KAUNEUTTA KOOKOKSESTA

Sunnuntaita ystäväiset! Mihinkäs tämä päivä on taas vierähtänyt, kun alkaa jo olemaan pimeää ja ehdin vasta nyt istahtaa ensimmäisen kerran koneelle. Ehkä ihan hyvä niin välillä. Kookos on nykyään aika pop ja itsekin käytän sitä säännöllisesti monessa eri muodossa. Ostin ensimmäisen kookosöljyni joskus vuosia sitten ja sen jälkeen sitä on löytynyt aina kaapistamme. Käytän sitä siis sekä ruuanlaitossa, mutta myös ihon- ja hiustenhoidossa. En puutu nyt lainkaan siihen, onko kookosöljy terveellistä vai ei, sillä siitä on tullut kirjoitettua jo useasti aiemmin. Itse suosin kuitenkin luonnollisia rasvanlähteitä mielummin kuin keinotekoisia! Nykyään saa myös ihania maustettuja kookosöljyjä, tosin pystyyhän niitä itsekin maustaa vaikkapa kanelilla. 🙂 Kookosöljyä käytän esimerkiksi protskulettujen tai poppareiden paistossa, raakasuklaan valmistuksessa sekä puuron seassa ja leivonnassa yleisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ulkoisesti kookosöljyä käytän monipuolisesti. Kokeilin sitä myös hiusnaamiona, eli levitin öljyä kuiviin hiuksiin ja annoin vaikuttaa pari tuntia, jonka jälkeen pesin hiukset normaalisti. Shampoo kannattaa levittää kuiviin hiuksiin, jolloin öljy irtoaa helpommin. Pesin hiukset kahdesti. Tuloksena ihanan pehmeät, mutta ilmavat hiukset! Maailman paras ihokuorinta taas syntyy kun sekoittaa kahvinpuruja sekä kookosöljyä. Seos hierotaan kostealle iholle suihkussa ja huuhdellaan pelkällä vedellä. Jättää ihon todella pehmeäksi ja samalla kosteutetuksi. Taidankin tehdä kuorinnan postauksen kirjoittamisen jälkeen, sillä laitoin juuri saunan päälle. 🙂 Olen käyttänyt kookosöljyä myös suun ”huuhteluun”, eli siis purskutellut sitä suussa. Jättää suun raikkaaksi ja kuulemma valkaisee hampaita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kookosöljyn lisänä mulla on muutama tuote, jonka ainesosana se toimii. Nuo ylimmässä kuvassa näkyvät tuotteet ovat Desert Essencen shampoo sekä hoitoaine ja Laveran kosteusvoide. Tilasin DE-tuotteet iherbistä ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Nämä ovat parabeenittomia, eivätkä sisällä myöskään silikonia. Iherbissä oli valikoimassaan ihania muitakin tuoksuja, mutta päädyin tähän kookokseen, sillä se oli suunnattu juuri kuiville hiuksille tuomaan kosteutta ja pehmeyttä. Shampoo pesee hiukset aika kuivan tuntuisiksi, eli hiukset jäisivät luultavasti takkuisiksi ilman hoitoainetta, joka taas pehmentää ja silottaa tukan pehmeäksi.

Laveran tuotteita olen kokeillut ennenkin, ne ovat ekologisia ja valmistettu puhtaista raaka-aineista ja tuo kosteusvoide on todella ihanan tuoksuista sekä jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. Ostin sen Ekosopista! Kokeilin myös Dermosilin luomusarjaa ja tilasin suihkugeelin sekä kasvovoiteen, joka tosin on jo päässyt loppumaan. Tuotteissa on raikas, mieto tuoksu ja omasta mielestäni ovat aivan kelpo tavaraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Madaran kasvonaamiot ja minikokoinen kookosöljy 😀

Olen myös arponut Rantasalongin lahjakortin ja sen voitti:

mirasusanna

”Oooi mikä kilpailu! Tykätty fb-sivuista. En ookkaan ennemmin Rantasalongilla käynyt. Haluaisin vaaleita raitoja sekä leikkauksen 🙂 Tulis hyvään saumaan tää, kun valmistujaiset on tossa toukokuussa :)”

Kiitos kaikille osatllistujille ja paljon onnea voittajalle, otan suhun yhteyden sähköpostitse!

Nyt sinne saunaan! 🙂


SPORTTAAJAN IHONHOITO

Aina silloin tällöin kysellään miten hoidan ihoani, kun hikoilen ja suihkuttelen niin paljon, joten tänään höpisen ihonhoitojutuista. Olen mukana Indiedaysin Garnierin Micellar Water –kampanjassa, jossa pääsin kokeilemaan itselleni täysin uutta Micellar-puhdistusvettä.

