ALKOHOLISMI – SUOMALAINEN KANSANTAUTI JOSTA EI USKALLETA PUHUA ÄÄNEEN

Aihe, josta on vaiettu jo pitkään. Alkoholismiin liittyy paljon pelkoa, häpeää, kieltämistä, epätoivoa ja vihaa. Yleinen mielikuva alkoholistista on puiston penkillä makaava ”denso”, jolle maistuu kaikki lasinpesunesteestä eteenpäin. Todellisuudessa alkoholisteja on Suomessa arviolta 400 000. Heistä työssäkäyviä on noin 300 000 eli yli kymmenen prosenttia maan 2,4 miljoonasta työssäkäyvästä aikuisesta. Alkoholismi ei aina näy ulospäin mitenkään. Uskon, että suurin osa tämän ongelman kanssa elävistä, elää ongelmia peitellen ja häveten.

Totuus on kuitenkin se, että vaikka ajatellaan tämän riippuvuuden olevan oma vika, on se kuitenkin krooninen sairaus, joka vaatii hoitoa. Jos aiheesta puhuttaisiin enemmän, saataisiin ehkä rikottua näitä mielikuvia ja edistettyä sitä tietoa, että on oikeasti paljon ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Avun saaminen ei nimittäin ole helppoa ja se vaatii aina omaa halua parantua. Ongelmahan on usein se, että sairauden kuvaan kuuluu sen kieltäminen ja näin ollen myös haluttomuus parantua, mikä tekee parantumisesta entistä vaikeampaa. Yksilöllistä tämäkin.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta omakohtaisia kokemuksia aiemminkin ja valitettavasti olen joutunut nähdä hyvinkin läheltä, mitä tällainen sairaus saa aikaan. Alkoholismi on kamala sairaus sen kantajalle, mutta sanoisin, että vielä pahempi sairastuneen läheisille. Pahinta on se, ettei ole keinoja mitä tehdä asian ratkaisemiseksi. Et pysty auttaa ihmistä, joka ei halua ottaa apua vastaan. Jos alkoholismeja on suomessa arviolta 400 000, niin siitä voi laskea miten monta läheistä tästä kärsii. Kaikki tilanteessa olleet tietävät varmasti mistä puhun.

Pahimmalta tuntuu tietää, että on paljon koteja, joissa pienet lapset kasvavat alkoholin käytön ympärillä. Aikuinen voi ajatella, ettei lapsi huomaa ”muutamaa olutta”, mutta kyllähän sen huomaa ja vaistoaa. Harvoin ne oluet myöskään jäävät muutamaan, mikäli alkoholinkäytön suhteen on ongelmia. En tuomitse alkoholin käyttöä, mutta tuomitsen sen kyllä väärissä tilanteissa. Tällä hetkellä ajattelen, että jos saan joskus jälkikasvua, en käytä lapsen läsnäollessa alkoholia. Se tuntuu jo ajatuksenakin todella väärältä? Oletteko samaa vai eri mieltä?

Olisi mukavaa saada aiheesta keskustelua aikaiseksi ja rikkoa sitä tabua, että tästä pitäisi aina ja ikuisesti vaieta häveten. Sehän ei ole sinun tai minun vika. Ei oikeastaan kenenkään vika, mutta muutosta saadaan aikaiseksi vain puhumalla asioista ääneen.

Miten moni lapsi ja nuori elää tämänkin päivän ja viikonlopun peläten, että mitähän kotona mahtaa tapahtua kun perjantaipullo korkataan vanhempien toimesta.

