MIESTEN MIELESTÄ – MILLAINEN ON KAUNIS NAINEN?

Sain joskus syksyllä postaustoiveen, jossa toivottiin vastausta kysymykseen, mitä miehet ajattelevat naisen painosta. Painohan on asia, josta stressataan paljon ja aika paljon ihan turhaakin. Päätin laajentaa galluppia ja iskin 10 tiukkaa kysymystä koskien naisten ulkonäköä. Galluppiin osallistui kymmenen eri ikäistä miestä, joten vastauksia tuli ihan laidasta laitaan, kuten aina mielipiteitä jakaviin aiheisiin kuuluu.

Tällä postauksella en todellakaan tarkoita, että kaikki naiset miettisivät mitä miehet heistä ajattelevat ja monet ulkonäköön liittyvät asia ja muutokset tehdään tietysti ihan vain oman itsensä vuoksi. Jos siis olet tyyppiä jota pinnallisuus ärsyttää ja ”herne menee nenään helposti”, sanoisin että jätä suosiolla tämä teksti lukematta. 😀 Tarkoitus ei ole arvostella ketään ja nämä ovat puhtaasti mielipiteellisiä (ja niitä jakavia) kysymyksiä ja vastauksia. Ei ole yhtä oikeaa vastausta siihen mikä on kaunis, sillä kauneus on katsojan silmissä! Oli kuitenkin ihan ilahduttavaa huomata, että hyvin ulkonäköpainotteisista kysymyksistä huolimatta, monet painottivat silti esimerkiksi positiivisuutta, terveyttä ja luonnollisuutta tärkeimpinä asioina.

Tässä kysymykset! Lisäilen ne uudelleen tuonne väleihin, niin ei tarvitse selata ylös ja alas jatkuvasti!

  1. Millainen on kaunis nainen ulkoisesti?
  2. Mihin ulkonäölliseen seikkaan kiinnität naisessa huomiota ensi näkemällä?
  3. Miltä näyttää hyvinvoiva nainen ulkoisesti?
  4. Luonnollisuus vai viimeisen päälle laitettu ulkonäkö? (paljon meikkiä, hius – ja ripsilisäkkeet jne) ?
  5. Kauneusleikkaukset (rinnat, pakarat, huulet jne) hyvä vai huono, mielipiteitä asiasta?
  6. Onko naisen painolla merkitystä? Tiedätkö minkä verran naisen ylipäätään ”kuuluisi” painaa tietyn pituisena?
  7. Sixpäk naisella yes vai no? Mitä mieltä lihaksikkaasta naisvartalosta?
  8. Mitä mieltä ylipäätään hyvin vähäisestä rasvaprosentista, jossa lihaserottuvuus on parhaimmillaan ja nainen todella tikissä kunnossa? Onko mielipiteitä vallitsevasta trendistä silikonit + laiha” fitness vartalo” ?
  9. Mitä mieltä olet yltiöpäisestä laihuuden tavoittelusta naisilla?
  10. Jotain muuta sanottavaa naisista ja ulkonäköpaineista?

Mies 31 v

  1. Itse jaottelisin kauneuden kahteen eri luokkaan: Perinteinen ”hyvännäköisyys”, joka noudattaa skandinaavilaista kauneusihannetta mm. elovena-tyttö. Toinen puoli on individuaalinen nainen, joka on omalla tavallaan joukosta erottuva ja persoonallinen. Yleensä pukeutuu omalla tyylillään ja hänestä huokuu hänen päämäärätietoisuus. Kauneus on siis sidottu enemmän kokonaisuuteen ja ihmiseen. Itse pidän merkittävänä huomiona eläviä silmiä ja loistavaa ihoa, kertonee yleensä elämäntavoista. En pysty määrittelemään mitään yksittäistä kauneuden osaa, kyse on kokonaisuudesta.
  2. Kiinnitän yleensä huomion yleensä ensin silmiin tai kasvonpiirteisiin. Riippuen toki mistä suunnasta havaitsee toisen sukupuolen edustajan. Vaatteista yleensä pystyy päättelemään aika paljon. Luonnollinen meikkaus on myös iso bonus.
  3. Tavallaan jo vastasin aiemmissa.
  4. Mitä lähempänä luonnollista niin sen parempi. Suuremmat juhlat tai coctail-tilaisuus tms. niin meikkaaminen vahvemmin on ofc kaunista.
  5. En itse pidä kehomuokkaamisesta kirurgisin toimenpitein, mutta jos se tekee ihmisen onnellisemmaksi, niin koen, että se varmasti on yksilölle itselleen hyväksi.
  6. Hmmm.. Tiettyjen rajojen laatiminen on varmasti tuhoontuomittua, hyvinvoiva ihminen on merkityksellisempi hyve kuin painontarkkailu.
  7. Lihaksikas naisvartalo on tiettyyn rajaan asti kaunis, mutta toisaalta lajit muokkaavat ihmistä ja yleensä sopusuhtaisuus on omaan mieleeni. Itseä ei haittaa sixpack, mutta omaan mieleeni olisi enemmän rasvallisempi keho. Jos esim. toinen henkilö kilpailisi näytöslajeissa, niin ajoittain se sixpack-varmaan olisi ok. Kysymys on enemmän toisen mieltymyksistä omassa kehossaan kuin vastakkaisen sukupuolen näkemys ihanteesta. Naisen keho on siitä mystinen, että se voi parhaillaan näyttää hyvältä ilman minkäänlaista treeniä.
  8. En tykkää älyttömän alhaisista rasvaprosenteista, yleensä kehon tehontuotanto laskee silloin ja ihminen ei välttämättä voi hyvin, mikäli on vuoden ympäri nollarasvoilla.
  9. Mielestäni täysin tuomittava ihanne. Syömishäiriöt yleistyvät kysymyksen tilanteessa ja elämästä voi kadota jotain hyvää, mikäli tarkkailee orjallisesti rasvaprosenttia. Tosin en tosin väitä myöskään välillä ihalevani naisia, jotka ovat tavoitteellisia, mutta vaik kilpailutilanteissa.
  10. Itsensä vertaaminen ammattilaisiin esim. kehonmuokkauksessa muokkaa tarpeettomasti ihmisen kykyä nauttia itsestään. Tavoitteita ja esikuvia tulee olla kosolti, mutta realiteetit kannattaa pitää mukana. Tätä voisi verratta nopeisiin dietteihin, ihmisten mielestäni tulisi olla tyytyväisempiä pitkäjänteisen ja valitettavan hitaan työnsä tuloksiin vähän kerralla kuin yrittää tavoitella kauneutta (kuntoa), jonka näkee esim. maailman seuratuimmassa ig-fitnessstarassa.

