ONKO MUKA PAKKO?

Ootteko koskaan miettineet, miten suuri osa omasta päivästä menee asioihin, joita suoritetaan sen vuoksi, että pitää. Moniko asia päivässä on loppupepeleissä oma vapaaehtoinen valinta, tai asia jonka oikeasti haluaa tehdä, eikä vain siksi että täytyy, jonkun asian vuoksi.

Itse pidän rutiineista, mutta joskus tuntuu, että niihinkin saattaa jumittua hieman liikaa. Ajelin yhtenä päivänä töistä kotiin ja olin menossa kauppaan. Mietin ajaessani, että olis kiva käydä vaihteen vuoksi jossain toisessa kaupassa kuin missä yleensä käyn, mutta en voi….Sitten tajusin itsekin hullun ajatustyylin. Voin ihan hyvin mennä mihin kauppaan tahdon, mutta koska käyn aina samassa paikassa, tuntuu vaivalloiselta tehdä toisin. Tämä on aika pieni esimerkki, joka pätee kuitenkin hyvin moneen asiaan niillä, jotka ovat tottuneet rutiinien tahdittamaan arkeen.

graffiti

Jos palataan takaisin tekstin alkuun, niin veikkaan monen yhtyvän siihen, että oma elämä on pitkälti aikataulujen määrittämää menoa. Herätään herätyskelloon, koska pitää ehtiä töihin. Syödään aamiaista, vaikka ei olisi nälkä, ettei verensokeri heilahtele ja nälkä pääse yllättämään. Puetaan tietyn tyyliset vaatteet, koska töihin täytyy pukeutua tietyllä tavalla. Lounaalla syödään salaattia, koska pitää syödä terveellisesti. Töiden jälkeen väsyttää, mutta silti täytyy mennä salille, jotta pysyy kunnossa ja terveenä. Salin jälkeen täytyy vielä valmistaa ruokaa ja siivota, ettei olisi sotkuista.

Itse nautin arjesta ja myös noista rutiineista, mutta silti helposti sitä ajautuu rutiinien virtaan, jossa ei oikeastaan ehdi ajatella mitä oikeasti haluan tehdä, syödä tai vaikka treenata. Ei ehdi, koska täytyy jotain muuta. Nykyajan ilmiöksi on noussut myös se, että yritetään lopettaa suorittaminen suorittamalla, jolloin mennään kuitenkin taas metsään. Eli ikään kuin väkipakolla tehdään rentouttavia asioita ja nautitaan säästä/auringosta/ruuasta/herkuista jne jne. Olen ainakin itse törmännyt joskus oloon, jolloin ei oikeasti jaksaisi tehdä mitään, mutta koska ulkona on niin hieno keli, on siitä otettava kaikki irti. Kysymys kuuluukin, että minkä vuoksi? Ketä tämä teko loppupeleissä palvelee, jos alunperin ei edes haluaisi mennä sinne ulos.

Collage_Fotor

Mun esimerkit eivät ehkä ole kovin painavia asioita, mutta loppujenlopuksi pienistä asioista koostuu se rytmi ja oma arki. Joskus voi tietysti olla hyvä asia pakottaa itsensä tekemään jotain ja nauttia jälkeenpäin onnistumisen ja hyvänolon tunteesta. Ainahan ei tosiaan huvita mennä treenaamaan, mutta harvemmin sitä menemistä katuu kuitenkaan jälkeenpäin. Tämä on jotenkin niin laaja asia, että sitä on vaikea saada tekstin muotoon järkevästi. On tiettyjä asioita, joista on hyvä pitää kiinni, mutta toisaalta koko elämä ei saisi olla täytymistä. 