Alkoholiriippuvuuden kansainvälinen tautiluokitus:

  • Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää alkoholia
  • Heikentynyt kyky hallita juomisen aloittamista, lopettamista tai käytettyjä määriä
  • Vieroitusoireita käytön loputtua tai vähennyttyä
  • Kyky sietää alkoholia (toleranssi) kasvanut
  • Muut mielihyvän lähteet tai kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun, aika menee alkoholinkäyttöön ja käytön vaikutuksista toipumiseen
  • Alkoholinkäyttö jatkuu haitoista huolimatta

Kolmen kriteerin on täytyttävä, jotta voidaan puhua alkoholiriippuvuudesta. LÄHDE.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


22 Responses to “ALKOHOLISMI – SUOMALAINEN KANSANTAUTI JOSTA EI USKALLETA PUHUA ÄÄNEEN”

  1. Samaistuin sanoo:

    Paljon viime vuosina kamppaillut juuri tuon ajatuksen kanssa, että miten auttaa läheistä joka sitä apua ei halua ja kieltää ongelman. 🙁
    Olen myös viime vuosina tehnyt paljon itsetutkiskelua ja havainnut millainen tyyppi minusta on tullut sen vuoksi, että perhepiirissä on aina ollut ihmisiä, jotka ovat olleet alkoholisteja lapsuudestani lähtien: olen kova suorittamaan ja vaadin itseltäni ja usein myös muilta täydellisyyttä kaikissa asioissa ja vaikka saavutan asioita en ole tyytyväinen, odotan automaattisesti pettyväni muihin ihmisiin varsinkin parisuhteissa, koska olen tottunut pettymään omiin perheenjäseniin ja heidän lupauksiinsa.

    Oma suhtautumiseni alkoholiin on viimeisen 10 vuoden, eli aikuisiän aikana muuttunut radikaalisti. Nuorempana tuli usein pyörittyä baareissa humalassa mutta nykyään tulee käytettyä alkoholia hyvin harvoin, koska jollain tasolla jopa pelkään että oma käyttö riistäytyisi käsistä kuten monilla suvussani on käynyt. Olen myös ajatellut samoin kuin sinä, että jos ikinä lapsia saisin, eivät he alaikäisinä tule minua näkemään alkoholin vaikutuksen alaisena. Itse en voi sietää nimittäin omia vanhempia silloin kun he ovat juoneet ja valitettavasti tämä tapahtuu ainakin neljänä kertana niistä viidestä kun vuoden aikana nähdään… Olisipa keino millä muuttaa alkoholistin ajatusmaailma 🙁

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voin samaistua tähän sun kommenttiin todella vahvasti! Uskon että suorittaminen ja itseltä vaatiminen johtuu usein lapsuudesta. Olen itse myös tiedostanut sen, että mulla on varmasti joku geeni, jonka vuoksi koukutus helposti eri asioihin. Omalla kohdalla se on vaan suuntautunut suht hyviin valintoihin, kuten urheiluun.

      Pahinta taitaa olla juuri se ettei siihen ajatusmaailmaan oikeen pysty vaikuttaa mitenkään, ellei kyseinen henkilö itse sitä tahdo. 🙁

  2. Mummu kolmelle ja äiti yhdelle sanoo:

    Totta kirjoitat, en voisi elää ilman alkoholia viikkoakaan ja näin on ollut jo 29 vuotta, se on mukavaa vetää kunnon perskännit ja seuraavana päivänä syödä roskaruokaa eli todella hyvää ruokaa, viikot aina kuntoilen ja syön terveesti, kuntoilen joka päivä mutta kun perjantai tai lauantai tulee niin suuh kuuluu. Olen outo mutta todella terve ainakin vielä. Eikä näe päällepäin kuinka ole alkon kuluttaja, eikä töihin vaikuta, hoidan pieniä lapsia.

  3. Matilda Mi sanoo:

    Yksi suurimmista kiitollisuudenaiheistani liittyen omaan lapsuuteen on se, että sain kasvaa täysin vapaana alkoholismin vaikutuksista. En ole koskaan nähnyt vanhempiani tai oikeastaan ketään lähisukulaista koskaan humalassa ja meillä annettiin aina ymmärtää, että humalainen käytös ei ollut hyväksyttävää ja olen todella kiitollinen siitä, että olen sellaisen mallin saanut. Minusta tosin kasvoi perheen ainoa täysi absolutisti, muut aikuiset ovat kyllä juoneet viiniä aterioilla ja saunakaljat, ja se on ollut mielestäni täysin ok enkä nytkään saarnaa absolutismia koko ihmiskunnalle, vaan se on oma valintani.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hienoa kuulla myös tällaisia tarinoita ja puolia asiasta! Kiitos kun kommentoit ja osallistuit. 🙂 <3

  4. Ninna sanoo:

    Täälläkin monta sukulaista ja yksi perheenjäsen alkoholisteja. Se todella voi pilata monen elämän ja vieläkin aina silloin tällöin mietin, pitäisikö tästä mennä puhumaan jollekin ammattilaiselle,että pääsisi kaikista traumoista eroon.Tai osaisi käsitellä lapsuutta ja menneisyyttä paremmin.Ehkä vielä joskus niin teenkin,ihan itseni vuoksi.Katkeruus ja viha syö niin paljon energiaa.
    Itse käyn silloin tällöin ulkona juhlimassa enkä siis ole absolutisti.Enkä vaadi sitä tietenkään puolisoltakaan,vaan yritämme näyttää lapsille esimerkkiä ”normaalista” juomisesta.Saatamme siis juoda joskus viikonloppuna 1-3 kaljaa/siideriä kotona,mikä ei vaikuta kummankaan käyttäytymiseen.Mutta ei kyllä tulisi mieleenkään juoda sen enempää kotona lasten ollessa paikalla.En halua heille samaa mitä itselläni on ollut.
    Tämä on tärkeä aihe puhua,kiitos kun kirjoitit siitä!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä uskon että nämä asiat vaikuttaa kyllä siihen omaankin ajattelutapaan ja voi aiheuttaa traumoja vaikka ei sitä itse huomaisikaan. Joskushan tällaiset riippuvuudet voivat liikkua eteenpäin, muuttaen vain muotoaan. Monet alkoholistiperheissä kasvaneet ovat todella kovia suorittamaan koulua, töitä, harrastuksia jne..

      Ehdottomasti kannattaa käydä juttelemassa asiasta jos on sellainen fiilis! <3

    • Kira sanoo:

      Mistä tiedät ettei vaikuta? Voi aivan hyvin olla että sun lapset sen kuitenkin ymmärtää, mutta olet vaan itse sokea. Munkin mies uskottelee mulle ettei pari olutta vaikuta, mutta mä huomaan silti eron käytöksessä. Toki kokonaistilanne on tärkeämpi, pelkkä alkoholi ei itsessään mitään pilaa.

  5. Marika sanoo:

    Samaa mieltä ehdottomasti. Isäni on edelleen alkoholisti ja sen vaistosi jo 4-vuotiaana mistä ongelmat johtuivat. Pahinta siinä nimenomaan on se kun ei voi auttaa mitenkään jos henkilö ei itse halua apua. Toki sekin kun saa pelätä kokoajan mitä tapahtuu seuraavaksi ja paheneeko tilanne vielä. Tuntui pienenä ettei tunne vanhempiaan kun he ovat kännissä. Miehillä tuntuu varsinkin olevan vaikeuksia niellä ylpeyttään ja mennä katkaisuun jos tarve vaatisi. Syitäkin oli niin monia miksi lopettaa ja kaikki oli muuten ihan hyvin. Maajoukkue maaalivahdin ura, lapsi, ystävät, vaimo mut ei. Kyllä siinä pistää miettimään onko alkoholi tärkeämpää kuin kaikki muu kun mahdollisuuksia annettiin 8-vuoden ajan ja olisi mahdollisuus sen jälkeenkin olla vielä osa mun elämää.
    Itse olen aikalailla absolutisti kun on saanut nähdä alkoholin karut puolet ja seuraamukset. Kerran olen juonut kun täytin 18v yhden litran viinaa ja tulin vain heprakkaan. Keneltäköhän perinyt toleranssit.
    Olen ehdottomasti sitä mieltä et alkoholi on pahempi ongelma kuin tupakka Suomessa. Naiset pystyy paremmin myöntämään ongelman alkoholin suhteen ja siinä miehien pitäisi ottaa mallia. Ei ole mitään hävettävää myöntää riippuvuutta se on rohkeutta. Ja kunnioitettavaa jos päättää hakea apua. Näkökanta on nyt enemmän lapsen kannalta. Mun mielestä on ihan fine jos juo mut ei lasten seurassa. Ja kohtuus kaikessa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tuo pelko siitä että mitä tapahtuu seuraavaksi on kyllä ihan p*skaa. Oon samaam mieltä siitä että miehillä on varmasti suurempi kynnys myöntää ongelma ja mennä hoitoon.

