VAIHDA NÄIHIN JA SÄÄSTÄ KALOREITA

Nykyään on paljon vaihtoehtoja syödä myös epäterveellisiä ruokia hieman terveellisemmin. Olipas hauska lause, mutta ehkä saitte ideasta kiinni. Itse oon jo pitkään elänyt tyylillä, jossa korvaan joitankin perinteisiä herkkuja hieman paremmilla vaihtoehdoilla. Paremmat vaihtoehdot voidaan jakaa joko vähäkalorisempiin ruokiin tai ainoastaan paremmilla raaka-aineilla korvattuihin herkkuihin, jolloin kalorimäärä voi olla jopa sama, mutta ravintoaineiden koostumus ratkaisee. Edellisiin lukeutuu esimerkiksi raakaleivonnaiset sekä raakasuklaa, jotka ovat usein hyvin kaloripitoisia, mutta koostuvat paljon paremmista raaka-aineista kuin tavalliset leivonnaiset ja suklaat.

Tänään ajattelin kuitenkin vinkata korvaavia juttuja ihan puhtaasti kalorien näkökulmasta. On selvää, että vähäkalorisemmat vaihtoehdot eivät aina aja täysin samaa asiaa kuin rasvalla ja sokerilla höystetty kaverinsa, mutta kauas ei jää monet näistä vaihtoehdoista. Makeutusaineet ovat tietysti kyseenalainen juttu nekin, mutta kuten monesti olen itse sanonut, valitsen mielummin makeutusaineen kuin sokerin. Tosin kohtuudella myös niitä!

Magnum chocolate almond – jäätelöpuikko 80 g ~279 kcal VS. Lohilon salted caramel almond – jäätelöpuikko 80 g ~169 kcal

Kun maistoin ensimmäisen kerran Lohilon jäätelöpuikkoa en olisi ikinä voinut uskoa sen olevan terveellisempi versio. Maku on niin aito, että myös mies oli sitä mieltä että menisi koska vaan tavallisen jäätelön tilalta! Suosittelen! :)

Kunnon kuoreton nakki 100 g ~285 kcal VS. Kevyt kalkkunanakki 100 g ~105 kcal

– En ole syönyt tavallisia nakkeja aikapäiviin, sillä kalkkunakit ajaa mielestäni täysin saman asian. Nykyään meillä syö myös toinen puolisko kalkkunanakkeja, eikäcole edes kyseenalaistanut kyseessä olevan kevyempi ja vähärasvaisempi versio. Teollisia lihatuotteita ei kannata syödä hurjan usein, mutta silloin tällöin ok ja ajaa asiansa grillissä, uunissa nauravina nakkeina sekä ihan vaan sellaisenaan naposteltuna! Nakkipaketit ovat yleensä noin 300 g luokkaa, eli tuossa tekee jo aika suuren säästön jos siirtyy kalkkunaversioon. 300 g norminakkeja = 855 kcal versus kalkkunanakkeja 315 kcal.

Caesar salaatinkastike 100 g ~ 450 kcal VS. Walden Farms Caesar – salaatinkastike 0 kcal

– Salaatit mielletään kevyenä ravintona, mutta jos salaatin sekaan lorahtaa kunnon loraus kastiketta, voi annoksen kalorimäärä jopa tuplaantua ja mennä samaan kategoriaan pizzan tai hamppariaterian kalorimäärän kanssa. Itse tykkään Walden Farmsin salaatinkastikkeista, koska ne maistuvat hyvälle ja korvaavat kastikkeet ilman turhaa energiaa, etenkin dieetillä ja ajanjaksoina kun seuraan energiansaantia tarkemmin. 

Mikropopcorn 100 g ~486 kcal VS. luomu maissinjyvät 50 g & kookosöljy 20 g ~ 355 kcal

– Tässä vaihtoehdossa kalorimäärä ei pelaa aivan niin suuressa roolissa, mutta jos joku vielä tekee mikropoppareita niin nyt viimeistään aika siirtyä kattilaan, jyviin ja kookosöljyyn! Popcornia voi nimittäin kutsua lähes superfoodiksi, jos se on valmistettu terveellisesti.

Monien mikropussien sisus on päällystetty perfluorokemikaaleilla (PFC), joiden on kerrottu vähentävän hedelmällisyyttä ja olevan syypää useisiin syöpiin. Tehtailla pusseihin lisätään myös muita kemikaaleja, jotta se kestäisi paremmin rasvaa. Erilaiset kemikaalit voivat aiheuttaa muun muassa kilpirauhasen häiriöitä sekä ADHD:ta. Lisäksi keinotekoinen voin makua aiheuttava ainesosa diasetyyli voi aiheuttaa keuhkovaurioita sitä hengitettäessä. Myrkkypussien sisällä oleva rasva on tietenkin pahimmanlaatuista rasvaa ikinä ja voitte miettiä miten paljon kuraa tuollaisen pussin sisällä olevat rasvat ja myrkyt saavat aikaiseksi!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


5 Responses to “VAIHDA NÄIHIN JA SÄÄSTÄ KALOREITA”

  1. Tipa sanoo:

    Pakko korjata tämä huutava vääryys (:DDd), mutta tossa Magnumin jäätelössä on huomattavasti vähemmän kaloreita ku tuo 439, siinä on 285 kcal. Piti ihan käyä tarkistamassa ku pisti niin silmään tuo hurja määrä. Itselle ravintoarvoilla on kyllä enemmän merkitystä, mutta kuten olit kirjoittanut niin tämä postaus oli puhtaasti kalorien näkökulmasta joten mainitsin.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Piti oikeen mennä uudelleen sulamoon tsekkaamaan tämä, sieltä kun noi kalorit katsoin ja kyseessä olikin magnum chocolate almond bar, eli jäätelö/suklaapatukka. Kalorit on siis sataa grammaa kohti ainakin sulamon mukaan tuo 549 kcal tässä tuotteessa. Pitää vielä tsekata magnumin sivulta :D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Eiku hemmetti, sehän olikin ihan suklaapatukka minkä kalorit katsoin! :D Korjattu!

  2. Anne sanoo:

    Minua kiinnostaisi testata noita Walden Farmsin tuotteita sekä dieettinuudeleita. Tietoa niistä etsiessäni mieleeni jäi ravitsemusfysiologian professori Marja Mutasen kommentti:

    – Olen älyttömän huolissani, että jotkut syövät tällaisia elintarvikkeita. Ihmiset ovat aina huolissaan lisäaineista, ja nämä eivät mitään muuta olekaan kuin lisättyä, keinotekoista sotkua. En voi suositella tällaisia tuotteita kenellekään.

    Juttu kokonaisuudessaan täällä: https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/taysin-kaloriton-maapahkinavoi-hammastyttaa-en-voi-suositella-tallaisia-tuotteita-kenellekaan/5719880#gs.oZoyaik

    Mitä sinä ajattelet näistä tuotteista ja niiden (epämääräisistä) raaka-aineista?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Waldenin tuotteet ovat toki hyvin keinotekoisia, tiedän sen. Mutta itse olen tehnyt valinnan että syön mielummin lisäaineita kuin sokeria, toki tätäkin tapahtuu harvoin.

      Dieettinuudelit ovat glukomannaani- kuitua, itse en näe siinä mitään pahaa. Voit googlata tuon ja lukea aiheesta enemmän! :)

Kommentoi