KUINKA NOPEASTI TULOKSET KATOAVAT?

Treenaat monta kuukautta säännöllisesti, syöt hyvin ja huomaat kivasti tuloksia. Sitten puskista iskeekin pitkä flunssa tai rasitusvamma, joka estää treenit. Useimmilla kulkee myös terveellinen ruokailu ja urheileminen käsikädessä, jolloin ilman toista on vaikea pitää toinenkin homma kasassa. Tällaisessa tilanteessa sitä usein mietitään, että katoaako kaikki tulokset viikossa tai parissa vai kauanko siihen menee?

Aihehan on itselleni hyvin ajankohtainen, sillä oon ollut tässä kuukauden päivät treenaamatta. Voin kertoa, että on aika iso muutos tyypille, joka hikoilee normaalisti monta tuntia päivässä. Lisäksi mulla oli kevään ajan tuo valmennusprojekti, jonka ansiosta sain tosi hyviä tuloksia. Tyypillistä, että teet monta kuukautta hommia ja kun urakka on valmis, niin sitten tulee jotain tällaista.

Riippuu tietysti paljon mistä tuloksista puhutaan. Kestävyyskunto, eli hapenottokyky laskee melko nopeasti jos on levossa, mutta se myös palaa yhtä nopeasti, ellei kyseessä ole monien kuukausien tauko. Useinhan kyseessä on juurikin muutaman viikon lepo, flunssasta tai muusta johtuen. Ensimmäiset kestävyystreenit tuntuvat aina pahalta ja syke nousee hyvin nopeasti, mutta tuo helpottuu jo ihan muutamien treenikertojen jälkeen.

Mitä lihaksiin ja voimaan tulee, levossa lihaspaineet katoavat, jolloin voi tuntua että ”kaikki lihakset lähti”, vaikka kyseessä ei ole se, että itse lihaskudos olisi kadonnut. Toki sekin katoaa jos on pitkiä aikoja käyttämättä lihaksia, mutta muutama viikko tai jopa kuukausi ei tuhoa kaikkia tuloksia. Voi olla, että tauon jälkeen on huonompi kunto hetken aikaa, mutta usein omalle tasolle pääsee jo muutamien viikkojen treenillä. Ja hei, tauko ei ole aina edes huono asia, joskus tauko voi tehdä ainoastaan hyvää ja kun palaa treenien pariin, lähteekin kehitys ihan uudella tavalla liikkeelle!

Mun liikkumiset ovat olleet kävelyä viimeiset viikot, aktiivisuustaso on siis tippunut aiemmasta ihan hurjasti. Omalla kohdalla terveellinen ruokavalio tulee niin selkärangasta, että se on kuitenkin pysynyt mukana. Huomaan toki kehonkoostumuksessa jotain muutosta ja sen, että lihaspaineet ovat tosiaan gone, mutta muuten kovin suurta tuhoa ei ole tapahtunut, vaikka oon hillunut festareilla jos toisillakin. Sanoisin, että tässä asiassa tärkeintä on se mitä suusta menee alas sen 80% ajasta. :)

Joten, jos sullakin on ollut kesän, flunssan tai vamman takia taukoa, älä stressaa siitä, vaan ajattele että keho pääsee palautumaan kunnolla ja kun palaat treenien pariin, oot entistä kovemmassa kunnossa ottamaan kehitystä vastaan! ;) Kävin itse eilen kokeilemassa ensimmäistä treeniä ja vaikka stressailin alkuun, se meni ihan tosi hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Treenin jälkeen muistin taas, miksi tykkään liikkumisesta niin paljon. Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle.

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


PÄIVÄ JOKA PYSÄYTTI

Mulla on vähän sellanen fiilis, että en voi kirjoittaa mitään muuta ennen kuin oon kirjoittanut tämän auki. En toki oo velvollinen ilmoittamaan mun terveydentilan muutoksista blogissa, mutta tuntuu jotenkin teennäiseltä kirjoitella jotain terveysjuttuja kun makaa sairaalassa rintakehä täynnä johtoja. :D Okei, ei ole hauskaa, mutta anyway..

Oon tosiaan ollut tässä pidempään vähän huonossa kunnossa ja tavallisen sairastelun sijaan on ollut vähän erilaisia oireita ja fiilis, että nyt ei niinku tosiaan edes pystyisi mennä urheilemaan, koska sen vaan tunsi. Kävin sitten maanantaina työterveyshoitajalla, jolta sain ajan lääkärille.

Eilen kun menin lääkäriin, en kyllä ikinä olisi voinut kuvitella millanen päivä siitä tulisi. Oireiden perusteella lääkäri passitti mut erilaisiin testeihin, jotka tehtiin välittömästi. Sydänfilmistä löytyi sitten jotain, mistä he eivät olleet varmoja, joten mut laitettiin lähetteellä keskussairaalaan. Sairaalaan päästessä testit jatkui ja multa on otettu ties kuinka monta testiä ja koetta. Keuhkoja ja sydäntä on tutkittu tosi paljon ja verikokeita otettu niin rannevaltimosta kuin kyynertaipeesta varmaan 15. Siinä vaiheessa, kun lääkärit alkoivat puhua jostain infarktista niin alkoi jo oikeesti pelottamaan. Siinä kun makasin niin mietin kyllä, että viimeistään tämä on opetus että mä en oikeesti oo mikään kone. :D …

Yllä olevat kappaleet kirjoitin tänään sairaalassa ja nyt oon taas kotona. Oon vieläkin vähän päästäni pyörällä, että mitä ihmettä tässä on tapahtunut. Vietin eilisen päivän, viime yön ja tämän päivän vielä sairaalassa, mutta selvisin onneksi säikähdyksellä, eikä mitään vakavaa diagnoosia todettu. Mutta olihan tää kyllä pienimuotoinen herätys..

Mua oikeen hävettää kirjoittaa tätä julkisesti, mutta ehkä joku ottaa koppia eikä käy tätä asiaa kantapään kautta, kuten meikäläisellä on tapana. Mä oon tunnetusti aika kovapäinen sen suhteen mihin pystyn ja mihin en pysty, ja nyt se sitten osui omaan nilkkaan niin että rysähti.

Muutamia viikkoja sitten kun sain ekat flunssan oireet, en ottanu niitä vakavasti, vaan jatkoin treenaamista ja jumppien ohjaamista, kuten oikeastaan aina teen. Moni ohjaaja voi ehkä samaistua siihen fiilikseen, kun omat tunnit odottaa ja olo ei ole ihan kuten kuuluu ja siitä tulee huono fiilis jos joutuu jättää tunnit pitämättä.

Tällä kertaa mun kroppa oli kuitenkin jo valmiiksi tosi viimeiseen saakka viritetyssä tilassa ja se ei ollutkaan yhtä vahva kuin normaalisti. Homma kärjistyi meidän Bodyattack-maratoniin, jonka jälkeen tulin tosi kipeeksi ja sen jälkeen tila onkin ollut enemmän tai vähemmän heikko. Saan olla kiitollinen, etten aiheuttanut itselleni sydänlihastulehdusta tai pahempaa vammaa, mutta tää riitti kyllä herätyksenä. Ja jos joku on varma, niin se että mä en enää urheile kipeenä, en edes pienessä lenssussa. Älkää tekään.

Kaikessa huonossa on aina jotain hyvää ja tän jutun hyvä on se, että nyt taas arvostaa terveyttä ja ymmärtää, että sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Toinen hyvä on se, että koin jonkinlaisen herätyksen jälleen kerran siitä, mikä on tärkeetä ja mikä vähän vähemmän. Kyse ei olisi siitä, että en arvostaisi elämän muita juttuja, mun haasteena on vaan saada tasapaino työn, treenin ja kaiken muun välille, koska nuo kaks liittyy toisiinsa ja suurin osa mun ajasta menee niiden parissa.

Meikäläinen on nyt siis poissa treenien parista niin kauan kun se vaatii ja ajattelin keskittää energiat kesästä nauttimiseen ja lepäilyyn. Tiedän, että mun pitäisi olla jonkinlainen hyvä esimerkki kaiken suhteen ja monessa asiassa voin sanoa olevani… Mutta sitten toisaalta, valitettavasti mullakin on ne heikkoudet ja oon aina pitänyt täällä blogissa rehellistä linjaa, joten mielummin kerron tylsätkin jutut julki kuin pidän kulissia yllä. :)

PS. Mitäs pidätte näistä Annan ottamista kuvista? :)

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MISTÄ TUNNISTAA YLIKUNNON?