      Kiitos kun kommentoit <3

  6. Hertta sanoo:

    Tärkeä aihe ja hyvä postaus 🙏🏻 kun olin pieni niin vanhemmat käyttivät meidän kesken alkoholia useimmiten tyyliin yksi saunasiideri/kalja. Joskus juhlissa saattoi mennä vähän yli, mutta muistan vain muutamia kertoja nähneeni kummankaan vanhemmistani oikeasti humalassa ja kertaakaan en heitä pelännyt. Isoisäni sen sijaan on kärsinyt alkoholiongelmasta jo vaikka kuinka kauan ja en sitä edes nuorempana tajunnut… Ja tissuttelu jatkuu vaikka on ongelmia sydämen kanssa ja viime vuonna sai jopa sydänkohtauksen (josta onneksi selvisin). Ite oon aina ajatellut ettei mulla mitään ongelmaa alkon käyttämisessä ole. Kunnes menetin kaverini loppuvuodesta ja opiskelubileissä juominen riistäytyi vähän käsistä. Se on yllättävän helppoa lääkitä pahaa oloa alkoholilla vaikka oikeasti se monesti vain

    • ainorouhiainen sanoo:

      No sepä juuri. Kun vaan aina muistaisi sen että jos juo ongelmaan tai pahaan oloon, se ongelma on seuraavana päivänä kymmenen kertaa pahempi ja olo samanveroinen. Mulla on itellä aina ollut se, että en pysty käyttää alkoholia jos on paska olo ja fiilis, koska pelkään seuraavan päivän olotilaa niin paljon että ei pysty. Mulla alko vaikuttaa aika paljonkin negatiivisesti mielialaan ja voin olla ihan masiksissa useamman päivän käytön jälkeen.

      • Hertta sanoo:

        Joo sepä se.. Ja sitten sitä saa hävetä kun on avautunut itkuisena baarissa jollekin tuntemattomalle.😅

  7. Hertta sanoo:

    Hups lähti kesken. Siis piti jatkua ”vaikka se monesti vain pahentaa oloa.”😔

  8. Marine sanoo:

    Olen kasvsnut alkoholistiperheessä, hävennyt ja salannut sitä lapsena. Pieni kun olin se oli vielä hallinnassa mutta mitä enemmän kasvoin niin se muutui vain pahemmaksi. Inhosin viikonloppuja ja juhlapyhiä koska korkki oli aina auki. Ja se vaikuttaa vielä ailuisena itseeni, en pidä edelleenkään juhannuksesta, vapusta yms..koska siihen todella monella kuuluu alkoholi. Itse en käytä ollenkaan ja jos joskus jälkikasvua saan niin en todellakaan aio olla humalassa. Haluan olla lasta varten, tuki ja turva hänelle jotta hänen ei tarvitse pelätä. Niin kuin itse on lapsuudessa tarvinnut.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Olen todella pahoillani, että olet joutunut kasvamaan sellaisessa ympäristössä ja uskon että monilla alkoholistiperheiden lapsilla tulee juuri tuo täydellinen vastareaktio alkoholiin tai sitten se lähtee myös omalla kohdalla helposti lapasesta.

  9. Sanna sanoo:

    Minun mielestäni lasten pitäisi nähdä normaalia alkoholikäytöstä. Esim. vanhemmat/jompikumpi vanhemmista juo vaikka yhden viinilasin ruoan kanssa tai saunaoluen/siiderin silloin tällöin. Alkoholin juonti ei ole tabu asia, ja se pitäisi minun mielestäni nisostaaosta nostaa esille. Mutta se että lapset eivät sa normaalia alkoholinkäyttömallia useimmiten (minun mielestäni ja minun kokemuksellani) johtaa siihen että teininä he eivät osaa juoda järjellö vaan vetää aina övereitä.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hyvä pointti. En itsekään tarkoittanut täydellistä absolutismia lasten läsnäollessa, vaan ehkä juuri sitä että usein jos on alkon kanssa ongelmia, se pari bisseä onkin hetken kuluttua kunnon känni. Uskon, että ne jotka ovat kasvaneet tällaisessa ympäristössä itse, ovat niitä jotka ovat helpommin kaikkea juomista vastaan. Normaali malli on tietysti sellainen, minkä ei pitäisi vahingoittaa ketään.

  10. S sanoo:

    ”Tällä hetkellä ajattelen, että jos saan joskus jälkikasvua, en käytä lapsen läsnäollessa alkoholia. Se tuntuu jo ajatuksenakin todella väärältä? Oletteko samaa vai eri mieltä?”
    Mä olen kasvanut perheessä, jossa lasi viiniä ruoan kanssa on kuulunut juhlahetkiin ja joskus sunnuntailounaisiin. Mun mielestä on hyvä näyttää lapsille miten alkoholia käytetään kohtuudella ja puhua aiheesta avoimesti, myös siitä miten se saattaa olla joillekin ongelma. Sain myös maistaa lapsena pienen siemauksen ”aikuisten juomaa” ja kun huomasin, että maku ei ole hyvä, kiinnostus siihen lakkasi. Nykyään käytän alkoholia todella harvoin, muutaman kerran vuodessa ja juurikin juhlissa ja illanvietoissa 🙂

  11. Kalinka sanoo:

    Tottahan se on että Suomessa on paljon alkoholisteja. Näkemällä alkoholismin pelkästään sairautena, on mielestäni aika suppea. Jos se on vain sairaus, se olisi lääkkeillä hoidettavissa. Valitettavasti alkoholisteilla ja ylipäänsä päihteidenkäyttäjillä on takana paljon muutakin. Häpeä on tunne jota ihminen ei pysty käsittelemään. Häpeä ajaa monet ihmiset tekemään tosi tyhmiä asioita. Riippuvuuksia voi olla niin monenlaisia. Alkoholi sattuu natsaamaan jollekin, niin se natsaa. Valitettavasti vielä tänä päivänäkin Suomessa on hoito mitä on. Jopa henkilökunta saattaa olla oikeasti täysin tietämätön miten päihderiippuvuuksia hoidetaan.
    Tärkeä aihe josta on hyvä puhua ja saada erilaisia näkökulmia asioihin.

  12. P sanoo:

    Itse elin lapsuuteni ja nuoruuteni alkoholistiperheessä. Se heijastuu elämääni yhä päivittäin epävarmuutena ja luottamuksen puutteena. En päästä ihmisiä helposti elämääni. Muutama vuosi sitten toinen vanhemmistani meni Minnesota-hoitoon ja puolet peloistani katosivat hoidon myötä. Se on auttanut montaa tuttavaani. Se on kallis, jos ei saa maksusitoumusta, mutta se pelasti toisen vanhempani. Ulospäin kukaan ei koskaan osannut arvatakaan, mitä kotonamme tapahtui. Vanhempani hoitivat aina työnsä ja kaikki oli hyvin ulospäin. Edelleen inhoan kuulla lääkepakkauksien avaamisen ääniä tai tölkkien sihahduksia. Koen, että olen antanut anteeksi. Sain purkaa pahaa oloani niin hyvin juuri omaisten läheisviikonlopussa Minnesota-hoidon yhteydessä. Kiitos, kun kirjoitit aiheesta.