Mulla on aina ollut hyvä iho, enkä ole kärsinyt juurikaan iho-ongelmista, muutamia stressin aiheuttamia reaktioita lukuunottamatta. Koen, että suurin vaikuttaja ihoon on se, mitä suusta laitetaan alas, eli ravinto ja vesi. Niiden lisäksi, ihon ulkoinen hoito on toki tärkeää, etenkin kun hikoilee paljon ja usein.

Mun ihonhoitoarsenaali koostuu tällä hetkellä lähinnä puhdistusaineesta ja kasvovoiteesta, eli en käytä hirveitä määriä erilaisia aineita ja seerumeja. Toki kuorin ihoa kerran kaksi kuukaudessa. Joskus nuorempana olin hyvin kiinnostunut kaikenmaailman purkeista ja purnukoista, mutta nykyään innostus on siirtynyt enemmänkin siihen, miten vaikutan ihoon sisäisesti. Mitä ihonhoitoon tulee, mun tapauksessa paras tuote on hyvä, nopea ja helppokäyttöinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesipohjainen koostumus sisältää misellejä, jotka vetävät puoleensa likaa ja meikkiä kuin magneetti. Garnier Micellar Water puhdistaa hellävaraisesti ja tehokkaasti rauhoittaen ihoa jättäen sen miellyttävän tuntuiseksi. Kasvoja ei tarvitse pestä ennen Micellar-puhdistusveden käyttöä. Tuotetta käytetään päivittäin eikä sitä tarvitse pestä kasvoilta pois.

Paljon treenaavana, käyn suihkussa vähintään kahdesti päivässä. Hiuksia ei tule pestyä tietenkään joka kerta, mutta kasvot on kyllä pakko puhdistaa, sillä muuten hiki jää tuntumaan epämukavana tahmeutena ihoon. Hikoilun ja suihkuttelun johdosta mulla on luonnollisesti aika kuiva iho ja suihkun jälkeen kosteusvoide on ihan pakollinen, etenkin kasvoille!

Mietin aluksi, että voiko tällainen puhdistusvesi toimia ilman vettä? Tuntui oudolta ajatella, ettei kasvoja huuhdella käytön jälkeen lainkaan. Ennakkoluuloista huolimatta, kostutin vanulapun puhdistusvedellä ja pyyhin kasvot läpi. Meikki ja lika irtosi todella helposti ja kasvoille jäi raikas olo. Iho ei myöskään tuntunut yhtä kuivalta kuin normaalin kasvopesun jälkeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

puhdistetut kasvot ja misellivesi

Tuotetta voi käyttää koko kasvoille, myös silmille ja huulille. Aamuisin Micellar Water puhdistaa ja raikastaa kasvoja ja iltaisin se poistaa meikin, puhdistaa kasvot ja rauhoittaa ihoa. Tuote lupaa täydellisen ja puhtaan ihon ilman hankaamista tai huuhtelua. Tuotteen koostumus rauhoittaa, puhdistaa ja tekee ihosta miellyttävän tuntuisen.

Koen, että tämä on loistava tuote minulle, sillä voin puhdistaa kasvot helposti hikoilun jäljiltä, kuitenkaan kuivattamatta ihoa liikaa. Puhdistus tapahtui nopeasti, eikä hankaamista tarvita. Nestettä siis kaadetaan vanulle, pyyhitään kasvot ja that’s it.

Itse en käytä paljon meikkiä, sillä se ei ole kovin käytännöllistä jumpatessa. Arkimeikkiin kuuluu lähinnä ripsiväri, ja joskus jaksan sipaista myös mineraalipuuteria kasvoille. Mielestäni sporttilookkiin ei edes sovi kovin paksut pakkelit. 😀 Viikonloppuisin ja juhliin tulee tietysti meikkailtua enemmänkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on monena iltana useampi jumppaohjaus peräkkäin ja tunnit kun ovat melko kovatehoisia, näyttää naamakin yleensä aika ”jumpatulta”. Tästä aineesta innostuneena hankin myös tuollaisia miselli-puhdistusliinoja treenilaukkuun. Näin ollen voin myös sipaista kasvoja puhtaaksi tuntien välissä. Etenkin spinningin jälkeen, ripsarit on yleensä jossain ihan muualla kuin ripsissä, joten on kai ihan asiallistakin siistiä hieman nassua ennen kuin menee seuraavalle tunnille ihmisten eteen! 😀

Onko joku muu käyttänyt tuotetta? Mä voin kyllä suositella tätä jokaiselle sporttimimmille helpottamaan ihonhoitorutiineja. Jos kaipaa lisätietoa tuotteesta klikkaile itsesi tänne.