHTUNUT?

Tasan kuukausi sitten aloitin noudattamaan uutta ravinto-ohjelmaa sekä uusia salitreenejä. Neljä viikkoa on nyt takana ja vaikka näen valmentajaa vasta ensi viikolla ja silloin tiedän tarkempia lukemia esim. rasva% muutoksessa, niin ajattelin silti koostaa vähän fiiliksiä ja kertoa, mitä huomaan muuttuneen. Ensinnäkin täytyy sanoa hieman tavotteista, jotka siis painottuvat sekä ulkoiseen muutokseen, terveydentilaan ja myös ns. uuden oppimiseen. Tahdoin siis kokeilla jotain omista tavoista poikkeavaa, sillä koen, että muilta voi aina oppia uutta tai vähintään saada uusia näkökulmia asioihin. Oikeassa olin ja jo lyhyessä ajassa oon kyseenalaistanut omia pinttyneitä tapoja ja myös oppinut uutta.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että kaiken ”noudattaminen” on ollut erittäin helppoa. En edes koe noudattavani mitään, sillä esim. säännöllinen ruokarytmi on ollut mun elämäntapa jo vuosia. Ruokien punnitseminen menee aika rutiinilla, eikä se aiheuta sen kummempia fiiliksiä. Saan syödä todella paljon, syön itseasiassa enemmän kuin mikä mun ns. vakio on ollut. Toki tässä tarkemmassa ruokavaliossa jää kaikki ylimääräinen pois, mitä taas normaalissa arjessa saattaa tulla silloin tällöin. Mietin tuossa aamulla, että oon viimeksi syönyt jotain ”herkkuja” tämän vuoden ensimmäisenä päivänä, eli noin 2,5 kk sitten. Koko projektin aikana en oo edes miettinyt mitään herkkuja, sillä ei ole tehnyt mieli runsaan ruokamäärän vuoksi. Ensimmäiset mieliteot tulivat itseasiassa tällä viikolla, mutta niistä syytän ”sitä aikaa kuukaudesta” ja noita ihania hormoneja. (tähän laittaisin pirunsarvet omaavan hymiön, jos sellainen olisi).

Toki mulla on välillä ollut epävarmoja fiiliksiä ja oon miettinyt, että tapahtuuko tässä edes mitään. Onneksi oon vastuussa toiselle ihmiselle, joka sitten puhuu järkeä ja käskee olla stressaamatta. :) Vaikka mun paino ei ole pudonnut kovinkaan montaa kiloa, huomaan jo pientä kiristymistä ylävartalossa. Omalla kohdalla paras tapa tsekata rasvan lähtemistä on tuo keskivartalo. Kun palat alkaa näkyä, tiedän että nyt ollaan oikealla tiellä. :D Toinen paikka on käsivarret ja ylävartalo muutenkin. Alavartalosta lähtee aina viimeisenä. Vaikka kirjoittelen tässä rasvan palamisesta, se ei kuitenkaan ole mikään ainoa päätavoite.

Mitä treeneihin tulee, koki se rintama myös muutoksia. Treenityyli ja rytmitys sai ihan uusia tuulia, mikä on ollut tosi virkistävää, sillä olin vähän niinkuin jumittunut tuttuihin liikkeisiin ja rytmitykseen. Kuten itse kirjoitin, mikään ei muutu jos mikään ei muutu ja se pätee hyvin myös treenaamiseen. Kroppa tottuu helposti tekemiseen ja tiettyyn pisteeseen asti tulee tulosta, sitten täytyy muuttaa jotain ja antaa uusia ärsykkeitä. Salitreenit ovat olleet jopa ”kevyempiä” mihin olin itse tottunut, mutta näin kun miettii, niin on ihan järkevää keskittyä laatuun sen sijaan, että vetää hulluna syke katossa supersarjoja viikosta toiseen. Mun ”heikko kohta” on ehkä ollut se, että en osaa treenata kevyesti/kevyemmin, vaan paahdan aina täysillä ja perinteisenä jumppamuijana kova treeni tarkoittaa aina sitä että syke on katossa niin, että hiki lentää. :D

Vuoden alussa koin myös, että kroppa ei tuntunut omalta. Mulla oli ärsyttäviä pieniä ongelmia ja tuntui ettei esim. aineenvaihdunta toiminut normaalisti. Nyt viime aikoina on alkanut olla pitkästä aikaa taas fiilis, että asun omassa kehossa ja se on ollut ehkä kaikista paras juttu koko hommassa. Toivottavasti tulevien kuukausien aikana homma menee vain parempaan suuntaan!

KUVA 1,4: Anna Riska / Annmarias

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.