JOS PUHUISIT MUILLE KUTEN ITSELLESI, MONTAKO YSTÄVÄÄ SINULLA OLISI?

Törmäsin aamulla melkein vastaavaan otsikkoon, alkuperäisessä luki kuitenkin että ”Jos puhuisit muille kuten itsellesi, sinulla ei olisi yhtään ystävää”. Otsikko kiinnitti huomioni, mutta mielestäni tuo loppu oli ehkä hieman raju. Olisiko muka oikeasti niin? Puhunko itselleni niin rumasti, entä puhutko sinä? Artikkelia lukiessa ja etenkin esimerkkien kohdalla, tuo loppuosa ei enää tuntunutkaan niin erikoiselta, vaan jokainen voi varmasti tunnistaa omassa käytöksessään niitä negatiivisia ajatuksia. Paljon puhutaan siitä, että ajatukset määrittävät hyvin paljon sitä, millaista elämämme on. Negatiiviset ajatuksen johtavat negatiivisiin tekoihin ja toisinpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletko koskaan miettinyt miksi joku asia on niin hankalaa? Miksi ruokailutapojen muuttaminen tai treenin aloittaminen tuntuu lähes vastenmielisen vaikealta, kun taas toisilla kaikki sujuu kuin rasvattu? Lainaan tämän esimerkin tuosta lukemastani artikkelista, koska mielestäni tämä oli hyvin muotoiltu. 🙂

Kuvittele tilanne, että ottaisit luurin kouraan ja kilauttaisit kaverille, että lähdetäänkö treenaamaan. Langan toisesta päästä kuuluisi, että:

”No voisihan sitä aloittaa mutta parin viikon päästä sulla tyssää hommat kuitenkin. Niin on käynyt aina ennenkin.”

”Ei sun treenistä mitään kuitenkaan tule. Ei ole tullut ennenkään.”

”Ei huvita tulla kun sulla on niin p*ska kunto että hävettää.”

Jos jatkuvasti jonkun tavoitteen saavuttaminen tyssää lyhyeen tai epäonnistuminen on tapahtunut usemmin kuin kerran tai pari, olisi mielestäni hyvä miettiä, miten itse suhtautuu asiaan. Onko sitä oikeasti luovuttanut jo ennen kuin on edes aloittanut? Tämä voi olla juuri se pieni asia, joka erottaa onnistujat muista. Tapaan sanoa joskus kovissa treeneissä asiakkaille, että kun hokee mielessä että ”minä en luovuta koskaan”, ei sitä myöskään tapahdu. Olen huomannut ajatuksen voiman hyvin toimivana tehokeinona etenkin kovissa treeneissä, joissa tuntee pahaa oloa ja jopa kipua. Mitä jos kovan treenin alkaessa miettii jo etukäteen, että en kyllä varmasti jaksa. Miten luulette käyvän?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla oli viime viikolla ihan megalomaanisen paska viikko. Siis sellainen, ettei napannut eikä huvittanut mikään. Jos joku olisi sanonut, että kokeileppas ajatella positiivisesti, olisin luultavasti tunkenut sanojan pään vessanpönttöön. Silloin kun menee hyvin ja kaikki on helppoa, onkin iisiä keskittyä kaikkeen positiiviseen ja antaa samanmoisia neuvoja muillekin. Silloin kun menee päin pyllyä, ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään motivaatiolauseet tai iloiset ajatukset. Silloin kun menee huonosti, ajautuu helposti itsesääliin, jolloin ruokkii sitä pahaa oloa. Hakee kasan herkkuja, joiden syömisen jälkeen on entistä huonompi olo. Jättää treenit välistä, koska ei kiinnosta, mutta myöhemmin kuitenkin harmittaa. Makaa vain sohvalla tekemättä mitään, koska ei nappaa, mutta mistä ei sitten kuitenkaan tule parempi fiilis.

Haastavinta onkin toimia itsensä hyväksi juuri silloin kun on vaikeaa. Kerroin, että viime viikko oli kohdallani tosi haastava. Voin kertoa että viikonloppuna teki mieli lähteä juhlimaan ja nollata kaikki, mutta koska yritin olla jotenkin päin järkevä, tiesin ettei siitä loppupeleissä tulisi yhtään parempi fiilis, luultavasti jopa huonompi. Sen sijaan keskityin lepäilemään, syömään terveellisesti sekä urheilemaan ja nyt voin sanoa, että kyllä kannatti. Kuten huomaatte, tykkään käyttää omia esimerkkejä näissä teksteissä, koska silloin tulee fiilis, että on oikeasti jotain sanottavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikeina hetkinä on hyvä miettiä niitä asioita joista on kiitollinen ja keskittyä niihin. Kirjoitin viime viikolla tekstin, että on helppoa olla vahva, mutta vaikeaa olla heikko. Joskus onkin täysin ok olla rikki, paskana, vihainen tai surullinen, mutta silti voi olla kiitollinen niistä pienistäkin asioista, jotka ovat hyvin. Näihin olen yrittänyt itse keskittyä tällaisina hetkinä. Kun v*tuttaa, heitän hyvät musat soimaan kuulokkeista ja lähden kävelylle. Hyvä musiikki saa ainakin oman mielen heti paljon paremmaksi. Treenin vaikutuksia ei voi myöskään väheksyä, sillä harvemmin treenin jälkeen on enää huono fiilis. Tämä kannattaakin muistaa aina sillon kun oma mieli jarruttelee lähtemistä salille.

Tunnistatteko te itsepuhelun vaikutuksia? Yleensähän sellaisissa asioissa missä on hyvä, puhuu itselleen positiivisesti, mutta niissä haastavissa asioissa saattaa lytätä oman toimintansa jo ennen kuin se on edes alkanut.

Vaatteet: NIKE / Intersport Vaasa

Kengät: Puma / Intersport Vaasa

kuvat: Riikka