HYVINVOIVAT HIUKSET

Viime viikolla tuli kirjoiteltua kauneudenhoitorutiineista ja tänään jatketaan samalla aiheella, keskittyen enemmän hiuksiin ja niiden hyvinvointiin. Olen mukana Ogx:n kaupallisessa kampanjassa, jonka tiimoilta pääsin testailemaan muutamia uutuus-tuotteita!

Mun hiushistoria on aika samanmoinen kuin monella, eli nuorempana tuli blondattua tukka ihan piloille. Omaan aika ohuen hiuslaadun, joka ei kestä värinpoistoja, ainakaan kotivärjäystaktiikalla suoritettuna. Nykyään käyn noin kuukauden välein kampaajalla vaalentamassa tyven ja mulle laitetaan hoitava glossing-käsittely, joka taas pitää yllä tämän kylmän vaalean sävyn. Mulla on aika kuiva hiuslaatu, joten on ihan supertärkeää, että hiustuotteet joita käytän ovat kosteuttavia.

Oon siis testaillut viimeisien kuukausien aikana Ogx:n uutta Sea Mineral Moisture – sarjaa ja tykännyt näistä kovasti. Ogx on maailmalla ja Suomessakin palkittu premium hiustenhoitosarja, joka sisältää shampoita, hoitoaineita ja hoitotuotteita. Itse olin kyllä kuullut nimen, mutta en ollut kokeillut tuotteita aikaisemmin. Positiivista on, että tuotteet ovat hellävaraisia hiuksille, sillä niissä ei ole parabeeneja eikä sulfaatteja. Kaikki tuotteet sopivat sekä värjätyille / ei-värjätyille hiuksille. Ympäristöystävälliset pakkaukset on tehty kierrätetystä muovista.

Itse tykästyin erityisesti noihin turkoosin värisiin puteleihin, jotka sisältävät mm. syvän meren mineraaleja, vihreää levää sekä merilevää. Tuotesarja pehmentää kovia, kuivia, jäykkiä hiuksia ja kosteuttaa hiukset, mikä on mulle supertärkeetä! Sarjaan kuuluu shampoon ja hoitoaineen lisäksi Sea Mineral Moisture kuivaöljy, joka on siis kosteuttava kuivaöljy. Suihketta käytättäessä hiuksista tulee ihanan ilmavat.

Punaisen väriset putelit ovat taas Keratin Oil – sarjaa, johon kuuluu myös shampoo, hoitoaine, sekä elvyttävä öljy. Keratiini Proteiini – vahvistaa hiuksia lisäten elastisuutta ja estääkseen hiusten katkeamista. Turkoosia uutuus-sarjaa saa K-citymarketeista, Sokokselta, Sokos Emotionista ja myös Sokoksen verkkokaupasta. Koko sarjaa taas K-Citymarketeista, Stockmannilta, Sokokselta, Sokos Emotionilta, ja hyvin varustelluista K-Supermarketeista.

Vaikka suosin kostettavia tuotteita vuoden ympäriinsä, niin etenkin näin kesän kynnyksellä ja kesällä niiden tärkeys korostuu entistä enemmän. Oon pyrkinyt viime aikoina panostamaan sekä ihon että hiusten hoitoon entistä enemmän. Tähän projektiin on kuulunut sekä ulkoisesti käytettävät tuotteet, että tietysti myös se kaikki mitä menee suusta alas. Oon tykännyt käyttää hiusöljyjä, koska niiden avulla saa juuri sitä kiiltoa ja kosteutta mitä kaipaan. Öljyjen kanssa pitää vaan olla tarkkana, ettei lopputulos muistuta ilmavuuden sijaan liian rasvaista lopputulosta. :D Pienet määrät lähinnä latvoihin ja pituuksiin suihkutettuna toimivat ainakin omalla kohdalla parhaiten!

Elämäntavoilla, eli ruokavaliolla ja riittävällä mikroravinteiden saannilla voi mielestäni vaikuttaa kaikista eniten niin ihon kuin hiustenkin hyvinvointiin. Liian vähäenerginen ruokavalio ja stressi näkyvät hyvin nopeasti hiusten ohentumisena ja katkeiluna, joten kannattaa miettiä ruokavalion tärkeyttä myös näissä kauneusasioissa. Itselleni tärkeimmät lisäravinteet ovat sinkki, biotiini, kollageeni ja MSM-jauhe, joita tulee käytettyä ravitsevan ruokavalion lisänä.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.