MITÄ MULLE KUULUU – AJATUKSIA TULEVASTA JA MENNEESTÄ!

Kulunut vuosi on ollut meille kaikille varsin erikoinen. Välillä sitä ihan pysähtyy miettimään, että mitä ihmettä täällä tapahtuu ja mihin katosi normaali arki. Olen miettinyt, että omalla kohdalla lapsen saaminen tuli oikeastaan aika hyvään saumaan, sillä korona vaikutti oleellisesti myös mun työtilanteeseen. Mulla alkoi ”sopivasti” äitiysloma samoihin aikoihin, kun meidän työpaikalta alettiin lomauttaa porukkaa.

Nyt on kuitenkin jo kohta vuosi mennyt, eikä tilanne ole erityisen hyvä vieläkään. Mun fiilikset on vaihdelleet aika paljon. Välillä kaipaan takaisin työelämään, välillä pelottaa kuinka nopeasti tämä aika vauvan kanssa on mennyt ja välillä ahdistaa se, että onko ylipäätään enää mitään töitä kun vanhempainvapaani loppuu. Epävarmuus ei ole kiva tunne, mutta toisaalta mulla on jossain syvällä sisimmässä luotto, että asiat kuitenkin järjestyy!

Syy miksi aiheesta aloin kirjoittaa on kuitenkin se, että vaikka vuosi on suhteellisen lyhyt aika, tuntuu että oon ihan eri ihminen kuin vuosi taaksepäin. Sitä sanotaan, että lapsen saaminen kasvattaa henkisesti ja se on todellakin totta. Jos luulin olevani jollain tavoin tasapainoinen tyyppi aiemmin, niin aika väärässä olin. Toisaalta, kukapa meistä nyt oikeestaan koskaan on täysin jossain tasapainoisessa zen-tilassa. 😀

Oon miettinyt omaa ajatusmaailmaani ja kaikkea mahdollista ja oppinut itsestäni todella paljon. Olen löytänyt ihan hurjasti kehityskohteita ja oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. Oon myös todennut, että mun ns. tasapaino elämässä johtui siitä, että sain tehdä (tai oikeestaan tein) kaiken aina kuten itse halusin ja olin suunnitellut. Toki otin elämässäni huomioon myös muita, mutta näin pelkistetysti sanottuna, oli helppo elää, kun kaikki meni miten halusin. 😅

Viimeisten kuukausien aikana oon joutunut käsittelemään ihan uudenlaisia tunteita ja fiiliksiä ja todennut, että paljon kehitettävää on. Mulla on aina ollut vahva tarve kontrolloida asioita ja nyt kun se ei vaan aina ole mahdollista, oon ollut ihan uuden äärellä. Mitä vauvaan ja hänen hoitamiseen tulee, oli ja on yllättävän helppoa ja luonnollista laittaa lapsen tarpeet itsensä (ja kaiken) edelle, mutta toki on ollut myös niitä kuuluisia haasteita. Helposti sitä myös purkaa ikäviä tunteita siihen läheiseen, joka elää vierellä, vaikka syy ei hänen olisikaan. Meidän tapauksessa lapsen saaminen on ollut parisuhteessa todella yhdistävä ja vahvistava asia, mutta myös haasteellinen, sillä täysin uusi elämäntilanne saattaa tuoda kumppanista esiin piirteitä, joita ei edes tiennyt olevan. Täytyy oikeesti uskaltaa avata suuta ja olla avoin asioissa.

Treeni, ravinto, hyvinvointi ja kaikki niihin liittyvät asiat on olleet mulle aina ihan todella tärkeitä. Ne ovat edelleen, mutta eri tavoin kuin ennen. Kerroin aiemmin, että lopetin sivuston jossa myin valmennuksiani jo vuodesta 2016 lähtien. En sano, etteivätkö valmennukset olisi olleet hyviä, mutta mitä hyvinvointiin tulee, ajatusmaailmani on muuttunut melkoisesti ja mulla on nykyään tosi suuri moraalinen rima tehdä tai sanoa mitään ohjeellistavaa asiaan liittyen.

Hyvinvointi on niin yksilöllinen asia ja suuri kokonaisuus, että koen etten itse halua tehdä sitä enää massavalmennuksina, etenkään ravintoon liittyen. Mulla on visio mitä ja miten haluaisin tätä tehdä, mutta toteutus uupuu 😃. Suurin palo on jakaa liikunnan iloa ja mahtavaa treenifiilistä, ilman että siihen aina liittyisi pelkkä ulkonäön muokkaaminen.

Tällaista ajatusten purkamista tähän väliin! Kaikenkaikkiaan oon tällä hetkellä todella onnellinen ja kaikki on hyvin. Siltikin elämässä voi olla stressaavia asioita ja niitä murheitakin.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


VAUVA 7 KK – MITÄ KUULUU?

Viikonloppuna meidän minille tuli tauluun 7 kk ja ajattelin sen kunniaksi kirjoitella kuulumisia ja kertoa mistä meidän arki koostuu tällä hetkellä. Olen huomannut, että monia samassa tilanteessa eläviä kiinnostaa kovasti uni- ja ruokarytmit. Ymmärrän tuon täysin, sillä onhan tämä sen verran uutta ja ihmeellistä myös itselleni, että mielellään kuulee miten muilla asiat sujuvat.

Puolen vuoden rajapyykin jälkeen monet asiat helpottuivat, mutta samalla moni asia vaatii paljon enemmän. Vaiheitahan nämä ovat kaikki ja erilaisia haasteita tulee joka vaiheessa mukaan. Nykyään minin kanssa pystyy jo kumminkoida sen verran hyvin, että elämä on siinä mielessä helpompaa kun hän ymmärtää jo sen verran hyvin, että vauvaa voi mm rauhoitella puheella nukkumaan mennessä ja muissa tilanteissa. Pienenä vauvana saattoi joskus olla epätoivoinen olo jos tyyppi huusi, eikä mikään auttanut. Tällaiset tilanteet ovat nyt onneksi jo takanapäin! Toisaalta taas hän vaatii paljon enemmän huomiota, aktivointia ja osaa näyttää mikä sopii ja mikä ei. 😅

Olivia on ollut todella hymyilevä pienestä saakka. Hän höpöttää, kikattelee ja hymyilee oikeestaan jatkuvasti. Kun tulen kotiin jumpasta ne ilmeet ja eleet mitä hän näyttää on kyllä niin sydämet sulattavaa. Hän kurkottelee paljon kohti ja halaa kun otan syliin. Hän tykkää kun aktivoin häntä erilaisilla tavoilla ja olemme harjoitelleet päivisin mm. tasapainoilua, keskivartalon ja käsien vahvistamista ja hallintaa erilaisia tavoin.

Hän liikkuu kovaa vauhtia eteenpäin, kiipeilee tukia vasten ja osaa nousta istumaan. Hän on aika kiinni minussa, eli siinä mielessä mun on edelleen vaikeaa olla pidempiä aikoja poissa kotoa. Hän ei edelleenkään suostu juomaan pullosta, nokkamukista saati pillimukista. Imetän siis edelleen ja vaikka kiinteiden aloitus on antanut vapauksia siinä mielessä, että hän pärjää vähän pidempään ilman imettämistä, on imetys silti tärkeä osa päivän rutiineja. Olisi tietysti kivaa saada jotain nestettä alas muualtakin kuin tissistä. 😅

Jos moni asia on tosiaan helpottunut, niin nykyään taas aikaa (ja vaivaa 😂) menee paljon enemmän mm. imetysten, päiväunien ja kiinteiden yhdistämiseen. Koko päivä rytmittyy pitkälti näiden ympärille ja nykyään ei ole enää samalla tavalla vapaa-aikaa kuin sillon kun vauva vaan nukkui ja söi rintaa. Kuvassa näkyy meidän päivän rytmi tällä hetkellä!

Olen todella tyytyväinen meidän unirytmiin, eli päivä- ja yöunet toimii tällä hetkellä todella hyvin, mutta niiden eteen on kyllä tehty myös hommaa. Tapoja on paljon erilaisia, enkä sano että mikään olisi parempi kuin toinen, mutta itse koen, että säännölliset rutiinit ja rytmit ovat suuri syy siihen, että nyt menee näin kivasti.

Alussa olin todella tarkka (siis ihan minuutin tarkka 😆) kaikista kellonajoista ja rytmeistä, mutta nyt voi jo ottaa hieman iisimmin, ilman että pakka hajoaa. Viimeiset seitsemän kuukautta olen laittanut vauvan unet ja rutiinit kaiken edelle ja olen karsinut menoista, jotka olisivat vaikka sekoittaneet rutiineja. Tiedän, että kaikki eivät halua elää niin, mutta meille se sopi hyvin ja mielummin otin sitten ne säännölliset unet ja hyvät puolet vastineena noista luopumisista. Toisaalta, en kyllä tiedä olisinko muutenkaan tehnyt hirveästi enemmän mitään, maailman tilanne kun on mikä on.

