HUH HUH MIKÄ TREENI!

Kiirettä pukkaa ja tuntuu, että yksinkertaisesti aika loppuu kesken. Viime aikoina on tosiaan ollut ehkä hieman liian monta rautaa tulessa ja nyt alkaa pikkusen olla fiilis, että joku vapaapäiväkin olisi mukava pitää. 😀 Onneksi kaikki työ mitä teen, on mukavaa, sillä muuten olisin varmaan jo hutskilla! (vaasalainen sanonta :D). Koko viikon on ollut aika tiukkaa menoa ja tänään ohjasin vielä tuon Booty Bootcamp – treenin josta täälläkin kerroin. Oli kyllä siisti fiilis, kun saliin kävellessä huomasin sen olevan aivan täpötäynnä. Iso porukka tuo aina sen oman fiiliksensä ja vaikka treeni oli raskas, aika meni suhteellisen nopeasti. Nousin äsken tuolilta ja tunsin nyt jo kuinka pakaralihaksia alkaa särkeä, joten luvassa on varmaan suhteellisen mukavat domssit! 😀

No mitäs me oikeen tehtiin? Alkulämmittelyn jälkeen vedettiin neljä erilaista treenisettiä, kohteena alakroppa. Settien väliin aina muutaman minsan palauttelu, jonka aikana kerroin seuraavan kierroksen meiningit! Tuo eka taisi olla kaikista pahin, sillä minuutti voi oikeasti olla älyttömän pitkä aika, kun liike on raskas. 😀 Musiikin biitti mulla on tällaisissa yleensä 145 bpm ja liikkeet tehdään siis aina musiikin tempoon koko työ-osuuden ajan. Näin vauhti pysyy samana alusta loppuun, toisin kuin silloin jos tekee vaikka itsekseen ja väsyessä vauhti hyytyy. Musiikista saa kyllä superisti tehoja ja meinikiä koviin treenihin!

BOOTY BOOTCAMP WORKOUT

1. SETTI – SUPERSARJAT (VAI JÄTTILÄISSARJAT… :D)

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60 SEK

RISTIKYYKKY OIKEA JALKA 60 SEK

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60′

RISTIKYYKKY VASEN JALKA 60

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60

= ristikyykky = askelkyykky ristiin. 😀

2. SETTI – DROP SET

  1. LUISTELULOIKKA STEPILLE 60′
  2. LUISTELULOIKKA LATTIALLA 45′
  3. RISTIKYYKKY VUOROJALOIN KEHONPAINO 30′

20 SEK TAUKOA…

  1. PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ 60′
  2. SUMOKYYKKY (KÄDET KOSKEE MAAHAN JA YLÄASENNOSSA JALAT VEDETÄÄN YHTEEN) 45′
  3. KYYKKY KEHONPAINOLLA 30′

3 SETTI – SYKE + POLTE

  •  2 min SYKELIIKEITÄ (PONNISTUS LAUDAN YLI, TASAHYPPY LAUDALLE, VUORIKIIPEILIJÄ-AASINPOTKU COMBO)
  • 1 min HIPTHRUST SELKÄ LAUDALLA
  • 2 min SYKELIIKKEET
  • 1 min HIPTHRUST
  • 1 MIN SYKELIIKKEITÄ

4. BIKINI BODY BOOTCAMP STYLE (7 minuutin ajan allaolevia liikkeitä putkeen, jokaista 10-20 toistoa kerralla)

PUDOTUSKYYKKY STEPILTÄ

ASKELKYYKYT STEPILTÄ

LUISTELULOIKKA STEPILLE

LANTIONNOSTO

Loppuun 3 minsan verryttely ja parin minsan venyttelyt! Alla olevassa listassa muutamat maistiaiset musiikista, älkää ihmetelkö nimiä. 😀

Huomenna olisikin sitten luvassa spinning-maratonia, jossa ohjaan 30 minuutin pätkän ysäripainotteista menoa. Meillä on siis kahden tunnin maraton, jossa vaihtuu 30 minuutin välein sekä ohjaaja että musiikin teema. Jostain syystä meikälle valikoitui ysäri/scooter-teema! Toivotaan, että pääsen huomenna aamulla sängystä ylös, sillä tää pakarasärky vaan pahenee kokoajan. Huhheijaa! Kivat vloput kaikille.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


15 x HYVÄ (TREENI) BIISI

Mitä loistavaan treeniin tulee, hyvä musiikki, tai sanotaanko että treeniin sopiva musiikki on kyllä hyvin isossa roolissa! Itselleni musa on tosi tärkeä juttu, etenkin omilla tunneillani. Never say never, mutta en voisi ohjata tunteja johonkin valmiiseen putkimusaan tehtynä. Musiikki luo parhaillaan treeniin mahtavia adrenaliinipiikkejä ja kun osaa yhdistää musiikkiin täydellisesti sopivan liikkeen, on tämä combo lyömätön fiiliksen nostattaja! Omalla ajalla kuuntelen paljon rauhallisempaa musaa, mutta treenatessa pauhaa basso ja biitti niin, että seinät paukkuu. 😀

vinkki: Minimanin hurjilta päiviltä kuulokkeet 9,90 € ja laatu aivan hyvä! 🙂

And here we go…

https://www.youtube.com/watch?v=qqtG3GybEhs

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

 


IN MY PLAYLIST

Heippa! Vitsit miten tyytyväinen oon, että vaihdoin nyt keväälle tiistain jumpat aikasempaan kellonaikaan. Tuntuu paljon loogisemmalta mennä töihin aamupäivällä, viettää siellä päivä, ohjata jumpat ja lähteä kotiin. Aiemmin taas menin aamulla, kävin välillä kotona ja menin takaisin. Jää turhat ajelut pois ja säästyy aikaakin. Tänään jumpparintamalla ohjelmassa oli Bodycombat sekä RPV. Aikataulumuutoksesta huolimatta, jumpparit oli onneksi löytäneet paikalle. 🙂

arou

Kerroin aiemmin uudistaneeni coren ja spinningin biisilistoja ja ajattelin jakaa niitä myös täällä. Ehkä joku saa uutta musiikkia omalle treenilistalle. Tykkään itse aika monenlaisesta musiikista, mutta jumppamenoihin, etenkin liikkuville tunneille ja spinningiin yritän etsiä fiilismusaa, eli musiikkia josta löytyy bassoa ja meninkiä. Lihaskuntoon passaa luonnollisesti vähän hitaampi tempo ja esim. pitbullin kappaleet soi usein meikäläisen tunnilla. 😀

Tässä jotain kappaleita, joita olen lisäillyt listoille viime aikoina. Mun mielestä on myös kiva käyttää vanhoja ”hittibiisejä” uudelleen miksattuna.


Jumppasalissa kuultua

Moikka! Aina välillä kysellään vinkkejä ja inspiraatiota treenimusiikkiin, joten ajattelin jakaa hieman musiikkeja mitä mun jumpissa on soinut viime aikoina. Joku kyseli RPV:n lihaskunnon biisilistaa ja alla on myös osa niistä. Ostan biisit yleensä iTunesista ja kaikki eivät aina löydy youtubesta. Eilen uudistin hieman TBC:n listaa ja nyt olisi tarkoitus etsii uusia kappaleita spinningin alkuosaa varten. Illalla olisi tarkoitus vetästä eka puolikas uusilla kappaleilla. 🙂 Toivottavasti löydätte jotain omille soittolistoillenne!

10685728_625629307556715_1096427230_o

 

https://www.youtube.com/watch?v=zLdIcyHwM9M

https://www.youtube.com/watch?v=PYqbfCkjTK8