RYHMÄLIIKUNTAOHJAAJA, ÄLÄ RESSAA!

Jumppahommat ovat pyörineet mielessä paljon viime aikoina ja oon myös ottanut vähän uusia projekteja tulille. Syksyn uuteen aikatauluun lanseeraan ihan uuden tunnin nimeltä ”BOOTY WORKOUT” ja tästä tulee ihan huikee setti alakropan muokkausta ja lihastasapainoa ajatellen. Otan ryhmäliikuntaan mukaan vähän uusia juttuja mukaan ja koen olevani vahvoilla juuri tilanteessa, jossa täytyy tehdä jokin treeni ryhmäliikuntaan sopivaksi. Mielenkiinnolla oottelen tulevaa syksyä ja kaikkia makeita treenejä!!! :)

No se siitä ja itse asiaan. Ryhmäliikunnan ohjausta mietitään paljon, ainakin ohjaajien keskuudessa. Olen tullut tulokseen, että asiaa pohditaan ehkä liiaksikin. Olinko hyvä? Miten tunti meni? Tykkäskö ne? Vihasko ne? Olinko ihan paska? Mokasinko? Onko tuo parempi ohjaaja kuin mä? Pitää harjotella lisää! Pitää suunnitella paremmin! Ei saa mokata. Kaikki osa-alueet pitää mennä nappiin!

Siinä muutama juttu mitä ohjaajien päässä saattaa liikkua ohjauksen ympärillä. Etenkin ohjaajauran alkutaipaleella analysointia tulee harrastettua ehkä liikaakin. Itsekin asiaan syyllistyneenä voin kompata, että ei oo aina helppoa. Helposta ja hauskasta asiasta voi vääntää sellaisenkin stressipallon omaan päähän, että siitä on liikunnan ilo kaukana.

Ohjaaminen on hyvin henkilökohtainen asia. Esiintyminen ihmisjoukon edessä on usein jännittävä tilanne, sillä siinä sitä pönöttää ihan yksin kaikkien muiden edessä. Oot itse suunitellut ja luonnostellut jotain ja sitten jos palautteeksi tulee kylmää kyytiä ja vihaisia ilmeitä, on aika varmaa että siinä on esiintyjän (eli tässä tapauksessa ohjaajan) mieli maassa.

Olen itse (ainakin ollut) hyvin perfektionistinen tässä asiassa. Edelleen olen samalla linjalla, että ohjaajalla täytyy olla homma hanskassa, eli kyky ohjata ja valmentaa ryhmää. Asiassa on monta erilaista osa-aluetta, joita tulee handlata mutta joihin en paneudu tänään sen kummemmin.

Harvemmin kukaan lähtee pitämään tuntia kahta kättä heilutellen, ilman suunnitelmaa tai ajatusta mitä tehdään, sillä suurin osa ohjaajista on aika vaativia (eli vaativat itseltään tiettyä tasoa) joka johtaa helposti ylisuorittamiseen. Kun kaikki palaset ovat kunnossa, mutta jotain puuttuu (asiakkaat puuttuu? :D) niin usein se puuttuva palanen on juuri tässä suorittamisessa. Tunnille mennään ikään kuin vetämään joku esitys ja unohdetaan olla oma itsensä, aito kontakti ihmisiin sekä läsnäolo.

Ensimmäisillä ohjauskerroilla on luonnollista keskittyä vain hengissä selviämiseen, mutta jossain vaiheessa tulee tilanne kun homma alkaa olemaan sen verran hyvässä hapessa, että pystyy keskittymään myös ympäristöön. Monesti mennään pieleen siinä että tuntia ohjataan hokien ”vatsa sisään, hartiat alas, kovempaa, ennemmän, jaksaa jaksaa” ilman että sanoissa tai lauseissa on mitään sen järkevämpää sisältöä. Ohjeita ja korjauksia tulee antaa, mutta ensin pitäisi katsoa ohjattavaa porukkaa edessä ja reagoida mitä siellä tapahtuu. Sen jälkeen valita ne ohjeet mitkä palvelevat sitä ryhmää parhaiten. Odottaa, että meneekö viesti perille ja sitten mahdollisesti antaa lisää informaatiota.

Edellinen on tuttua huttua monelle ohjaajalle. On suuri ero katsotko vai näetkö, mutta käytännössä tämä ei ole aina niin helppo juttu. Oma vinkkini on jättää se suorittajan rooli ja kohdata ne ihmiset kuin he olisivat vaikka sun ystäviä. Miten puhuisit ja opastaisit edessä seisovaa kaveriasi? Katsoisit ehkä silmiin ja katsoisit mitä ohjeita se tarvitsee, eikö vaan?

Joskus sitä huomaa itsekin menevän siihen robottimoodiin jossa vaan puhuu sanoja, joita kuuluu sanoa. Tähän vaikuttaa moni asia, sillä läsnäolo on joskus vaikeaa kun on monta eri muuttujaa samassa tilanteessa. Itselleni toimii parhaiten tietynlainen itseni rauhoittaminen. Koko tuntia ei tarvitse puhua non-stoppina, eikä kaikkea ympärillä tapahtuvaa tarvitse analysoida jatkuvasti. Joku näyttää myrtsiä naamaa, no, koska se treeni ei välttämättä tunnu niin hyvältä jatkuvasti. Silti sen tyypin mielestä tunti voi olla paras ikinä. Joskus joku lähtee kesken tunnin huonon olon tai muun syyn takia. Syy ei ole aina se että tunti oli paska. :D

Huippuohjaaja voi olla monella eri tavalla. Tässäkin asiassa on turhaa yrittää mahtua johonkin vaadittavaan muottiin tai kopioida toista. Tee, opiskele, opettele ja suunnittele asiat niin että voit leuka pystyssä vetää setin isollekin jengille. Kaikki ei aina tykkää ja sekin on ihan ok. Jos aina yrittää muuttaa itseään jokaisen palautteen mukaan, lopulta ei enää itsekään tiedä mitä pitäisi tehdä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


SALITREENI VAI AEROBINEN?

Treenikulttuurissa on aika yleistä jakaa asiat joko hyvään tai huonoon, väärään ja oikeaan, terveelliseen ja epäterveelliseen kategoriaan. Trendit ja muoti-ilmiöt muuttuvat ja mikä on milloinkin paras tapa ”päästä kuntoon”. Vielä kymmenen vuotta sitten oli jumppatunnit täynnä ja salin puolella naisia näkyi paljon harvemmin kuin nykyään. Ajateltiin, että salilla käynti saa aikaan isot lihakset ja miehekkään olemuksen. Muistan itsekin kun aerobicissa kilpaillessa meidän treeniohjelma sisälsi muutaman salitreenin ja maristiin valmentajalle että se tekee meistä vaan isokokoisia. :D Valmentajan vastaus taisi olla, että rasva on se joka tekee isokokoiseksi, heh.

Trendit ja ilmiöt vaikuttavat meihin, sillä kun jotain näkee ja kuulee jatkuvasti vähän joka puolelta, alkaa itse uskoa asiaan myös. Kuntosalibuumi ei ole ollenkaan huono asia, sillä uskon että moni on löytänyt rakkauden lajiin ja sitä kautta uutta sisältöä elämään ja ehkä myös terveellisemmät elämäntavat.

Kun ennen juoksulenkit ja jumpat olivat ”the thing” niin nykyään kuulee paljon vastakkainasettelua toisesta näkökulmasta. ”Only weightlifting, no cardio” ja jopa puhetta, kuinka aerobisen tekeminen olisi jotenkin vahingollista esimerkiksi ulkomuodolle. Hehkutuksia kuinka kroppa pysyy rasvattomana myös ilman aerobista liikuntaa. Sitä pitäisi nimittäin aina pysyä ”kunnossa”. Nykyään kunnossa pysyminen tarkoittaa melko vähärasvaista kehoa, jossa on myös lihaksistoa esillä.

Terveys ja hyvinvointi on kuitenkin paljon muutakin kuin timmi kroppa. Ulkomuoto ei välttämättä kerro mitään terveydestä ja mitä aerobiseen liikuntaan tulee, on ihan kiva että jaksaa tehdä elämässä muutakin kun nostaa hemmetin isoja rautamääriä. Toki voimaharjoittelu kehittää myös hapenottokykyä jossain määrin, mutta nykyisessä istumiskulttuurissa on vaarana se että ihmiset jäykistyvät ja jumittuvat, koska suurin osa ajasta vietetään paikoillaan.

Asioita pitäisi osata ajatella myös muusta näkökulmasta kuin siitä onko vartalo timmi ja ulkoisesti hyväksyttävä. On ihan totta, että pelkällä aerobisella tai pelkällä salitreenillä voi olla timmi, mutta onko se tärkein asia? Miksi kaikkea ajatellaan nykyään vain ulkonäön kannalta? Välillä tuntuu, että mikään muu ei enää merkkaa, kunhan on kaunis kroppa ja pärstä kunnossa.

Jos koko nuoruuden menee vain ulkonäkö edellä, saattaa olla, että loppuelämän joutuu kärsimään vaikeuksista ja ongelmista terveyden kanssa. Rasvattomana pysyminen, yksipuolinen harjoittelu tai liian yksipuolinen ruokavalio voi johtaa ongelmiin terveyden kanssa. Ajatus saattaa tuntua kaukaiselta nyt, mutta näitä kannattaa miettiä myös hieman kauaskantoisemmin.

Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Ihminen on luotu liikkumaan ja olisi ensisijaisen tärkeää pysyä aktiivisena. Aktiivisena pysyminen ei tarkoita himotreenausta, vaan sopivasti kaikkea. Jos liikkuminen on mieluisaa, vielä parempi niin! Asioista ei tarvitse valita, myös erilaisia liikuntamuotoja voi harrastaa yhtäaikaa. Itse tykkään miksata sekä kestävyysliikuntaa, että voimatreeniä ja uskon, että se on myös yksi syy, miksi olen pystynyt tekemään tätä työtä (ja harrastaa) näin pitkään ilman ongelmia. Myös kevyet ja palauttavat liikuntamuodot, kuten kävely ja pyöräily kuuluvat mun repertuaariin, vaikka ne eivät ehkä niitä suurimpia lemppareita olekkaan. Joskus täytyy kuitenkin tehdä jotain epämieluista, jotta voi tehdä pitkään sitä mistä pitää!

