VANHENEMINEN & SIIHEN LIITTYVÄT TABUT

Ikä on vaan numeroita, mutta usein jossain vaiheessa elämää ne numerot alkavat ahdistamaan jollain tavoin. Lapsena ja nuorena sitä odottaa että ikää tulisi enemmän ja jossain vaiheessa parinkympin toisella puolella, sitä alkaakin toivoa että aika hidastuisi. Useimmilla iskee jonkinlainen ikäkriisi juuri kolmenkympin tienoilla, johtuen ehkä yhteiskunnan asettamista odotuksista. Pitäisi olla parisuhde, lapsi, oma koti ja vakituinen työ. Mäkin oon käynyt läpi melkoista itsetutkiskelua ja pientä paineilua asian tiimoilta. Erosin pitkästä suhteesta juuri silloin, kuin kaikki muut ympärillä alkoivat mennä naimisiin, perustaa perheitä ja niin edelleen. Kyllä siinä tuli mietittyä, että mitähän omasta tulevaisuudesta oikeen tulee.

Kun koemme paineita erilaisista asioista, tulevat odotukset useimmiten juuri näistä ulkoisista ”säännöistä” että miten asioiden tulisi mennä. Mistä ne säännöt tulee? Haluatko oikeasti täyttää ne odotukset vai toimitko vaan koska pitää? Ja siitä päästään kysymykseen, että kuka sen päättää mitä pitää tehdä tai saavuttaa. Oman tien kulkeminen ja omista arvoista kiinni pitäminen on nimittäin paras päätös mitä voi elämällään tehdä. Onni ja onnellisuus tulee siitä, kun elää ja tekee asioita joista aidosti nauttii.

Sullakin saattaa olla vahva ajatusmalli siitä, miten oma elämä tulee menemään, mutta tiiättekö kun harvemmin asiat menee kuten on suunnitellut. Ikäkriisin tai jonkun muun kriisin iskiessä kannattaakin pysähtyä miettimään, että mistä ne paineet tulee, onko itse vain luonut itselleen turhia olettamuksia ja sitten pettyy kun ne eivät täytykkään?

Monesti sitä ajatellaan ja lokeroidaan juuri sitä mitä pitäisi omistaa tietyni käisenä ja myös sitä millainen tulisi olla. Oon itse sitä mieltä, että ikä ei ole mittari siitä mitä asioita voi tehdä tai miten tulisi käyttäytyä. Oon esimerkiksi kuullut seuraavanlaisia oletuksia ikää koskien..(huom. nämä eivät koske ainoastaan itseäni)

Ei kolmekymppisenä voi enää mennä festareille.

Kolmenkympin jälkeen kroppa rupsahtaa, eikä sille vaan voi mitään.

Ei ton ikäisenä voi käyttäytyä kuin parikymppinen (kyseessä sponttaani hauska veto)

Meinaatko vielä 10 vuoden jälkeen muka vetää jumppia? 

Eikö pitäisi jo rauhoittua (viitaten treenaamiseen), et palaudu enää samalla tavalla kuin nuorempana. 

Olisiko aika hankkia kunnon työ?

Ei ton ikäinen voi käyttää napapaitaa ja värjätä hiuksia noin räikeäksi.

Itse koen olevani luonteeltani ikinuori. Innostun edelleen samoista asioista kuin kymmenen vuotta sitten, en kaipaa elämääni tämän enempää vakautta tai tasapainoa. Tykkään siitä, että saan määritellä omat menemiset ja aikataulut sekä työn että vapaa-ajan puolesta.

Ulkoisille muutoksille ei kaikille mitään voi, mutta aika paljolle voi. En koe, että kuntoni olisi huonontunut, päinvastoin, voimaa löytyy enemmän kuin vaikka parikymppisenä ja kestävyyskuntokin yhtä hyvällä tolalla edelleen. Rupsahtamisesta (mitä se sitten ikinä tarkoittakaan) tai esimerkiksi lihomisesta tuskin tarvitsee edes sanoa, että se on ihan oma valinta kuinka kehoaan kohtelee, oli sitten nuori tai vanhempi.

Miettikääs kuinka paljon energiaa ja ahdistusta syntyy juuri siitä mitä meiltä oletetaan odotettavan? Tällainen johtaa nopeasti jatkuvaan suorittamiseen ja unohdetaan mitä oikeasti halutaan tehdä. Loppupeleissä fakta on se, että me ihmiset ollaan aika itsekeskeisiä ja keskitytään paljon oman navan ympärille.