Oon saanut jonkun verran toiveita kirjoittaa ylirasituksesta/ylikunnosta ja tilan purkamisesta. Nämä kaksi ovat eri asioita ja vaikka molemmat vaativat lepoa, johtuu ylikunto siitä että kehoa ei olla kuunneltu ylirasittuneessa tilassa. Ylirasitus menee ohi muutamien päivien tai viikon sisällä, jos asiaan reagoi heti. Ylikunto voi kestää todella pitkään ja se myös palaa helposti takaisin. Ylikuntotila on myös erikoinen siitä, että se aiheuttaa melko voimakkaita psyykkisiä oireita, joita ei osaa välttämättä yhdistää siihen, että keho olisi liian rasittunut. Ongelma on yleisempi kilpaurheilijoiden keskuudessa, mutta ihan normaali kuntoilija voi myös vetää itsensä tilaan, mikä ei todellakaan ole miellyttävä. Näiden asioiden kanssa ei kannata pelleillä, sillä pahimmillaan voi joutua kierteeseen, joka kestää vuosia.

Oireet voivat vaihdella myös henkilöiden välillä, eikä ole mitään yhtä oikeaa kaavaa, miten asiat menee. Fyysisiä oireita ovat useimmiten inho liikuntaa kohtaan, alentunut suorituskyky, sydämen rytmihäiriöt (joko alentunut tai koholla oleva syke), kohonnut verenpaine, vapina, uniongelmat (yöllinen heräily ja nukahtamisvaikeudet), aistiyliherkkyys (yliherkkyys lämmölle, yöllinen levottomuus, meluherkkyys), ruokahalun muutokset ja naisilla kuukautiskierron häiriöt. Psyykkisiä oireita ovat esimerkiksi masennus, ärtyisyys, ahdistus sekä hermostuneisuus.. Jos ylikuntotila pitkittyy on tavallinen lisäoire lievä kuumeilu jota jatkuu jopa viikosta toiseen. 

Ylikunto voidaan jakaa hermostollisesti sympaattisen hermoston ja parasympaattisen hermoston ylikuntotiloihin (autonomisen hermoston kaksi osaa). Sympaattisen hermoston ylikuntotila on ominaisempaa voimalajien harrastajille, kun taas parasympaattisen hermoston ongelmat johtuvat useammin kestävyyslajien liiasta harjoittamisesta. Oireiden välillä voi olla jotain eroja, mutta loppupeleissä molemmissa vaaditaan riittävästi lepoa ja ravintoa. Toisilla ylikunto voi viedä tilaan, jossa kehon toiminnat ikään kuin hidastuu, syke on hyvin alhainen, on kylmä, aineenvaihdunta hidastuu ja paino nousee, kun taas toisissa tapauksissa tila on päinvastainen, eli elimistö toimii ylikierroksilla, on yöhikoilua, nopeasti nouseva syke ja paino laskee.

Kokemuksesta voin kertoa, että kaikista pahinta oli nuo psyykkiset oireet, sillä ei ymmärtänyt miksi ihmeessä oli sellainen olo kun oli. Itselläni ei ollut esimerkiksi mitään ongelmia jaksamisen kanssa, mutta oli keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä ja masentunut olo. Treeni kuitenkin auttoi myös noihin, vaikka usein treenaamaan lähteminen vaati enemmän tsemppaamista kuin yleensä, mutta jaksoin sen voimalla että tiesin siitä tulevan parempi fiilis. Tavallaan siis kierre, joka ei olisi ikinä loppunut ellei lopulta olisi ollut niin paska olo, että oli pakko mennä lääkäriin. Kuten oon useasti kirjoittanut, ylirasitus tai ylikunto ei johdu välttämättä pelkästään liiasta fyysisestä harjoittelusta, vaan elämäntilanne vaikuttaa myös. Ihminen on kokonaisuus, johon vaikuttaa myös se miten muuten jaksaa.

Ylikuntotilan purkamiseen ei ole mitään taikakeinoja olemassa, sillä riittävä lepo, uni ja ravinto ovat avainasemassa. Useinhan tähään tilaan johtaa se, että urheileminen on vienyt suuren osan ajasta, joten pitäisi myös keksiä jotain mielekästä tekemistä, eikä vain jäädä kotiin makaamaan. Jos tila on pitkällä, lääkärin konsultaatio ja toimenpiteet elimistön rauhoittamiseksi on myös järkevä idea. Omalla kohdalla suurin apu itse lepäämisen ohella oli ruokavalion muokkaaminen entistä parempaan suuntaan. Kuten oon useasti kirjoittanut, mulle sopii parhaiten runsaasti hiilareita sisältävä ruokavalio, jonka avulla pystyin aloittamaan treenaamisen aika nopeallakin aikataululla, sillä palautuminen ja jaksaminen parantui hurjasti.

Olisi kiva kuulla muitakin kokemuksia aiheesta, joten jos teillä on tarinoita jaettavana niin komenttiboksi on auki kuten aina! :)

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.