TIEDÄN KYLLÄ MITEN TULISI SYÖDÄ, MUTTA…

Niin. Tiedätkö sittenkään? Otsikon lausetta kuulee paljon. ”Tiedän kyllä miten pitäisi syödä tai treenata, mutta en vain saa itseäni motivoitumaan.” Valitettava totuus on se, että yhtä usein ollaankin aika pihalla monista ihan perus asioista. Lisäksi nykyinen ravintoon ja treenaamiseen liittyvä infoähky on sekoittanut hommaa entistä enemmän.

Nyt varmasti odotat, että alan paasata miten kuuluu syödä oikein ja terveellisesti. Ongelma taitaa olla juuri siinä, että perus terveellisen ruokavalion kuvitellaan olevan ydinfyysiikkaa tai siihen kuuluu vain kana, riisi ja vihannekset. Ei ihme, ettei löydy motivaatiota tehdä muutoksia jos ajatuksissa siintää vain ankeat luopumisen siivittämät ajat. 😀

En tiedä miksi ravinnon suhteen on niin helppo mennä joko tai – ajattelumalliin, eli joko vedellä pelkkää p*skaa tai sitten ollaan jollain superkuurilla tai kieltädytään kaikesta mikä ei ole oikeaoppista ravintoa. Jos nimittäin ajatellaan ravinnon roolia fysiologisesta kulmasta, on sen tehtävä antaa meille energiaa ja ravintoaineita. Luulisi olevan helppo homma, mutta yllättävän usein ei kuitenkaan ole. Se, että saat riittävästi ravintoaineita ja energiaa onnistuu aika pitkälti sillä, että syöt säännöllisesti pitkin päivää ja pyrit tekemään perus terveellisiä valintoja. Puhdas ja likainen ravinto jaotellaan vahvasti omiin kategorioihin, vaikka todellisuudessa ei tällaisia ole edes olemassa. On ravintorikkaampaa ruokaa ja sitten sitä missä ei ole paljon muuta kuin energiaa. Jos normaalilla syömisellä (80% ruokailusta) taataan makro – ja mikroravinteiden saanti, ei ole väliä mistä loput energiat tulevat.

Mitä painonhallintaan tulee, jos vaan ihmiset ymmärtäisivät sen, että lihomisessa ja laihtumisessa on kyse energiatasapainosta eikä mistään sen kummemmasta, olisi kaikki paljon helpompaa. Olen kirjoittanut aiheesta kokonaisen postauksen, eli mihin perustuu erilaisten dieettien teho.

Multa kysellään usein ohjeita juuri laihdutukseen ja painonhallintaan. Keskustelu alkaa yleensä niin, että henkilö kysyy esimerkiksi mitä liikuntaa mun kannattaisi alkaa harrastaa että saisin painon putoamaan, tai että mitä ruokia kannattaisi syödä että laihtuisin. Usein perään heitetään vielä, että tiedän kyllä miten pitäisi syödä, mutta se on niin vaikeaa aloittaa.

Nuo kysymykset itsessään jo kertovat sen, ettei henkilöllä itseasiassa ole asiasta mitään hajua. En ymmärrä mistä on lähtenyt sellainen ajatustapa että jokin urheilulaji itsessään laihduttaisi? 😀 Tai että jokin ruoka-aine joko lihottaisi tai laihduttaisi? Mitä ihmettä?!

Ihan maalaisjärjellä ajateltuna on selvää, ettei ihmisen keho ei tiedä että nyt se söi suklaata, laitetaas nuo energiat rasvasoluiksi. Keho ei myöskään tiedä, että ollaanko juoksemassa ulkona vai imuroimassa kotona. Liike kuluttaa energiaa, oli se liike peräisin mistä tahansa. Koska mielekäs elämä on mukavaa, kannattaa liikuttaa itseään itselle mielekkäillä tavoilla.

Mitä ruokavalioon tulee, voi syödä välillä hampparia ja käydä grillillä, kunhan kaikki ateriat eivät ole pelkkää rasvaa ja hiilaria. Voit jopa laihtua, vaikka söisit pizzaa silloin tällöin. Kyse on aina energiatasapainosta ja niin kauan kun tasapaino syömisten ja kulutuksen välillä toimii, ei ylipaino ala vaivata. Samalla ajatusmallilla ylipainosta päästään myös eroon.

Seuraavan kerran kun mietit, miksi muutoksen tekeminen on sinulle haastavaa, mieti, että teetkö asioista itsellesi liian vaikeita tai kuvitteletko, että muutos vaatii enemmän kuin se oikeasti tekee? Mä painotan aina pieniä asioita ja pieniä muutoksia. Niin tylsää kuin se onkin, pienillä asioilla on oikeasti todella suuri merkitys. Lisää arkiliikuntaa, syö vähän enemmän vihanneksia ja juo vähän enemmän vettä.

Simppeliä sunnuntaita kaikille ruutujen sinne puolen! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi