YKSI KESÄN PARHAISTA

Ajattelin aloitella hieman kevyemmällä aiheella ja palata muutamia viikkoja taaksepäin, ihan juhannuksen tienoille saakka. Jo vuosi sitten elokuussa tuli buukattua hotellihuoneet vanhaan kunnon RMJ:hin, ihan vaan sillä fiiliksellä, että jos juhannuksena ei ole mitään suunnitelmia, niin on ainakin jotain tekemistä. Niinhän siinä sitten kävi, että ei tänäkään vuonna ollut mitään tarjolla, joten ei muuta kuin nokka kohti vanhaa kunnon Raumanmeren juhannusta.

Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikä tahansa nokka, vaan saatiin Rinta-Joupilta alle kunnon menopeli. Mä oon itse sellainen, että matkustan mielummin autolla kuin esimerkiksi junalla. Ja mitä autoon tulee niin voi poijjaat oli iso ero ajaa tällä menopelillä verrattuna omaan rotiskoon. Kyseessä oli siis täysin uusi Toyota C-HR, jonka veistokselliset muodot ja mieletön hybriditekniikka muodostavat täydellisen yhdistelmän aktiivisen elämän kanssa. Itse musafriikkinä tärkeenä asiana on myös tietysti multimediaominaisuudet ja ne toimivat tässä menopelissä viimeisen päälle. Oli niin siisti matka ajaa Vaasasta Raumalle, kun aurinko paistoi ja luukuteltiin kaikkia hyviä fiilisbiisejä. Juhannustunnelma päälle heti ajomatkasta lähtien.

Matka raumalle sujui siis tosi helposti ja oltiin päätetty ajella muutenkin ihan rauhassa ilman kiirettä ja stressiä. Itse festareilta mulla on tasan 0 kuvaa, mikä kertoo varmaan siitä että oli kivaa! Harvoin pystyy jättää kuvaamiset kokonaan pois, mutta koko kolmen päivän aikana ei tullut mieleenkään kaivaa kameraa repusta. Someen, etenkin snäppiin on tietysti helpompi päivitellä niitä ja näitä.

Kahtena ensimmäisenä päivänä säät olivat myös meidän puolella, mutta kolmas päivä oli sen verran sateinen, että alueella olo jäi vähiin. Onneksi hyvällä jengillä ei aina tarvita mitään ihmeempiä ja kokonaisuutena tuo reissu oli onnistunut. Näin jälkeenpäin on aina niin kiva muistella erilaisia tapahtumia ja niissä tapahtuneita juttuja. Kesän parasta antia on tietysti muistot, joita voi fiilistellä kun on taas pimeetä ja kylmää. 😀

Kaikki, jotka ovat käyneet festareilla tietävät kuitenkin, että ne vaativat myös veronsa ja voi että mä olin iloinen, että kotiinpalun koittaessa ei tarvinnut lähteä säätämään matkatavaroiden ja junien kanssa. Ei muuta kuin kamat Toyotaan ja Vaasaa kohti. Otettiin myös paluureissu aika iisisti ja aika monella pysähdyksellä. Ennen lähtöä tietysti tarkistus ajokunnosta ja sen jälkeen nopeuden säädin sekä tutka, joka piti edellä ajavaan autoon vakio matkan, auttoivat sujuvaan kotimatkaan. 

kotona!

Kiitos vielä Rinta-Joupille ihan huikeesta menopelistä. Näin naisena en tietenkään osaa kertoa kaikkia hienouksia ja systeemejä, mutta sanotaanko tälleen, että paras menopeli, jonka kyydissä olen ollut ja kaikki kyydissä olevat olivat samaa mieltä. Vasta kun siirtyi omaan autoon niin huomasi, että Toyotan kyyti oli hieman ”hiljaisempi” kuin tavallisen auton.

RMJ itsessään jäi mieleen yhtenä tämän kesän hauskimmista reissuista kokonaisuutena ja onneksi on vielä kesää jäljellä! Mä oon itse sellainen, että syksyt, talvet ja kevään otan iisisti, treenaan ja teen paljon töitä. Kesällä on sitten kivempi heittää vähän löysempi vaihde ja tehdä sellaisia juttuja, joita ei muuten tee.

Oletteko te käyneet festareilla vai ootteko enemmän mökkeilevää kansaa?

Yhteistyössä Rinta-Joupin kanssa

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


HIIT-TREENIN HUUMAA!

Kaksi blogitonta päivää sujahti vauhdilla ohi ja syy hiljaiseloon oli puhtaasti se, että ei ollut oikeestaan mitään ideaa mitä tänne raapustelisi. 😀 Huomaan, että heti jos tulee hetkiä, kun elää erilaista elämää kuin normaalisti, eli perus joulut ja juhannukset, niin samalla blogin aihepiiriin kuuluvat ideat katoaa hyvin nopeasti. Monesti multa kysytään, että mistä keksin kaikki ideat ja ne kumpuaa vahvasti siitä omasta arjesta ja ympäristöstä, missä vietän aikaani.

Collage_Fotor

Mulla on ollut vapaata töistä pe-su ja on ollut tosi mukavaa viettää aikaa ilman kellon tarkkailua. Perjantaina juhlistettiin juhannusta kaveriporukalla ja eilen otetin vaan ihan iisisti kotosalla. Ei mikään supererikoinen juhannus, mutta välillä näin. Tänään herätessä aloin pohtia, että pitäiskö lähtee vähän urheilemaan, kun tässä on jo kaksi kokonaista lepopäivää alla. Huomaan itsessäni, että jos alan pohtia liikaa lähtemistä ja erilaisia vaihtoehtoja, mitä treenaisin, käy lopulta niin, että en tee mitään. 😀 Nyt vedinkin vaan lenkkarit jalkaan ja päätin lähteä tekemään mäkivetotreenin. Tein tiukan HIITin ja vedin lyhyitä 30-40 sekunnin maksimivetoja jyrkkään ylämäkeen. Voin kertoa, että hiki lensi, kun nesteet lähtivät liikkeelle ja aurinko porotti vielä kivasti siihen päälle.

On jännää, miten kovissa treeneissä homma on melkeinpä psyykkisesti haastavampaa kuin fyysisesti. Sitä ehtii miettiä vaikka ja mitä lyhyessäkin ajassa. Vedän toki kovia treenejä ihan viikottain, mutta kun on ohjaajan roolissa, ei jää aikaa miettiä jaksaako vai ei, vaan silloin vaan tehdään ja tsempataan muita. Mielestäni ohjatessa on jopa helpompaa, kun focus on muissa ihmisissä itsensä sijaan. Tästä onkin hyvä siirtyä aiheeseen nimeltä Sprint-tunti, jota oon päässyt ohjailemaan nyt säännöllisesti kesäkuun ajan. Kyseessä on siis Les Millsin uutuus, eli HIIT-treeni pyörällä. Tässä tunnissa ohjaajalla, tai sanotaanko valmentajalla on erittäin suuri rooli, sillä tehtävänä on saada tyypit ylittämään itsensä ja vetämään oikeasti 110% jokainen työ-osuus.

Collage_Fotor

Oon aikasemmin ollut sitä mieltä, että en välitä tunneista, jossa en tee itse mukana, mutta nyt viime aikoina oon oppinut myös nauttimaan lattiavalmennuksesta, joka kuuluu tähän Sprintin konseptiin. On myös ollut kiva huomata, että tunti on lähtenyt hyvin käyntiin ja siellä on alkanut käydä kivasti jengiä!

Huomenna käynnistyykin viimeinen työviikko ennen kesälomaa ja pikkusen on haikea fiilis, koska mulla ei tosiaan oo mikään ”pakko päästä lomalle” fiilis, vaikka lomailukin on toki ihan kivaa välillä! Olisi kiva keksiä ensi viikolle jotain spesiaalia, mutta en tiedä vielä mitä.

Kuvituksena materiaalia mun snäpistä! 😀 Mua voi seurailla nimellä ainopaino. Snäpissä jaan ihan kaikenlaista materiaalia omasta arjesta, eli suurimmaksi osaksi matskua mitä täällä blogissa ei käsitellä, kuten koirakuvia ja videoita! 😀


5 x KEVYEMPI JUHLAJUOMA

Jatketaan juhannusteemalla ja pistetään jakoon muutama idea, miten juhlajuomasta saa hieman kevyempää. Keskikesän juhlaan kuuluu usein myös alkomaholi, mutta juomista voi tehdä myös lapsiystävällisiä ja jättää sen kokonaan pois. Jos multa kysytään, yksi pahimmista yhdistelmistä kropalle on lisätty sokeri + alkoholi, eli kun nauttii jompaa kumpaa, kannattaa jättää toinen minimiin. 😀 Useasti boolit ja drinkit ovat kunnon sokeripommeja, mutta itse valmistamalla ja pienellä viilailulla saa näistäkin hieman kevyempiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkoholi itsessään on melko kaloripitoista, mutta valitsemalla sokeroimattomia versioita, voi silti säästää hieman energioissa. En toki suosittele makeutusaineidenkaan ylenpalttista käyttöä, mutta jos täytyy valita, valitsen juomapuolessa kuitenkin sen light-version edelleen. Näistä resepteistä voi kehitellä yksittäisiä drinkkejä tai ihan boolia. Suhteet voi päättää itse, mutta kannattaa jättää alkoholin määrä kaikista pienimmäksi! 🙂

Saatte mielellään jakaa myös kommenttiboksiin omia reseptejä, jos sellaisia löytyy!

Skinny Bitch:

  • vichy
  • vodka
  • limen mehua

Sekoita ja nauti jäiden kanssa!

Punainen paholainen:

  • jäisiä marjoja (esim. mansikka/vadelma)
  • vishcyä / kevyt limsaa (esim. sprite zero, mansikan makuinen lightlimonadi)
  • kirkasta alkoholia

Kaikki tehosekoittimeen ja sekaisin, lisää juomaan vielä jäisiä marjoja!

Limesorbetti:

  • jäisiä mansikoita
  • limen ja sitruunan mehua  
  • vodkaa

Kaikki tehosekoittimeen ja sekaisin, höystä juoma jäänpaloilla!

Tropiikki:

  • vesimelonia (melonin ”lihaa”)
  • kuivaa valkoviiniä
  • sprite zeroa
  • limen mehua
  • jäisiä mangon paloja

Sekoita tehosekoittimessa kaikki muut paitsi jäiset mangot. Lisää mangot kun juoma on valmis!

Karpaloruiske:

  • Karpalon makuista kivennäisvettä
  • sokeroimatonta karpalomehua
  • vodkaa
  • jäisiä karpaloita

Sekoita kaikki keskenään. Lisää lopussa jäiset karpalot!


KEVYT OLO ENNEN JA JÄLKEEN JUHANNUKSEN

Juhannusviikko aluillaan ja tuttuun tapaan ajattelin summailla hieman vinkkejä ja juttuja, joiden avulla keho selviää hurjemmistakin juhannusbailuista kunnialla! 😀 Mun mielestä on täysin ok heittää välillä vapaalle ja elää vähän rennommin, mutta toisaalta, kuka nyt tykkäisi tukkoisesta ja turvonneesta olosta milloinkaan. Pienillä jutuilla voi edesauttaa sitä, että olo on fresh myös kesäjuhlien jälkeenkin. 🙂

Monesti homma voi mennä niin, että koska tiedetään edessä olevan vaikka nyt tämä juhannus, niin mieli menee moodiin että turha tässä on enää mitään urheilla/syödä terveellisesti, kun homma menee muutenkin ”pilalle” viimeistään viikonloppuna. Ja taas toinen puoli voi olla se, että viikonlopun jälkeen eletään pelkällä rahkalla ja tonnikalalla ja urheillaan 3 tuntia päivässä. Kumpikaan tapa ei ole mun mielestä se paras, koska ääripäillä tuskin koskaan saavutetaan mitään hyvää!

Ennen juhlia kannattaa viettää viikko tankkaillen ravinteikasta sapuskaa, vettä ja nukkumalla hyvin. Mikäli edessä on vaikka kolmen päivän juhlarupeama, voi liikuntatauosta ottaa kaiken irti ja vetää superkovan treenin ennen viikonloppua, jolloin joutuisi muutenkin antaa kropan palautua treenistä. Paljon liikkuva voi taas hyödyntää pakkolepoa käymällä hierojalla, jonka jälkeen kroppaa ei muutenkaan kannattaisi rasittaa muutamaan päivään! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tipsit, joita voi hyödyntää sekä ennen että jälkeen karkeloiden!

  1. Urheile kohtuudella. Hikoilu tekee hyvää, mutta maratonimäärillä sykkiminen nostaa vain kortisolitasoja ja hyöty kääntyykin haitaksi. Krapulassa urheilu voi olla yhtä vaarallista kuin sairaana, joten mikäli aiot imaista keittoa kitalakeen, unohdan treenit siltä ajalta!
  2. Juo paljon vettä. Vettä ei tarvitse vetää kolmea litraa kerralla, vaan lasillisia pitkin päivää. Liian suurien määrien imaiseminen kerralla ei ole hyödyllistä, sillä keho ei pysty imeyttämään kovin paljoa yhdessä erässä.
  3. Ravitse kroppaa marjoilla, vihanneksilla ja kasviksilla. Sen sijaan, että alkaa puputtaa pelkkää jäävuorisalaattia ja tonnikalaa turvotuksien poistamiseksi, kannattaakin lisätä vitamiineja ja ravintoaineita sisältäviä ruokia runsain mitoin. Erilaiset smoothiet, sosekeitot ja muusit antavat keholle ravinteita helposti imeytyvässä muodossa. Näitä kannattaakin lisätä normaalien ruokailujen tueksi.
  4. Onko suunnitelmissa kostea juhannus, joka sisältää alkoholia? Maksaa voi auttaa jaksamaan ja palautumaan syömällä runsaasti kuituja, vihreitä vihanneksia, kuten tammenlehtisalaattia, pinaattia ja parsakaalia. Myös viherjauheilla voi edesauttaa olon tasapainottumista. Jos elimistön ravinnetasapaino on huono, ei maksa pysty toimimaan optimaalisesti, tällöin vanhat hormonit ja muut myrkyt palaavat takaisin elimistöön, jolloin voi syntyä erilaisia ongelmia. Yleisimpiä syitä maksan huonolle toiminnalle on puutteellinen ruokavalio (esim. liian niukka energiansaanti), erityisesti kasvisten ja proteiinien puute sekä liiallinen alkoholin käyttö. 
  5. Nosta magnesiumin määrää, ainakin hetkellisesti. Magnesium (ja sen puute) vaikuttaa niin uneen kuin moniin muihinkin kehon toimintoihin. Puutteellinen ruokavalio tai alkoholin käyttö voi luonnollisesti vähentää tämän mineraalin saantia. Myös muiden vitamiinien määrän lisääminen hetkellisesti voi tehdä hyvää!
  6. Lepää, eli nuku riittävästi ainakin ennen ja jälkeen juhlien. Keho palautuu kaikista parhaiten unen aikana, joten siitä ei kannata tinkiä.

Millaisia juhannuspläänejä teiltä löytyy? Omani ovat hieman auki, joten ideoitakin otetaan vastaan! 😉