TIESITKÖ NÄMÄ RAVINNOSTA?

Mielikuvat ja aiemmin asetetut mielipiteet asioista ohjaavat hyvin paljon toimintaamme. Tietyt mainoslauseet, kuten proteiinipitoinen, vähärasvainen tai vegaaninen luovat helposti mielikuvan terveellisestä tuotteesta. Terveellisyyden alle lukeutuu myös ruoka-aineita, jotka eivät välttämättä olekkaan niin terveellisiä. Toisaalta, kaikki on kiinni kokonaisuudesta ja siitä mikä sopii itselle. Elämäntavat ja runsas aktiivisuus vaikuttavat ymmärrettävästi esimerkiksi siihen, että painonhallinnan kannalta ei ole niin tarkkaa, paljonko sokeria tulee syötyä. Mutta miten lapset? Tai henkilöt jotka istuvat suurimman osan päivästä? Miksi meille yritetään syöttää niin paljon paskaa, jopa terveellisyyden taakse verhoiltuna?

En todellakaan tarkoita, että pitäisi hysteerisesti alkaa välttää kaikkea sokeria tai epäterveellisiksi miellettyjä tuotteita. Vaikka esimerkiksi hedelmissä on sokeria, on niissä myös paljon hyvää, mitä irtokarkeista ja herkuista puuttuu.

Uskon, että suurin osa teistä lukijoista, on niitä joilla on homma hanskassa. Kun suurin osa on hyvää, mahtuu mukaan myös vähemmän hyvää ja jopa huonoa ravintoa. Mutta valitettavasti me ollaan edelleen vain pieni osa ihmisistä, jotka elävät näin. Kokosinpa siis muutamia vertauskuvia ja ajatuksia ravinnosta, jotka saattavat hieman hämmästyttää jopa sellaista, joka tietää ravinnosta jo jotain.

Huomioikaa vertailussa, että monet kalori- ja sokerimäärät sekä ainesosaluettelot riippuvat myös valmistajasta, esimerkiksi suklaan tai mehun ravintosisältö voi hieman vaihdella valmistajasta tai tuotteesta riippuen.

Paketillisessa viinirypäleitä (500 g) on 39 sokeripalaa, kun taas levyllinen suklaata sisältää 46 palaa samaa ainetta. Myös banaani sisältää melko paljon sokeria, sillä kahdesta banaanista saa jo 15 palaa sokeria kehoonsa.

Juomalla litran hedelmämehua saat saman verran sokeria kuin syömällä suklaalevyn (n. 200 g). 

Proteiinipastojen lisätty proteiini on useimmiten vehnägluteenia. Siis lisättyä gluteenia.

Huonoksi vaihtoehdoksi mielletty punainen täysmaito sisältää saman verran kaloreita kuin hittituote Oatly ikaffe. Molemmissa on noin 60 kcal / 100 ml, kun taas kevyt maidossa on 46 kcal / 100 ml, mikä ei sekään ole kovin suuri ero täysmaitoon verrattuna.

Jopa joihinkin pakastevihanneksiin lisätään sokeria. Kannattaa aina tarkistaa mitä ostaa.

Moniin tuotteisiin lisätään ”myyvä” nimi, esimerkiksi kauraleipä voi todellisuudessa sisältää vain 15 % kauraa (tai vähemmän) kun todellisuudessa suurin osa jauhoista on vehnää.

Fruktoosi (hedelmäsokeri) voikin olla todellisuudessa jopa huonompi vaihtoehto kuin tavallinen sokeri. Elimistö käsittelee hedelmäsokeria eri tavoin kuin muita sokereita. Runsas sokerin saanti lisää maksan rasvoittumisen riskiä. Erityisen haitallista vaikuttaa olevan juuri fruktoosi. Joidenkin tutkimuksien mukaan on huomattu, että fruktoosia syömällä ei tule kylläiseksi, mikä johtaa usein vain liikasyöntiin.

Pakasteista löytyvä pinaattikeitto sisältää (valmistajasta riippuen) 11% pinaattia. Porkkanasosekeitossa taas on 30% porkkanaa. 

Tuotteen ravintosisältöä lukiessa, ensimmäisenä mainittu ainesosa on se jota tuotteessa on eniten. Esimerkiksi hedelmäjugurttien ravintosisällön järjestys on useimmiten: pastöroitu maito, sokeri ja sitten vasta hedelmä tai marja jonka mukaan tuote on nimetty. 

Erilaiset kasvi- ja pähkinäpohjaiset juomat ovat nousseet suureen suosioon. Mantelijuoma sisältää 2 % mantelia, suurin osa on vettä. Seuraavana ainesosalistalla tulee sokeri. Muita tuotteen sisältämiä ainesosia ovat trikalsiumfosfaatti, merisuola, stabilointiaineet (johanneksenleipäpuujauhe, gellaanikumi), emulgointiaine (auringonkukkalesitiinit), vitamiinit (riboflaviini (B2), B12, E, D2). Litra maksaa 2-3 €.

Kanamunan sisältämä kolesteroli ei ole yhteydessä tyypin 2 diabeteksen, sydäninfarktin ja muistisairauksien riskiin. Kaikkeen rasvansaantiin, oli se pehmeää tai ei, pätee kuitenkin terveyden kannalta sana kohtuus. 

Kanamunan keltuaisessa on enemmän proteiinia kuin valkuaisessa.

Salaatit mielletään usein kevyeksi vaihtoehdoksi, joten ihan vertailu mielessä seuraava. Happy Meal -ateria, eli hamppari + ranskalaiset sisältää 484 kaloria, kun taas Fiesta chilicbeef -salaatti 614 kaloria ja kastikkeen kanssa 650 kcal. Bic Mac – hampparissa kaloreita on 503. 

Osaan lasten (piltti yms) marja- ja hedelmäsoseista on lisätty sokeria.

LUE MYÖS:

HEDELMÄT- HYVÄ VAI PAHA?

TIEDÄTKÖ PALJONKO SOKERIA TODELLISUUDESSA SYÖT? 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


7 Responses to “TIESITKÖ NÄMÄ RAVINNOSTA?”

  1. Tinde sanoo:

    Todella mielenkiintoinen kirjoitus ja aihe! Tällaisista kiinnostaisi lukea lisää.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, kiva kuulla. Aiheena todella mielenkiintoinen myös mun makuun! 🙂

  2. Maija sanoo:

    Laskin huvikseen paljonko itsetehdyssä pinaattikeitossa on pinaattia (kun laitan kaksi 150g pussia), luku on ”vain” 21%.
    Muut ainesosat on litra kauramaitoa, 60-80g voita ja jotain jauhoja, tattari/kaura/maissi suurusteeksi. Nestettä on keitoissa niin paljon että väkisinkin vihannesten prosentiosuus pienenee.

  3. Helmi sanoo:

    Hei tälläset postaukset on kivoja! Silti enemmän nykyään kartan säilöntä ja makeutusaineita etenkin ruuissa! Mielummin syön sitten vähemmän kun kaikkea sontaa sisältäviä tuotteita :p Juomissa usein otan kalorittoman version.

  4. Hannis sanoo:

    Hei, kiva postaus ja antoi ajattelemisen aihetta monessa eri kohdassa. Yksi mitä jäin miettimään että miksi fruktoosi siis on pahempaa kuin tavallinen valkoinen sokeri? Mihin tutkimukseen tämä perustuu?

Kommentoi