UUSIA (TREENI) KUVIOITA!

Uusi vuosi ja uudehkot kujeet! Meitsikin on taas löytänyt uutta intoa omiin treeneihin ja huomasin jälleen, miten järkevää ja tärkeää on olla jonkinlainen suunnitelma, jota noudattaa. Kehittelin itselleni uuden saliohjelman ja tällä kertaa testailenkin ihan uutta systeemiä. Koska kuormitusta tulee ohjauksien osilta niin paljon, en vedä missään treenissä tiettyä lihasryhmää aivan sippiin, vaan teen jokaisessa tasapuolisesti ylä- ja alavartaloa, jolloin palautuminen on hieman nopeampaa. Siltikin kuormitusta tulee suunnilleen saman verran kuin jos treenaisin tyyliin jalat kerta viikkoon, liikkeet on vain jaettu useammille päiville.

Kehityksen kohteena on myös mun ikuinen murheenkryyni eli the kyykky. Tällä hetkellä kyykkään paristi viikkoon ja täysin voimaa kehittävästi. Sarjat ovat siis lyhyet ja yritän vain saada painoa suuremmaksi ajan kanssa. Suunnitelmat ovat siis paperilla ja nyt täytyy vaan noudattaa niitä ja katsoa kuinka hommat edistyy! Siisti fiilis kun on jotain mitä haluaa oikeasti kehittää. 🙂

Jumpparintamalla mulla jatkuu keväällä ihan samalla tavoin kuin syksyllä, eli ohjaan abauttiarallaa 11 jumppaa viikkoon. Tänään hoksasin, että hitto vie tämä vuosi on juhlavuosi, sillä mulla tulee täyteen 10 vuotta Les Mills – ohjaajana. Vuonna 2009 kävin Bodypumpin, Bodystepin sekä Bodyattackin peruskoulutukse ja siitä saakka oon ohjannu attackia ja steppiä jokaikisen ohjelman läpi. COmbatin kävin 2010, mutta sekä combat että pumppi on tippunut kuvioista muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä ohjaan siis Les Millsiltä steppiä, attackia ja sprinttiä!

Ohjausvuosia mulla on kokonaisuudessaan takana jo 13 vuotta, että kai tässä on jo jonkinmoinen konkari. 13 vuoden ajan oon ohjannut vähintään 10 tuntia viikossa joka viikko (kesälomia lukuunottamatta) vuoden ympäri. Kovimpina vuosina ohjauksia kertyi jopa 15-20 h / vko, mutta nyt parin vuoden ajan oon ohjaillut vähemmän.

On aika uskomatonta, että en ole kärsinyt rasitusvammoista tai muista ongelmista kehon suhteen. Ylirasitus tuli käytyä läpi, mutta syytän siitäkin liian suurta psyykkistä kuormaa. 😀 Saa olla onnellinen, että keho kestää ja vielä kaikkien vuosien jälkeen on yhtä siistiä tehdä tätä työtä! 😀

Miten teillä on startannut vuosi ja treenit? Onko löytynyt uusia harrastuksia vai rullaako samat hyväksi havaitut kuviot?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi