TRENDIKKÄÄT TERVEYSTUOTTEET – MITÄ MIELTÄ OLEN?

Markkinoille tipahtelee jatkuvaan tahtiin uusia tuotteita ja koska terveys sekä hyvinvointi ovat olleet jo pitkään muodissa, syntyy jatkuvasti uusia terveystuotteita. Mä tykkään testailla ja maistella uusia tuotteita, mutta rehellisyyden nimissä, aika harvoin mitään jää pysyvään, pidempään käyttöön. Eniten oon ehkä fiilannut kevyempiä jäätelöitä, joita onkin tullut testailtua paljon viime vuosien aikana. Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen, joissa kerron lempparit eri tuotteiden ja merkkien välillä, mutta nyt yleistä mielipidettä pinnalla olevista tuotteista!

Mainittakoon vielä, että nämä ovat puhtaasti mielipiteitä, eikä mikään kiveen hakattu totuus, jossa kaikkien pitäisi olla samoilla linjoilla! 😀 Mä oon aina ollut sitä mieltä, että haluan syödä kalorit mielummin kuin juoda ne. Sen vuoksi suhtaudun aina skeptisesti terveysjuomiin, jotka sisältävät energiaa, vaikka kyseessä olisi pieni määrä. Riippuu toki mistä energia on peräisin, mutta yleisesti suosin vettä tai light-juomia. Salitreenien aikana juon joskus EAA-juomaa (jauheesta valmistettu) ihan vain koska maku (SportLife – päärynä <3) , mutta introja, buustereita tai palautumisjuomia en käytä.

BCAA – tölkkijuomat (nocco, celsiuc yms) – Mä en ole koskaan ollut mikään hapollisten juomien ylin ystävä ja tämä tölkki-buumi on mennyt kyllä multa ihan ohi. Olen maistanut ja käyttänyt satunnaisesti, mutta mielestäni nämä ovat lähinnä ylihinnoiteltuja mehuja, joihin on lisätty happoja. Lisäksi uusimpien tutkimuksien mukaan BCAA:n käytöstä ja sen hyödyistä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä on vaatimatonta. Mielestäni näiden brändäyksessä on onnistuttu loistavasti, sillä mielikuva tuotteesta on trendikäs ja tietämättömämpi voi luulla tuotteesta olevan hyötyä esimerkiksi treenin yhteydessä. Ymmärän jos tuotteen maku iskee omiin makuhermoihin (juon itsekin pepsi maxia sen vuoksi) mutta mun mielestä nämä eivät edes maistu hyvältä, joten mun kohdalla jää ostamatta.

Proteiinivanukkaat, juomat, rahkat – Pelkkä pysähdys kaupan kylmähyllyllä kertoo, että näiden tuotteiden tarjonta on melkoinen arsenaali nykyään. Vanukkaita, rahkoja ja proteiinijuomia löytyy joka lähtöön ja joka makuun. Mulla oli kausi, kun käytin paljon vanukkaita puuron kanssa, mutta nykyään meidän jääkaapista ei löydy vanukkaita ei rahkoja, eikä kyllä proteiinijuomiakaan. Leivonnassa olen näitä käyttänyt, mutta muuten tällä hetkellä mulla ei ole näille muuta käyttöä.

Proteiinipatukat & Proteiinijäätelöt – Proteiinipatukoita oon käyttänyt melko säännöllisesti jo vuosia. Mulla on satunnaisia kausia kun en syö niitä, mutta treenilaukustani löytyy kyllä aika suurella varmuudella ainakin yksi patukka, ihan vain jos tulee tilanne että täytyy saada jostain energiaa. Mun lemppareita ovat Nutraminon ja Barebellsin sokerittomat patukat.

Patukat menee aika pitkälti samaan kastiin vanukkaiden kanssa, eli ravitsemuksellisesti ei mitään priimaa, mutta jos herkullinen patukka maistuu ja tuottaa iloa kahvin kaverina, sen itselleni suon! 😀 Jäätelöt taas ovat mun mielestä loistava tuote, etenkin ajanjaksoina kun haluaa pysyä erossa ”normaaleista herkuista”. Markkinoilta löytyy todella vähäenergisiä, mutta silti todella herkullisia jäätelömakuja. Mun mielestä jäätelöä pitää voida syödä suoraan purkista ja mielellään koko purkki kerralla!

Kombucha (cola) – Kombuchasta on tullut tämän vuoden aikana melkoinen hittituote ja markkinat räjähtivät viimeistään nyt kun Puhdistamo toi colan makuisen juoman myyntiin. Kombuchasta saa hyviä maitohappobakteereita, mutta se sisältää myös sokeria ja näin ollen energiaa. Maistoin kyseistä tuotetta ja mun mielestä se oli ihan hyvää, colalta se ei tosin maistunut lainkaan. 😀 Sitruksisen raikas juoma, jota en kuitenkaan tule ostamaan luultavasti toista kertaa korkean hinnan (ja sokerin vuoksi).

Sokerittomat karkit, BCAA-karkit – Karkkiakin saa nykyään sokerittomana, tunnetuimpana ehkä Nellie Dellies – merkkiset karamellit, joita mahakipukarkeiksikin voi kutsua, haha! 😀 Mulla on tullut kamala trauma parin vuoden takaisesta Fitness Expo – reissusta, jonka aikana tuli maisteltua ”vähän liikaa” noita erilaisia karkkeja ja maha tuli niin kipeeksi, että kotimatka Lahdesta Vaasaan oli tuskallisin ikinä. Tiedän, että karkkeja suositellaan syömään vain vähän kerralla, juuri tästä syystä, mutta hei, kuka pystyy syödä vaan pari karkkia kerralla ylipäätään? En ainakaan minä. Karkit siis ostan edelleen karkkeina ja proteiinit syön sitten muualta kuin näistä terveyskaramelleista.

Mitäs mieltä te olette? Onko teillä vakiokäytössä jotain yllä olevista?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


8 Responses to “TRENDIKKÄÄT TERVEYSTUOTTEET – MITÄ MIELTÄ OLEN?”

  1. Hanna sanoo:

    Noi proteiinikarkit on mun mielestä jo ajatuksenakin järkyttävä 😀 . Proteiinivanukkaita menee ihan vain maun takia ja samoiten celsiusta / noccoja. Niidenkin teho kyllä perustuu siihen jäätään määrään kofeiinia, jos niistä jotain boostia kokee saavansa, ei siis bcaa:n kanssa mitään tekemistä… Mutta ihan yhtä hyvin voisin juoda sokeritonta jaffaa :DDDD!

    Protskujädet kyllä tosiaan kuten sanoit niin äärimmäisen jees, mutta alkaa kyllä raivostuttaa jo tuo proteiinin ylihehkuttaminen ja että sitä on ihan oikeasti pakko laittaa JOKApaikkaan. Varmaan kohta tulee joku proteiinipiltti, hmph.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Samaa mieltä proteiinin jokapaikkaan tunkemisesta! 😀 Aivan kun pelkästään se tekisi tuotteesta jotenkin terveellisen. Villi veikkaus että suurin osa nuorista terveystietoisista saa liikaa proteiinia ruokavaliostaan. Proteiinipiltti 😀

  2. Lissu sanoo:

    Kombuchaa juon, koska se on ihan parasta juomaa, sopii joka tilanteeseen 😋 Muuten en käytä mitään noista, enkä koe niitä tarvitsevan. Joskus olen ostanut jotain makeutusaineita sisältäviä tuotteita ja vatsa ei kyllä yhtään tykkää 😬 eikä kyllä makukaan kovasti miellytä..

  3. Laura sanoo:

    On tämä touhu jo mennyt hulluksi kun kaikesta mahdollisesta on ”proteiini”versio. On proteiinisipsejä, -suklaata, -karkkeja ja lisäksi nämä perus rahkat ja patukat sun muut. Ovathan ne näppäriä välipalavaihtoehtoja kyllä, välillä kun välipalat aiheuttavat päänvaivaa 😀

    -Laura
    www-progressio.fi

  4. Jonna sanoo:

    Kombuchaa oon pari kertaa juonut inkivääri-sitruunan makuisena ja se on kyllä hyvää. Tykkään ylipäätään kaikesta missä on inkivääriä ja tää jotenkin maistuu ihan simalle. Ei kyllä silti jokapäiväiseen käyttöön jää, eikä edes viikoittaiseen, vaan ennemmin sellaiseksi satunnaiseksi herkuksi jo ihan hinnankin vuoksi.

  5. Mari sanoo:

    Mistä proteiinijäätelöistä olet pitänyt eniten? En ole vielä maistanut ollenkaan ja mielellään aloittaisin parhaasta päästä 😀

Kommentoi