Unohdetaan liika mustavalkoisuus kaikessa, sillä elämää ei ole tarkoitettu suorittamiseen! :)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MITÄ TEEN KUN EN TREENAA?

Pakko myöntää että normaali arkeni pyörii pitkälti treenaamisen, syömisen ja niihin liittyvien asioiden ympärillä. Kun työ ja harrastukset ovat periaatteessa sama asia niin melkeinpä väkisinkin koko elämä pyörii näiden ympärillä, enkä valita sillä tunnetusti nautin kaikesta mitä teen ja en esimerkiksi ole katunut että tein ns. harrastuksesta ammatin. Tiedän paljon himotreenaajia, jotka kuitenkin tekevät työkseen jotain ihan muuta ja juurikin siksi, etteivät halua ns. pilata rakasta harrastusta tekemällä siitä ”koko elämän”.

Oon monesti maininnut, että kesä ja siihen liittyvä loma on mulle sellaista nollauksen aikaa, eli aikaa kun teen ihan muita ja juttuja ja sellaisiakin joita en harrasta muulla ajalla. Oon jo useamman vuoden pitänyt pitkän loman kesällä ja muuten sitten painanut hommia vuoden ympäri. Tällainen tyyli toimii meitsille parhaiten.

Viime vuonna mulla oli ensimmäistä kertaa ikinä sellainen kesä, että en treenannut neljään viikkoon lainkaan. Alkuun ajatus tuntui oudolle, mutta kuten kaikkeen muuhunkin, tähänkin tottui nopeasti. Tänä vuonna en ole ollut täysin urheilematta, mutta vähentänyt huomattavasti. En ole ottanut stressiä asiasta, vaan mennyt jos on huvittanut ja jättänyt välistä jos on ollut muuta. Oon ajatellut, että koska oon muuten aina sidottu aikoihin niin nyt en todellakaan halua väkisin tehdä jotain vain koska pitää treenata tietty määrä. Tällainen ajatus vapauttaa tietysti paljon aikaa ja juku vie tässä on ehtinyt tehdä kaikenlaista.

Mitäs kaikkea olen puuhaillut viime aikoina?

..Siivonnut koko asunnon lattiasta kattoon kaappeja ja hyllyjä myöten sekä muuttanut huoneiden järjestystä. Kyl kelpaa olla makkarissa oma parveke näillä keleillä!

..Maannut rannalla ja uinut varmasti enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä!

..Nukkunut paljon ja laadukkaasti!

..Syönyt ulkona enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä!

..Herkutellut enemmän kuin koko tämän vuoden aikana yhteensä. :D (hups..)

..Lähtenyt extemporee terassille ja baariin.

..Käynyt Ruisrockissa.

..Majaillut viikon Helsingissä.

..Osallistunut jumppatunnille, mutta päätynyt ohjaamaan sen. :D Ja yhden toisenkin!

Olen myös…

..Tuntenut oloni todella onnelliseksi & ei-stressaantuneeksi 

..Unohtanut mikä viikonpäivä on

..Hukannut 600 € käteistä ja löytänyt ne muutamaa päivää myöhemmin nenäkannun sisältä (!?!) :D 

..Sairastunut kesäflunssaan (voin kertoa että helle + flunssa on melkoisen paska combo)

Viime kesänä tuli ravattua festareilla oikeen urakalla, mutta tänä vuonna oon vasta ollut Ruississa. Mä oon aina ollu festari-ihminen ja rakastan sitä fiilistä ja tunnelmaa mitä hyvillä festareilla voi kokea. Ruissi ei jää onneksi ainoaksi tapahtumaksi, sillä nyt tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Vaasa Festivaleille, joka on laajentunut kahden päivän pituiseksi festariksi. Paikkana toimii Vaasan makein mesta, eli sisäsatama meren äärellä ja saadaan siis nauttia festareista ihan mielettömissä maisemissa!! Viikonlopuksi on tietysti luvattu hellettä, joten tästä ei paljon setit parane.

Tänä vuonna artistikattaus on tosi jees ja itse oottelen varmasti eniten E-typeä. :D haha. Ruokafiilistelijänä aion testailla myös tuon Food & Wine Tasting Villagen, jossa pääsee nauttimaan viinien ja oluiden lisäksi laajasta ruokamaailma. Mestoilla on erilaisia ruokavaihtoehtoja sushista kanasiipiin. Useimmilla festareilla anniskelualueet ovat rajattuja, mutta Vaasa Festeillä anniskelualueena toimii koko festarialue, mikä on mun mielestä aika jees! 

Obehan on kaikkien vippien vippi ;)

Mun instagramissa olisi nyt arvonta, jossa voi voittaa kahden päivän lipun kyseisille festareille joten tsuit tsait osallistumaan!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook

Yhteistyössä: Vaasa festival.