Mun on itse hyvin vaikea päästää irti suorittamisesta ja siitä että olisi aina langat käsissä. Myös viikonloppuisin ajatuksissa pyörii asioita, joita täytyy hoitaa ja huomioida. Oon yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu ja tullut siihen tulokseen, että pelkään jollain tavoin epäonnistumista. Mitä jos en hoidakaan työtäni tarpeeksi hyvin ja olen muiden silmissä laiska ja kelvoton. Jos en päivitäkään blogia ja lukijamäärät tippuu ja koko blogin suosio romahtaa. Tämä on jollain tavoin outoa, sillä en kuitenkaan muuten ajattele kovinkaan paljoa sitä ”mitä muut ihmiset tekemisistäni ajattelevat”. Kai tämä on sitten se mun weak spot, pelkään olevani huono tai laiska, jos en ole jatkuvasti saatavilla. Ajattelen myös niin, että menestyäkseen täytyy uhrata paljon ja tämä ajatus voi taas joskus viedä sitä menestymistä vain huonompaan suuntaan, kun alkaa tehdä asioita väkipakolla.


AIHEUTTAAKO MASENNUS LÄÄKKEET VAI LÄÄKKEET MASENNUKSEN?

Auts. Aika rankka aihe vai mitä? Viime aikoina mediassa on pyörinyt paljon juttua, kuinka esimerkiksi liikunta toimisi parannuksena masennukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta tästä sairaudesta ja en halua missään nimessä vähätellä sitä! Uskon, että voi olla hyvin raskasta jos joku paasaa, että nyt vaan nouset ylös ja alat tehdä sitä ja tätä, kun ei vaan pysty. Masennus on kuitenkin myös yleistynyt, tai ainakin sen tietoisuus on kasvanut. Vaikka en ole aiheen asiantuntija, voisin sanoa, että on kyseessä sitä masennusta, joka on oikeasti sairaus ja sitten alakuloa, jota jokainen meistä kokee aina silloin tällöin. Ongelma on ehkä se, että molempia halutaan lääkitä samoin keinoin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka nykyään melkein kaikki ongelmat halutaan korjata lääkkeillä. Eli kun on ongelma, ei jakseta syventyä ongelman perimmäiseen syyhyn, vaan halutaan mahdollisimman helppo ratkaisu, jolloin hoidetaan vain ongelman aiheuttamaa oiretta. Tämä taas johtaa siihen, että ongelma ei koskaan ratkea, sitä vaan siirretään syrjään hetkellisesti. Olen viime aikoina kuullut liian monta tarinaa siitä, kuinka henkilö on mennyt lääkärin paikkeille, useimmiten väsymyksen tai rankan elämäntilanteen vuoksi ja hänelle on lyöty käteen masennuslääkkeet melko heppoisin perustein. Kaikissa tapauksissa olisi oikeasti tarvittu vain lepoa ja hieman apua tilanteen ratkaisemiseen. Yksi tuttuni oli valvonut kuukausia vauvan syntymän jälkeen ja käydessään neuvolassa, lääkäri melkein pakotti hänet ottamaan masennuslääkkeet, vaikka ainoa mitä hän tarvitsi oli hieman unta. Onneksi tuttuni oli sen verran tietoinen, että piti päänsä, eikä käyttänyt lääkkeitä kehoituksesta huolimatta. Nyt kaikki on hyvin ja hän voi taas paljon paremmin.

En halua syyttää ketään, sillä ymmärän myös hoitoalalla olevien tilanteen. Aikaa on rajallisesti ja kun vastaanotolle tulee ihminen joka vaikuttaa olevan epästabiilissa tilassa, ei ehkä haluta ottaa vastuuta siitä, että jotain tapahtuu, jolloin lääkkeet on se turvallinen keino hoitaa tilanne. Koska resursseja ei ole, on pakko toimia nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikäli kyseessä on vain hetkellinen alakulo ja vaikea tilanne elämässä, ei lääkkeillä useimmiten saavuteta mitään hyvää. Omat tunteet turtuu ja lääkkeistä voi olla hyvin vaikea päästä eroon. Kuvioon tulee usein myös unilääkkeet, jolloin unen laatu kärsii ja olo voi olla jopa entistä väsyneempi. Kaikilla näillä lääkkeillä on varmasti paikkansa ja en edelleenkään halua vähätellä tätä sairautta, mutta haluan herätellä ajatuksia jokaisen omasta vastuusta. Olisiko omassa elämässä jotain, mitä muuttamalla se olo ja tilanne helpottuisi ilman lääkkeitä? Oli kyseessä ihan mitkä tahansa lääkkeet.

Jos ajatellaan tyypillistä tilannetta henkilöstä, jolla on rankka elämänvaihe, unta saadaan liian vähän ja alkoholiakin kuluu melko reippaasti. Alkoholi altistaa myös masentavaan, jopa epätoivoiseen tilaan, joka voi tuntua todella toivottomalta. Vielä kun päälle painaa muut asiat, on helppo mennä siihen tilaan, että ottaa avuksi lääkkeet, jotka mahdollisesti vain pahentavat koko soppaa. Elämäntavat vaikuttavat hurjasti omaan mielialaan ja vaikka tämä kuinka kliseiseltä kuulostaa, niillä pystyy jo helposti vaikuttamaan oloon, myös vaikeilla hetkillä. Eikö meillä kaikilla ole loppupeleissä vastuu siitä, miltä oma elämä maistuu?

Luin joskus erään bloggaajan kirjoitusta juuri tästä aiheesta ja kauhistelin, kuinka moni kertoi kommenttiboksissa käyttävän mielialalääkkeitä/unilääkkeitä. Suurin osa kommentoijista oli nuoria ihmisiä. Tuntuu tosi kurjalta ajatella, että jo niin nuorena joutuu tällaiseen kierteeseen.

Onko teillä omakohtaista kokemusta aiheesta tai onko joku lähipiirissä kokenut samankaltaisia juttuja?

toppi & trikoot – Puma*

kengät – Nike TrFit*

*Intersport Vaasa

kuvat: Riikka


MIKÄ MÄ OON SANOMAAN

Tuijotan wordpressin tyhjää ruutua. Pitäisi saada jotain järkevää tekstiä aikaiseksi, mutta sanoja ei meinaa irrota millään. Mikään ei tunnu tänään tarpeeksi järkevältä. Miksi mun pitää tuoda mielipiteitäni julki, tai miksi muiden tulisi kuunnella just mun ohjeita? Oon viime aikoina miettinyt asiaa ja sitä kuinka nykyään netti on pullollaan ohjeita ties mihin. Yhä useampi artikkeli tai blogiteksti alkaa sanoilla ”tee näin ja..” tai ”näillä ohjeilla saat..” Mikäs minä (tai kukaan muukaan) oon sanomaan, mikä ohje toimii sulle parhaiten?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yritän välttää yleistämistä, sillä itse ajattelen että oli asia kuin asia, niin siihen ei luultavasti ole yhtä ainoaa keinoa. Vaikka me ollaan kaikki fysiologisesti melko samanlaisia, niin silti samat asiat eivät kuitenkaan aina toimi kaikille. Se mitä itse voin tehdä, on kertoa omista kokemuksista, niin hyvistä kuin huonoista ja antaa neuvoja niiden ja sen tiedon pohjalta mitä omaan. Jos miettii tarkemmin tätä koko terveyshössötystä, niin eikö ole loppupeleissä aika hupaisaa, että jengi kumoaa vuorotellen toinen toistensa ohjeita ja sitten kilpaillaan kuinka moni on samaa mieltä juuri minun kanssani. Jokainen voi olla yhtä paljon oikeassa ja väärässä, riippuu pitkälti siitä kuka tekstiä lukee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän ajatus voisi siis olla, että napataan niitä hyviä vinkkejä, kokelaan uutta, mutta ei tehdä kaikkea sokeasti muiden mukana, vaan koska pitää. Vain itse voi tietää, milloin on hyvä ja onnellinen olo. Ei myöskään tyrmätä toisten tapoja, sillä vaikka ei itse arvostaisi jotain tapaa toteuttaa itseään ja elämäänsä, ei voi tietää mikä muille on tärkeää.

kuvat: Riikka


JO VIIDEN VUODEN AJAN, JOKAISENA PÄIVÄNÄ

Hurjaa ajatella, että joku asia on ollut niin vahvasti mukana menossa jo viiden vuoden ajan. Joka päivä se on ajatuksissa ja nykyään myös jollain tavoin osa mua. Aloitin blogini päähänpistosta tasan 5 vuotta sitten seuraavalla postauksella:

15.11.2010

Tervehdys!

