MIKÄ ON MAMBO ASKEL? ENTÄ SYKEHUIPPU? MIES VASTAA!

Tässä vuosien aikana kun olen toiminut ryhmäliikuntaohjaajana, olen huomannut kuinka pihalla etenkin miespuoliset ovat tästä lajista. On tietysti paljon ryhmäliikunnassa käyviä miehiä, mutta on myös niitä jotka ajattelevat kaiken jumpan olevan ”tanssia”. Oma mies lukeutuu juuri tuohon kategoriaan, eikä meidän tavatessa hänellä ollut oikeastaan mitään hajua mun ammatista.

Mullahan on repertuaarissa monta erilaista tuntia ja on varmasti hankalaa muistaa, että minä päivänä meen tekemään mitäkin, mutta luulisi että puolessatoista vuodessa jää jo jotain kaaliin. Ollaan monesti oltukin ”visailua” jossa kyselen minä päivinä mulla on mikäkin jumppa ja ei se nyt edelleenkään ihan putkeen mene. :D ”Tänään on keskiviikko niin sulla on se crp illalla”  …Niin siis TBC.

Tuo herra kun on oikeen tyypillinen puntti-pekka, eikä ole koskaan käynyt ryhmäliikunnassa lukuunottamatta Sprint-tuntia jolle sain hänet huijattua vuosi sitten. :D Sanotaanko, että meidän ajatusmaailmat poikkeavat hieman tässä asiassa, sillä hänelle voimatreenit ovat kaikki kaikessa, eikä oikeen hiffaa että miksi joku haluaa hengästyä hulluna monta tuntia putkeen.

Päätinkin kysellä tyypiltä hieman ryhmäliikuntaan liittyviä termejä. Sanoin siis vain tummenetun sanan ja herran piti kertoa mitä se tarkoittaa. Kursivoidut osat ovat minun ajatuksiani.

Bodyattack

Agressiivista käsipainoilla heilumista musiikin tahdissa. Osa naisista varmaan miettii entisiä miehiään että saa kaiken tarvittavan energian rasvanpolttamiseen. Musiikki on varmaan aika agressiivista. Liikkeet jotain lyönti ja potku hommia, nyrkkeillään ilmassa ja sellasta.

!?!? :D 

RPV

Tää oli se reisi-pakara-vatsa. Tehään siis maassa tai kuminauhalla potkuja, niinku dogistyle mut nostelet jalkoja. Sit joku lankku varmaan.

Les Mills

Kokonaisuutena ruotsista rantautuva rahastuskeino. Joku ryhmäliikuntatunti. Onko tää ruotsista? Ainaki tukholmassa niitä pidetään kun oot käyny sielä missä niitä sun jumppa dvd:tä nauhotetaan.

Oon kertonut olleeni Les Millsin LIVE tapahtumassa Globenissa :D Niin ja Les Mills on Uudesta-Seelannista lähtöisin!

Grapevine

Mikä? Mikä? Greippiviini? Siis mitä? No varmaan juodaan jotain punaviiniä riippumatossa ja keskustellaan miehistä kuunnellen ambient-musiikkia. Siis onko tää muka joku ryhmäliikunta?

Näytän liikkeen ja tyyppi miettii hetken miks sen nimi on grapevine. Sitten tokaisee, että joo noitahan sä aina teet tossa peilin edessä. :D

Mikkipallo

Aaaa…Se on sellanen musta pieni pehmee pallo mitä täälä pyörii Obelixin suussakin. Ohjaajan mikrofonin nupin päässä sellanen pallo joka pehmentää ääntä.

Pakko sanoa, että koira oli löytänyt mun laukusta yhden pallon juuri tuona päivänä, että ei ihan joka päivä pyöri mikkipalloja koiran suussa. :D

Sykehuippu

Se saavutetaan esimerkiksi sprint-tunnilla ku sitä on mennyt 20 minsaa ja 10 minuuttia vielä jäljellä ja sit lähtee soimaan täysillä daruden sandstrom tai scooterin how much is the fish ja syke on korkeella.

Vissiin jäänyt se sprint-tunti mieleen. :D

Fitball

Se on joku hieno sana sellaiselle kumipallolle jonka päällä voi jumpata. Mä oon nähny salilla ku niillä on pallo kädessä ja ne kyykkää ja heittää sitä seinää vasten. Mun lapsuudessa sitä pelattiin niin, että potkittiin palloa seinää vasten ja kaverin piti keretä potkasta takas.

Kyseessä siis jättipallo-jumppa, ei suinkaan crossfit-treenissä käytettävä wall ball. :D

Mambo-askel

Mikä? Siis mikä? (selvensin että edelleen liittyy ryhmäliikuntaan..) Joku helvetin pitkä ja syvä askelkyykky.

Näytän liikkeen ja herra katsoo mua hetken hiljaa ja kysyy että mihin tuo muka ottaa? :D

Zumba

Se on sitä tanssia. Laihduttavaa tanssia mikä oli joskus 10-vuotta sitte hitti. Laihian nuorisoseuralla oli joskus zumbaa.

Kanta peppuun / pakaraan

Vedetään kantapää pyllyyn. Pitää niinku taivuttaa jalka sinne.

Intervalli-tunti

Vedetään vaan intervalleja. Eli syke nousee ja sit se laskee. Esim juostaan salia päästä päähän ja ohjaaja antaa tahtia.

Koreografia

Tehdään jonku kappaleen tahtiin koreografia. Jos on useampi ihminen niin ne liikkuu samaan tahtiin. Esim ryhmäliikunnassa menee sen kappaleen tahtiin kaikki.

Manuaali

Mä oon pystynyt menemään 20 metriä manuaalilla skeittilaudalla. Mut se on varmaan joku sellanen minkä ohjaaja antaa ensikertalaiselle. Vähä niinku sellanen sääntökirja, että älä tule mustapohjasilla lenkkareilla saliin. Skeittaamisessa tää tarkottaa että mennään kahdella pyörällä eteenpäin.

Tarkoitin tässä siis esimerkiksi Les Mills – ohjelmien mukana tulevaa manuaalia, jossa on koreografiat yms tekstin muodossa. ..Sääntökirja :D

Bodystep

No se on steppilaudalla, eli siis ryhmäliikuntatunti jossa mennään steppilaudalla. Suurimmaks osaks varmaan jotain punneruksia ja hypitään sen laudan yli, askelkyykkyjä ja sellasta.

Roundhouse kick 

Tää on ton …tää on ton…oottappa hetki. *Ottaa puhelimen esiin ja kattoo*. Tää on Chuck Norrisin finishing movement toimintaleffoissa. Elikkä joustavat housut jalassa tehään sellanen takakierrepotku. Venyttää muuten hyvin nivusia. Tässä katotaan liikkuvuutta.

Näyttää mulle videon missä chuck norris hyppää jalat edellä auton etulasista läpi. 

Tais unohtua että kyse on ryhmäliikunnasta… :D

Neulansilmä a.k.a needlepoint

Needlepoint on se vanha tatuointiliike vaasassa. Needelepointin tatuoija on tehny kaikki mun tatuoinnit. *On vähä aikaa hiljaa.* Mutta siis ryhmäliikunnassa? Onko tää joku kompa nyt? Löydätte ohjaajana neulan heinäsuovasta, eli sen parhaan oppilaan?

Kyseessä Bodystepissä käytettävä liike, jossa kädet ovat stepillä ja ponnistetaan yhdellä jalalla ilmaan. :D

Mukavaa uutta viikkoa kamut!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


One Response to “MIKÄ ON MAMBO ASKEL? ENTÄ SYKEHUIPPU? MIES VASTAA!”

  1. Chuck Norris sanoo:

    Taattua nahka ana stylea V:ltä, kyllä sai nauraa! Lisää näitä.

    – Chuck

Kommentoi