Olivia nukkuu edelleen kolmet päiväunet, tosin viimeiset ovat enää lyhyet 10-15 minuutin nokkaunet. Aamulla noin 30 minuuttia, lounasunet kaksi tuntia ja viimeiset ovat lyhyet torkut. Yöunilla hän on kello 19 mennessä ja nukahtaa nätisti saman tien kun kannetaan omaan sänkyyn. Toki joskus on vastustelua, mutta pääosin jää hyvillä mielin nukkumaan. Hän nukkuu 7-8 saakka aamulla, yleensä yhdellä yösyötöllä, välillä myös ilman yösyöttöjä. Nukkuu eri huoneessa kuin me. Eri huoneeseen siirtäminen poisti välittömästi yhden syötön yöstä ja vaikutti positiivisesti kaikkien uniin. Tarkoitus olisi jättää viimeinenkin yösyöttö pois tässä lähiaikoina. Toisaalta, aina silloin kun hän syö yöllä, hän nukkuu helposti yli 8 aamulla, että siinä on myös hyvä puolensa! 😄

Kahdet ensimmäiset päiväunet hän nukkuu pääosin sängyssä ja viimeiset vaunuissa. Viimeisille tarvitaan avustusta että pääsee uneen, mutta nukkuu tarvittaessa nokoset ihan paikallaan kun on vain ensin nukahtanut. Me ollaan siis tosi paljon kotosalla nykyään, vielä kun kaikki muukin ylimääräinen kanssakäyminen on minimissä niin melkoista kotielämää tämä on ollut. 😂

Toki käydään ulkoilemassa kun Olivia on hereillä, mutta aika samanlaisia nää päivät ovat! Onneksi mulla on treenit, jotka antaa irtiottoa ja mulle sellasta aikaa, jonka avulla päivät ei tunnu liian yksitoikkoisilta. Vaikka päivät toistavat samaa kaavaa, tylsää mulla ei vielä ole ehtinyt olla, sillä päivät menee sellaisella vauhdilla aina ja sitten taas on ilta.

Kiinteiden aloitus on tosiaan tuonut lisää tekemistä päiviin. Imetysten lisänä vauva syö neljä kiinteää ateriaa päivässä ja onnekseni hän syö kaiken mitä tarjoan. Meillä on ollut haasteena hitaampi kasvu. Olivia on kasvanut alusta saakka miinuskäyrällä, mutta viiden kuukauden iässä tipahti sieltäkin alemmas, joten ollaan käyty nyt kerran kasvukontrollissa ja tsempattu syömisten kanssa ihan toden teolla. Neuvolasta suositeltiin jättämään sormiruokailua vähemmälle, jotta ruokaa oikeasti menee suusta alas, joten oon nyt valmistellut enemmän soseruokia ja sormiruokaa lähinnä jälkiruokien muodossa. En kuitenkaan osaa olla tästä kasvujutusta kovin huolissaan, sillä Olivia on niin energinen ja hyvinvoiva vauva, joka syö hyvin, joten on vaikea ajatella että olisi ongelmia. Toki on hyvä että ollaan tarkkoja, seurataan ja tutkitaan varmuuden vuoksi. 7 kk iässä hän on siis 6,1 kg ja 66 cm pitkä.

Tällaisia kuulumisia meille tällä hetkellä! Jos on jotain aiheita mistä toivoisitte omaa postausta niin kommenttiboksiin saa jättää ideoita. Yritän nyt taas aktivoitua tämän blogin kanssa hieman ahkerammin!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


MEIDÄN UNIKOULU KOKEMUS (VAUVA 6 KK)

Oon tainnut mainita ehkä sata kertaa, että uniasiat ovat olleet aika paljon ajatuksissa viimeisen puolen vuoden ajan ja kaikki jotka mua seuraa instan puolella, tietääkin että näistä on tullut jauhettua paljon. Välillä ihan hävettää, kun tuntuu ettei ole muuta asiaa kun puhua vauvan unesta. 😄 Kaikki vauvavuoden kokeneet tietävät, että vauvan nukkuminen on ehkä se eniten kysymyksiä ja ajatuksia herättävä asia. Uni vaikuttaa niin moneen asiaan ja se on todellakin kaiken ja kaikkien hyvinvoinnin pohja.

