KAUNEUS LÄHTEE SISÄLTÄ – ESITTELYSSÄ OMAT SUOSIKKITUOTTEET!

Kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa

Tänään ajattelin paneutua aiheeseen kauneus ja etenkin ihon sekä hiuksien hyvinvointi. Mitä kauneuteen ja siihen liittyviin rutiineihin tulee, niin on aika tyypillistä, että panostetaan paljon ulkoisesti käytettäviin tuotteisiin ja unohdetaan, että kauneus lähtee todellakin sisältä. Etenkin ihon ja hiusten hyvinvointi  perustuu pitkälti siitä miten hyvässä jamassa ravinto- ja nestetasapaino on.

Huonot elämäntavat ja esimerkiksi stressi näkyvät helposti iholla. Ihon pahimmat vanhentajat ovatkin tupakka, liika aurinko sekä sokeri. Esimerkiksi auringon UV-säteily hidastaa kollageenin muodostumista ja rikkoo olemassa olevia kollageenisäikeitä. Tähän perustuu siis liian auringonoton vanhentava vaikutus. Sokeri taas häiritsee kollageenin toimintaa, jolloin ihon kimmoisuus vähenee ja iho ohenee.

Kerroin maaliskuussa, että olen alkanut vaihtaa kosmetiikkaa luonnollisempaan ja mitä enemmän olen perehtynyt tähän aiheeseen, sen suurempi motivaatio on ollut laittaa synteettisiä tuotteita vaihtoon. Tänään ajattelinkin jakaa omat lempparit koskien juurikin sisäistä kosmetiikkaa. Itse panostan ehdottomasti enemmän juuri sisäiseen hyvinvointiin, sillä mun kauneusrutiinit ovat muuten hyvin yksinkertaiset. En siis lotraa voiteilla ja aineilla aamuin illoin, vaan puhdistan kasvot ja käytän seerumia sekä kosteuttavia luonnonmukaisia ihovoiteita. Niistä kerroin tarkemmin aiemmassa tekstissä, jonka voi lukea täältä.

Oon tykästunut Dr.Hauschkan tuotteisiin kovasti!

Yksi sisäisesti nautittava ja kauneutta edistävä ravintolisä, eli kollageeni, on on ollut aika paljon tapetilla viime aikoina, sillä kollageenia sisältäviä tuotteita tippuu kuin sieniä sateella. Tässäkin asiassa täytyy huomioida kollageenin laatu, sillä ei ole ihan samantekevää mitä kollageeniä syö. 

Oon käyttänyt kollageenilisiä jo useamman vuoden ajan ja luottanut pitkään Puhdas+ – merkin kollageenituotteisiin. Nyt sain kuitenkin testiini Puhdistamon kollageeni Beauty & Kollageeni Sport – valmisteet ja Puhdistamo on aina ollut mulle myös sellainen laadukas ja luotettava merkki. Sekä Kollageeni Sportissa että Beautyssa on käytetty hydrolysoitua kollageenipeptidiä, joka on markkinoiden korkealuokkaisinta ja tieteellisesti tutkituinta naudankollageenia. Peptidit vilkastuttavat ihon kollageenituotantoa ja vähentävät kollageenisäikeiden haurastumista. Juuri säikeiden haurastuminen aiheuttaa ryppyjä. Oman kokemuksen mukaan iho on myös ns. heleämpi ja kimmoisampi kun näitä käyttää säännöllisesti. 

Molemmat tuotteet sisältävät myös C-vitamiinia, sillä kollageenia ei synny ilman C-vitamiinia. Koska C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, sitä pitää saada lisää joka päivä. Mainitsin aiemmin ihon pahimmaksi viholliseksi tupakan, sillä yksi tupakka tuhoaa 50–60 milligrammaa C-vitamiinia. Jo yksi savuke voi siis lähes mitätöidä koko päivän C-vitamiiniannoksen. Silloin iho rypistyy aika varmuudella hyvin pikaiseen tahtiin! 

Tässä muuten herkullinen kesädrinkki kuumia päiviä virkistämään, eli blenderiin hieman kylmää vettä c-vitamiini poretabletti, jääpaloja sekä lusikallinen kollageeni sport – jauhetta. Koko homma sekaisin niin että koostumus on jäähileistä herkullista juomaa.

Mulla on aina ollut aika hauras ja ohut hiuslaatu, lisäksi vaalentaminen ei tietenkään auta hirveästi asiaa, joten oon pyrkinyt panostamaan hiusten vahvistamiseen ja hyvinvointiin myös sisäisesti. Tuo Beautiful Hair sisältää mineraaleja, rasvahappoja, vitamiineja ja kysteiiniä, joka on rikkipitoinen aminohappo ja tärkeä keratiinin rakenneosa. Keratiini vaikuttaa hiusten tasaisuuteen ja taipuisuuteen ja antaa hiuksille kiiltoa. Sen lisäksi sinkki ja biotiini auttavat hiusten kunnon ja kupari väripigmentin ylläpitämisessä.

Käytän sinkkiä myös erikseen sillä suuren kulutuksen takia noita mineraaleja kuluu mun kehosta normaalia enemmän. Hivenaineista sinkillä on nimittäin merkittävä rooli ihon terveydelle, sitäkin nimittäin tarvitaan kollageenin muodostuksessa. Takaan oman sinkinsaantini Super Zinkin avulla, jota tulee napsittua tabletti päivään!

Ihoa tulisi kosteuttaa myös sisältäpäin juomalla riittävästi nestettä ja syömällä hyviä rasvoja. Iho omega sisältää nimensä mukaisesti ihoa helliviä rasvoja ja ravintoaineita. Musteherukansiemenöljy hoitaa, ravitsee ja uudistaa ihoa. Kosteuden ja kimmoisuuden palautuminen saa ihon myös näyttämään freshilta ja raikkaalta! 

Nämä siis mun oman konsultin suosittelemat jutut juuri mun tarpeisiin. Oon tykästynyt näihin tuotteisiin kovasti ja huomannut ihan vaikutuksen pidemmässä käytössä. Lifen liikkeissä ja verkossa olisikin nyt käynnissä kiva tarjouskampanja, joka on voimassa 28.5.-17.6. Tarjouskampanjan aikana Lifessä on runsaasti huikeita tarjouksia, joita kannattaa käydä ihan paikan päälläkin katsomassa, ja samalla saa ammattitaitoisilta konsulteilta vinkkejä juuri itselle sopiviin tuotteisiin esimerkiksi vaikka juuri ihon ja hiusten hyvinvointia ajatellen!

Muista myös että koodilla ”arou saa -20 % koko tämän vuoden ajan kaikista normaalihintaisista Lifen oman tuotesarjan tuotteista.  Alennuskoodi on voimassa sekä verkossa, että kivijalkaliikkeissä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook

 


PEHMEÄMMÄN IHON PUOLESTA

Kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.

Käsi ylös kaikki joilla iho vetää kuivaksi koppuraksi aina ilmojen kylmetessä? Täällä se johtuu osittain myös runsaasta hikoilusta ja sitä seuraavasta suihkuttelusta päivittäin. Sain testiini Medisoftin uudistuneen tuoteperheen, joka on siis ihanteelliseen pH-arvoon perustuvan ihonhoitosarja. Kyseessä on siis miedosti hajustetut ihonhoitotuotteet, joissa on iholle ihanteellinen pH-arvo 5,5.  

Hoitava pesuneste sopii käsien ja koko kehon pesun lisäksi myös kasvojen pesuun. Koska pesuneste ei sisällä saippuaa, se ei kuivata ihoa, mikä on tietysti hyvä ominaisuus näin talviaikaan etenkin. Mähän tunnetusti tykkään lotrailla erilaisilla tuoksuvilla pesuaineilla, mutta viime viikolla kun olin korkeessa kuumeessa ja oli ihoa myöten huono olo, niin nää freshiltä tuoksuvat aineet toimivat kyllä paremmin kuin hyvin. Etenkin tuota käsidesiä tuli käytettyä tiiviisti, etten olisi levitellyt pöpöjä muualle. Flunssat ja muut pöpöt pysyvät tietysti paremmin loitolla, kun huolehtii ihon puhtaudesta ja terveydestä. Kuiva, haavautunut ja kosteutta kaipaava iho imee enemmän bakteereja sisäänsä. En oo ennen tykännyt käyttää noita käsidesejä, koska niistä jää mun mielestä inhottava olo käsiin, mutta tää kuivui nopeesti, eikä edes kuivattanut jo valmiiksi kuivia käsiä entiestään.

Medisoftin sivuilla olikin kiva vinkki, miten tehdä tehohoito käsille tai jaloille. Kuiviin käsiin tai jalkoihin sivellään paksu kerros Medisoft Käsivoidetta, ja vedetää yöksi päälle puuvillasormikkaat tai -sukat. Aamulla kädet tai jalat ovat ihanan pehmeät. 🙂

Medisoft on kotimainen ihonhoitosarja, joka on siis nykyään saatavilla myös päivittäistavarakaupoista. Tykkäsin noista voiteista myös siksi, että ne kuivuivat tosi nopeasti, eikä jättäneet ihoa tahmaiseksi. Eiköhän näiden avulla selvitä taas yhdestä talvesta ilman että iho on jatkuvasti kuiva kuin autiomaa! 😀

Onko muita kuivaihoisia? Huomaatko eron ihon kuivuudessa vuodenajoista riippuen? Kommentoi alle ja oot mukana arvonnassa, jossa vastanneiden kesken arvotaan kaksi tuotepakettia Medisoftin tuotteita! Säännöt täältä.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


SPORTTIMIMMIN LUKSUSTA

Oon tainnut kertoa jo aikaisemmin, että oon hulluna erilaisiin suihkushampoisiin, niitä kun kuluu kivasti paljon suihkuttelevan arjessa. Lähdin siis todella mielellään Indiedaysin ja NIVEAn kamppikseen testailemaan uusia NIVEA Care Shower Silk Mousseja. Kyseessä on siis nimensä mukaisesti vaahto, joka hemmottelee ihoa sekä suihkun aikana, että sen jälkeen. Suihkumoussen samettinen koostumus tuntuu ihanan pehmoiselta iholla, eikä jätä kiristävää tunneta pesun jälkeen, vaikka kävisi suihkussa sen kaksi kolme kertaa päivässä. Oonkin lotraillut noilla ihan huolella viime aikoina ja hullaantunut sekä koostumukseen että taivaallisen puhtaaseen tuoksuun! Mies ihmettelee varmaan, että mistä näitä pulloja oikeen ilmestyy meidän kylppäriin jatkuvaan tahtiin! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain testiini kolme erilaista moussea, jotka eroavat toisistaan tuoksumaailmaltaan ja vaikuttavilta ainesosiltaan. Tummansininen Care-suihkumousse sisältää eteerisiä öljyjä, jotka jättävät ihon täyteläisen ja kimmoisan tuntuiseksi. Liila Smooth-suihkumousse sisältää silkkiuutetta, joka tekee ihosta täydellisen sileän. Vaaleansininen Soft-suihkumousse rauhoittaa ja ravitsee ihon manteliöljyn avulla, jättäen sen unelmanpehmeäksi. Viimeisintä on tullut käytettyä paljon auringonoton jälkeen, jolloin iho kaipaa jotain rauhoittavaa ja kosteuttavaa. Mousse on hyvin riittoisaa, sillä yhdellä painalluksella saa jo suuren kasan vaahtoa käteen, myös levittyvyys on hyvä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paljon treenaavana iho ja hiukset joutuvat aika koville kun hikoilee paljon, sekä käy suihkussakin useammin. Itse koen haastavimmaksi kasvojen ihon, joka vaatiikin paljon kosteutusta. On myös tärkeää, että pesutuotteet ovat kosteuttavia, eivätkä kuivata ihoa liiaksi. Myös sisäinen voitelu on avain asemassa, eli paljon vettä ja hyviä rasvoja suusta alas, jolloin iho ja hiukset kiittää myös! Itse oon kokenut, että nämä muotovaahtoa muistuttavat suihkumousset toimivat erittäin ja tuovat pientä luksusta suihkuhetkeen. 🙂 Kyseessä on uutuustuote, mutta näitä löytyy jo nyt tavarataloista ja hyvin varustelluista K-kaupoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerro mulle miten sinä hemmottelet itseäsi arjen keskellä ja olet mukana NIVEAn tuotepaketin arvonnassa! Kilpailu päättyy perjantaina 10.6.2016.


IHON JA HIUSTEN HYVINVOINTI

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, sain paljon uusia ideoita ja lupaan tehdä kattavamman postauksen syvistä lihaksista ja ylipäätään keskivartalon treenistä tässä ihan piakoin. Ajattelin kuitenkin aloittaa aiheella, joka on ollut mielessä useammankin kerran, mutta sitten jotenkin unohtunut. Kyseessä siis ihon ja hiusten hyvinvointi.

