Eroon iltanapostelusta

Moikka! Ihan ensimmäisenä on aika julistaa I Love Me – messulippujen voittajat! Arvoin voittajiksi Jonnan ja Nooran, joten jos olet jättänyt kommentin jommalla kummalla nimellä, käy lukemassa sähköpostisi pikapikaa. Tarvitsen teidän yhteystiedot, jotta liput ehditään postittaa perille!

IMG_6329

Iltanapostelu ja yleensä iltasyöminen taitaa olla aika monien ongelma, eikö vain? Olen ennenkin sivunnut tätä aihetta, mutta ajattelin paneutua tällä kertaa mahdollisiin syihin ja jakaa vinkkejä, joiden avulla voi päästä tästä inhottavasta tavasta eroon. Mulla on myös asiasta omakohtaista kokemusta, oli aikoja jolloin vetäsin tyyliin kokonaisen leipäpaketin täytteineen yhdessä illassa. Tästä lähtee helposti kierre, sillä seuraavana aamuna edellisen illan napostelut painaa vatsassa, eikä aamiainen maistu. Ajatellaan ”säästävänsä” kaloreita, koska eilen tuli syötyä liikaa. Sitten sama homma tapahtuu taas, ja jälleen oravanpyörä on valmis. Vinkit joita tulen kertomaan, auttavat pääsemään tavasta eroon, mutta yleensä tavat ovat myös iskostuneet meihin ja näin ollen tarvitaan myös päättäväisyyttä muuttaa tapa pois. Helposti jää ajatustyyli ”söin eilenkin karkkia/leipää/tms illalla ja teen sen myös tänään”, eli homma täytyy vain katkaista, jonka jälkeen seuraava ilta onkin jo iisimpi hoitaa. Jos luit eilisen kirjoituksen siitä, että usein pyydetään ohjeita, mutta ei sitten kuitenkaan olla valmiita noudattamaan niitä, kannattaa miettiä sitä juuri nyt. Kärsitkö iltanapostelusta ja iltanälästä? Anna mahdollisuus ja kokeile näitä juttuja heti huomenna!

  1. Suunnittele päivän ateriat etukäteen, niitä ei tarvitse kirjoittaa ylös, mutta mieti mielessä mitä tulet syömään milläkin aterialla ja mihin aikaan tämä suurinpiirtein tapahtuu. Jos olet pitkään reissussa, varmista, että ruuat tai välipalat ovat tarvittaessa mukana. Pyri syömään 3-4 tunnin välein.
  2. Panosta aamuun ja lounaaseen, syö runsaimmat ateriat aamulla ja päivällä. Tämä on aika monelle se ratkaiseva askel, sillä usein aamulla ei syödä mitään ja lounaalla nautitaan vain kevyt salaatti. Syö myös hiilihydraatteja, mutta suosi vihanneksia, salaattia, riisiä tai vaikka bataattia. Rasvaakaan ei tarvitse pelätä, rasva täyttää ja tuo energiaa. Aamupuuroon voi lorauttaa pienen tujauksen kookosöljyä ja lounaalle lisätä puolikkaan avocadon tuomaan makua ja pehmeyttä.
  3. Jos urheilet, varaa välipala tai palautumisjuoma mukaan, ellet et ole menossa heti kotiin syömään. Urheilun jälkeinen venynyt syöminen räjähtää helposti käsiin!
  4. Älä mene nälkäisenä kauppaan ja vielä tärkeämpää, älä osta kaupasta mitään sellaista mitä et toivoisi itsesi syövän. Jos ne namut odottelee kaapissa viikonloppua tai vieraita varten, on suurempi houkutus käydä avaamassa pussi ”ja ottaa vain yksi…” Vieraitakaan ei aina tarvitse myrkyttää jäätävällä sokerimäärällä. 😉 Viikonlopun herkut kannattaa ostaa samana päivänä ja ostaa vain sen verran mitä aikoo syödä.
Arkistojen helmiä ;D

Arkistojen helmiä ;D

Jos teillä on omia hyviä tipsejä, laittakaa ihmeessä jakoon kommenttiboksiin! 🙂