5 x HELPOTUSTA DARRAAN

Terve! Ensinnäkin onnea kaikille valmistuneille. Muistan edelleen kuin eilisen päivän kun pääsin ylioppilaaksi. Tuo oli kyllä yksi parhaista päivistä ikinä. Jos tää on sun the day, tänään kannattaa ottaa ilo irti ja nauttia! :)

Itselläni on suunnitelmissa ihan iisi lauantai, mutta ollaan silti ajankohtaisia ja isketään pöytään hieman tipsejä, miten helpottaa oloa kovan bailuillan jälkeen! Jotta sunnuntai ei menisi ihan hirveissä oloissa, niin täältä tulee muutama oman kokemuksen kautta opittu huonoa oloa helppivä juttu.

Oireet johtuvat aina jostain ja päänsärky johtuu mistäs muustakaan kuin nestehukasta. Ennen kuin raahaudut lääkekaapille burana purkin luokse, juo siis vettä! Mieluiten jo juhliessa on hyvä korvata välillä joku drinkki lasillisella kylmää hoo kaks oota. Keho ei pysty imeyttämään suuria määriä vettä kerralla, joten tärkeintä on juoda pieniä annoksia tasaisesti pitkin päivää. Ja vaikka kuinka tekisi mieli sitä kylmää fantaa niin se ei ainkaan helpota oloa suuren sokerimäärän vuoksi. Vettä, vettä, vettä.

Mineraalitasapaino kuntoon. Reipas alkoholin nauttiminen saattaa heittää kehon kaliumvarastot miinuksille, mikä voi aiheuttaa heikotusta ja lihaskramppeja. Kalsiumpitoiset safkat tai ihan vaan tehokas mineraalilisä on hyvä idea heti herätessä. Lifen multi mineralissa on kaikki tarvittavat mineraalit yhdessä tuotteessa. Toimii myös paljon urheilevalle! ;)

Viherjauhe jeesaa kehoa poistamaan ylimääräisiä myrkkyjä. Viherjauheet auttavat maksaa toimimaan optimaalisesti ja maksa on se elin, joka polttaa ne kurkusta kulautetut alkomahoolit kehosta. Auta maksaa ja vedä napaan viherpirtelö tai edes spirulinaa, joka puhdistaa kehoa sekä chlorellaa, joka sitoo vapautuvat myrkyt itseensä ja vie mukanaan myös huonoa oloa.

L-kysteiniini on aminohappo, joka helpottaa krapulaa taistelemalla suurinta tunnettua krapulan aiheuttajaa asetaldehydinia vastaan ja tehostaa glutationin toimintaa. Kyseistä aminohappoa saa mm. syömällä kanamunia, mutta sitä saa myös kapselina apteekista (acetium). Jos olet tyyppiä, jolla on krapulassa aina todella huono ja etova olo, tämä voi olla vastaus ongelmaasi.

c-vitamiinia sekä Puhdistamon kollageeni beauty – juomajauhetta, nam!

Vitamiinitankkaus – Darrassa jos koskaan kannattaa muistaa ottaa vitamiinit. Jos eri purkkien avaaminen tuntuu liian työläältä, life:stä saa nykyään myös kyseiseen vaivaan tehtyjä krapula laastareita. SOS Health Blue Morning Vitamiinilaastari sisältää sekoituksen vitamineja ja ravintoaineita joita elimistöstä poistuu alkoholin käytön yhteydessä. Vitamiinien lisäksi laastareissa on maksan toimintaa tukevia yrttiuutteita, joita on myös monissa detox-valmisteissa; maarianohdaketta ja artisokkaa. Muut ainesosat ovat A-, C-, E ja D-vitamiini sekä vihreä tee -uute. Ravinteet vapautuvat laastarista ihon läpi verenkiertoon 12-16 tunnin aikana, joka on suositeltu aika pitää laastaria.  

Juhlimisen jälkeen on myös ihan ok levätä ja jättää kaikki vastuuasiat seuraavalle päivälle. Tällainen löysempi päivähän voi itseasiassa olla ihan mukavakin, kunhan siihen asennoituu oikein! Ei syyllistämistä ja fiilistä, että olisi pakko tehdä jotain, vaan kerrankin on ihan ookoo vaan olla ja möllöttää! ;)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook

Tuotteet saatu Lifestä.


Kommentoi