YKSINÄISYYS

Viime aikoina olen törmännyt entistä useammin siihen, että ihmiset kokevat olevansa yksinäisiä. Yhteydenpito on helpompaa kuin koskaan, mutta yksinäisyys vain yleistyy. Moni voi ajatella, että esimerkiksi bloggaajana tai muun sosiaalisen median vaikuttajan sitä pyörii päivät pitkät tapahtumissa ja tekemistä piisaa, mutta ainakin omalla kohdallani totuus on toisenlainen.

Tämä on todella yksinäistä työtä, sillä suurin osa työstä tapahtuu omissa oloissa kotona. Tähän vaikuttaa varmasti myös se millä paikkakunnalla asuu, sillä täällä Vaasassa ei ole juurikaan niitä tapahtumia saati työkseen bloggaavia kolleegoja. Välillä sitä kaipaa jonkinlaista vertaistukea tai kaveria, jonka kanssa tehdä blogiin liittyviä asioita. Vaikka työn ei pitäisi olla ainoa kanava pitää yhteyttä ihmisiin, niin silti se on suuri osa sosiaalista elämää. Työpaikoilla vietetään kuitenkin iso osa päivästä ja luodaan myös ystävyys-suhteita. Onhan mullakin loisto (työ)kamuja tuolla salimaailmassa.

Oon ennenkin kertonut, että olen luonteeltani sellainen, että tarvitsen omaa tilaa ja mun on ehkä jopa haastavaa löytää ihmisiä, joiden seurassa koen oloni rentoutuneeksi. Poikkeuksen tähän tekee ohjaustilanteet, joissa jostain syystä koen oloni myös isossa ihmismassassa todella ”turvalliseksi”. Ehkä siksi pidänkin tästä työstä niin paljon, sillä pääsen ihan erilaiseen tilaan ja pystyn olla rennosti oma itseni.

Jotenkin tämä aihe on tosi arka ja on outoa (väärin?) sanoa, että kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Mulla on kuitenkin ystäviä ja puoliso. Ehkä tavallaan myös se, että mitä enemmän ikää tulee, tuntuu siltä että tiet erkanevat monien kanssa ja erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat osiltaan myös asiaan.

Yksi suurimpia kriisejä oli tähän asiaan liittyen se, kun kaksi vuotta sitten erosin pitkästä suhteesta, samaan aikaan suurin osa ystävistä sai ensimmäisiä lapsia, meni naimisiin ja perusti perhettä. Olo oli tuolloin todella ulkopuolinen, vaikka kukaan mun ystävistä sitä tuskin ajatteli niin! Myös monet ystävät olivat olleet entisen suhteen yhteisiä ystäviä, joka ei ainakaan helpottanut asiaa.

Uskon, että tällaiset muutokset kuuluvat elämään. Vaikka surulliselta se kuulostaakin niin ihmisiä tulee ja menee. En tiedä kuuluko se tähän nykyaikaan, mutta tuntuu että nykyään on todella vaikea sopia mitään tapaamisia tai tapahtumia. Tiedän itsekin syyllistyväni siihen, että asioita ”katsotaan sitten lähempänä” ja on vaikea sitoutua mihinkään. Jos ei olisi mahdollisuutta pitää yhteyttä näin helposti, tulisiko silloin sovittua tapaamisia, näkemisiä ja yhdessäoloa enemmän?

Mä tiedän myös sen, että oon itse hieman huono pitämään yhteyttä ja en todellakaan syyllistä ketään, enkä tarkoita että olisin täällä itkua vääntämässä kun ei ole seuraa, vaan ehkä sitä kokee jonkinlaista haikeutta siitä että enää ei ole samanlaista yhteydenpitoa joidenkin ihmisten kanssa kuten ennen.

Millaisia ajatuksia aihe herättää? Onko muita jotka kokee samoin?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


4 Responses to “YKSINÄISYYS”

  1. Anne sanoo:

    Postasit rohkeasti aiheesta, josta useimmat vaikenevat. Yksinäinen voi olla niin monella tavalla, vaikka olisikin kumppani ja ystäviä. Erilaiset elämäntilanteet tosiaan ovat haastavia ystävyyden ylläpidon kannalta. Ja ikä vaikuttaa myös.. ehkä sitä ei ole enää yhtä valmis tekemään niin suuria kompromisseja pitääkseen jonkun ystävyyden hengissä kuin nuorempana? Ainakaan, jos se ei tunnu itsestä hyvältä, siis sellaiselta joka lisää hyvää oloa. Toisaalta, kuten kirjoitit, erotilanteessa yhteisten ystävien menettäminen on ikävää; heistä ei haluaisi erota, mutta vaikeaa on monesti ystävyyttä jatkaa. Haikeus ja suru kuuluvat tosiaan elämään ja ihmissuhteisiin. Minusta on vaan tervettä, että pysähtyy välillä kuulostelemaan itseään myös näin.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos kommentista! Tuo on niin totta että nuorempana (niin tylsältä kuin se kuulostaa) ystävyyssuhteet ovat hieman tärkeämmässä roolissa kuin vanhempana, jolloin kuviossa on usein omaa jälkikasvua, puoliso ja niin edelleen.

      Kuten sanoit, nämä on sellaisia juttuja jotka kuuluvat lähes väistämättä elämän kiertokulkuun. :)

  2. augh sanoo:

    Ihan tutulta kuulostaa. Varsinkin tuo, että on vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa tuntee olonsa rentoutuneeksi. Omalla kohdalla sanoisin, että mun on helppo tulla toimeen ihmisiä ja suhteellisen helppo jopa löytää ihmisiä, jotka haluaa mun kanssa viettää aikaa, mutta mun itsen on vaikea löytää niitä ihimisiä, jotka tuntuisivat oikeasti merkityksellisiltä, olisivat samalla taajuudella. Ja tosiaan, tarvitsen myös paljon omaa aikaa. Ja tunnen usein oloni yksinäiseäksi:) Ristriitaista, tiedän.
    Itse olen todella kiitollinen niistä hyvistä ystävistä, joita elämään on ilmaantunut. He eivät ole itsestäänselvyys. Ja yritän pitää sosiaaliset muurit alhaalla, että muhun olisi helppo saada yhteys, että tulisi se fiilis siitä yhteisestä taajuudesta, koska ainakin mulle se on paljon merkityksellisempää kuin ystävien lukumäärä.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Hyvin kommentoitu! :) Oon miettinyt paljon samoja asioita ja myös sitä että itsekin täytyy tulla hieman vastaan ja laskea niitä muureja alas. Taitaa olla niin että laatu korvaa määrän myös tässä asiassa.

Kommentoi