ONKO IKÄ VAIN TEKOSYY?

..Enhän minä nyt enää sellasta jaksa.

..Oon kuitenkin jo sen ikäinen, että ei tässä mitään tuloksia voi saada aikaiseksi.

..Tässä iässä kilot kertyy vaikka kuinka yrittää syödä terveellisesti.

..Kyllä minäkin nuorempana jaksoin tehdä sitä ja tätä.

Iän mukana tulevasta rupsahtamisesta puhutaan paljon ja onhan se fakta, että iän mukana myös tietyt asiat vaikeutuvat. Paino ei pysy kurissa enää yhtä helpolla, iho löystyy ja yöunien tarpeen alkaa todellakin huomata. Näistä asioista huolimatta olen sitä mieltä, että iän piikkiin myös laitetaan paljon asioita vain siksi, ettei jakseta tehdä töitä asioiden eteen. On paljon helpompi sanoa, että iän mukana tulee lisäkiloja kuin myöntää, ettei vaan jaksa treenata tarpeeksi ja syödä riittävän hyvin. Ja jos ei jaksa niin ei siinäkään mitään. Iän mukana myös arvomaailma muuttuu usein, eikä se kirein bodi ehkä ole enää omassa elämässä tärkein prioriteetti.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että koskaan ei saisi ajatella oman iän olevan este vaikkapa kehittyä urheilussa tai pysyä nuorekkaana. Elämäntavoilla on ihan jäätävän suuri vaikutus esimerkiksi ihon, hiusten ja yleisen ilmeen kuntoon.

Mulla on ainakin henk. koht kokemusta siitä kuinka myös parikymppisenä voi näyttää todella väsähtäneeltä ja plösähtäneeltä, kiitos villien elämäntapojen. Kirjoitin joskus aikoinaan postauksen ”bileprinsessasta sporttimimmiksi” ja siellä olen demonstroinut elämäntapojen aiheuttamaa lookkia mm. näin..

ID

23 v VS. 28 v ….tuosta oikeenpuolimmaisestakin alkaa olla jo 4 vuotta 😀

Olen kyllä itsekin huomannut, että nykyään vaatii enemmän pysyä samassa kunnossa kuin vaikka viisi vuotta sitten. Jos ennen tarvitsi vain karsia hieman herkkuja ja kroppa oli kuukaudessa kisakireessä kunnossa, niin nykyään hommaan menee kauemmin ja täytyy olla myös tarkempi etenkin ruokavalion suhteen. En kyllä nykyään ole enää läheskään niin vaativa itseäni kohtaan kuin nuorempana, enkä edes tavoittele samanlaisia tuloksia. Siltikin haluan pysyä kunnossa, eikä sellainen normaali hyvä kunto oikeastaan vaadi edes hirveästi tsemppiä! Kunhan peruasiat pysyy hallussa ja pitää itsensä aktiivisena niin ei niitä kiloja itsestään ala kertyä.

Täytyy myöntää, että vielä pari kuukautta takaperin ajattelin itsekin, että ehkäpä se on vaan ikä joka aiheuttaa sen ettei enää pysty treenata yhtä kovaa kuin ennen. Nyt kun olen tajunnut kyseessä olevan vain rautavaje ja olen saanut kehoni takaisin näinkin nopeasti, niin tuntuu että olen elämäni kunnossa. Pystyn helposti samoihin suorituksiin kuin vaikka 20 vuotiaana ja vielä enemmänkin. Maanantaina vedin tuosta noin vaan 5 jumppaa, eikä ollut edes paha. Tiistaina aamulla olin voimissani ja heitin juoksulenkin ilman että edellinen päivä tuntui missään. Tää on niin mahtava fiilis, kun kaikki ne ikävät oudot fiilikset on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja oon taas oma itseni ja jaksan mitä tahansa. 🙂

Se, mihin mun tulisi panostaa on tuo kehonhuolto. Tänään Facebook muistutti 11-vuotta sitten lisätystä kuvasta, joka näkyy alla. Oli pakko kokeilla, että miten se koipi nousee tällä hetkellä ja ainakin ilmeen osalta meinas olla hieman tiukkaa, hahaa! 😀 Voin rehellisesti myöntää, että mun venyttelyt jää nykyään siihen kahden minuutin venyttelysessioon, joka tapahtuu jumppien jälkeen.

Aerobicin suomenmestari VS. Oman elämänsä supernainen 😀

Oli ikä mikä tahansa, on ihan mahtavaa kun on keho joka jaksaa ja pystyy tehdä asioita joita haluaa. Kun vuosia kertyy, on fakta että kehon ja terveyden eteen tarvitsee tehdä enemmän. Täytyy nukkua riittävästi, syödä hyvin ja myös luopua joistain asioista, mutta terveys, jaksaminen ja hyvinvointi on kyllä sellaisia asioita, että niiden eteen kannattaakin!

Vaikka olisit minkä ikäinen, ethän anna sen vaikuttaa siihen mitä voit tai haluat tehdä! Kaikki on mahdollista ja usein erilaiset rajoitteet ovat vain omassa päässä. 🙂 Mä oon tässä viime aikoina herätellyt ajatusta, että aloittaisin ihan uuden liikuntaharrastuksen, joka on todellakin mun mukavuusalueen ulkopuolella. Tästä lisää, mikäli hommat etenee siihen asti että siitä voi kertoa julkisesti. 😀

23 vuotias vs. 28 vuotias

Energistä päivää just sulle!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


3 Responses to “ONKO IKÄ VAIN TEKOSYY?”

  1. Hannele sanoo:

    Ikä voi todellakin olla tekosyy, mutta ei minulle.Itse olen 51-vuotias, mutta koen olevani hyvässä kunnossa. Jaksan ja haluan liikkua useita kertoja viikossa, koska näin tunnen voivani ja jaksavani paremmin arjessa. Liikkuisin varmaan vielä enemmänkin ja monipuolisemmin,jos työ ei haittaisi harrastuksia.
    Painonkaan ei tarvitse iän myötä nousta,jos syö terveellisesti ja nauttii herkkuja kohtuudella. Oma painoni on pysynyt suunnilleen samana lähes 30 vuotta. Ainoastaan kehon koostumus on muuttunut eri aikoina.
    Toivon, että saan pysyä terveenä ja jaksan vielä eläkeläisenäkin liikkua innokkaasti ja pysyä virkeänä.
    Ikä on vain numeroita…ei este mihinkään.

  2. Jenni sanoo:

    Veikkaan uinti tai yoga!

  3. Aliisa sanoo:

    Täällä on yksi 33-vuotias joka paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta takaperin. Tosin kaikessa näin ei ole: en esimerkiksi kestäisi juhlimista ja valvomista lainkaan samoissa määrin kuin silloin, itse asiassa en varmaan yhtään 😀 Lihasmassaa tulee tosin nykyään helpommin/herkemmin, mutta eipä tuo haittaa. Se on kuitenkin myönnettävä että palautumiseen on kiinnitettävä tarkkaa huomiota. Minulle kyllä povattiin että kolmenkympin jälkeen alkaa hallitsematon painonnousu, mutta sitä odotellaan vielä..

Kommentoi