Mies 25 v

  1. Ryhdikäs, huoliteltu ja kantaa itsensä arvokkaasti.
  2. Silmät, hiukset ja vaatetus varmaankin ensimmäisenä tulee mieleen.
  3. Iloiselta ja itsevarmalta
  4. Molemmat käy, mutta tietenkin hieman ”viimeisen päälle” laitettu on toki plussaa
  5. En itse pidä kauneusleikkauksista asioissa jotka voi saavuttaa treenaamalla ja ruokavaliolla mutta esmierkiksi rintojen suurennuttaminen jne ei haittaa, koska tähän ei voi itse vaikuttaa.
  6. Tietenkin jos on ylipainoa niin on väliä. Mutta muuten ei se vaaka kerro mitään minkälainen kroppa on siellä vaatteiden alla, onko treenattu ja sen takia painaa esmierkiksi enemmän. Suurinpiirtein tiedän minkä verran pitäisi olla painoa tietyn pituisena
  7. Lihaksikas naisvartalo on erittäin jees, sixpackia ei ole pakko omistaa.
  8. Yleensä tuo vaihe on mielestäni hyvin ohimenevä että pysytään tietyissä pienissä rasvoissa pidemmän aikaa. Ja jos harrastaa esimerkiksi fitness-lajeja niin tämä kuuluu asiaan kisakaudella. Ympärivuotinen erittäin pienissä rasvoissa pysyminen tuskin on pidemmän päälle hyväksi terveydelle.
  9. Mielestäni turhaa, itse omaa silmääni miellyttää treenattu kroppa enenmän kuin langan laiha.
  10. Kunhan on itse tyytyväinen omassa kropassaan, niin homma toimii. Eipä siinä muiden mielipiteitä tarvitse miettiä.

Mies 35 v

  1. Tilanteeseen sopivasti huoliteltu, ei liikaa mutta sopivasti
  2. Luonnollisuus, sopusuhtaisuus
  3. Ei väliä kunhan ”kantaa itsensä”
  4. Kaikille on tilanteensa mutta mielummin luomu
  5. Osa ok, mutta ei oikein, kasvojen leikkelyä, perseimplantteja en tajua ollenkaan
  6. Ei väliä.. korvien väli tärkeämpi
  7. ”hell yes!!!”
  8. Nojoo.. onhan se miellyttävää katseltavaa.. jos joku haluaa silarit niin se on sen oma asia, eipä nekään kaikki hyvältä näytä.
  9. Ei.. hieman lihaksikkaampi/pulskempi mielummin kun ihan laiha
  10. Mun mielestä naiset vois unohtaa koko ulkonäköpaine homman.. kaikki löytää halutessaan just sellasen kumppanin kun haluavat.. ja se ei oo mitenkään ulkonäöstä kiinni jos tunne on molemminpuolinen.. ”meressä on kalaa kaikille, jos ei nappaa niin uutta matoo koukkuun ja uutta yritystä”

Mies 26 v

  1. Luonnollisen kaunis, nätti naama. Kroppa ja kasvot kunnossa.
  2. kasvoihin, hiuksiin.
  3. Terveeltä, hymyilevältä. Ei ole renttu.
  4. Luonnollisuus
  5. Tietyissä tapauksissa hyvä, jos oikeasti tarvetta.
  6. On ja tiedän.
  7. Sixpäkille nou, ei tarvitse olla lihaksikas.
  8. En tykkää kummastakaan. Mielummin ei!
  9. Ei jatkoon
  10. Turha ottaa paineita!

  1. Millainen on kaunis nainen ulkoisesti?
  2. Mihin ulkonäölliseen seikkaan kiinnität naisessa huomiota ensi näkemällä?
  3. Miltä näyttää hyvinvoiva nainen ulkoisesti?
  4. Luonnollisuus vai viimeisen päälle laitettu ulkonäkö? (paljon meikkiä, hius – ja ripsilisäkkeet jne) ?
  5. Kauneusleikkaukset (rinnat, pakarat, huulet jne) hyvä vai huono, mielipiteitä asiasta?
  6. Onko naisen painolla merkitystä? Tiedätkö minkä verran naisen ylipäätään ”kuuluisi” painaa tietyn pituisena?
  7. Sixpäk naisella yes vai no? Mitä mieltä lihaksikkaasta naisvartalosta?
  8. Mitä mieltä ylipäätään hyvin vähäisestä rasvaprosentista, jossa lihaserottuvuus on parhaimmillaan ja nainen todella tikissä kunnossa? Onko mielipiteitä vallitsevasta trendistä silikonit + laiha” fitness vartalo” ?
  9. Mitä mieltä olet yltiöpäisestä laihuuden tavoittelusta naisilla?
  10. Jotain muuta sanottavaa naisista ja ulkonäköpaineista?

Mies 28 v

  1. Ihmisestä huokuu ulospäin positiivisuus ja tyytyväisyys omaan ulkonäköönsä. Voi olla iso tai pienikokoinen, mutta ei näytä epävarmuutta koskien ulkonäköään. Huomaa jos peittelee hampaita yms pukeutuu ”kaapuihin
  2. Silmät, ehdottomasti silmät.
  3. Ihon laatu on kunnossa, sitä voi piilotella meikeillä, mutta liika ”pakkeli” paistaa läpi.
  4. Luonnollisuus ehdottomasti!
  5. Mielestäni parantaminen on jees, kunhan sen tekee luonnollisesti. Eli 40kg runkoon ei mee dd rinnat.
  6. Painolla ei ole väliä mikäli kantaa sen hyvin. Toki paino niin yli kun ali, mikäli vaikuttaa terveyteen. En pidä siitä että elämänlaatu heikkenee painosta johtuen.
  7. En erityisemmin pidä sixpäkistä, kyllä lihakset miellyttää, mutta rajansa kaikella.
  8. Kuten ylempänä vastasin liika epäluonnollisuus ei näytä hyvältä. Tikissä voi olla, kunhan rasvat eivät laske niin että hormonitoiminta sekoittuu jne. tulee oireita.
  9. Laihuus ei pitäisi olla tavoite, vaan hyvä kunto/vartalo. Mutta laihuus ei pue ketään jos se on ns. väkisin hankittu. Amfetamiini tekee ihmeitä, muttei näytä hyvältä.
  10. Turha paineilla, kaikki on yksilöllisiä. Ja virheitä voi korjata elämäntapavalintoina tai ammatilaisten avulla, mutta turha siitä on ottaa paineita. 😉

Mies 34 v

  1. Pitää olla terveen näköinen ja kehon sopiva. Ei liian laiha, ei liian lihaksikas, ei liian lihava. Mielummin hiukan tartuntapintaa kun laihempi.
  2. Ensiksi sopusuhtaisuuteen (esim isot rinnat ei sovi pieneen runkoon, tai pieni peräsin isompikokoisella naisella), sitten kasvoihin, ei saa olla liian luiset tai liian pyöreät.
  3. Terveeltä, en diggaa huippumalli-lapsikehoa, enkä yhtä leveää kuin korkeaa runkoa. Pitää olla lihasta, mutta pitää olla myös muotoja. Klichee mutta Marilyn Monroe ja muodokkaammat naiset… ei mitään 0 kokoja. Esim estejuoksijat eivät näytä hyvinvoivilta, ei crossfit kuningattaret eikä kuulantyöntäjät… Uimarit näyttävät heti paljon paremminvoivilta.
  4. Pieni ehostus, ripsaria, huulipunaa vähän ehkä puuteria tms.
  5. Hyvä niille jotka oikeasti näkee tarvitsevansa (esim roikkuvat rinnat imetyksen jälkeen on täys oikeus leikata jos tuntuu siltä, samoin roikkunahka jos on drastisesti laihtunut, ja rinnatkin voi suurentaa jos esim on isokokoinen, tyyliin 185cm mutta rinnat ”pikkutytön kokoa”), mielestäni se on jokaisen oma asia…mutta esim duckface huulet ei sovi kyllä kellekkään, tai DD rinnat 150 cm kapearunkoiselle naiselle.
  6. Onhan toki, tiedän.
  7. Miks ei…mutta ei tarvii olla supernäkyvä, en diggaa että keskivartalo on luuta, nahkaa + sixpäkki Mitä mieltä lihaksikkaasta naisvartalosta? En diggaa liian lihaksikkaista naisista esim Tia-Claire Toomey, Annie Thorisdottir…en pidä. Mutta esim Scarlet Johanssen Avenger elokuvissa on ok
  8. En pidä, ei ole luonnollinen, niin miehillä kuin naisilla kuuluu olla vähän rasvaakin.
  9. Pahin aalto alkaa olla onneksi ohi, mutta ei se ole terveellistä yrttää näyttää Victoria Beckhamilta. Mun mielestä pöhlöä hommaa
  10. Ei naisilla ole helppoa, onneksi mm Dove ja muutama muu yritys on ottanut (liian) pieniä askeleita siihen että ihan normaalikoon naiset on ok. JA että laiha riuku ei ole normaalikoko.

