UNEN MITTAAMINEN SYKETTÄ MITTAAVILLA LAITTEILLA + RIITTÄVÄN UNEN HYÖDYT

Kuuntelin tällä viikolla Väkevä elämä – podcastia aiheena uni ja asiantuntijana Henri Tuomilehto, joka on unilääketieteeseen perehtynyt erikoislääkäri. Jos uniasiat kiinnostaa ja etenkin jos ne eivät kiinnosta, kannattaa kuunnella tuo jakso Suplasta. Uni ja unihäiriöt ovat tapetilla nykyään ja on hienoa että nukkumisesta ja sen tärkeydestä on alettu puhua enemmän. Kuten tässä jaksossakin todettiin, monesti asiaan otetaan kantaa negatiivisesta näkökulmasta, eli toitotetaan vain mitä kaikkea unettomuus ja liian vähäiset yöunet saa aikaan. Tällainen pelottelu saa pahimmillaan aikaan vain enemmän stressiä, sillä aina kaikelle ei vaan voi mitään. Moniin asioihin pystyy vaikuttaa, mutta ei kaikkeen.

Yksittäiset huonot yöunet tai edes viikot eivät kaada koko pakkaa, mutta jos jatkuvasti vetelee liian vähäisellä unimäärällä, alkaa univaje syödä terveyttä ja vaikuttaa näin ollen myös mielialaan ja moniin muihin asioihin.

Liiallinen unen mittaaminen on myös turhaa, eikä esimerkiksi sykettä mittaavat kellot tai muut laitteet kerro unen laadusta riittävästi. Unen laatua kun ei voi mitata sykkeen perusteella. Kun unen laatua tutkitaan lääketieteessä, käytetään unipolygrafiaa eli polysomnografiaa jossa rekisteröidään mm. aivojen sähköistä toimintaa, johon rannelaitteet tai vastaavat mittarit eivät pysty. Mittarit ovat ihan hyviä apureita esimerkiksi unen määrän seurannassa ja osa niistä kertoo suuntaa antavaa dataa myös laadusta, mutta en itse lähtisi stressaamaan tällaisten laitteiden antamista tuloksista liikaa.

Mainitsin alussa, että kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta osaan myös voi. Jos esimerkiksi joka päivä menisi 30-60 min aikaisemmin sänkyyn, lisäisi tämä viikossa unen määrää parhaimmillaan jopa 7 tunnilla, joka vastaa jo yhden yön unimäärää. 30 minuuttiakin on aika mitätön aika ja sen luultavasti pystyy nipistää kuka tahansa. Jo 30 minuuttia vaikuttaisi näin ollen jopa 3,5 tuntia lisää unta viikossa.

Tässäkin aiheessa, asioita kannattaa katsella hieman laajemmasta kulmasta kuin vain yksittäisen vuorokauden näkökulmasta. Monesti tällainen unen lisääminen nimittäin vaikuttaa omaan jaksamiseen sen verran positiivisesti, että sitä onkin päivän aikana paljon aikaansaavampi ja sitä omaa aikaa jää vähintään yhtä paljon käytettäväksi.

Olen monesti kertonut, että oma ongelmani on herkkäunisuus ja rauhattomuus, eli heräilen helposti ja rauhoittuminen illalla saattaa olla hankalaa. Tämä johtuu pitkälti kovatehoisen treenin aikaansaamista ylikierroksista ja olenkin nyt viimeisen viikon aikana nukkunut entistä paremmin, kun kovimmat treenimäärät ovat tippuneet pois. Omalla kohdalla paras ja ratkaisevin keino oli painopeitto. Niinkin yksinkertainen asia kuin peitto ratkaisi tämän ongelman ja nyt 6 kuukautta peittoa käyttäneenä, en voi kuin suositella sitä, jos ongelmat kuulostavat yhtään samalta kuin itselläni. Olen kirjoittanut omasta peitostani enemmän täällä. 

Tässä vielä muutama motivoiva ajatus, miksi kannattaa mennä aikaisin nukkumaan! 🙂

  • Uni on kaiken perusta, joten riittävästi nukkumalla yksinkertaisesti voi paremmin. Avain hyvään päivään lähtee hyvistä yöunista.
  • Teet parempia valintoja ruokailujen suhteen.
  • Jaksat urheilla ja saat siitä myös jotain irti.
  • Palaudut paremmin treeneistä ja näin ollen myös kehityt tehokkaammin.
  • Aineenvaihdunta toimii paremmin, joskus jämähtänyt paino lähtee laskuun vasta kun unirytmi saadaan kuntoon.

Mun motto on aina ollut että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin ja koskaan ei voi nukkua liikaa!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


One Response to “UNEN MITTAAMINEN SYKETTÄ MITTAAVILLA LAITTEILLA + RIITTÄVÄN UNEN HYÖDYT”

  1. Uni on kyllä niin tärkeää! Olen koettanut panostaa sen mitä pienen lapsen äitinä nyt voi uneen ja hyvään uneen tammikuusta lähtien. Ajattelin ennen tätä, että pitää valvoa, jotta saan asioita aikaan. Väärin! Saan paljon enemmän asioita aikaan kun uni on 7-8h/yö sen vanhan 5-6h/yö. Toki joskus tulee keskeytyksiä, mutta se lienee tässä vaiheessa elämää normaalia kun pieni hukkaa nallen yöllä tmv.

    Kaikki alkoi siitä, kun Niken podcastista kuuntelin unentärkeydestä, se esitettiin nimen omaan positiivisessa valossa joka sai kyllä ajattelemaan. Unen laadun mittaamisessa laitteissa on musta se apu, että saa sen datan siitä onko pyörinyt yön aikana paljon mutta myös sen, että kun tekee elämäntapamuutosta, unen laatu oli ainakin itselläni yksi ensimmäisiä joihin se vaikutti (tietysti nesteet lähti kropasta ensin…). Huomasin että ”levollinen uni” määrä nousi sieltä 70% kohdalta nykyiseen 90% kohdalle joka yö. Tottakai oma olo oli levänneempi, mutta pelkästään se, että joku antaa numeroita motivoi itseäni. Olkoon se sitten ranteessa oleva kello josta sitä dataa tulee.

Kommentoi