8 VIIKON MUUTOS

Moikka! Viikonloppu tuli vietettyä Tampereella kouluttautumassa. Olen siis aloittanut Trainer4youn voimavalmentaja – koulutuksen, jossa paneudutaan nimensä mukaisesti voimaan valmennusmielessä. Täytyy sanoa, että tällaisten viikonloppujen jälkeen on aina todella inspiroitunut olo. Viikonlopun koulutusjaksossa paneduimme maksimivoiman sekä nopeusvoiman valmennukseen ja siellä tuli uusia kivoja juttuja ihan käytäntöön asti.

Tänä viikonloppuna tuli myös täyteen mun 8 viikon haaste! Pääsin tavoitteeseen nopeammin kuin uskoin, joten ihan 8 viikkoa en ole ollut dieetillä. Täytyy myös sanoa, että en ole tehnyt kaikkea 100%:sti, eli on ollut päiviä kun oon syönyt mitä huvittaa ja osa treeneistä on jäänyt väliin esim. flunssan takia. Päätin jo alussa, että yritän tehdä tämän joten kuten rennosti, koska mulla on aina tapana tehdä kaikki täysillä ja vähän päälle. Mutta ihan hyvin hommat hoituu myös niin että välillä vähän höllää. 🙂

Tässä ei ole ollut kyseessä se, että olisin kituutellut 8 viikkoa ja nyt se loppuu seinään, vaan koen että välillä voi ns. siistiä kuntoa jos on fiilis, että kesällä haluaa olla kireemmässä kunnossa ja välillä voi keskittyä lihasmassan hankintaan ja treenissä kehittymiseen. Kaiken ei tarvitse olla extreemiä ja vettää kovia bulkkeja ja dieettejä, vaan näitä voi harrastaa sillä tavoin, että se sopii ihan normaalin ihmisen elämään myös. 😀 Ennen tuota aloituskuvaa otin tarkoituksella rennomman kauden, että söin riittävästi ilman punnitsemista ja annoin kehon ja aineenvaihdunnan elpyä ennen kahdeksan viikon rutitusta.

Painoa mulla on lähteny 3-5 kg, riippuu päivästä, sillä mun paino heittelee aika paljon nestetasapainon mukaan, jonka takia se ei ole se optimaalisin mittari, mutta mittari kuitenkin jollain tavoin, koska halusin myös kevyemmän fiiliksen ja painoa alas joitakin kiloja!

Oon siis siistinyt ruokavalion ja syönyt suunnitelman mukaan, tehnyt 4-5 salitreeniä viikossa. Joinakin viikkoina on tullut tehtyä vähemmänkin ja muutamina viikkoina olen voinut vetää esim. pe-su ilman ruokien punnitsemista jne. Yleensä juuri tällaisten päivien jälkeen paino on tullut hyvin alas ja motivaatiokin säilynyt hyvänä. Tavoite oli, että jos mulla on jotain sosiaalisia tilanteita, kuten grillausilta kavereiden kanssa niin en kieltäydy sellaisista, koska ”oon dieetillä”.

Nyt nostan kalorit takaisin ylläpitoon ja ajattelin kehitellä jotain uutta treenirintamalle. Voimavalmentaja koulutuksessa tehtiin nopeusvoimatreenejä ja ajattelin ottaa taas loikka ja plyotreenit omaan viikko-ohjelmaan mukaan, kun niitä on kiva tehdä kesällä ulkosalla. 🙂

Aktiivisten ihmisten kohdalla kaikkein ratkaisevimmassa osassa on se ruokavalio ja itsekin oon saanut suurimmat tulokset juuri ruokavalion avulla. Toki tehokas ja mielekäs treeniohjelma on myös roolissa, sillä mun mielestä suunnitelmallisuus vaikuttaa paljon motivaatioon ja siihen että treenit tulee tehtyä riittävän tehokkaasti. Itse oon saanut paljon uutta motivaatiota kokeilemalla rohkeesti ihan uusia ja erilaisiakin juttuja! Mulla on tulossa pian kesän siistein treeniohjelma ulos, mutta sitä ennen jos haluaa pistää ruokavalioasiat kuntoon niin tässä varteenotettavia vaihtoehtoja! 🙂

MIINUS VIISI KILOA  – Nimensä mukaisesti kunnon siistimiseen, keveämpään oloon ja painonpudotukseen. Itse oon mennyt tällä nyt viime viikot.

STAY IN SHAPE – Haluatko pysyä kunnossa, mutta silti nauttia elämästä? Ohjelmassa noudatetaan tiukempaa ruokavaliota 4-5 päivää ja otetaan rennosti 2-3 päivää. Ohjelma sopii loistavasti esimerkiksi kesän ajalle, jolloin viikonloppuisin on enemmän menoja, festareita ja juhlia.

YKSILÖLLINEN RAVINTO-OHJELMA – Ruokavalio suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Ohjelman mukana myös vastauspalvelu muutoksia ja ongelmatilanteita varten. Tällä siis saadaan rakennettua paljon spesifisemmin ruokavalio tietyn tavoitteen ja henkilön elämäntyylin mukaan. 

LUE MYÖS: PALJONKO KEHO MUUTTUU KUUKAUDESSA PUHTAALLA RAVINNOLLA?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


7 Responses to “8 VIIKON MUUTOS”

  1. bafrin sanoo:

    Hei hienoa työtä. käytkö kuntosalilla?

    terv. maksimiministeri!

  2. Hanna S sanoo:

    Moikka! Sisältääkö miinus viisi kiloa treeniohjeita? Onko näitä mahdollista toteuttaa kotona/ulkona? Minulla on mahdollisuus päästä salille max 1-2 krt/viikko, mutta oon tottunut treenailemaan paljon kotona lasten päikkäreiden aika a.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Ohjelmassa ei ole treeniohjeita mutta siihen voi siis sisällyttää ihan mitä treeniä tahansa 3-5 krt viikkoon. 🙂

  3. Hanna sanoo:

    Oho, onpas merkittävä muutos tapahtunut, huhhuh! Mutta ehkei ihan sellainen kunto, jossa justiinsa tarvisi koko vuotta pyöriä, hehe.

    Ihan mielenkiinnosta – millaiset kalorit sulla on sitten nyt ollut? Kun reeniä sulle kuitenkin aika kovaa ja paljon tulee 🙂

  4. VH sanoo:

    Hei, onko Miinus viisi kiloa – ohjelmasta versiota kasvissyöjälle?

  5. Karoliina sanoo:

    Hei, mua kans kiinnostaa että onko miinus viisi kiloa ohjelmaan mahdollista saada kasvisvaihtoehtoa. Tuloksethan on ihan huikeita ja mua harmittaa kun oma suoritus kusee ihan jo siksi etten pysty/halua syödä annettua liha määrää. Tää kun ontuu niin tulee sorruttua ja lipsuttua yhä useemmin ja useemmin ja nyt olen lopettanut kyseisen dieetin kun syömisestä tuli liikaa stressiä.
    Olisi kuitenkin kiva antaa uusi mahdollisuus, mutta silti tuo lihan määrä huolestuttaa :/

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Olen antanut yksilöllisiä ohjeita kasvisyöjille miten korvata lihan määrää niillä tuotteilla joita haluaa syödä (kasvisproteiinivaihtoehdot) eli voit laittaa mulle mailia jos niitä haluat! 🙂

Kommentoi