Mies 37 v

  1. Kaunis nainen ulkoisesti on mielestäni sellainen, kuka pitää itsestään huolen, on terveen näköinen ja hyvinvoiva. Elämänilo ja positiivisuus kaunistaa.
  2. Silmät ja hymy. Pylly.
  3. Sopivasti huoliteltu, siisti. Hymy on mielestäni hyvinvoinnin yksi parhaita merkkejä. Meikkiä sopivasti.
  4. Ehdottomasti luonnollisuus. Mielestäni liikaa laittautuneet näyttävät huvittavilta. Esimerkiksi mielestäni nainen on paremman näköinen perus duuni outlookissa, kuin vaikkapa iltajuhliin viimeisen päälle pynttäytyneenä.
  5. Kauneusleikkaukset ok, mikäli ne ovat järkevästi toteutettu ja parantaa ja korostaa parhaita puolia. Överit menee ns.hien puolelle…
  6. Painolla ei ole merkitystä, 50-80kg mielestäni ok haarukka. Pidemmällä naisella voi olla jopa yli 80kg. Ylipaino ei ole hyvännäköistä.
  7. Six pack ihan jees, semmoinen sopivasti näkyvä. Lihakset naisella näyttää hyvältä. Sopivassa määrin toki, kehonrakentaja tyyppiset naiset ei mielestäni mitenkään hirveän viehättäviä.
  8. Super alhainen rasva% naisilla ei näytä hyvältä. Mielestäni jopa hyvin luotaantyöntävä. Mm.Fitness- kisaajien kisakuntoa pidän hyvin luotaantyöntävänä.
  9. Todella absurdin näköistä, kun on ilmapallot rintojen tilalla. Kontrasti on vain liian karkea. En ymmärrä kenen mielestä se näyttää oikeasti hyvältä..Mielestäni se on huolestuttavaa. Se ei ole terveellistä, enkä myöskään tiedä ketään miestä, kuka pitäisi erittäin laihaa naista hyvännäköisenä.
  10. Rentous ja järjenkäyttö vie aika pitkälle. Turha katsella ”vieraisiin pöytiin” ja vertailla itseään muihin. Ylimääräistä saa ja pitää olla sopivasti, itse pidän sitä erittäin miellyttävänä kun naista voi puristella ilman, että se tuntuu samalta kuin puristelisi kiveä.

DOVE:n ”real beauty” mainoskamppanjasta.

  1. Millainen on kaunis nainen ulkoisesti?
  2. Mihin ulkonäölliseen seikkaan kiinnität naisessa huomiota ensi näkemällä?
  3. Miltä näyttää hyvinvoiva nainen ulkoisesti?
  4. Luonnollisuus vai viimeisen päälle laitettu ulkonäkö? (paljon meikkiä, hius – ja ripsilisäkkeet jne) ?
  5. Kauneusleikkaukset (rinnat, pakarat, huulet jne) hyvä vai huono, mielipiteitä asiasta?
  6. Onko naisen painolla merkitystä? Tiedätkö minkä verran naisen ylipäätään ”kuuluisi” painaa tietyn pituisena?
  7. Sixpäk naisella yes vai no? Mitä mieltä lihaksikkaasta naisvartalosta?
  8. Mitä mieltä ylipäätään hyvin vähäisestä rasvaprosentista, jossa lihaserottuvuus on parhaimmillaan ja nainen todella tikissä kunnossa? Onko mielipiteitä vallitsevasta trendistä silikonit + laiha” fitness vartalo” ?
  9. Mitä mieltä olet yltiöpäisestä laihuuden tavoittelusta naisilla?
  10. Jotain muuta sanottavaa naisista ja ulkonäköpaineista?

Mies 21 v

  1. urheilullinen.
  2. silmiin.
  3. iloiselta ja pirteältä.
  4. ei saa olla liikaa meikkiä.
  5. on ok suurentaa rintoja ja huulia mut ei liikaa.
  6. ei jos se on normaali suhteessa pituuden kans.
  7. saa olla sixpäk ja lihaksikas mut ei mikään kaappi.
  8. on ok kuhan ei näytä iha kuihtuneelta tai et luut erottuu joka paikas..
  9. ei mitään järkee.
  10. naiset on ihania.

Mies 36 v

  1. Itse pidän muodokkaista naisista. Saa olla lihaksikaskin, ei haittaa, mutta uber-laihoista naisista en pidä. Naisihanteeni menee linjalle Jennifer Lopez, Janina Frostell (nyk. Fry), Alicia Keys.
  2. Haluaisin valehdella että silmät, mutta kyllä sellainen yleisesti ”hyvin hoidettu”, eli hyväkuntoiset hiukset ja ei liian meikattu, luonnollinen nainen on paras. Tosin en voi kiistä ettenkö katsoisi naisen rintoja, vaikka olenkin enemmän ”peppumies”. (sairasta esineellistämistä, itsepähän pyysit vastaamaan)
  3. Terveelliseltä. Ei mikään uber-hoikka eikä uber-lihava. Tykkään jos nainen hymyilee ja nauraa ja saa vaikka hampaatkin näkyä hymyillessä. Tärkeintä on että ihmisestä näkee että on sinut itsensä kanssa.
  4. Luonnollisen kaunis nainen on parempi kun sellainen ”tehty”. Kevyt meikki on paras.En tykkää sellaisesta ”tällätyltä” pornoleffa-look-a-like naisesta.
  5. Kunkin oma valinta. Niin kauan kun pysyy ”hyvän maun rajoissa niin ihan fine”. Sitten kun homma menee siihen että halutaan botoksilla muuttaa huulet sellaiseksi että muistuttaa enemmän kultakalaa kun ihmistä niin ollaan menty pahasti yli. Tosin rintojen ”muutostyö” on mun mielestä ihan yees. Eli immettämisen jälkeen jos haluaa kiinteyttä, jos kärsii isoista tai pienistä niin mulle ihan fine!
  6. En tiedä eikä kiinnosta. Tärkeintä on että nainen on sinut itsensä kanssa. Itse en haluaisi 40 kiloista enkä 100 kiloista naista puolisokseni.
  7. Kiva katsoa, ei pakollinen varuste. Tässäkin se sikspäkki menee ihan kivan puolelle, mutta jos on heavybodari on sitten taas omasta mielestä no-no!
  8. Niin kauan kun ei ole ns. ”anorektikko”, eli että syö kuitenkin ruokaa ja treenaa lujaa niin se on ok.
  9. Saa olla fitness-vartalo ja silikonit, mutta tässäkin hyvän maun rajoissa. D-kuppi ja minimaalinen lantio näyttää epänormaalilta, eikä kuulu tuntemieni miesten naisihanteisiin. Ehkä päiväuniin kyllä, mutta ei ehkä vanhempien jouluruokailuun näytille vietäväksi. En tunne ketään miestä joka olisi koskaan sanonut että haluaa langanlaihan naisen. En ketään. Koskaan.  Olen muodostanut käsityksen että me miehet haluamme naisen joka ehkä treenaa itsensä timmiin kuntoon, mutta ei me maratoonareista haaveilla. Jos ette itsenne tähden halua näyttää anoreksialta kärsivältä Britney Spearsilta niin meidän miesten takia siihen ei kannata ryhtyä – me ei haluta nähdä.
  10. Jos naista valitessa on 100% jakaa luonteen ja ulkonäön perusteella niin yhdenillan jutussa prosentit menee varmaan 90% ulkonäkö ja 10% luonne, mutta jos parisuhteeseen pitää valita nainen niin prosentit menee toisinpäin… Älä siis kanna ulkonäöstäsi paineita. Syö terveellisesti, treenaa sen verran kun haluat/ehdit/pystyt. Nauti elämästä ja muista että olet uniikki! Nuorina poikasina kun hormoonit hyrräsi metrin aivoja alempana arvostelimme naisia ulkonäön perusteella. Nyt aikuisiällä en ole kuullut pitkiin aikoihin kenenkään valinneen naista ulkonäön perusteella. Olkaa omia itsejänne ja arvostakaa sitä mitä te olette – ette sitä miltä näytätte…