_MG_4103

En tiedä olenko mikään paras henkilö antamaan neuvoja näiden asioiden suhteen, mutta voin ainakin kertoa omasta kokemuksesta ja minkälaiseen periaatteeseen mun hoitoruutiinit perustuu. Kirjoittelin perjantaina laiskuudesta ja täytyy myöntää, että myös näissä jutuissa saatan olla hieman laiska, enkä jaksa laittaa kymmentä eri rasvaa ja ainetta naamaan päivittäin. En itseasiassa enää nykyään ajattele, että ulkoisesti käytetyillä tuotteilla olisi juurikaan niin suurta merkitystä, kuin sisäisellä ravinnolla.

Mielestäni kaikkein ratkaisevinta on siis se, mitä laittaa suusta alas ja se heijastuu myös ihon ja hiusten hyvinvointiin. Tiedän toki, että on olemassa ongelmia mihin ei elintavatkaan välttämättä auta, mutta tämä pätee varmaan suurimpaan osaan ihmisistä. Myös hormonitasapainolla on osansa, etenkin ihon hyvinvoinnin kanssa. Useinhan stressaavat vaiheet näkyvät helposti kasvoissa, samoin kuin huono ruokavaliokin.

_MG_4017-2

Mitä tuotteitä käytät, onko käytössä luomutuotteet vai market -tavaraa? 

Pääsääntöisesti käytän hiuksiin shampoota, hoitsikkaa, jätettävää kosteuttavaa hoitoainetta ja arganian öljyä. Ulkoisesti yritän tietysti syödä riittävästi ravitsevaa ruokaa, sillä mikäli elimistöllä on puute vitamiineista, hivenaineista tai muista ravintoaineista, näkyy se usein ensin iholla ja hiuksissa, koska elimistö käyttää aina ravinteet ensin välttämättömin elintoimintoihin ja hengissäpysymiseen. Tämän vuoksi esimerkiksi laihdutuksen aikana ja sen jälkeen voi alkaa kirjaimellisesti lähteä tukka päästä. Tärkeitä juttuja on riittävä proteiinin saanti, hyvien rasvojen saanti, sinkki sekä B-, A- ja C-vitamiinien saanti. Jos iho ja tukka tuntuu kuivalta, voi se viestiä liian vähäisestä rasvan syönnistä. Avocado, pähkinät ja omega kolmoset tekevät hyvää sisäisesti myös iholle ja hiuksille!

Haluaisin vastata että käytän ainoastaan luomutuotteita, mutta todellisuudessa mulla on sekä marketti-tavaraa, että luomutuotteita. Tilailin jossain vaiheessa iHerbistä Desert essence – merkkisiä hiustuotteita ja tykkäilin paljon. Tilaaminen vaan sattuu olemaan liian vaativa prosessi aina välillä, joten silloin mennään ihan markettikamalla.

Pesen hiukset yleensä 2-3 kertaa viikossa, eli en tosiaankaan pese hiuksia jokaisen treenin jälkeen. Joskus venytän pesuväliä kuivashampoon avulla. Hiusten pesun jälkeen laitan kuvassa näkyviä hoitotuotteita ja annan hiusten kuivua itsekseen. Föönaan ja suoristan tukkaa aika harvoin, ehkä kerran viikossa, jos silloinkaan. Aika naturellina siis mennään näiden suhteen. Onneksi saan aina välillä kokeiluun erilaisia hoitotuotteita, muuten pesisin varmaan hiuksetkin vedellä. 😀 Kaikki alla olevat, desert essenceä lukuunottamatta on tullut blogin kautta/jossain tapahtumissa saadun goodiebagin kautta.

P4210057

Miten hiukset ja iho kestää jatkuvaa pesua?

En sanoisi että pesen niitä sen useammin kuin muutkaan. Toki käyn suihkussa yleensä sen kahdesti päivässä, mutta en välttämättä käytä muuta kuin vettä pesuun. Hiuksia en siis kastele joka kerta, en koe hikoavani kovin paljon päästä, tai sitten oon vaan tottunut hikiseen päähän. 😀 Ihoni on melko kuiva, joten käytän kyllä aina suihkun jälkeen kosteusvoidetta kasvoille ja iltaisin levitän tarvittaessa kosteusvoiteen koko kropalle. Viime aikoina oon käyttänyt Lypowake – merkkistä magnesiumvoidetta, jota levitän ihan koko kehoon ja tämä on vaikuttanut positiivisesti palautumiseen. Kasvoille käytän tuota hunaja kuusenoksavoidetta, joka on muuten ollut todella riittoisa. Sain tuotteen tammikuussa ja sitä on vieläkin jäljellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun parhaat vinkit hyvinvoiviin hiuksiin ja ihoon:

Paljon vettä, riitävästi ravitsevaa ruokaa ja unta.