  13. Elisa sanoo:

    Niin. Oma isäni joi jouluaattoja lukuunottamatta jokainen ilta kirkasta viinaa. Lasin tai kaksi, joskus enemmän. Joka ilta klo 20 alkoi kodissa inhottava hiljainen aika, kun isä asettautui ”ähmöttämään” olohuoneeseen rakkaan lasinsa kanssa. Jokainen lapsuuteni ilta oli täynnä ahdistusta ja pelkoa jostain pahasta. Että jotain voi sattua. Alle kouluikäisenä havahduin keskellä yötä siihen, kun isä riehui ulkona aseen kanssa. En ole vieläkään varma, oliko tekemässä jotain itselleen vai äidille. Vieläkin muistan, miten itsestä lähti pienenä tyttönä niin jäätävän käskyttävä ääni, joka vaati isää laittamaan aseen pois. Hän käski minun mennä takaisin sisälle, johon minä huusin, että en, en ennen kuin hän laittaa aseen pois. Silloin hän löi aseen niin voimalla maahan, että se särkyi. Tämän jälkeen osasin pelätä isää aina ja minua kuvotti koko viina ja se, millaiseksi kiilusilmäksi isä tuli siitä jo ensimmäisestä hörpystä. Hänellä oli joku sellainen fysiologinen omituisuus, ettei hänelle tule krapulaisia, pahaa oloa alkoholin käytöstä. Kunpa olisi tullut, sitä rukoilin aina. Itsemurhalla hän uhkaili, jos minä tai äiti yritimme juomiseen puuttua. Pienemmät sisarukseni eivät koskaan uskaltaneet asiaa kotona esille ottaa, se oli tabu myös kodin sisällä. Itsemurhariskin vuoksi ei tullut mieleenkään kertoa asiasta kenellekään kodin ulkopuoliselle henkilölle. Tosin, ei 1990-2000-lukujen taitteessa ainakaan meidän kunnassa ollut ketään sellaista henkilöä, jolle lapset olisivat voineet purkaa mieltään. Juomisen lisäksi isän vuoksi kärsiminen ei ollut ainoa osuus. Hän oli pienen paikkakunnan rehtori/sivistystoimenjohtaja, ja varsinkin minua kiusattiin rehtorin pentuna olemisesta todella paljon. Ihmiset ovat edelleenkin kateellisia ”hyväosaisuudestani” ja saan kuulla rehtorin lapsena olemisesta vieläkin. Tuntuu järjettömän epäreilulta, että jonkin ihmisen ammatin perusteella luodaan kuva perheestä ja tämän henkilön lapsista. Aivan kuin se itsessään antaisi syyn kiusaamiseen ja supervoimat kohdata sitä. Ja vieläpä, kun todellisuus oletetun totuuden takana on tuhatkertaisesti surullisempi ja ahdistavampi. En tiedä, tulenko koskaan pääsemään tasapainoon näiden asioiden kanssa. Olen nyt 32-vuotias ja isä lopetti juomisen yhdeksän vuotta sitten, kun hänen terveytensä hetkellisesti romahti. Pullo meni kiinni itsekkäistä syistä, ei siksi että muu perhe oli rukoillut sitä vuosikymmenet. Alkoholiin liittyvät keskustelut tuntuvat minusta naurettavilta, kun äänessä ovat paljon sellaiset ihmiset, jotka eivät näytä todellista alkoholin aiheuttamaa ahdistusta kohdanneet. Olen surullinen siitä, että tässä maassa on hurjasti sellaisia surullisia alkoholistin perheenjäseniä, jotka joutuvat pitämään kaiken sisällään. Etenkin ne lapset surettavat, jotka eivät voi osaansa valita. Kunpa joku olisi nähnyt meidän hätämme. 🙁

Kommentoi