Oikeasti ketään ei kiinnosta kahta minuuttia pidempään jos mokasit jotain, tai kukaan ei edes huomaa että lihosit kaksi kiloa. Kukaan ei mieti ja pohdi miksi olet poissa somesta kaksi päivää, eikä sitä tarvitse perustella ja selitellä, miksi et ole päivittänyt blogia hetkeen. Etenkin some altistaa tähän, että kuvitellaan olevamme maailman napoja, joita kaikki seuraa. Kuvitellaan, että aina tulisi olla saatavilla ja jotenkin tilivelvollisia raportoimaan kaikki omasta elämästä. Välillä sorrun tähän itsekin, mutta pyrin muistuttamaan itseäni siitä, että on mun ihan oma valinta mitä esimerkiksi jaan sosiaalisessa mediassa ja mitkä asiat pidän sieltä poissa.

Oletteko te törmänneet oletuksiin koskien ikää tai jotain muita asioita?

Kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


4 Responses to “VANHENEMINEN & SIIHEN LIITTYVÄT TABUT”

  1. Lotta sanoo:

    Onpas ikäviä ja katkeran kuuloisia kommentteja, kuulosti siltä että kyseiset kommentoijat ovat kateellisia koska eivät itse pysty samaan kuin sinä tai esim.kehtaa pukeutua nuorekkaasti. Jokainen saa olla sellainen kuin on, esim yksi tätini joka on jo yli 50 on hyvinkin sporttinen ja pukeutuu nuorekkaasti. Varmaan moni on siitä kateellinen :D
    Itse olen vasta 23 enkä vielä kriiseile iällä, olen kylläkin jo naimisissa ja perheellinen :D ennemmin vähän kadehdin muiden ikäisteni huoletonta elämää.

  2. Mir sanoo:

    Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta, oli pakko lukee nyt iltapäivällä uudestaan :D munkin mielestä on tärkeää olla vapaa ja tehdä omaa juttua, eikä olla kahlittuna ei-omannäköiseen elämään.

  3. Anu Koskinen sanoo:

    Sen verran tekee kuitenkin mieli täältä huudahdella viittäkymppiä lähestyvänä, että jollei kuole nuorena, ns.rupsahtaminen on kyllä jossain vaiheessa ihan väistämätöntä, ja kropan muuttuminen myös, ihan riippumatta siitä miten hyvin kehoaan kohtelee. Iho muuttuu, lihasmassan säilyttäminen tulee vaikeammaksi jne. Lisäksi terveys ei välttämättä kestä hyvänä, ja geeneillä on suuri vaikutus siihen miltä missäkin vaiheessa näyttää. Vaikka liikkuisi, söisi hyvin ja eläisi kaikin puolin ihan tolkullisesti. Tätä prosessia voi viivästyttää jos oikein obsessoituu ja laittaa kaiken energiansa siihen kroppaansa, mutta yleensä ihminen haluaa laittaa sitä energiaa myös johonkin muuhun, kuten työhön, perheeseen, muihin harrastuksiin tai ystäviin. Ja me hieman jo rupsahtaneet keski-ikäiset liikkujat olemme silti yhtä arvokkaita kuin olimme nuorempanakin. Tärkeintä on kai säilyttää toimintakyky ja liikkuvuus mahdollisimman hyvin jotta elämä pysyy mukavampana. Rauhaa ja rakkautta! (:

  4. Aliisa sanoo:

    Todella piristävää kun joku jaksaa kyseenalaistaa noita mainetsemiasi ”luonnonlakeja”. Minullakin tuota kolmenkympin jälkeistä rupsahtamista ja erityisesti aineenvaihdunnan hidastumista povattiin kovasti: ”Siinä vaiheessa lihoat vaikka mitä tekisit.” Näin ei käynyt. Ikää on kohta 33 vuotta, ja kunto on parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Allekirjoitan kuitenkin palautumisen tarpeen, mutta huolellisella treenin rytmittämisellä, levon tarpeen huomioimisella ja RIITTÄVÄLLÄ energiamäärällä vauhti pysyy. Ja mitä napapaitoihin tulee, en ole nähnyt kokolapussa ikärajaa :D

    Toki kolmenkympin kieppeillä monen naisen elämässä tulee asioita, jotka pakottavat miettimään treenikuviot uusiksi, kuten kokopäivätyö, lapset harrastukseen yms. Kuitenkin uskon liian monen pitävät ikää verukkeena antaa itsensä tipahtaa rapakuntoon. ”Miksi tekisin niin ja näin kun tässä iässä kroppa rupsahtaa ja paisuus?” Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että napapaitojen lisäksi itsestään ja kropastaan huolehtimisella ei ole ikärajaa. Kuten edellisessä kommentissa todettiin, jossain vaiheessa ikä tuo oman haasteensa. Toisaalta rupsahtaminen taitaa olla subjektiivinen käsite. Olen aikuisluistelun piirissä nähnyt harrastajia paristakympistä yli seitsemäänkymmeneen. Ja jos minulta kysytään, ei siellä näy yhtäkään rupsahtanutta luistelijaa :)

Kommentoi