MSM-jauhe toimii ainakin omalla kohdalla todella hyvin ja esim. ripsien kasvun näkee ihan konkreettisesti.

Treeni ilman meikkiä, että iho saa hengittää.

Maitotuotteet ja gluteeni minimiin, etenkin maitotuotteiden poisjättö näkyy hyvin monilla ihossa positiivisena vaikutuksena hyvinkin nopeasti.

Ei liikaa pesua, aineita ja hankaamista. Omalla kohdalla iho on parhaassa kunnossa kun pesen sen vedellä ja kosteutan voiteella. That’s it. Itse en käytä meikkiä iholla kuin harvoin.

Mulla on nyt myös testissä Hyaluron kapseleita, joiden pitäisi vaikuttaa ihon ja nivelien hyvinvointiin sen luonnollisen rakennusaineen avulla. Olen käyttänyt tuotetta vasta pari viikkoa, joten vielä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Palaan asiaan myöhemmin.

P4210059

Olisko teillä hyviä tipsejä jakoon?


HUNAJAISTA PEHMEYTTÄ IHOLLE (ARVONTA)

Yhteistyössä Indiedays ja Tervaskanto.

En taida olla ainoa, jonka iho kuivuu näillä pakkasilla? Viime viikolla tuli taas huomattua mitä kylmä ilma ja ahkera suihkussa käyminen tekee iholle. Suihkun jälkeen tuntuu kuin kasvojen iho ei joustaisi lainkaan. Tällaisena aikakautena voiteita kuluu runsaammin ja nyt pääsin vielä kokeilemaan Tervaskannon uutta Hunaja-kuusenoksavoidetta. Hauska nimi kertoo, että tuote on kotimainen, luonnonmukainen, eikä se esimerkiksi sisällä synteettisiä väriaineita eikä parabeenejä. Kyseessä on siis koko vartalolle sopiva voide ja itse olen käyttänyt sitä myös kasvoille, sillä olen kaivannut todella kosteuttavaa tuotetta. Tää on ollut ihan huippu, sillä se kosteuttaa, mutta kuitenkin imeytyy nopeasti, eikä jätä ihoa tahmaiseksi. Vinkkinä, että tuote sopii hyvin myös atoopikoille sen suojaavien ja uusivien ainesosien takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuotteen teho perustuu puhtaaseen ja kotimaiseen kuusenoksan tyviuutteeseen. Tyviuutetta käytetään ensimmäistä kertaa hoitavana aineena vartalovoiteessa. Tyviuute sisältää ihoa hoitavia antioksidantteja ja samoja vaikuttavia aineita kuin paljon ihonhoidossa käytetty kuusenpihka, mutta sen koostumus on miellyttävämpi, sillä se on öljymäinen ja tuoksuton. Hunaja-kuusenoksavoide sisältää tyviuutteen lisäksi hunajaa, risiiniöljyä, kookosöljyä, auringonkukkaöljyä ja e-vitamiinia. Mielestäni voiteessa on ihanan mieto hunajainen tuoksu. Mulle tulee siitä jotain mieleen, mutta en ole vielä keksinyt mitä! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luonnonmukaisuus on nousussa ja omalla kohdalla se on tärkeää. Ruokapuoli on jo aikalailla kunnossa, suosin mielellään luomua, mutta myös kotimaisuutta. Olen yrittänyt siirtyä pikkuhiljaa myös luonnonmukaiseen kosmetiikkaan, mutta ihan hetkessä ei tämäkään muutos tapahdu. Hormonitasapainoon perehtyessä tuli opittua miten paljon myös kosmetiikassa käytettävät ”myrkyt” voivat sekoittaa hormonitoimintaa. Kaikkia myrkkyjä ei toki elämästään pysty karsimaan, mutta pikkuhiljaa, pienillä valinnoilla kohti luonnonmukaisempaa elämäntyyliä. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä ihanan pehmeää voidetta saa luonteistuotekaupoista, apteekkien rohdososastoilta ja erikoisliikkeistä ympäri Suomen. Tuotetta saa myös tilattua Tervaskannon nettikaupasta.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonta päättyy torstaina 14.1.2016 kl 12:00.