Itse olen googlaillut paljon vauvan uneen liittyviä asioita ja saanut paljon vinkkejä sekä vertaistukea kirjoituksista. Siksi halusin kirjoittaa myös omat kokemukset ja ehkä näin ollen antaa tsemppiä muillekin, että monet asiat ovat ratkaistavissa!

Taustaa

Itselläni ei ole vertauspohjaa, mutta mielestäni meidän vauva nukkui alusta saakka suhteellisen hyvin. Yön ja päivän ero löytyi heti ja hän on muutenkin nukkunut yöt itkemättä ja nukahtanut aina välittömästi syöttöjen jälkeen. Toki ajoittain oli myös haastavampia päiviä ja öitä, mutta pääosin meni aika kivasti. Sain avukseni vastasyntyneen uniohjauksen, josta koen saaneeni paljon hyvää tietoa, joka on taas edesauttanut sitä että asiat ovat sujuneet hyvin. Meillä on ollut aina todella tarkka päivärytmi ja se on osoittautunut todella hyväksi jutuksi ja paransi entisestään vauvan nukkumista. Vauva nukahtikin helposti päiväunille, mutta meille oli tullut tavaksi nukuttaa vauva rinnalle ennen yöunia. Tässä ei ollut mitään ongelmaa moneen kuukauteen, kunnes nelikuisena ensimmäiset ongelmat alkoivat.

Iltanukutukset alkoivat vaikeutua pikkuhiljaa niin, että ensin rinnalla oloaika piteni jatkuvasti ennen nukahtamista. Seuraavaksi vauva alkoi havahtua useita kertoja illan aikana ja ainoa keino saada hänet uudelleen uneen, oli ottaa rinnalle. Illat alkoivat olla sellaisia että nukutin vauvan jopa viidesti, ennen kuin hän pääsi syvään uneen ja nukkui pidemmän pätkän. Tällöin yöt sujuivat vielä muutamalla syötöllä ja ongelma oli puhtaasti tuossa illan nukahtamisessa. Pidimme tuolloin syliin-sänkyyn unikoulun, joka toimikin yhdessä illassa. Olen kirjoittanut tästä ihan oman postauksen, jonka voi lukea täältä.

Kuukausi takaperin vauvalla tuli ilmeisesti uusi kehitysvaihe, joka aiheutti levottomuutta öihin. Pyrin silti pitämään kiinni ”säännöstä” että en syötä häntä joka heräämisellä. Marraskuun lopulla olimme kuitenkin lomareissulla ja yövyimme samassa mökissä ystävien kanssa. Tuolloin en viitsinyt ”huudattaa” vauvaa öisin, vaan otin hänet rinnalle aina kun hän heräsi.

Kun palasimme kotiin, heräämiset alkoivat tiheentyä pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa aloinkin epäilemään, että olisiko hänellä jokin hätänä, kun heräilee niin usein. Koska epäilin että hän on kipeä, otin siis hänet aina rinnalle herätessään ja lopulta homma eteni siihen pisteeseen, että hän heräsi 20-60 minuutin välein läpi yön ja rauhoittui vain rinnalle.

Nälkää hän ei todellakaan itkenyt, sillä jaksoi syödä ehkä minuutin, nukahti ja havahtui taas hetken kuluttua. Lopulta aloin olla sen verran huolissaan, että veimme vauvan lääkäriin, sillä halusin olla varma ettei hänellä ole esimerkiksi korvatulehdusta, joka aiheuttaisi heräilyt. Lääkäristä tuli puhtaat paperit ja seuraavana yönä tajusinkin, että teen täysin samaa kuin aiemmin tein yöunille nukuttamisessa, mutta nyt ongelma oli vain siirtynyt öihin. Hän ei ollut kipeä, vaan hänelle oli kehkeytynyt jälleen assosiaatio, joka aiheutti jatkuvan havahtumisen ja tissille nukahtamisen kierteen.

Oli aika pitää uusi unikoulu. Koska ongelma oli yöaikaan, päädyimme tassuttelu unikouluun, jossa vauvaa ei nostella sängystä (joka aiheuttaisi yöllä sen, että hän heräisi herkemmin täysin valveille). Siirsimme vauvan omaan huoneeseen ja sovimme miehen kanssa säännöt. Kertasimme eri tilanteet läpi useaan kertaan, jotta olimme varmoja että toimimme täysin samoin ja kumpikin tietää, milloin on oma vuoro ottaa tilanne haltuun. Lupasimme ettemme menetä hermoja ja että pysymme sovitussa!

Suosittelen muuten kaikille unikouluja harkitseville hyviä kuulosuojia, sillä niiden avulla pysyy paremmin rauhallisena ja vauvakin aistii sen. Mulla oli korvatulpat ja niiden päällä peltorit. 😆 Painotan vielä, että vaikka puhun ”huudattamisesta” ja kuulosuojista, vauvaa ei missään vaiheessa jätetä yksin huutamaan, vaan hänen kanssaan ollaan jatkuvasti, mutta rauhoitellaan vain muilla keinoin kuin syöttämällä. Usein tuo rinta-assosiaatio ei tosiaan viesti nälästä, vaan siitä että vauva on vain tottunut nukahtamaan tissille, eikä osaa muuta keinoa, joten se täytyy hänelle opettaa.

Unikoulun ensimmäisenä iltana laitoimme vauvan nukkumaan tuttuun tapaan klo 19.00. Olimme sopineet, että syötän hänet kahdesti yön aikana, klo 23.00 ja 03.00. (tai näiden aikojen jälkeen) Jos hän herää ennen noita aikoja, otamme tassuttelun käyttöön ja pyrimme saamaan vauvan uneen ilman syöttöä. Hän heräsi ensimmäisen kerran klo 21.30 ja mies otti ensimmäisen vuoron. Hän oli huoneessa 45 minuuttia, jonka jälkeen teimme vaihdon. Huomasimme, että vauva jopa ärsyyntyi liiallisesta silittelystä, joten lopulta istuin hänen vierellään ja satunnaisesti silittelin. Hän nukahti 22.35.

Tämän jälkeen hän heräsi 23.30 jolloin syötin hänet. Toinen herääminen tapahtui 05.00 aikaan, jolloin syötin hänet. Siitä hän nukkui aamuun saakka. Tästä on nyt tasan viikko ja hän ei ole vielä kertaakaan heräillyt niin että syömisestä olisi alle 4 h. Herää yleensä 23.30 ja 05.00, tästä nukkuu aamuun saakka, kunnes herätän hänet.

Meidän tapauksessa unikoulu meni siis todella helposti, kuten myös ensimmäiselläkin kerralla. On todella ihmeellistä miten radikaali vaikutus tällaisella voi olla näin lyhyessä ajassa! Kaiken lisäksi vauva on luonnollisesti ollut todella hyvällä tuulella myös päivisin sekä syönyt paremmalla ruokahalulla päivällä. Tämä on tosin loogista, sillä heräily katkaisee luonnollisesti myös vauvan unet ja aiheuttaa väsymystä. Jatkuva yöllä syöminen vie nälkää pois päivältä.

Haluan vielä sanoa loppuun, että molemmilla unikoulu kerroilla olen ollut tilanteessa, jolloin mietin että tästä ei tule mitään, tämä on toivotonta! Siltikin asiat ovat ratkenneet ja vielä näin hyvin. Tärkeintä on olla johdonmukainen, eikä vaihdella sääntöjä tai metodeja heti jos jokin tuntuu vaikealta. Asioihin perehtyminen, hyvä suunnitelma ja oman vauvan temperamentia tukeva unikoulu metodi yhdessä johdonmukaisuuden kanssa vie tuloksiin.

Loppuun vielä asioita, joiden koen auttaneen hyvien unien saavuttamisessa:

  • Selkeä päivärytmi
  • Sopivasti päiväunia (liikaa unta päivällä voi johtaa katkonaisiin yöuniin, kun taas liian vähän unta johtaa helpommin yliväsymykseen, jolloin vauvan on vaikea nukahtaa)
  • Iltarutiinit, jotka toistuvat aina samalla tavalla
  • Pimeä huone (valoisampana vuodenaikana pimennysverhot)
  • Kohina kaikilla unilla
  • Unipussi (pienemmällä vauvalla kapalo)

Tapoja on erilaisia ja jos et kannata unikouluja se on minulle täysin fine. Kaikille unikoulut eivät toimi ja joillekin perheille sopii elää vauvantahtisesti ja antaa vauvan nukkua kun nukkuu. Minä en halua luoda paineita tai huonommuuden tunnetta kenellekkään siitä, miten asioiden pitäisi mennä. Tämä on ainoastaan meidän tapa ja toiminut meille hyvin. Jos joku saa tästä jotain vinkkiä tai tsemppiä niin silloin olen onnistunut tavoitteessani! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


ENSIMMÄINEN LOMA VAUVAN KANSSA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lomarenkaan ja Indieplacen kanssa.

Uuden tulokkaan ja yleisen tilanteen vuoksi emme ole poistuneet kovinkaan kauas kotoa tämän vuoden aikana. Vauva syntyi kesäkuun lopulla ja sen jälkeen viikot ja viikonloput ovat olleet aika samanlaisia päivästä toiseen. Viime aikoina onkin ollut fiilis, että olisi kiva ottaa pieni irtiotto arjesta. Olivia ei viihdy autossa kovinkaan kauaa, joten mihinkään kovin kauas ei voida vielä tässä vaiheessa lähteä. Lähdinkin etsimään kivaa lomapaikkaa Lomarenkaan sivuilta ja laitoin hakuehtoihin Vaasan lähialueet, joihin ei olisi muutamaa tuntia pidempi ajoaika!

Löydettiin kiva paikka Laviasta (Pori) ja varattiin mökki viikonlopuksi Marraskuun viimeiselle viikonlopulle. Vaasasta Poriin ajaa 2,5 tunnissa ja tämä olikin pisin ajomatka vauvan kanssa tähän mennessä. Matka meni kuitenkin yllättävän hyvin ja kun saavuimme paikanpäälle, meitä odotti täysin kuvausta vastaava mökki jonka varustelu oli jopa odotettua parempaa. Olimme matkassa kaveripariskunnan kanssa, joilla on myös alle vuoden ikäinen vauva, joten meille oli varattu kaksi pinnasänkyä sekä syöttötuoli vanhemmalle vauvalle.

Sitä ei osaa etukäteen edes miettiä, että vauvan kanssa matkustaminen vaatii hieman enemmän suunnittelua ja esimerkiksi hotellissa asuminen ei olisi tässä vaiheessa kovin helppoa, sillä meidän vauva menee klo 19.00 nukkumaan ja silloin olisi hotellihuoneessa hankalaa olla, kun huone pitäisi olla pimeä ja hiljainen. 😃 Tällainen mökkireissu tuntui hyvältä idealta, sillä paikassa olisi samat mahdollisuudet kuin kotona, mutta silti saisi pienen loman tutuista kuvioista.

Ensimmäisenä iltana otettiin vain iisisti, lämmitettiin mökin oma sauna ja syötiin tortilloja. Paikka oli sen verran metsän keskellä, että yöllä oli niin rauhallista että nukuin todella sikeästi. Makuuhuone oli aivan säkkipimeä ja tietynlainen rauhallisuus auttoi nukkumaan hyvin. Aamulla oli ihanaa herätä järvimaisemaan, joka näkyi suoraan mökin olohuoneesta suurista ikkunoista.  Tehtiin aamupalaa ja otettiin iisisti. Naureskeltiin, että nykyään päivät alkaa hippasen aikaisemmin kuin ennen ja jos ennen saunomiset ajoittuivat iltaan niin me oltiin jo klo 14.00 mennessä saunomassa mökin rantasaunassa! 😅

Ennen saunomista tehtiin mökin pihalla yhteistreeni ja sen jälkeen puulämmitteinen rantasauna tuntui ihan täydelliseltä. Käytiin myös järvessä uimassa, tai no ei sitä ehkä uimiseksi voi kutsua, mutta pulahtamassa. En voi uskoa, että minä, jolle tekee tiukkaa mennä mereen kesälläkin, kävin tähän aikaan vuodesta uimassa. 😅 Pakko myöntää, että ei tuota kylmässä vedessä uimista turhaan hehkuteta, sillä olo oli aika huikea tuon treeni-sauna-uinti – setin jälkeen. Tehtiin vielä iso vuoka täyteen uunifetapastaa ja oli meillä muutenkin eväät kohdillaan koko reissun ajan!

Mä oon sellainen, että kun matkustan johonkin haluan että yöpaikka on riittävän tasokas ja moderni. Tässä meidän mestassa yhdistyi kuitenkin kivasti luonnon rauha, sillä kolmeen päivään ei näkynyt yhtäkään ihmistä missään, mutta silti majoitus oli tasokas ja mökissä oli sähköt, vesi, astianpesukoneet ja kaikki. Just sellainen irtiotti mitä itse kaipasin. Kun avasin kotioven, huomasin että meillä on käynyt siivooja! Mies oli siis hommannut siivouksen poissaolomme ajalle ja voi että miten iloiseksi tulin. Tämä uusi viikko onkin lähtenyt käyntiin mielettömän hyvin, taas tuli huomattua, että pienikin irtiotto arkeen antaa niin paljon voimia ja jaksamista, että kyllä näillä energioilla mennään helposti jouluun saakka!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


BLOGI 10 VUOTTA!

15. marraskuuta vuonna 2010 päätin hetken mielijohteesta perustaa blogin! Olin mietiskellyt asiaa mielessäni jo hetken, sillä olin kovasti innostunut lukemaan ruotsalaisia blogeja kuten Kenzan ja Kissien blogeja. Suomessa blogiskene oli vielä melko mitätön, eikä treeniaiheisia blogeja ollut juurikaan. Asiaa suunnittelematta menin bloggeriin ja iskin sinne ensimmäisen mieleen tulevan nimen blogille, nimen joka koristaa tätä sivua vielä tänäkin päivänä.

Tarinat ovat vuosien aikana vaihdelleet treenien, hyvinvoinnin ja ravinnon ympärillä, mutta olen aina avannut myös henkilökohtaista elämääni tänne ja kaikki tarinointi liittyykin pitkälti omaan elämään ja asioihin, joista olen ollut kiinnostunut. Viimeisen vuoden aikana blogissa on tapahtunut enemmän muutoksia, sillä raskaaksi tulon jälkeen aiheet siirtyivät pitkälti raskausaikaan ja sittemmin tähän vauva-arkeen, jota elän parhaillaan.

Oon aina sanonut, että inspiraatio kirjoituksiin tulee vahvasti omasta elämästäni. Aiemmin päiväni olivat täynnä treeniä ja kuntosaliympäristössä olemista, joten oli helppo kirjoitella näihin liittyviä juttuja. Viime aikoina musta on tuntunut, että on hankalaa keksiä aiheita treenaamiseen tai vaikka ravitsemukseen (reseptejä lukuunottamatta) liittyen, sillä omat kiinnostuksen kohteet ovat aika vahvasti vauvassa.

Elän vauvakuplassa ja sen vuoksi myös nämä kirjoitukset liittyvät paljon siihen. Toki nämäkin liittyvät omalla tavallaan hyvinvointiin, sillä esim. jos vauva nukkuu hyvin, myös äiti nukkuu hyvin. (ainakin useimmiten 😁) Katsotaan mihin tämä polku vie tulevaisuudessa.

ruokakuvia vuodelta 2013

Tänään ajattelin kuitenkin kertoa kohokohtia ja ajatuksia näiden kymmenen vuoden ajalta!

Ihmiset, uudet ystävät ja kokemukset! Blogin ansiosta olen tutustunut moniin ihmisiin joita en muuten tuntisi. Olen saanut ystäviä, jopa elinikäisiä sellaisia. Olen saanut kokea asioita, jotka ilman blogia jäisivät tekemättä. Olen päässyt testaamaan tuotteita ja palveluita, joihin muuten ei olisi ollut mahdollisuutta. Näitä on niin paljon, että vaikea mainita vaan muutama.

Even kanssa blogattiin molemmat Fitfashionin alla. Eveen tutustuin blogin kautta ja nykyään ollaan kolleegoita, jumppaohjaajia molemmat!

Olen aika ylpeä siitä, että kehitin tyhjästä itselleni elinkeinon, joka on elättänyt minua jo seitsemän vuoden ajan. Blogi ei tokikaan tuottanut alusta saakka, mutta kolmen vuoden jälkeen aloin saamaan myös tuloja. Tämä on mahdollistanut vapaamman arjen, omat aikataulut ja joustavan arjen. En ole koskaan edes halunnut tehdä pelkästään blogia ja somea työkseni, mutta tämä on tuonut kivaa tasapainoa sen suhteen, että olen voinut vastapainoksi jumppailla työkseni niin paljon kuin jaksan ja haluan. Pelkällä jumpan vetämisellä ei nimittäin rikastumaan pääse.

Vuonna 2013 minua pyydettiin uuteen Fitfashion portaaliin, josta ura lähtikin nopeasti nousuun ja monet uudet lukijat löysivät tänne. Katselin äsken statistiikkoja tuolta ajalta ja jo silloin blogissani on vieraillut 200 000 uniikkia kävijää parhaimpina kuukausina, huh! 

Tämä kuva oli joskus bannerikuvana!

Vuonna 2014 minut pyydettiin Indiedaysille ja päätös blogi-muutosta oli todella vaikea. Lukijalle tällainen muutos ei ole suuri, mutta itse punnitsin silloin pitkään, että teenkö virheen, tippuvatko hyvät luvut alas. Lopulta parempi sopimus voitti ja siiryin Indiedaysin alle syksyllä 2o14. Täällä ollaan vieläkin! 

Vuonna 2015 olin koko vuoden Kari Traa merkin lähettiläänä yhdessä Venla Savikujan kanssa. Taisimme olla ensimmäiset suomalaiset Kari Traa -ambassadorit. Tuona vuonna pukeuduinkin oikeastaan ainoastaan Kari Traan värikkäisiin ja ihaniin vaatteisiin, joista osa on mulla edelleenkin käytössä!

Blogin haasteet olivat todellinen hitti vuosina 2014-2016. Joka vuonna järjestin veloituksettoman treenihaasteen, joka sisälsi myös ruokavaliot. Suosituin näistä oli ensimmäisenä vuonna järjestetty Bikini Body Bootcamp. Sadat, ellei jopa tuhannet lukijat osallistuivat haasteeseen. Sittemmin tein tästä treenistä oman ryhmäliikunta-tunnin, jota ohjasin useamman vuoden ajan Ladies Club kuntosalilla! 

olin itsekin haasteissa mukana!

Vuoden 2016 lopussa ja 2017 aikana koin ensimmäistä kertaa blogiuran aikana isompia vaikeuksia ja muutoksia henkilökohtaisessa elämässä. Tuolloin tekstien tuottaminen oli ensimmäistä kertaa vaivan takana ja blogikriisiä pukkasi tippuvien lukujen vuoksi. Myös muut somet alkoivat tulla vahvemmin blogien rinnalle ja jopa ohi.

 Tämä blogi on ollut aina mun pääkanava ja vaikka mulla ei ole esim. Instagramissa suhteessa yhtä paljon seuraajia, on täällä luvut olleet välillä tosi hurjia. Parhaimpina kuukausina täällä on vieraillut yli 500 000 kävijää (kuukauden aikana) mikä on mielestäni paljon! Sittemmin olen minäkin alkanut tuottaa enemmän julkaisuja myös muissa someissa ja tällä hetkellä Instagram toimii vahvasti tässä vieressä, jollei jopa pääkanavana.

Vuosien aikana olen saanut paljon palautetta! Pääosin positiivista mutta myös negatiiviset viestit ovat olleet osa tätä työtä melkein alusta saakka. Joskus kommentointi on aiheuttanut todella paljon ahdistusta monien päivien ajaksi, mutta pääosin olen kai selvinnyt aika hyvin. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on ollut yksi asia mikä on pitänyt motivaation yllä. Mulla on aina ollut auttamisen halu. Tykkään auttaa ihmisiä ja jos koen hyviä juttuja omassa elämässäni, haluan jakaa ne myös muille. Tämä on ollut se kanava, jossa olen saanut jakaa kokemuksia ja ajatuksia monista eri aiheista. 

Blogi on ollut yksi osasyy mun ruokainnostuksiin ja vuosien aikana onkin tullut kehitettyä resepti jos toinenkin! Suosituimpana lienee the kaurapizza ja senkin jälkeen on tullut tehtyä monta erilaista hittiruokaa, joita teen edelleen tänä päivänä. Olisi mahtavaa saada kaikki nämä reseptit vaikka yhdeksi kirjaksi, saa nähdä jos sellaisen saisi joskus aikaiseksi!

10 vuotta on pitkä aika ja näillä äitiaivoilla unohdin varmaan sata ja yksi asiaa, joista olisin voinut kertoa. 😂 Homma jatkuu ja katsotaan miten pitkälle tämä tie vie. Kiitos teille lukijoille siitä että olette mahdollistaneet koko jutun. Kiitos kommenteista, reaktioista ja kaikesta!

Loppuun vielä muutama random kuva blogin mediakirjaston kätköistä vuosien varrelta!

 

instagram: ainorouhiainen 

Facebook