Ensimmäinen kirjoitukseni uudessa blogissa. Olen lukenut paljon erilaisia blogeja, enimmäkseen ruotsalaisia, mutta nyt ihan extemporee ajattelin kehittää oman blogin ja aiheena tietenkin urheilu,ja urheilijan elämäntavat. Muusta olisi aika vaikeaa kirjoittaa koska melkein koko elämäni pyörii näiden asioiden ympärillä ammattia myöten ja mikäs sen mukavampaa!

Koska tänään on maanantai ajattelin julkaista viikon treeni-aikatauluni :

Maanantai : Body Attack, Spinning + core (2,15 h)
Tiistai : Step + RPV  (2h)
Keskiviikko: aamulla TCB (intervalli tunti) illalla Spinning+ RPV (3h)
Torstai : aamulla : Spinning 30 + Body Pump, illalla Body Step (2,5h)
Perjantai: aamulla Body Pump + Body , illalla Body + RPV (4h)
Lauantai: aamulla Spinning+Body, iltapäivällä Body Step (3h)
Sunnuntai: LEPO 

Sellainen viikko edessä.. Jokaisessa viikossani on yleensä sama pohja koska ohjaan tietyt tunnit aina samaan aikaan, tällä viikolla mukana on myös muutamia tuurauksia, jonka vuoksi määrät joinakin päivinä ovat aika suuria 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2010 blogit eivät vielä olleet suuri juttu, eikä niitä ollut kovinkaan paljoa. Etenkin treeniblogit olivat vähemmistöä, olen luultavasti ollut ensimmäisten suomalaisien treenibloggaajien joukossa. Idean tähän touhuun sain ulkomaisista, tarkemmin sanottuna ruotsalaisista blogeista, joita seurasin tiiviisti tuolloin. Blogi onkin kokenut melkoisen muodonmuutoksen näiden vuosien aikana ja kehityskaari on ollut aika suuri. Alottaessani ei ollut mitään mistä ottaa mallia, joten tämä on aina ollut mun näköinen juttu. Nykyään bloggaaminen on jo sen verran suunniteltua touhua, että uusiakin blogeja kehitellään ja suunnitellaan paljon ennen ensimmäistä postausta.

Koen, että tämä tietämättömyys on ollut sekä hyvä että huono juttu, sillä kuten mainitsin, mulla ei ollut mitään ohjeita minkälaista bloggaamisen kuuluu olla. En miettinyt otsikoita, enkä kuvia. Kirjoitin vaan, koska halusin tuoda ajatuksiani julki. Täytyy kuitenkin myöntää että nuo ensimmäiset tekstit kuvineen ovat melkoista sekasoppaa. 😀 Toisaalta olen ylpeä, että olen kulkenut tämän tien ja kehittynyt siihen missä nyt olen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, vaan ne kuuluu tehdä omaan ominaiseen tyyliin. Nykyään annetaan ohjeita, kuinka tehdä blogista suosittu ja ehkä ongelma on juuri se, että yritetään hirveästi liikaa. Keksitään raflaavia otsikoita, satsataan kuviin ja mietitään huolella mitä kirjoitetaan. Netti on pullollaan samanlaisia blogeja, joten jos oikeasti haluaa erottua (eikä ole julkkis), täytyy uskaltaa olla erilainen. Omanlainen. Keskittyä omiin vahvuuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otin jo ensimmäisestä postauksesta lähtien tavoitteeksi postata joka päivä ja tässä päätöksessä on pysytty tähän päivään saakka. Toki on satunnaisia päiviä, kun on jäänyt kirjoittamatta, mutta tahti on pysynyt tasaisena alusta saakka. Täytyy sanoa kliseisesti, että en oikeasti olisi voinut koskaan uskoa millaisia mahdollisuuksia blogi tulee tuomaan mukanaan, mutta alitajuntaisesti toivoin sitä ja tein töitä sen eteen. Tein siis töitä 2-3 vuotta ennen kuin homma alkoi poikia tuloja tai muuta tavaraa. Alkuaikoina bloggaus ei ollut Suomessa vielä suuri juttu, eikä esimerkiksi yritykset halunneet mainostaa blogeissa samalla tavoin kuin nykyään. Ruotsissa oltiin kuitenkin tässä asiassa isosti edellä, joten toivoin että sama rantautuisi Suomeen, ja näinhän sitten kävi.

En ole kirjoitellut eurojen kuvat silmissä, enkä suosittele sitä muillekaan. Motivaation täytyy lähteä ihan muista jutuista ja lopulta ahkeruus kuitenkin palkitaan. Uskon, että kirjoittaisin blogia edelleen, vaikka siitä ei olisi tullut työväline. Lukijakunnan kasvaessa myös tekstien sisältö on muuttunut hyvin paljon siitä mistä lähdettiin. Aluksi kirjoittelin hyvin päiväkirjamaiseen tyyliin mitä olin treenannut ja syönyt milloinkin. Jossain vaiheessa löysin kuitenkin sen ”oman jutun”, millä pystyin erottumaan muista ja miten homma lähti kunnolla lentoon. Pidetään tämä kuitenkin salaisuutena he he. 😉

Hyvin harvoin on ollut kausia, kun motivaatio blogia kohtaan on ollut nollissa. Saan paljon inspiraatiota toisesta työstäni ja parhaat ideat keksin usein juuri treenatessa ja seuratessa asioita treenimiljöössä. Täytyy myöntää, että viime aikoina mulla on ollut jokin henkilökohtainen kriisi bloggailun ja jumppien ohjaamisen kanssa. Mietin ihan liikaa kaikkea ja stressaan enemmän kuin tavallisesti. Oon aina ollut aika itsevarma ammattini suhteen, mutta nyt oon kokenut myös epävarmuutta ja se on ollut jotenkin ihan uus tunne. Mulla oli tän syksyn suhteen paljon odotuksia ja sitten kun asiat ei ehkä menneet kuten olin toivonut niin se on pistänyt miettimään omaa paikkaa ja sitä mihin satsaa seuraavaksi. Tyydynkö vaan siihen missä oon vai mitä hittoo sitä tekisi seuraavaksi?

Paljon onnea blogi! <3

Onko vielä mukana joku, joka on lukenut blogia ihan alusta saakka?

kuvat: Riikka


LÖYTYYKÖ MENNEISYYDESTÄ VASTAUS TULEVAAN?

Menneisyydellä on jostain syystä ollut mulle aina iso merkitys. Voin viettää edelleen pitkiä hetkiä muistellen jotain, mitä tapahtui 10 vuotta sitten. Kyllä, omaan todella hyvän muistin ja muistan asioita pikkutarkasti monien vuosien takaa. Omalla kohdallani aika on myös kullannut monia muistoja ja tykkään muistella niitä hyvällä, joskus jopa kaipauksella. Joskus jopa haaveilen jostain mitä olen ollut aikaisemmin, tuntuu että silloin ja silloin olin hoikempi/parempi/onnellisempi yms. Olenko menneisyyteen takertuja?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Tiedätte sanonnan ”Yesterday is history, tomorrow is a mystery, today is a gift”. Sanonta viittaa siihen, ettei menneeseen kannattaisi takertua, vaan keskittyä enemmänkin tähän hetkeen. Mielestäni hetkessä eläminen on haastavaa, sillä aina sitä miettii jotain tulevia juttuja ja eilisiä tapahtumia. Olen kova analysoimaan ja pohtimaan outojakin asioita, kuten tätä. Viime yönä mietin, kuinka lyhyt tämä elämä todellisuudessa onkaan ja yhtäkkiä se vaan loppuu ja katoat. Ajatus on jollain tavoin pelottava, mutta uskon että iän myötä tähänkin asiaan oppii suhtautumaan eri tavalla. Muistan edelleen, kuinka alle 10-vuotiaana pelkäsin ihan kamalasti läheisteni kuolemaa. Eihän kuolemaa ole edelleenkään helppo käsitellä, mutta sen oppii hyväksymään, että kaikella on aikansa.

