ÄLÄ TEE AINAKAAN NÄITÄ MOKIA!

Tähän saakka tätä elämää, mulla on jo melkoisen paljon kokemusta aiheesta elämänmuutos, laihdutus, kiristely ja kehittyminen treenissä. Kaikki ei ole aina sujunut kuten strömsössä (joka on muuten ihan tuossa meikän naapurissa :D). Näin vuoden alussa moni aloittaa jonkun tavoitteen saavuttamisen mikä on ihan äärimmäisen hienoa. Aina kannattaa yrittää ja vielä parempi fiilis on kun pääsee maaliin saakka. Matkan alussa ja aikana saattaa eteen tulla erilaisia ansoja ja ajattelinkin kertoa mitkä niistä kannattaa kiertää ja kaukaa!

Laihdutus/ rasvanpoltto:

Nyt lähtee! Ja täysillä! – Aloittaminen on aina hieno juttu, mutta usein sitä on vähän liian innokas ja iskee kaikki kortit pöytään samantien. Vaikka ne vaatteet kinnaa ja olo on epämukava, siltikään ei tarvitse aloittaa keittokuureja tai vetää energiamäärää ihan minimiin. Jos kaikki keinot ottaa käyttöön heti alussa, silloin ei ole ässiä hihassa, kun homma ja kiristyminen jossain vaiheessa hidastuu. Ensimmäisten treeniviikkojen jälkeen on vain hyvä asia, jos on sellainen fiilis, että vielä olisi ollut intoa ja energiaa tehdä enemmän. Määriä ja tehoja on parempi lisätä pikkuhiljaa matkan edetessä!

No ne turhat yksityiskohdat…- Mikään rasvanpolttovalmiste ei tehoa, jos ruokavaliosta ei tule kalorivajetta. Yksikään lisäproteiini ei maagisesti kasvata lihaksia. Ilman lisäravinteita pärjää ja pääsee pitkälle. Vitamiinit ja mineraalit ovat tärkeitä, mutta e i  o l e olemassa sellaista valmistetta, joka laihduttaisi tai polttaisi rasvaa itsestään. Eli sen sijaan, että ostaa kymmenen eri purnukkaa ja lisäravinnetta, kannattaa laittaa ne rahat vaikka vihanneksien ostamiseen tai muuhun laadukkaaseen sapuskaan!

Liikaa kaloreita – Pelkkä terveellisten ruokien syöminen ei välttämättä riitä. Mikäli haluaa polttaa rasvaa tai laihtua, tulee kalorimäärä olla adaptoitu sopivaksi kulutukseen nähden. Jos tavoitteena on kiristellä kehoa, suosittelen ehdottomasti seuraamaan kalorimäärää tai hankkimaan ohjelman jossa on laskettu tavoitteeseen sopivat määrät. Jos paino ei putoa, et ole kalorivajeessa. Kuten aiemminkin sanoin, monilla elää harhaluuloja omasta kulutuksestaan. Liikunta lisää kyllä energiantarvetta, mutta loppupeleissä tärkein on kuitenkin ruokavalio. On niin helppoa syödä tuosta noin 400 kaloria, kun taas sen kuluttamiseen saa laittaa aikaa ja vaivaa! 😀 Voi olla hyvin epämotioivaa yrittää vaikkapa laihtua ilman tuloksia, joten jos tekee jotain, kannattaa se tehdä alusta saakka suunnitellusti! Onneksi terveellistä puhdasta ruokaa voi syödä runsaastikkin vaikka olisi tämän tyylisiä tavoitteita. Siltikin moni kuvittelee, että jos ruoka on terveellistä, sitä voi syödä huoletta.

–> MIINUS VIISI KILOA – ruokavalio nyt hintaan 25 € 

Treenissä kehittyminen / lihaskasvu:

Sinulla ei ole harjoitussuunnitelmaa – Jos käy salilla tekemässä vähän sitä sun tätä ilman johdonmukaisuutta, myös tulokset ovat vähän sinne päin. Harjoitussuunnitelman tai saliohjelman ei tarvitse olla rakettitiedettä, mutta hyvin suunniteltu ja yksilön tarpeet huomioon ottava suunnitelma toimii taatusti tehokkaammin ja nopeammin kuin epämääräinen haahuilu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Liian monta tavoitetta samaan aikaan – Halutaan pyöreämmät pakarat, sipäkki esiin ja puolimaratonikin olisi kiva juosta jossain välissä. Liian monen asian tavoitteleminen aiheuttaa usein sen, ettei saavuta mitään niistä. Laihduttaminen ja lihaksen kasvattaminen samaan aikaan kun on lähes mahdoton yhtälö. Rasvanpoltto ja lihaskasvu samaan aikaan on mahdollista, mutta vaatii todella optimoidun ruokavalion, treenisuunnitelman ja palautumiskapasiteetin. Lisäksi tällaiseen prosessiin täytyy myös malttaa uhrata aikaa.

Määrä korvaa laadun – Kehittävässä treenissä liian suuret treenimäärät voivat viedä vain kauemmas tavoitteesta. Etenkin lihaskasvua havitteleva hyötyy hurjasti palautumisesta. Joka treenissä ei tarvitse vetää niin kovaa kuin lähtee, sillä tällainen tyyli vain hidastaa palautumista ja lamauttaa lihakset, hermoston ja koko kehon moneksi päiväksi.

Tekniikka hakusessa – Vaikka hallussa olisi täydellinen treeniohjelma ja suunnitelma, ei se toimi mikäli treenitekniikat tai treenin teho on hakusessa. Henkilökohtainen opastus on aina hyvä investointi. Kehittyminen vaatii tehokasta treeniä ja tehoja täytyy pystyä myös lisätä ajan kuluessa. Myös ryhmäliikunta on helppo keino aloittaa liikunnan harrastaminen, jos tavoitteena on painonpudotus tai kunnon kohentaminen! Ohjaajat auttavat ja opastavat (esim ennen tai jälkeen tunnin) todella mielellään ihan yksilötasolla omien resurssien ja tietotaidon mukaan. Jos itsestä on vaikea saada riittävästi irti treenatessa, on ryhmäliikunta tässäkin hyvä ratkaisu. Ohjaaja ja muut jumppaajat tsemppaavat tekemään riittävän tehokkaan suorituksen, eikä ryhmässä tule luovutettua ihan yhtä helpolla!

Oikeen reipasta uutta viikkoa kaikille, pidetään tavoitteet mielessä ja mieli positiivisena, asenteella on ihan älyttömän suuri merkitys päiviin ja niiden mielekkyyteen! 🙂

Mulla on nyt 3 tehokasta ohjelmaa alennuksessa tämän viikon ajan, joten jos tarvetta treeniohjelmaan tai ruokavalioon, täältä löytyy edulliseen hintaan! 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi