KEVYTTÄ JA HYVÄÄ – PARHAAT SALAATTIRESEPTIT!

Salaatti, mikä nerokas keksintö! Salaattiin voi sekoittaa melkein mitä tahansa ja sen lisäksi, että siitä saa tehtyä terveellistä ja ravitsevaa, on se myös todella herkullista. Salaattia voi syödä aamulla, päivällä tai illalla, sillä se muokkautuu niin kevyemmäksi välipalaruaaksi kuin myös täyttäväksi pääateriaksi. Hyvän kastikkeen tai kostukkeen avulla salaattiannos voi olla mitä ihanin nautinto!

Mulla on itsellä tapana tehdä suuri kulhollinen salaattia kerralla, näin jääkapissa on muutaman päivän aina hätävara, jota voi syödä kiireessä tai napata rasiaan mukaan. Tänään jaankin teille mun lemppareimmat salaattisekoitukset…

Kana-persikkasalaatti on todella simppeli ja nopea valmistaa, joskus vähemmän on enemmän ja tässä onkin vain yksinkertaisia, mutta yhteensopivia raaka-aineita. Avocado tuo salaattiin kosteutta ja toki niitä hyviä rasvoja!

  • Jäävuori – tai friseesalaattia (mulla oli 3 valmispussillista friseetä)
  • 400 g Vuolu kanafileetä maussa pehmeä savu
  • 415 g Persikanviipaleita (mehussa)
  • 200 g mozzarellajuustoa
  • 200 g pennepastaa
  • (avocadoa)

Keitä pasta kypsäksi, pilko mozzarella, persikat ja salaatit, sekoita kulhossa. Tarjoile avocadon kanssa!

Herkullinen lohi-rapusalaatti 

  • 1 pussi Perhesalaatti – sekoitusta (250 g)
  • pari suurta kourallista kaali-porkkanaraastetta
  • puolikas kurkku
  • 250 g hunajatomaatteja
  • 2 keltaista suippopaprikaa
  • 1 prk 3% Fetajuustoa
  • 1  tölkki ananaspaloja (~ 200 g)
  • noin 300 g loimulohta ( 2 pakettia kalaonni loimutettu kirjolohifileepala)
  • noin 300 g katkarapuja (2 pussia Rainbown pakasterapuja)
  • 2 prk Valio dippi & kastike valkosipuli jogurtti

Tämä sama taipuu pienillä muutoksilla ihanaksi kana-ranch-salaatiksi, eli lohi ja ravut vaihdetaan kanaan ja Dippi & kastike valitaan maussa Ranch!

Pilko ja sekoita kaikki ainesosat suureen kulhoon, sekoita dippikastikkeet sekaan ja mausta vielä yrttisuolalla halutessasi.

Täyttävä Kana-pekonisalaatti on hieman tuhdimpi salaatti ja sopii loistavasti treenipäivien ruuaksi. Neljä ensimmäistä ainesosaa voi korvata valmiilla salaattisekoituksilla halutessaan!

  • ruukullinen tammenlehtisalaattia
  • ruukullinen romainesalaattia
  • ripaus tuoretta basilikaa
  • kaksi kourallista pinaattia
  • iso pala kurkkua
  • 1-2 tomaattia
  • 1 keltainen paprika
  • 2 pientä punasipulia
  • 200 g halloumjuustoa paloiteltuna ja paistettuna pannulla
  • 1 vihreä omena
  • 2 pakettia vuolu kanafileetä
  • paketti pekonia (jos pekoni maistuu, valitse 320 g perhepaketti)
  • noin 150 g linsseistä tai kikherneistä valmistettua fusillipastaa

Keitä pasta. Pilko salaatit, vihannekset, sipuli, juusto ja omena suureen kulhoon. Paista pekonit ja pilko ne paloihin, anna jäähtyä hetki. Sekoita kaikki sekaisin kulhossa. 

Valkosipulikastike:

  • 2 purkkia kermaviiliä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 tl steviasokeria
  • suolaa & pippuria

Pilko valkosioulinkynsi, sekoita kaikki ainesosat yhteen, mausta ja maistele. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Kastikkeita voi varioida maun mukaan, itse on myös helppo valmistaa kevyempiä soosseja, jos haluaa nipistää kaloreista löytyy Walden Farmsin (saa mm. fitnesstukusta) valikoimista täysin kalorittomia, hyvän makuisia kastikkeita. Nuo Valion Dippi&kastikeet ovat myös kevyitä, mutta herkullisia! Tuo salaatti, jossa on valmiina kastike seassa onkin mun all time favorite, nam!

Tällä hetkellä tuoreita mansikoita ei ole helposti saatavilla, mutta tässä reseptissä mansikat voi korvata esimerkiksi tuoreella ananaksella!

Halloumi-mansikkasalaatti:

  • 500 g vihersalaattia (käytin itse valmissekoituksia)
  • 2 punaista suippopaprikaa
  • 250 g minitomaatteja
  • 1 kurkku
  • 2 pakettia ~400 g vuolu kana fajitas (myös vuolu possu sweet’n smoke toimii)
  • 250 g halloumijuustoa
  • 1 prk (200 g)  3% fetajuustoa
  • 300 g ananasta paloina
  • 200 g mansikoita

Pilko halloumit viipaleiksi ja paista pannulla niin että pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä sen aikaa kun valmistat salaatin. Pilko kaikki pilkottavat aineet paloiksi ja sekoita salaatiksi. Lisää kana, feta ja lopuksia pilko vielä jäähtynyt halloumi salaatin sekaan. Sekoittele ja nauti! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


HERKULLINEN LOHI-RAPUSALAATTI

Maukasta perjantai-iltaa ystävät! Täällä ollaan todellisuudessa ihan pihalla siitä mikä viikonpäivä on menossa, mutta se taitaa olla merkki siitä, että on todellakin lomalla. Viime aikoina en ole löytänyt inspiraatiota leipomiseen, siis uusien reseptien kehittelyyn, mutta muuten on tullut vietettyä aikaa keittiössä.

Tämä kesä on niin ihanaa aikaa siinä myös mielessä, että kaikki marjat ja vihannekset ovat freesejä ja tuoreita, joten niiden käyttö lisääntyy ihan automaattisesti. Tänään mun alkoi tehdä mieli lohisalaattia ja siitä se ajatus sitten lähti. Mä en niin välitä salaatista, mikäli siinä ei ole kunnolla kastiketta päällä. Tykkään siis, että salaatti on ruokaisaa, eikä missään nimessä liian kuivaa. Halusinkin kokeilla tehdä salaatin, jossa olisi kastike valmiina seassa.

Valmistin tapani mukaan ison saavillisen salaattia ja siksi määrät ovat suuria. Settiä voi halutessaan puolittaa!

Herkullinen lohi-rapusalaatti 

  • 1 pussi Perhesalaatti – sekoitusta (250 g)
  • pari suurta kourallista kaali-porkkanaraastetta
  • puolikas kurkku
  • 250 g hunajatomaatteja 
  • 2 keltaista suippopaprikaa
  • 1 prk 3% Fetajuustoa
  • 1  tölkki ananaspaloja (~ 200 g)
  • noin 300 g loimulohta ( 2 pakettia kalaonni loimutettu kirjolohifileepala)
  • noin 300 g katkarapuja (2 pussia Rainbown pakasterapuja)
  • 2 prk Valio dippi & kastike valkosipuli jogurtti

Pilko ja sekoita kaikki ainesosat suureen kulhoon, sekoita dippikastikkeet sekaan ja mausta vielä yrttisuolalla halutessasi.

100 g salaattia näillä ruoka-aineilla sisältää:

  • 68 kcal
  • 8 g proteiinia
  • 3 g hiilihydraattia
  • 2 rasvaa

salaattia, kaurapeltileipää ja kokista!

Hitsi kuinka hyvää tästä tuli. Kylkeen sopi loistavasti kaurapeltileipä, jonka resepti löytyy täältä. Oon viime aikoina kokeillut tuunata tuon leivän sekaan porkkanan kaveriksi myös mm. lehtikaalta sekä kesäkurpitsaa. Ihan paras leipä, joka maistuu koko perheelle. Juju on 5% juustossa, joka tuo paitsi proteiinipitoisuutta mutta myös ihana herkullista juuston makua, ilman suurta rasvamäärää.

Tuli muuten mieleen, että tää salaatti toimisi ehdottomasti myös niin, että lohen ja ravut vaihtaisi kanaan ja kastikkeeksi Ranch-dippiä samalta valmistajalta, nam!

Maistuvaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


TERVEELLINEN MAUKAS RUOKA – KAIKKI MUN VINKIT JAKOON!

Ruokapostauksia toivotaan lähestulkoon aina ja ne ovatkin olleet yksi tämän blogin suosituimpia aihealueita. Mielellään kirjoittelen ruuasta, sillä se on mun mielestä hyvin mielenkiintoinen aihe ja itselle jopa jonkinmoinen harrastus, jos niin voi sanoa. Tällä kertaa mulla ei ole mitään tiettyä aihetta, mutta ajattelin heitellä ilmoille juttuja joista koen itse hyötyneeni, helppoja vinkkejä terveelliseen ravintoon. Ruokatuotteita, ajatuksia ja muutama resepti. Sanotaanko, että tässä olisi tällainen terveellisen ruuan inspiraatio-postaus, josta joku toivottavasti nappaa uusia toimintamalleja omaan arkeen!

Moni on aloittanut terveellisemmät elämäntavat uuden vuoden kunniaksi, mutta sen sijaan, että alkaisit vähentämään ruuan määrää, kokeile ajatella asiaa toisinpäin. Mitä jos alkaisit lisäämään enemmän vihanneksia aterioille, etenkin vihreitä sellaisia! Tavoite voisi olla esimerkiksi syödä jotain vihreää tai värikästä (vihanneksia & marjoja) jokaisella aterialla. Yleensä tällainen johtaa ihan automaattisesti siihen, että hyvät jutut vähentävät huonompien määrää.

Päästä irti siitä ajatuksesta, että tiettyjä ruokia pitää syödä tiettyyn aikaan. Jos sanon, että söin tomaattikeittoa aamiaiseksi, moni ihmettelee tätä kovasti. Kuka on keksinyt, että aamiaisella pitää syödä leipää tai puuroa ja lounaalla lämmin ateria? Kun päästää tästä ajatusmallista irti, ruokavalikoima laajenee ihan itsestään. Ei ole pakollista syödä viittä kertaa päivässä väkisin. Jos sun päivärytmiin toimii 3-4 krt paremmin niin tee niin! Itse syön usein välipalaksi / iltapalaksi esimerkiksi sosekeittoja tai salaattia. Viikon alussa kun kokkaa ison kulhollisen ruokaisaa herkkusalaattia tai vaikka kattilallisen sosekeittoa, silloin kaapissa on valmiina jotain mukaan otettavaa tai syötävää kiireessä.

Alla supernopeasti valmistuva salaatti, joka on herkullista ja täyttävää. Tästä tulee suuri määrä salaattia, joka riittää useammalle syöntikerralle!

Herkkusalaatti:

  • 1-2 pussia Rainbow perhesalaattisekoitusta (valmiiksi leikattu ja pesty)
  • pari kourallista babypinaattia
  • puolikas kurkku
  • 250 g minitomaatteja
  • 2 punaista suippopaprikaa
  • purkki 3% fetaa maussa valkosipuli
  • 2 pakettia vuolu kana/possu fileetä (valmis pakkaus)
  • purkki ananasta
  • 200 g halloumjuustoa viipaloituna ja pannulla ruskistettuna

kurkut, tomaatit ja paprika viipaloidaan, muuten vain kaikki sekaisin suureen kulhoon ja homma valmis!

kesäversiossa ananas korvaantui mansikoilla!

Olen aina sanonut, että mausteet tekevät ruuan! Muistan kuinka joskus söin ABC:n noutopöydässä ja siellä oli tarjolla perinteinen kruunusekoitus (pakastevihannes-sekoitus), jossa vihannekset oli sulatettu (höyrytetty?) ja laitettu esille. Vihanneksissa ei ollut mausteita ja ne maistuivat aika kaamealle kumille. Silloin mietin, että ei ihme jos jengi ei pidä vihanneksista, mikäli muutkin valmistaa ne ainoastaan sulattamalla. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta mun mielestä runsas maustaminen ja paistaminen joko uunissa tai pannulle tekee parhaan lopputuloksen. Riippuu toki mitä vihanneksia on käytössä, mutta suurimman osan kohdalla toimin itse näin.

Vihannekset ovat hyvin monikäyttöisiä, eikä niiden kapasiteettiä tule käytettyä aina loppuun saakka, tässä muutama ajatus:

porkkanasta tai kurpitsasta valmistuu kevyempiä, herkullisia ranskalaisia uunissa hyvien mausteiden kera

kukkakaalilla voi korvata perunan ja valmistaa kuohkeaa & maukasta ”perunamuusia”. Kukkakaali on hyvin monipuolinen vihannes, sillä sen maku on hyvin neutraali joten lisäämällä sitä sosekeittoihin tai muuseihin saa samalla kuohkeutta kun kokonaisenergiamäärä pienenee.

Melkein kaikkiin perinteisiin ruokiin kuten makaronilaatikkoon tai lasagneen pystyy helposti upottaa vihanneksia tekemään lopputuloksesta kevyemmän ja ravitsevamman. Kun pilkkoo porkkanan ja paprikan monitoimikoneella minisilpuksi, uppoavat vihannekset jauhelihan sekaan ihan huomaamatta, eikä esim. vihanneksia karttava lapsi välttämättä huomaa syövänsä vihanneksia. 🙂

Pakasteesta löytyy paljon herkullisia vihannessekoituksia, jotka on helppo valmistaa wokkipannulla muun ruuan seassa. Itse oon tykästynyt Rainbow:n classic wok mixiin, lempeät kasvikset – sekoitukseen (sopii myös fodmap-ruokavalioon) sekä finduksen Wok Spicy Zanju – sekoitukseen. Noita tuleekin käytettyä eniten.

Keräkaali on todella herkullinen lisuke paistettuna! Paistoon ei edes välttämättä tarvita rasvaa, sillä kun laittaa pannun pohjalle tilkan vettä, ei ruoka pala pohjaan. 

Mites proteiininlähteet? Tuleeko kana ja jauheliha ulos korvista? Kokeile välillä possun suikaleita, joista löytyy myös vähärasvaisempia versioita. Itse käytän kinkku- ja minuuttisuikaleita, joissa energiamäärä on 100-120 kcal/100g. Monilla on mielikuva, että possu on todella rasvaista, mutta esimerkiksi nämä mainitsemani ovat kevyempiä kuin jauheliha ja paljon mehukkaampaa kuin kana.

Mun lempparimausteet ovat pääosin Santa Maria merkkisiä. Kyseisen merkin grillausmauste on esimerkiksi ainoa grillausmauste johon ei ole lisätty sokeria (en ole ainakaan löytänyt vaastaavaa muilta merkeiltä). Muita lemppareita Santa Marialta ovat valkosipulijauhe, mango-curry, chipotle chili, umami ja smoked paprika. Mango-curry sopii todella hyvin possu- ja kanawokkeihin! Muut vakkarit mun maustekaapissa ovat Herbamare yrttisuola ja tavallinen ruususuola.

Pakastealtaasta saa nykyään valkosipulikuutioita paketissa. Dorot-merkin pakkauksessa on punertavat reunat ja niitä olen bongannut ainakin Prismasta ja Citymarketeista. Pakkauksesta on helppoa vain napsauttaa kuutiot ruuan sekaan. Tuo ruokaan todella herkullisen maun, lisäksi on nopea käyttää! Eihän se valkosipulin pilkkominenkaan kova homma ole, mutta itsellä jää usein käyttämättä juuri siksi etten jaksa alkaa kuoria ja pilkkoa niitä kiireessä. 😀 Pakasteesta saa myös yrttejä valmiina käytettäväksi. Helppoa kuin heinänteko!

Sosekeitot toimivat hyvin myös wokkiruokien/pihvin/riisin yms kastikkeena. Kuulostaa oudolta, mutta esimerkiksi tomaattikeitto (jonka resepti alla) sopii hyvin ruokien kastikkeeksi. Jos haluaa syödä terveellisemmin, mutta kaipaa jotain kostuketta, kannattaa testailla! 😀 Joskus sekoitan keiton loput pannulla olevan wokin sekaan ja paistan koko seoksen vielä läpi! 

Maukas tomaattikeitto a’la Aino

  • 2 kg kotimaisia punaisia tomaatteja
  • 2 pientä porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 5-10 valkosipulinkynttä oman maun mukaan
  • pari ruokalusikallista kookosmaidon jähmeää osaa
  • loraus oliiviöljyä
  • (1 rkl steviasokeria)
  • yrttisuolaa, chiliä, valkosipulia, paprikamaustetta, umami-maustetta
  • 2 kasvisliemikuutiota (reformin luomu)

Pese ja pilko porkkana, sipulit ja poista valkosipulinkynsistä kuoret. Laita suureen kattilaan tomaatit, porkkana ja sipuli. Lisää vettä niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Keitä koko satsi kypsäksi, ihan keittämisen loppuvaiheessa lisää vielä valkosipulit niin että keittyvät vain minuutin verran. Kaada kattilasta vesi pois, lisää kasvisliemikuutiot ja soseuta kaikki kattilan ainesosat sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää kookosmaito, oliiviöljy ja mausteet. Mausteita kannattaa lisäillä vähän kerrallaan, maistaa ja lisätä uudelleen. Maustaminen on tärkeä osa reseptiä, eli keiton tulee olla maukasta ja samalla tulisen makeaa! 

koukuttavan hyvää! Lisää sekaan esim. raejuustoa tuomaan proteiinipitoisuutta.

Siinä muutama ravintoon liittyvä ajatus! Tuleeko teillä mieleen jotain hyviä käytännön tipsejä jaettavaksi? Uskon, että nykyään monet arvostavat tällaisia suhteellisen helppoja ja nopeita ratkaisuja. Itsekin valmistan arkisin ruuat todella nopeasti heittämällä pannuun possut ja vihannekset tyyliin. Kiireessäkin ehtii silti syödä terveellisesti! 🙂

PS. Mulla on nyt 3 tehokasta ohjelmaa alennuksessa tämän viikon ajan, joten jos tarvetta treeniohjelmaan tai ruokavalioon,täältä löytyy edulliseen hintaan! 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


LAUANTAIN HERKULLINEN MENU

Heippa! Sain kun sainkin avattua läppärin, vaikka meinasi olla kovan työn takana. Huomaan, että kun oon nyt viime aikoina bloggaillut hieman harvemmin, niin on vaikee päästä tähän jokapäiväiseen rytmiin takaisin. Saattaa olla, että tuun pitämään vapaapäiviä tulevaisuudessakin, mutta yritän tässä saada vähän rytmistä kiinni kuitenkin. Tää päivä starttailtiin pitkällä kävelylenkillä kamujen kanssa ja sen jälkeen linnottauduin sohvalle, josta nousin vasta äsken. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehtiin eilen superhyvä setti safkaa ja ajattelin jakaa idean myös teille. Tällä hetkellä rullaa semisti lihaton tammikuu, joten tämä sopii myös sen teemaan. Meidän menusta löytyi falafelejä, herkkusalaattia, siemennäkkäriä sekä avocadotahnaa. Tää oli aika match made in heaven combo, joten kannattaa kokeilla. 🙂

Noista falafeleista tuli melkoisia lihapullia, mutta eihän se ulkonäkö ratkaise vaan maku. Falafelit on aika helppo valmistaa itse ja jos ei jaksa paistaa pannulla, voi sen vaiheen skipata ja laittaa pullat suoraan uuniin hieman pidemmäksi aikaa. Pannun kautta saa kuitenkin rapeamman pinnan aikaiseksi.

Falafel-pyörykät (n. 30 kpl)

  • 1 makeasipuli
  • 2 purkkia go green luomukikherneitä
  • 2 rkl Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa
  • ¼ tl chilijauhetta
  • ¼ tl mustapippuria
  • 1 ruukullinen tuoretta korianteria
  • 1 rkl tahinia (seesamitahna)
  • 1 rkl sitruunamehua

Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa pannulla tilkassa kookosöljyä. Valuta kikherneet. Laita kaikki ainekset sipulia lukuun ottamatta monitoimikoneeseen/tehosekoittimeen ja hienonna tasaiseksi massaksi. Valmistin itse taikinan monitoimikoneella, jolloin taikinaan jää hieman sattumia. Tehosekoittimella tulee tasaisempi massa. Lisää lopuksi sipulisilppu lusikalla sekoittaen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muovaile taikinasta pötkylöitä ja leikkaa veitsellä paloiksi. Pyörittele pallurat kaurajauhon kautta pannulle. Kevyt sipaisu jauhoon riittää, mulla meni vain noin 1 rkl kaurajauhoja koko settiin. Paista pyöryköitä kookosöljyssä niin että saavat rapean pinnan. Laita sen jälkeen uuniin 170 asteeseen n. 10-15 minuutiksi. Tai skippaa kaurajauhoissa pyörittely ja iske pullat suoraan uunipellille ja paista noin 20-25 min.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Falafelejen kanssa meillä oli ruokaisa salaatti, johon voi laittaa melkeinpä mitä ikinä tahtoo! Meidän kulhosta löytyi:

  • tammenlehtisalaattia, pinaattia, rucolaa
  • tomaattia, kurkkua, paprikaa
  • ananasta
  • aurinkokuivattua tomaattia
  • katkarapuja
  • keitettyä kanamunaa
  • fetajuustoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siemennäkkärin valmistin Risentan valmiista Siemennäkkileipä-leivontasekoituksesta, joka koostuu auringonkukansiemenistä, seesaminsiemenistä, kurpitsansiemenistä, pellavansiemenistä, psylliumsiemenistä sekä chiasiemenistä. Tää on ihan laittoman hyvää, sillä tekis mieli vetää kaksi pellillistä kerralla. ;D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avocado-tahna kruunasin koko setin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sekoitin neljä avocadoa sauvasekoittimella, maustoin suolalla, valkosipulijauheella, chilillä sekä sitruunamehulla, ripottelin sekaan puolikkaan silputun sipulin ja sekoitin. Tahna sopii sekä näkkärin, että falafelien ”kastikkeeksi” ihan loistavasti.

p1070988