Nämä kaikki ajatukset johtivat siihen, että aloin miettimään kuinka tästä kaikesta ajasta saisi tehtyä hyvää ja sen arvoista ettei vanhempana kaduta? Koen olevani onnellinen ja tyytyväinen, mutta myös minä ajaudun välillä suorittamisen katalaan loukkoon, jossa ainoa päämäärä on selviytyä tehtävästä ja siirtyä seuraavaan. Odotetaan, että maanantai olisi jo ohi ja sitten odotetaan viikonloppua, tai seuraavaa lomaa. Todellisuudessa nämä asiat joita kovasti odotetaan, on niitä jotka kestävät vain pienen hetken ja muu aika meneekin ohi hujauksessa, kun vain odottaa jotain.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

onnen hetki Italiassa 🙂

Aloin miettiä menneisyyttä ja asioita, jotka ovat jääneet mieleen onnellisina hetkinä. Ehkä löytämällä ne asiat, joista on tullut onnelliseksi voi löytää avaimet myös siihen, mihin kannattaa keskittyä tulevaisuudessa?

Oliko mun onnen hetkiä ne hetket, kun vatsapalat paistoivat peilistä ja kroppa oli rapsakan kiree?

Entä jäikö mieleen hetki, kun pankkitilillä on ollut rahaa enemmän kuin käyttöön tarvitsee?

Muistelinko hetkiä, kun olen saanut ihailua ja hyväksyntää muilta ihmisiltä livenä tai somessa?

Oliko yksi onnenhetkistä se, kun olin vetänyt duunia pää kolmantena jalkana ja vihdoin suoriutunut pitkästä putkesta?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ei.

Sen sijaan mieleen palasi esimerkiksi yksi sunnuntai, kun käytiin perheen voimin kävelyllä, leivottiin porkkanakakku ja syötiin se puoliksi sarjamaratonia katsellen sohvalla.

Hetki, kun jumppien jälkeen makaan hikisenä salin lattialla ja aloitetaan venyttelemään. Treenin jälkeen odottaa suihku ja hyvä ruoka.

Hetki, kun lähdetiin kaveriporukalla Himos Festareille ja vietettiin mahtavat 3 päivää siellä.

Hetki, kun viikonlopun jälkeen olo on levännyt ja oon supermotivoitunut uuteen viikkoon, koska en ole buukannut kalenteria ahdistavan täyteen.

Usein onni lähteekin pienistä asioista, eikä siitä suorittamisesta ja asioista, joita nykypäivänä palvotaan. Menestys, raha, valta ja ihailu. En usko noiden tuovan onnea, ei ainakaan omalla kohdallani! Vaikka kropan ulkomuoto ei ole ykkösprioriteetti, silti haluan elää terveellisesti, jotta voin hyvin ja viihdyn omassa kehossa. Haluan tehdä töitä niin, että mulla on varaa ostaa laadukasta ruokaa ja tulla toimeen ilman stressiä. Toki se on myös kivaa, kun huomaa että blogin lukijamäärä on kasvanut ja voi olla ylpeä, että on tehnyt jotain oikein. Kaikki nämä ovat omalla tavallaan tärkeitä, mutta ne eivät saisi olla ykkösprioriteetti, sillä yhtäkkiä voi käydä niin, että huomaat olevasi 10 vuotta vanhempi kuin hetki sitten ja kaikki aika on vaan mennyt odotellessa ja suorittaessa.

Mikä on sun oma onnenhetki viimeisen kuukauden aikana?

Meni vähän diipiksi tänään, toivottavasti joku sai langan päästä kiinni enivei. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä yksi onnen hetki ilmi elävänä 🙂