Mies 40 v

  1. Sellainen joka näyttää luonnollisella tavalla kauniilta ilman liikaa meikkiä tai hiusväriä. Nainen voi olla kaunis vaikka ei olisi langanlaiha/normipainoinen, toisessa ääripäässä taas selvästi hälyttävän lihava ei näytä kauniilta ja monesti se heijastuu esim. iho-ongelmina tai yleisesti vaisuna olemuksena. Terve iho ja silmät ilman liian pitkiä ripsipidennyksiä ja kasvo- ja vartalopiirteiden sopusuhtaisuus. Kaunis voi olla lyhyt tai pitkä.
  2. Silmiin, hiuksiin, ihoon ja pukeutumiseen. Myös kuinka paljon meikkiä on. Jos on liikaa, niin se häiritsee. Pituuteen ja painoon tietysti, vaikka ei aina haluaisi sitä myöntää.
  3. Hyvinvoivalla naisella on terve iho, hymyilee, silmistä näkee myös onko väsynyt vai hyvinvoiva, yleinen olemus on energinen ja kun pukeutuminen on huoliteltu. Huonosti voivat ei jaksa panostaa itseensä ja se voi näkyy vaisuna olemuksensa. Hyvinvoiva nainen viestiin jo sanattomalla viestinnällä hyvinvointisuuttaan, hymyilee ja on energinen.
  4. Luonnollisuus, sopivasti meikkiä, ei lisäkkeitä, luonnollinen hiusväri. Voi olla viimeisen päälle huoliteltu ja silti näyttää luonnolliselta, kun meikkaus ei mene överiksi. Ihossa on tärkeetä ihohuokoset ja ihon terveys.
  5. Ymmärrän ne joissain tapauksissa, jos on tehty esim. Leikkauksia tai sairastanut pahasti syöpää tms. että sitten korjataan, mutta mielestäni niitä tehdään liian herkästi ja ihan turhaan. Itseään voi riittävästi muokata itse treenaamalla ja kaikkien on tärkeetä hyväksyä oma itsensä ja tekeen sen kanssa parhaansa niin että on tyytyväinen itseensä.
  6. Ei niin paljoa, kunhan ei ole sairaalloisen laiha tai lihava. Monesti pieni pyöreys on parempi kuin minimaalinen rasvaprosentti. En tiedä mitä naisen ”kuuluisi” painaa tarkalleen.
  7. En itse tykkää jos lihaksikkuus on mennyt äärimmäisyyteen (vrt. Fitness kilpailijat). Jos nainen on hyväs kunnossa ja olemukseltaan luonnollisen lihaksikas sopivassa suhteessa niin se näyttää hyvältä. Sixpack voi olla naisella, mut se ei ole mielestäni oleellista.
  8. En pidä sitä itse tavoiteltavan arvoisena kauneuden kannalta, jos sitten ei tähtää siis fitness-kisoihin missä sitä arvostetaan. Mutta itselläni nimenomaan fitness-mallit on omaa naiskauneusihannetta vastaan.
  9. Naisten ei pitäisi pyrkiä yltiöpäiseen laihuudeen tavoitteluun vaan keskittyä kuuntelemaan omaa kroppaansa ja keskittyä vaan kunnon kohottamiseen omalla tavallaan. Toisella se on voimaharjoittelu, toisella aerobinen liikunta. Laihuuden tavoittelu saa jotkut vaan voimaan huonosti eikä se mitenkään edesauta kauneutta tai hyvinvointisuutta, mikä loppupeleissä tekee ihmisistä kauniita.
  10. Naiset on kauneimpia luonnollisimmillaan ja kun he itse voivat hyvin sisältä. Toivoisin että naiset eivät pyrkisi vaan laihduttamaan ajatellen että mahdollisimman pieni paino tekee heistä automaattisesti kauniita, kauneus tulee siitä kun voi hyvin ja ymmärtää kuunnella kehoaan ja samalla itseään.

Itselleni jäi vastauksia lukiessa hyvinkin positiivinen fiilis. Uskon, että oli sukupuoli kumpi tahansa, ulkonäköpaineet ovat usein pitkälti omassa päässä ja asetamme itse itsellemme tiettyjä (liian korkeita) standardeja, joita tulisi saavuttaa. Onneksi nykyään painotetaan paljon kehopositiivisuutta, terveellisiä elämäntapoja ja hyväksyntää kaikkien paineiden keskellä. En usko, että mikään kehonmuokkaaminen tai ulkonäön parantelu voi parantaa huonoa itsetuntoa, jos ei ensin pysty hyväksymään itseään (kliseisesti) sellaisena kuin on. Kehittyä saa ja kroppaakin voi muokata, mutta mielestäni nekin matkat teosta tavoitteeseen tulisi tehdä positiivisella mielellä, eikä itseään ruoskimalla. On totta, että oma mieli alkaa uskoa omia ajatuksia ja positiivisella ajattelulla on aika suuri merkitys siihen, miten ajattelee itsestään!

Mukavaa sunnuntaita kamut!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MIKÄ HIILAREISSA PELOTTAA?

Olin tänään ravintoon/hyvinvointiin suuntautuvassa haastattelussa, jossa multa kysyttiin mielipidettä siihen, mikä asia on eniten pielessä, mitä tulee näihin edellä mainittuihin juttuihin. Kirjoitan tämän tekstin ajatuksena että kohderyhmänä on perus aktiiviset ihmiset, siis suunnilleen sama kohderyhmä kuin tämän blogin lukijoissa.

On tietenkin hyvin vaikea sanoa yhtä tiettyä asiaa, joka koskisi kaikkia, mutta on asia, jonka puuttumisen olen huomannut toistuvasti viime vuosien aikana. Tämä asia on riittävä syöminen ja juurikin oikeanlaisten asioiden syöminen. Asiahan on hyvin yksinkertainen, liikkuessa kehon ensisijainen energianlähde on hiilihydraatit, joten miksi ihmeessä niiden syömistä pelätään sekä rajoitetaan ja samaan aikaan vedetään hirveällä kädellä kaikkea missä on etuliite ”proteiini”. Yhdessä grammassa hiilihydaattia on 4 kaloria, täysin sama määrä kuin yhdessä grammassa proteiinia. Proteiini ei ole mikään taianomainen makroravinne, jota voi vedellä huoletta ilman jälkivaikutuksia.

kyllä, syön myös lepopäivänä hiilareita. Annos tämän päivän saikku-menusta =)

Vastasin tuossa haastattelussa, että mielestäni hyvin monilla on pielessä makrojen suhteet. Useimmiten syödään liian vähän hiilareita ja liikaa proteiinia (ja rasvaa). En voi antaa mitään tiettyä jakaumaa mikä sopisi kaikille, mutta jos tuntuu, että treenit jumittaa, palautuminen tökkii ja olo on muutenkin vähän ”jumissa”, suosittelen tarkistamaan asian. Hiilihydraatit eivät itsessään lihota, eivätkä turvota, jollei niitä syö liikaa. Sama pätee kaikkiin muihinkin makroravinteisiin. Tarve ei ole välttämättä lisätä kalorimäärää, vaan juurikin muuttaa suhteita omaan elämäntyyliin sopivaksi. Joissakin tapaksissa tarvitaan kuitenkin myös puhtaasti energian lisäämistä, jotta haluttuja muutoksia alkaa syntyä.

