KAPEAMMAN VYÖTÄRÖN METSÄSTÄJILLE

Moni on varmasti joskus hinkannut satoja vatsarutistuksia toiveena litteämpi vatsa ja kapeampi vyötärö? Noista ajoista on tultu jo aavistus eteenpäin, mutta edelleen liian usein törmään vinkkeihin ja videoihin, joissa esitellään liikkeitä, joilla luvataan vaikka kapeammat reidet tai vyötärö. Paljastetaan näin ihan alkuun, että ei ole olemassa yhtä ainoaa liikettä tai treeniä, joka kutistaa sisäreisiä tai vyötäröä itsestään.

Jos ajatellaan taas ihmisen anatomiaa, niin esimerkiksi näin todella pelkistetysti ajateltuna, reidessä on luu, jonka päällä on lihas, jonka päällä on rasvakerros. Treenaamalla (reisi)lihasta se vahvistuu ja kasvaa, jolloin esimerkiksi jatkuva ”sisäreisi-liikkeiden” tekeminen tuottaakin päinvastaisen tuloksen –> sisäreisi kasvaa. Jos taas reidestä halutaan kapeampi, täytyy siitä polttaa rasvaa pois ja se taas onnistuu ainoastaan kalorivajeen avulla. Eli kun ollaan miinuskaloreilla, keho käyttää olemassa olevia varastoja energiaksi. Se mistä rasva lähtee ensimmäisenä ja mistä viimeisenä on hyvin yksilöllistä. Naisilla ylävartalo kiristyy usein ensimmäisenä (bye bye tissit :D) ja viimeisenä rasva irtoaa reisistä ja pakaroista. On toki poikkeuksiakin!

Sama pätee kapean vyötärön havitteluun. Vatsalihaksien treenaaminen ei kavenna vyötäröä, vaan vatsalihakset ovat myös lihaksia, jotka vahvistuvat ja kasvavat kuten kaikki muutkin lihakset. Lihaskasvuun liittyy toki paljon muutakin kuin pelkkä rasitus (rasitus, ravinto, palautuminen) mutta se kannattaa ymmärtää että satojen toistojen hinkuttaminen ei kutista ruumiinosia itsestään (ellei se hinkuttaminen pistä kulutusta niin ylös että laihtumista tapahtuu) . Ja ei, en tarkoita etteikö esimerkiksi vatsalihaksia kannata vahvistaa, mutta esimerkiksi kapean vyötärön metsästäjille en suosittelisi vinojen vatsalihaksien treenaamista lisäpainoilla, sillä nämä lihakset tekevät vyötäröstä leveämmän (mutta myös vahvemman).

Vahva korsetti on todella hyödyllinen terveyden kannalta ja toki suuremmat vatsalihakset myös näkyvät paremmin, jopa pienen rasvakerroksen alta. Mutta se täytyy ymmärtää, että jokaisella ihmisellä on ”sixpack” a.k.a suora vatsalihas jo syntyessään, se miten se näkyy tai ei näy riippuu täysin rasvan määrästä. Jos on kireä, myös heikommatkin vatsalihakset näkyvät ja luovat kuvan ”sixpackista”.

Vyötärö näyttää myöskin kapeammalta, kun ylä- ja alavartalosta löytyy lihasta. X- mallin voi treenata kasvattamalla lihasmassaa selkään, reisiin ja pakaroihin. Etenkin treenattu leveä selkälihas luo illuusion hyvinkin kapeasta vyötäröstä.

Tämäkin asia on siis hyvin yksinkertainen. Voit joko kasvattaa lihasta, tai polttaa rasvaa (voit toki kutistaa/polttaa lihasta myös laihduttamalla, mutta sekin vaatii kalorivajeen) mutta et voi kiinteyttää tiettyä kohtaa ruumiista jollain liikkeellä tai treenillä. Tämän vuoksi monipuolinen, kokonaisvaltainen treeni onkin kaikista järkevintä hyvän lopputuloksen kannalta. Instagramissa pyörii paljon näitä suosittuja ”target-videoita” ja osa vaikuttajista onneksi kirjoittaa selkeästi tämän saman infon videoiden yhteyteen, mutta siellä leviää kyllä paljon paskaa ja virheellistä tietoa edelleen. 😀

kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 Responses to “KAPEAMMAN VYÖTÄRÖN METSÄSTÄJILLE”

  1. Poikittainen vatsalihas sanoo:

    Hyvä postaus, tosin koko ajan odottelin mainintaa poikittaisesta vatsalihaksesta! Eikös sen treenaaminen ”kiristä korsettia”, vai mikä on mielestäsi syvän vatsalihasten treenamisen osa tässä funktiossa?

Kommentoi