4 X NÄILLÄ HERKUTTELEN KEVYESTI KUN HIUKOO HYVÄÄ

Tekis mieli jotain hyvää, mutta tavalliset herkut ovat pannassa? Voisin sanoa olevani mestari keksimään erilaisia kevyempiä herkkuja ja ruokia, jotka ihan totta vie maistuvatkin hyvältä. Joskus tuntuu, että toistelen paljon samoja juttuja, mutta siltikin jakaessani esimerkiksi Instagramin tarinaan erilaisia ruokakuvia, saan aina kymmeniä kysymyksiä, että mitä tuo on? 😀

Ihanaa kun kysytään ja ollaan kiinnostuneita. Sitähän tää mun duuni on, inspiroida ja antaa vinkkejä näihin hommiin! Oon viime aikoina miettinyt, että ravintopuoli on todellakin se mun vahvuus. Voin itsevarmasti sanoa, että tiedän aiheesta todella paljon ja esimerkiksi reseptien kehittely, kokkailu ja kaikki ruokaan liittyvä kiehtoo ja kiinnostaa kovasti. Jotenkin tää fiilis on vahvistunut jatkuvasti, että ravinto ja ruoka on se johon haluan panostaa myös valmennuspuolella tulevaisuudessa.

valkuaispannari

No mutta, mitä mä kokkailen silloin kun sokeriherkut ovat pannassa ja haluan pitää ruokavalion siistinä? Mulla on muutamia vakkarijuttuja, joita tulee kokkailtua aina näillä kausilla ja pistetääs niitä taas jakoon teillekin:

Valkuaispannari – 3 dl valkuaista vaahdotetaan sähkövatkaimella kuohkeaksi kermavaahtoa muistuttavaksi vaahdoksi. Sekaan sekoitetaan varosvasti lusikalla heraproteiinia tai steviasokeria tuomaan makeutta. Koko vaahto uunipellille ja 5-7 minuutiksi 200 asteeseen. Tuloksena kuohkean pehmeä ja erittäin kevyt pannari, jota voi vetää vaikka pellillisen kerralla. Jos haluaa pitää kalorit minimissä, Walden Farmsin Pancake syrup / Maple walnut syrup (kaloriton) toimii päällä loistavasti. 

Proteinfluff – Jäinen elementti esim. kukkakaali tai marjat sekoitetaan kauhalliseen (30 g) hera/kaseiiniproteiinia ja tilkkaan vettä tehoseoittimessa. Hommaa pyöritetään niin pitkään (5 minuuttia tai yli) että tuloksena on suuri, kuohkean pehmeä kermainen herkkuvaahto! Todella kevyttä ja todella täyttävää. Vaatii hieman hermoja ja suhteellisen hyvän blenderin!

Popcornit – Kattilassa itse paistetut popparit esim. kookos/oliiviöljyssä ovat mun suolainen herkku. Popparit voi valmistaa myös ilman rasvaa veden avulla, mutta rehellisesti sanottuna maku ei ole kyllä lähellekkään yhtä hyvä (mun mielestä).

Marjapiirakat & kakut terveellisemmin – Viime viikonloppuna leivoin ihanan mustaherukkapiirakan, joka maistui kahvin kanssa aivan älyttömän hyvältä. Yhdessä palassa 120 kcal, joten sopii myös keventäjän ruokavalioon. Samalla pohjalla voi leipoa myös esimerkiksi piirakan omenoista tai muista marjoista. Helppoa, terveellistä ja hyvää! Mun Instagramista löytyy tämän piirakan resepti ja paljon muitakin kevyitä herkkureseptejä, joten sinne katsomaan –> ainorouhiainen.

 

instagram: ainorouhiainen 

Facebook