KUUDES DIEETTIVIIKKO – RASVAPROSENTTIMITTAUS JA MIETTEITÄ PAINOSTA

Huvittais vaan hokea joka viikko, että hitto kun aika menee nopeaa, mutta jätetään se tällä kertaa väliin. Vaikka otsikossa lukee ”dieettiviikko”, tarkoittaa se oikeastaan toista reverseviikkoa. Aloin siis viime viikolla nostella ruokamääriä maltilla ja olen myös pitänyt viikonloppuna yhden päivän kun syön vielä rennommin. Mun suurin himo on itsepaistetut popcornit, joita on kiva napostella leffan tai hyvän sarjan parissa. Erehdyin tuossa lauantaina katsomaan ”yhden jakson” ruotsin paratiisihotellia ja eihän siitä tullut loppua millään. Olen siis virallisesti koukussa. Pikkasen on eri meininki kuin suomen versiossa ja onhan se aina sata kertaa viihdyttävämpää. 😀

Collage_Fotorpo

Viime viikko sujui ruokailujen osalta todella helposti, sillä viikonlopun relausmatkalla ladatut akut auttoivat jaksamaan taas arkea. Edes maanantain viiden ohjauksen päivä ei tuntunut pahalta, vaan energiaa piisasi koko viikon. Torstaina suuntasin BioSignature-mittaukseen, josta selvisi että tulosta on todellakin tullut, sillä rasvat olivat pienentyneet edellisestä mittauksesta, kun taas lihasta olisi tullut lisää. Noiden tuloksien jälkeen motivaatio kasvoi, kun sai varmistuksen että omat toimintatavat funkaavat erityisen hyvin!

diet

Olen myös miettinyt painon vaikutusta viime aikoina ja kuten monesti on tullut todettua, pelkän kehon painon tarkkailu ei ole järkevää, ainakaan jos harrastaa liikuntaa. Tämän dieettitestailun aikana olen punninnut itseäni useammin ja huomannut myös miten esimerkiksi treeni vaikuttaa painoon. Kovat treenit nostavat lähes poikkeuksetta painoa hetkellisesti, sillä lihas kerää nestettä rasituksessa. Tämä on yksi syy, miksi ei kannata ravata vaa’alla ihan jatkuvasti, ainakaan jos se aiheuttaa ahdistusta heti, mikäli luku näyttää suurempaa lukemaa.

Paino on ihan hyvä mittari siinä mielessä, että kyllähän se aina näkyy hieman myös vaa’lla kun kiristellään rasvoja. Vaa’an kaveriksi kannattaa kuitenkin ottaa myös mittanauha ja ne omat silmät. Kuulen hyvin usein että ”huomaan selkeesti kiristyneeni ja rasvan määrän vähentyneen, mutta vaa’an luku ei pienene.” Ja sitten ollaan tyytymättömiä siihen. Jos tuota ajattelee, kuulostaa se aika hullulta miten tiukasti olemme niissä numeroissa kiinni. Vaakaa voi ja kannattaa käyttää etenkin lyhyemmissä projekteissa, mutta on täysin hullua verrata painoansa esimerkiksi vuosien takaiseen painoon, mikäli on treenannut noiden vuosien aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina päätin testailla vihdoinkin ”kuuluisaa” bataattihampparia ja kehittelin samalla ruokavalioiden ohjeisiin sopivan reseptin, joka löytyy nyt myös sivustolta. Ajattelin vaihtaa Q&A-osion nimeksi ”reseptit” koska nyt osio koostuu ainoastaan resepteistä, joita tulen lisäämään jatkuvasti lisää! 🙂 Moni on kysellyt miten nuo kysymyksent&vastaukset toimii ja homma menee siis niin että kysymykset tulee suoraan mulle ja vastaan aina suoraan kysyjän sähköpostiin!

Paino on pysynyt samoissa lukemissa reversen aloittamisen jälkeen ja olo on ollut aikas jees, joten näillä mennään vielä tämä viikko ainakin. Juhannuksena tulee luultavasti relattua hieman ja mun kesälomakin kolkuttelee jo oville. Ihan rehellisesti sanottuna, en ole edes mitenkään erityisen iloinen lomasta, lähinnä surettaa jo nyt että en pääse jumppaamaan (ohjaamaan) moneen viikkoon, mutta toisaalta tiedän, että välillä on vaan pakko ottaa palauttavia kausia, jotta jaksaa taas kokonaisen vuoden painaa menemään. En ole pitänyt talvilomaakaan, joten mulla olis viisi viikkoa lomaa käytettävänä, katsotaan maltanko pysyä poissa niin pitkään. 😀


VIIDES DIEETTIVIIKKO – TANKKAUSPÄIVÄ(T)

Viime viikon aikana nostin maltillisesti energiansaantia, eli siirryin ns. reverse-vaiheeseen, joka onkin järkevä tapa lopettaa dieetti. Vaikka kyseessä ei ollut mikään pitkä vaihe miinusenergioilla, on silti ihan hyvä nostella energioita pikkuhiljaa. Ideana on tietysti jatkaa samalla ruokarytmillä ja samoilla ruuillakin, mutta hieman rennommin. Viime viikolla vedin myös ns. tankkauspäivän, tai oikeastaan kaksi, sillä minilomalla tuli otettua rennommin ja syötyä kaikenlaista. Ruokavalioon mahtui mm. kaksi runsasta hotelliaamiaista, irtokarkkeja ja mun lemppareita, eli valkosuklaakuorrutteisia cashewpähkinöitä, hamppariateria ja herkkusalaatti! Totesinkin miehelle, että aion syödä vain sellaista mikä oikeasti maistuu hyvältä, eli valitsin tarkoin ne herkut mistä oikeasti pidän, enkä syö muuten vaan kaikkea mahdollista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka, vaatteet: Zensah/Intersport Vaasa

Tämä meidän mieli on kyllä hauska kapistus, nimittäin kun tietää että edessä on ”tankkauspäivä”, niin viikolla alkaa jo tulla niitä mielitekoja, vaikka muuten niitä ei ole ollut juurikaan. 😀 Viikonloppu teki kuitenkin todella hyvää sekä mielelle että kropalle. Tuntui että pääsi rentoutumaan kunnolla ja jostain syystä olen nukkunut kahtena viimeisenä yönä yli 10 tunnin unet. Eilen mulla oli 5 kovaa ohjausta ja energiaa piisasi jokaiseen. Oli myös mahtavaa huomata että perjantain hieronta oli auttanut sen verran, ettei vasen jalka oireillut yhtään.

Kävin tänään vaa’alla ja yllätykseksi paino ei ollut noussut yhtään tankkailusta huolimatta. Tosin eilinen supertreenipäivä puristi varmaan kaikki turvotukset veke. 😀 Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin reversellä! Mulla on joku luova vaihe päällä, sillä mieleen putkahtelee jatkuvasti uusia resepti ideoita, joita voi hyödyntää suunnittelemillani ruokavalioilla. Piti oikein kirjoittaa ideat ylös ja lähteä kokeilemaan niitä yksi kerrallaan. Lisäsin eilen sivustolle rapean pannarin ja kermavaahdon ohjeen, jota voi siis käyttää kaikilla tämänhetkisillä ruokavalioilla. Ohjeet löytyy sivuston Q&A-osiosta! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

oli niin hyvää ja tuo lautanen on todella iso, eli ei jää määrästä kiinni tämä herkku! Sivustolla myös toinen herkkuvinkki noihin ”koristeluihin”

Mun missiona on siis kehittää entistä monipuolisempia ruokavalioita, joilla jengi saa tuloksia, mutta saa silti nauttia hyvästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mielikuvitusta käyttämällä ihan tavallisista raaka-aineista saa loihdittua hyvin paljon erilaisia ruokia ja herkkuja.

diet

Energistä tiistaita kaikille! 🙂


KOLMANNEN DIEETTIVIIKON TULOKSET – VIIKKO ILMAN TREENIÄ

Näin vaan ollaan jo neljännellä dieettiviikolla ja eilisen postauksen sanoin; onneksi aloitin! Homma on opettanut uusia hyviä tapoja, joita tulen käyttämään myös dieetin loputtua. Viime viikko oli kaikista haastavin, sillä olin kipeän polven takia sairaslomalla, enkä päässyt treenaamaan tuttuun tapaan. Vaikka tiedän varsin hyvin, ettei tulokset kaadu pieniin asioihin, niin silti ensimmäiset ajatukset olivat, että meneeköhän tämäkin nyt ihan plörinäksi, kun ei pääse liikkumaan. Söin kuitenkin lepoviikolla täysin samalla tavalla kuin muutenkin, sillä nyt oli hyvä mahdollisuus katsoa miten ruokavalio toimii ilman liikuntaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voisi kuvitella, että ruokavalion noudattaminen on helpompaa ilman treeniä, mutta omalla kohdalla homma meni kyllä toisinpäin. Syy voi tietysti olla myös siinä, että olin paljon vain kotona, jolloin tylsyys ajoi ajattelemaan ruokaa. 😀 Tunsin myös ensimmäistä kertaa nälkää, tosin vain yhtenä kahtena päivänä. Alkuviikko meni tosiaan masistellen ja manailin kurjaa kohtaloani. Loppua kohden homma helpotti ja aloin tottua liikkumattomuuteen. Koska tilanne oli uusi, seurailin myös painoa päivittäin. Hommahan meni niin, että paino tippui pari sataa grammaa päivittäin, lieneekö syynä se, että keho pääsi viimeinkin lepotilaan, vai se että lihaspaineet katosivat ja pudotus oli osin nesteiden lähdön syytä, jolloin se vaikutti myös kehon painoon.

Perjantaina pääsin treenaamaan ja heti lauantaina lukemat olivat nousseet hieman, mikä on hyvä muistutus siitä, että treenaaminen myös ns. nostaa painoa, minkä vuoksi ei kannata kyylätä pelkkää vaa’an lukemaa. Joskus ne palauttavat ajanjaksot tekevät vain hyvää itse kullekin. Haluan vielä muistuttaa, että teen tätä myös koemielessä jonka vuoksi esimerkiksi seurailin painoa tarkemmin lepoviikolla. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mites ne tulokset? En oikeen käsitä miten saan tällaisia tuloksia näin helpolla, mutta lepoviikolla paino tuli alas – 1,3 kg. Treenin vähentämisellä oli varmasti osuutta asiaan, mutta silti tulos on näillä ruokamäärillä aikamoinen. Olen saanut myös muilta ohjelmia noudattavilta todella hyvää palautetta ja monet ovat saaneet todella hyviä tuloksia!

dietweek3

Kuvat 1,2  Riikka

Vaatteet: Zensah – Intersport Vaasa


TOISEN DIEETTIVIIKON TULOKSET

Se olisi maanantai ja aika summailla mitä on tapahtunut toisen dieettiviikon aikana. Ideana on siis, että raportoin joka maanantai tuloksia ja tuntemuksia. Ensimmäisellä viikolla lähti tosiaan – 2kg, joten odotukset seuraavaa viikkoa kohtaan eivät olleet kovin suuret. Mulla nyt ei ole mitään suurta määrää edes pudotettavana, mutta koska olen elänyt melko rennosti koko alkuvuoden, on ihan kiva saada vähän slimmimpi kroppa kesän rientoja varten. 🙂 Yksi tärkeä asia ruokavaliota noudatettaessa on se, ettei ramppaa liian usein vaa’alla. On täysin normaalia, että paino heittelee päivien aikana, välillä ylös ja välillä alas. Hyvä rytmi olisi punnita noin kerran viikossa. Painoon vaikuttaa myös nestetasapaino ja se, millaista ruokaa on syönyt, eli miten se ”painaa” elimistössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen viikko oli mielestäni jopa ensimmäistä helpompi, sillä en ole kokenut näläntunnetta oikeastaan lainkaan. Tässä vaiheessa sitä muistaa jo ruokavalion aikalailla ulkoa, joka tietysti helpottaa valmistelujakin jonkun verran. Suunnittelemissani ruokavalioissa on aina hyvin vaihtoehtoja eri aterioille, jonka vuoksi ei tarvitse syödä joka päivä samaa välipalaa tai vaikka aamiaista. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä pointti jatkuvuuden kannalta. Monesti sitä kuulee kuinka joku vetää sitä maitorahkaa väkisin naamaan päivästä toiseen ja kun dieetti on loppu, ei paljon tee mieli syödä enää samaa mitä on puputtanut pari kuukautta putkeen, seitsemänä päivänä viikossa.

Välipaloissa on eniten vaihtoehtoja, Bikinin ja Beach Bodyn ruokavaliossa jopa viisi erilaista ideaa. Toiset ovat helppoja ja nopeita ja toiset sellaisia mitä voi valmistaa, kun on hieman enemmän aikaa, vaikka viikonloppuna.

diet

alin pannarikuva Riikan blogista

Sitten niihin tuloksiin! Toisella viikolla paino oli tullut alas – 200 grammaa, mikä tuntuu aika sopivalta alun humpsahduksen jälkeen. Vaikka takana on vain muutama viikko, huomaan edelleen lihaserottuvuuden parantuneen. Kuten sanottua, tunnen kroppani todella hyvin ja huomaan heti pienet erot suuntaan ja toiseen, joten tämä on ollut ihan mieleinen muutos! Joku kyseli kauanko aion olla ruokavaliolla ja aluksi ajattelin testaavani vain pari viikkoa, mutta koska olo on niin mielettömän hyvä, jatkan vielä pari viikkoa lisää.

Tehtiin kamujen kanssa pizzaa lauantaina ja onnistu tosi hyvin! Riikka ja Enni ovat siis molemmat myös samalla ruokavaliolla ja Riikan ruokia ja fiiliksiä voi lukaista täältä.

dieetin aterian ohjeen mukaan rakennettu pizza

dieetin aterian ohjeen mukaan rakennettu pizza

Loppuun vielä pieni polvipäivitys. Jalka on edelleen sen verran turvoksissa, että päätin olla järkevä ja levätä tänään, jotta oon sitten huomenna iskussa taas. Tänään siis mun tunneilla (bodyattack,spinning,core) on tuuraaja. Itken verta kun en pääse jumpalle, mutta nyt ei vaan voi mitään. 🙁

RUOKAVALIOT, TREENIOHJELMAT JA PAKETIT TÄÄLTÄ!