Saan usein kommentteja ja kysymyksiä, että mitä jos lisään hiilareita ja alankin lihomaan? Kokeillaanpa miettiä tätä asiaa järkevästi. Jos syöt suhteellisen puhtaasti, normaalia ruokaa ja lisäät määriä maltilla niin mä takaan, että et yhtenä aamuna herää 10 kiloa lihonneena. Kokeilemalla oppii tuntemaan kehon tarpeet ja aika nopeasti huomaa, sopiiko muutos itselle vai ei. Jos muutos ei tuo mitään positiivista, ainahan voi palata takaisin vanhaan, vai mitä? Mitä ruokavalioon tulee, useimmat muutokset pelottavat eniten ajatuksen tasolla ja kun vaan ryhtyy tuumasta toimeen, huomaakin että hitto vie, ei se ollutkaan niin vaikeeta.

Miksi on niin helppoa hakea apteekista joku 10 päivän pussikeittokuuri ja kärvistellä nälässä ja heikossa hapessa, mutta herkullisen hyvän ruuan riittävä syöminen on niin vaikeeta? En halua yleistää, ei päde tietenkään kaikkiin, enkä halua paasata liikaa, mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään, että esimerkiksi tavoitteiden ja tuloksien eteen ei välttämättä tarvitse kärsiä hulluna, sillä helpompia ja järkevämpiäkin tapoja löytyy. 🙂

Pistetään pieni gallup pystyyn! Oletan, että olet perus aktiivinen tyyppi, joka treenailee kolmesta kerrasta ylöspäin viikossa.

Syötkö omasta mielestäsi riittävästi?

Syötkö mielestäsi riittävästi hiilareita, vai oletko epävarma mikä määrä olisi riittävästi?

Saatko treeneistä kaiken hyödyn ja kehitytkö mielestäsi riittävästi?

Toimiiko kroppa hyvin, oletko energinen, hyvinvoiva, iloinen tyyppi joka nukkuu sikeästi ja nauttii elämästä?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


HERKUTTELU GALLUPIN YHTEENVETO – TOTUUS TEKEE KIPEÄÄ

Viikko sitten kyselin, miksi ruokailutavat ja etenkin toisten ihmisten ruokailutavat nostavat niin paljon tunteita pintaan. Vastauksia ja hyviä mielipiteitä tuli sen verran kivasti, että ajattelin tehdä aiheesta pienen yhteenvedon. Nämä ajatukset pohjautuvat siis kommentteihin, joita tähän postaukseen jätettiin. Tarkoitus oli siis miettiä ihan yleisesti, mikä siinä ottaa niin pannuun, jos joku toinen päättää muuttaa ruokailutapojaan terveellisemmäksi, eli jättää ne kuuluisat herkut pois. Kommenttien pohjalta, lyhyt ja ytimekäs yhteenveto voisi olla, että ärsyttää, koska toinen pystyy ja itse ei pysty, tai ei jaksa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon, että tämä asia tulee esiin paremmin tietyissä porukoissa. En tiedä meneekö ihan syteen, mutta olen useampaan otteeseen kuullut, että etenkin tällaisissa äiti-lapsi porukoiden tapaamisissa saa kyllä kuulla kunniansa, mikäli ei koske leipomuksiin. Tuo pikkulapsiaika on varmasti hyvin raskasta aikaa ja monille on haastavaa pitää terveelliset elämäntavat yllä. Tiedetään, että se ei tee hyvää, mutta huonosti nukuttujen öiden jälkeen ei vaan kiinnosta. Ärsytystä lisää sitten tietysti se, jos joku toinen on tehnyt muutoksen ja vaikka laihtunut hurjasti jne. Otan tähän vertauksena vaikkapa oman työpaikkani, missä kukaan ei koskaan kyseenalaista sitä mitä syö tai ei syö. Saattavat joskus kysyä haluanko minäkin laskiaispullan, kun kaikille tilataan sellainen, mutta eivät kysele sen kummempia kun kiitän ja kieltäydyn. 🙂

Kommenteissa tuli myös ilmi se, kuinka netissä on helpompi tuoda mielipiteensä ilmi. Tämähän on se nykypäivän vitsaus myös muissa asioissa. Netissä kehdataan lisäillä kaveriksi ja jättää anonyymisti rumia kommentteja, mutta kun nähdään livenä, ollaan kuin ei tuntisikaan.

Vaikka terveelliset ruokailutottumukset ovat jokaisen oma asia, kannattaa muistaa asia myös toiseen suuntaan. Kaikkia ei vain kiinnosta elää ns.kriteerien mukaan terveellisesti, jolloin suunnatonta ärsytystä aiheuttaa, jos kommentoidaan jokaista asiaa ja dissataan kaikki muut kuin gluteenitonmaidotonviljatonsokeritonlihaton – ruuat. Myös itsensä nostaminen jalustalle, koska olen nyt ollut herkkulakossa niin ja niin kauan, aiheuttaa monille harmaita hiuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku otti esiin bloggaajien esikuvana olon ja oli huolissaan siitä, miten paljon paineita liian tarkka ruokavalio aiheuttaa. Se on kyllä ihan totta, että tieto lisää myös tuskaa. Lapsille ja nuorille liian pitkä kieltolista voi aiheuttaa vain hallaa ja pahimmillaan syömishäiriöitä. Tämä tuli esiin myös kommenteissa ja minunkaan mielestä lapsilta ei tulisi tieten tahtoen kieltää kaikkea, sillä juuri silloinhan niitä kiellettyjä halutaan vain entistä enemmän. Tärkeämpää on opettaa hyviä tapoja ja näyttää omalla esimerkillään niitä terveellisiä ruokailutottumuksia. Äidin ainainen laihduttaminen siirtyy melko varmasti myös tyttärille, etenkin jos siitä tehdään iso asia kotona.

Moni yhdistää terveelliset elämäntavat laihduttamiseen. Olen itsekin saanut selittää lukuisia kertoja, että en ole millään dieetillä, vaikka en haluakaan syödä pullaa. Olen myös huomannut, kuinka yleistä on, että kannustetaan toisia ihmisiä syömään sitä pullaa, jätskiä, karkkia tms. Jos vaikka kertoo olevansa hieman väsynyt ja nälkäinen, usein kehotetaan että meneppäs kotiin lepäämään ja herkuttele oikeen kunnolla. Yhdellä tutulla oli syksyllä rankka elämänvaihe ja lähestulkoon jokainen hänen tuttunsa, terapeuttia myöten kehotti häntä syömään jäätelöä ja makaamaan sohvalla. Itse kehotin häntä pitämään kiinni liikuntarutiineista ja syömään terveellisesti, jotta olisi helpompi jaksaa vaikea vaihe. Hän oli toki itsekin samoilla linjoilla kanssani ja onneksi hän pysyi tiukkana ja teki kuten tuntui parhaalta, sillä jälkeenpäin hän totesi näiden kahden asian olleen se, mikä auttoi jaksamaan eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On myös jännää, että kun puhutaan vaikka uusista, ei niin tavanomaisista ruoka-aineista, herää todella suuri haloo jos niitä käytetään enemmän kuin ravitsemussuositukset suosittelevat. Otetaan esimerkkinä vaikka chia-siemenet, joita suositellaan käytettäväksi 1 rkl/vrk. Olen lukenut hyvinvointilehdistä (asiantuntijan toimesta) ja kommenttibokseista lukuisia kommentteja, joissa otetaan aina tämä asia esiin, mikäli joku on käyttänyt siemeniä vaikka sen 2 rkl päivässä. Harvoin kuitenkaan muistetaan, että esimerkiksi sen sokerin päivittäinen suositus on n. 5 % kokonaisenergiansaannista. Jos jokainen pitäisi kiinni tästä, jäisi hyvin monet leivontareseptit ja muutkin ruuat valmistettua. Miksei kukaan kommentoi ruokablogien kommenttiboksiin, että miten tässä on niin paljon sokeria kun suositus on vain 5 %? 😀

Samaan kategoriaan menee myös tyypit, jotka kritisoivat erikoisruokavaliota. Joku olikin kommentoinut hyvin, että usein vegaanista ruokavaliota ihmetellään ja mietitään, miten nyt saa kaikki ravinteet ja proteiinin ja samalla vedellään itse sipsiä ja kaljaa. Uskon, että on yleisempää, että ravinteet jää saamatta ihan perus ruokavaliolla, kuin jollain erikoisruokavaliolla. Usein (ei toki aina) erikoisruokavalioiden käyttäjät ovat hyvin tietoisia ravinnosta ja pitävät huolen riittävästä energian ja ravintoaineiden saannista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi ärsytyksen aihe oli kommenttien mukaan myös se, että moni jakaa nykyään omaa tietoaan ns faktana. Eli esitetyillä oletuksilla ole välttämättä mitään tutkimukseen pohjautuvaa perustaa, ja sitten osa lukijoista nielee kaiken kuten se tekstissä lukee. Tässä tulee vastaan juuri se, että nykyään moni haluaa elää ja syödä eri tavoin, kuten esimerkiksi ne ravitsemussuositukset neuvovat. Tutkimuksia on moneen eri suuntaan ja aina lähdekritiikkikään ei ole parhaasta päästä. Kirjoittajan tulisikin aina painottaa, että tavat ja neuvot ovat omia mielipiteitä, eivätkä välttämättä pohjaudu tieteeseen.

Heräsikö vielä lisää ajatuksia?